Haastavaa Päätöksentekoa

Tuolla enkkublogini puolella kirjailin positiivisuudesta ja siitä miksi en jaksa negatiivisten ihmisten seuraa kovinkaan kauan. VihreätNiityt bloggaili aiheesta sen verran tyhjentävästi etten taida tänne kirjoittaa aiheesta sen kummemmin.

Tänään vietän vapaapäivää ja päivän suurimpiin haasteisiin on kuulunut seuraavanlaisia päätöksiä:

- Mitkä lökäpöksyt laittaa päälle

- Kuinka monta kuppia kahvia juoda

- Mitä jugurttia syödä aamupalaksi (klo 12.30 [toim. huom])

Illemmalla vielä joudun päättämään mitä tehdä ruuaksi. Olen melkein jo päättänyt että ruokalistalla on juusto-pekoni risottoa ja tuoretta leipää. Melkein. Voihan olla että päädyn sittenkin kotitekoisen pizzan kannalle, mutta sellaista se elämä on. Haastavia päätöksiä koko päivän.

Kissoilla on myös haastava päivä. Lily ei osaa päättää nukkuako sohvalla, nojatuolissa vai tuolilla tässä meidän toimistohuoneessamme, josta voi tarkkailla emännän nettailua syrjäsilmällä ja huomaamatta. Tom teki miehisen jämäkän päätöksen ja torkkuu tuossa keinutuolissa, jonka päälle heitin hetkeksi vain peiton, jolle en juuri sillä hetkellä löytänyt sopivaa loppusijoituskohdetta. Se on nyt Tomin sänky, näin on päätetty.

Välillä on ihan terveellistä laittaa aivot narikkaan ja jättää vaativampi ajatustyö muille. Päässäni on surissut viime aikoina ihan liikaa milloin minkäkin tahon vaatiessa infoa, päätöksiä, selontekoja tai jotain muuta joka rassaa harmaata massaa enemmän kuin olisi tarpeen. Tänään annan päälle vapaapäivän ja suoritan vain yllämainittujen esimerkkien tasoista päätöksentekoa. Ja jopas se tekeekin hyvää!

On jokseenkin helppoa vaihtaa vapaalle muussa mielessä, mutta oma pollani ainakin tekee taustalla usein ylitöitä melkein huomaamattani. Tuloksena sitten stressihartiat korvissa ja ohimoilla verenpainepäänsärky. Ei tunnu hyvältä. Olisipa tuolla takaraivossa jonkinlainen on/off –nappula, josta voisi tuollaiset ei-elintärkeät toiminnot laittaa edes yöksi hyllylle, kun meinaa arkiharmitukset löytää tiensä uniinikin. Unissa onkin ollut touhua ja toimintaa enemmän kuin keskiverto Hollywood-tekeleen käsikirjoituksessa.

Mutta tällä nollapäivällä toivoisin olevan aivotoimintaan sellainen reset –toiminnon kaltainen vaikutus. Aloitetaan alusta, kirkkain mielin ja selkein ajatuksin. Taidan päättää katsoa Frendejä DVD:ltä ja juoda vähän lisää kahvia ja niitä amaretti –keksejäkin oli vielä jonkin purnukan pohjalla jäljellä.

Lilykin päätti nukkua istuallaan tässä toimiston ikkunalaudalla. Siitä kun voi pitää silmällä sekä emäntää että pihapiiriä. Ja pyllyn alla hehkuu lämpöpatteri. Ollaan meillä niin päättäväistä porukkaa tänään.

Vaalihuumaa

Olen seurannut Suomen presidentinvaaleja kasvavalla mielenkiinnolla viimeiset pari viikkoa. Lukenut artikkeleja, seurannut netistä ja radiosta ehdokkaiden kamppailua uurnien sulkeutumisen lähestyessä uhkaavasti. Vaalitenttejä seurailin netistä ja monesti tuskailin että ”Voihan Väyrynen!”. Oli Paavo sen verran ylimielinen ja omasta mielestään jo automaattisesti toisella kierroksella jo silloin kun yhtäkään ääntä ei oltu edes annettu. Vahingonilo on puhtainta iloa, eikös vaan, ja hykertelin hetken vain, kun Väyrysen jatkoon pääsyn viimeinenkin toivonmurena vietiin pois.

Ne tavalliset syytökset mediapelistä, puolueellisista tenttikysymyksistä ja planeettojen väärästä asennosta äänestyspäivänä ovat leijuneet ilmassa pienenä tekosyynä kampanjan epäonnistumiseen milloin kenenkin toiselle kierrokselle pääsemättömän ehdokkaan leiristä. Oli syynä mikä hyvänsä, olen minä itse tulokseen tyytyväinen. Tuli se vastajytky.

Sekä Niinistö että Haavisto ovat melkoinen antiteesi Soinin EU-, maahanmuutto-, homo-, tasa-arvo- ja luoja tietää mille muulle-kielteiselle politiikalle. Kumpikin ehdokas edustaa kansainvälistä, avointa ja tasa-arvoista Suomea. Minun Suomeani. Ei Soinin Suomea, jossa erilaisuudesta rangaistaan ja pysytään omassa pienessä pirtissä ja jupistaan miten ne muut siellä Euroopassa ei osaa mitään eivätkä ymmärrä mistään mitään ja ovat muutenkin meitä huonompia. Hyvä, äänestäjät!

Toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen. Haavistohan tuli vähän takavasemmalta haastajana kehään, kun taas Niinistö taisi olla ennakkosuosikki. Nyt sitten armotonta kampanjointia seuraavat pari viikkoa ja sitten katsotaan kuka pääsee pressanlinnaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Iltapäivälehdet pelaavat puolisokorttia jo nyt. ”Kummasta tulee ykköspuoliso?” kysyi valtakunnan toinen johtava lööppikone. ”Ei kiinnosta.” vastaan minä. Mielestäni presidentin puoliso saa olla mies, nainen tai vaikkapa violetti muukalainen planeetalta Pirkule, sillä ei pitäisi olla mitään osaa eikä arpaa äänestystilanteessa. Jättääkö joku äänestämättä Saulia, koska Jenni kirjoittaa runoja? Tai äänestämättä Pekkaa koska Antonio ei ole suomalainen? Asian vierestä viedään, ja pahasti.

Ymmärrän kyllä, että monelle äänestäjälle avoimesti homoseksuaali presidentti  on ennenkuulumaton, ja jo pelkästään sillä perusteella heidän äänensä menee Niinistön laariin. Mutta onko se oikein, että presidentinlinnaan pääsee vain heterohevosella ratsastaen? Ja onko se oikein että oli tulos toisen kierroksen jälkeen mikä hyvänsä, siellä jossain joku spekuloi että kahden heteromiehen keskisessä kamppailussa lopputulos olisi voinut olla toisin? Ei kai sitä Suomenmaata lakanoiden välistä kuitenkaan johdeta?

Sauli vai Pekka? Minun ääneni menee Saulille. Reilusti kansainvälistä kokemusta, vahva finanssipolitiikan tausta ja rautainen ulkopolitiikan osaaja. Mies paikallaan edustamaan Suomea maailmalla. Tapahtui uurnilla mitä hyvänsä, Suomelle tulee joka tapauksessa pätevä päämies, enkä pukeudu säkkiin ja heittele tuhkaa päälleni vaikka Haavisto pääsisikin keulille. Paras ehdokas voittakoon!

Kuva napattu täältä

Keskiviikkona pääsee Dublinissa äänestämään, ja sattuu vielä vapaapäivä. Nakkaisinko minäkin jyväni laariin?

Uusi Vuosi, Vanha Naama

Näin siinä taas kävi. Joulu ja vuodenvaihde tuli ja meni sen kummemmin bloggailematta. Itse asiassa oli vaan sellainen olo ettei oikein ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa juuri mistään joten olinpas kerrankin hiljaa. Nyt onkin aikaa päivittää tapahtumia ja palata kohtuulliseen normaalitilaan. Siispä tähän asti tapahtunutta:

Joulu

Joulu oli aivan ihanan rentoa ja laiskaa oloa. Oltiin kummatkin kotona, syötiin, juotiin ja laiskoteltiin. Yhdessä vietetty aika tuntui aikamoiselta luksukselta kun Stuart oli ensin reissussa viisi viikkoa. Töihin paluu Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä oli jonkinasteinen shokki aivotoiminnalle. Kiirettä piti välipäivät ja koululaisten joululoman loppuun saakka. Sainpahan takamukseni sohvalta ylös.

Pässiin Pahki

Joulukuu on huono autoilukuukausi Minnan maailmassa. Viime vuonna kuului *poks* ja Mazdan takapuskuri saatiin mukavasti halki jäisellä tiellä renkaat tyhjää sutien peräpää kohti kiviaitaa liukuen. Tasapuolisuuden nimissä sitten tänä vuonna pistettiin Molly-Mazdan etupää remonttiin. Remontin alkuun saannissa avusti elämäänsä kyllästynyt pässi, joka hoiperteli keskellä tietä pimeässä, ja kun vastaan tulevan auton pitkät valot oikein sopivasti häikäisivät, niin pässin huomasin vasta kun se retkotti konepellillä ja siitä liukui yllättävän siroliikkeisesti tien sivuun ja tajusi sentään heittää henkensä. Tuloksena tästä seikkailusta siis yksi hengetön pässi, ruttuinen auton keula ja €2500 euron lasku. Kyllä maalla on mukavaa!

 

Uusi Vuosi

Oltiin kummatkin töissä tämäkin pyhä, joten vietettiin vuodenvaihde kiltista ja sivistyneesti kotosalla. Hetken verran pohdittiin että josko sittenkin pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, mutta sitten tajuttiin että silloinhan pitäisi pukeutua, laittautua ja lähteä kotoa pois baariin, jossa humalaiset tuuppivat tietään ihmisjoukon halki joko baaritiskille, vessaan, tai ulos tupakalle. Vaikkei täällä raketteja ammutakaan (Halloweenina kyllä, en ymmärrä [toim. huom]) luontoäiti järjesti valoshow’n salamoineen ja ukkosen jyrinöineen. Ei siihen muuta tarvittukaan.

Taas Vanheni

Syntymäpäivätkin oli tuossa vuodenvaihteen jälkeen ja nyt on monta kertaa vanhempi olo kuin samaan aikaan viime vuonna, vaikka viimeksi olikin pyöreät vuodet. Olenkin siis päättänyt tehdä Benjamin Buttonit ja täyttää vuosia takaperin aina 25 saakka ja aloittaa sitten uudestaan. Hyvää 29-vuotissynttäriä minulle! Stuart hemmotteli hyvällä ruualla, pötsi pitkällä oli hyvä olla.

Muuta Uutta

Eipä tässä sitten juuri sen ihmeellisempää kuulukaan. Töissä on hiljaista ja sekös Isoa Pomoa ahdistaa. Ja kun Isoa Pomoa ahdistaa, niin sitten ahdistaa muitakin. Kyllä on taas viime viikon ajalla pariinkin kertaan tuumaillut että mitenkäs olisi jos vaihtaisi alaa? Onneksi on noita viime vuoden lomia vielä pitämättä, olen töissä vain neljää päivää viikossa muutaman seuraavan viikon ajan. Jospa se sitten alkaisi taas sujumaan paremmin, ilman hulluja vaatimuksia ja mahdottomia tavoitteita. Stuart läksi vielä pariksi viikoksi isänsä luo, yläkerran lattia kun jäi viime reissulla laittamatta, kun sen saa loppuun niin sitten hän on tyytyväinen. Sillä välin minä otin sukkapuikot esiin ja uhkasin neuloa ihan oikeat villasukat(!). Olen 31 29 elinvuoteni aikana neulonut tasan yhdet villasukat, nekin ala-asteen käsityön tunneilla, Leila-open uskomattoman kärsivällisen opastuksen alaisena. Kantapään käännöksestä taisi jäädä jonkinlaiset traumat, mutta nyt meinasin ottaa härkää sarvista ja sukkaa puikosta ja kokeilla onnistuuko. Netissä kun näyttäisi olevan sellaisia ohjevideoita, joista meikäläinenkin saattaisi saada tolkkua.

Elämme jännittäviä aikoja!