Puhutaanko vähän
sosiaalisesta mediasta? Kavereiden kesken ihan SoMe vaan. Facebook, Twitter,
Instagram ja ne monet muut lisäksi. Twitter oli mulle vielä jokunen vuosi
sitten uusi tuttavuus. Loin tilin, kurkistin varovaisesti että mitä täältä
löytyy ja unohdin koko homman pidemmäksi aikaa.
Viime aikoina
Twitterin käyttöni on lisääntynyt huomattavasti. Miksi? Ne ihmiset, jotka
siellä on. Ne pienet kuvakkeet, joiden takana on oikeita ihmisiä ja he asuvat
puhelimessani. Näppituntumalla tavoitettavissani on useampi sata ihmistä joille
toivotan aamuisin hyvää huomenta ja huikkaan iltaisin hyvät yöt ennenkuin
painan pääni tyynyyn. Oikeita, aitoja, ihania ihmisiä.
Suomalaiset ovat
aktivoituneet Twitterissä, tai sitten olen heidän olemassaolostaan tietoisempi
nyt kuin mitä olin pari vuotta sitten. Suomitwitteristit ovat välitöntä ja
avointa porukkaa. Puhutaan kaikesta, keskustellaan ja kommentoidaan. Tuodaan
esiin mielipiteitä, kinastellaankin hieman, kuunnellaan huolia ja autetaan. Jaetaan
riemut ja ja ne surullisemmatkin asiat. Ystäväpiiri puhelimessani.
Suomalaisten
kansantaudiksikin kuvattu kateus ei omassa Twitter-virrassani ole päätään
nostanut, päinvastoin. Toisten hyvistä uutisista ollaan aidosti iloisia ja
kateuden tunteet kohdistuvat lähinnä lomakuviin jostain auringosta tai syntisen
hyvään annoskuvaan. Silloinkin kommentoidaan suoraan; ”Olen kateellinen” sen
sijaan että hampaat irvessä oltaisiin mukaonnellisia ja tsemppaavia. Ja sitten
selän takana kuhistaan. Vai kuhistaanko? Kaikki minkä Twitteriin laitat, on
julkista. Yksityisviestien mahdollisuus on olemassa mutta en tiedä kuinka
paljon niitä käytetään. Ajoittaisia yksityiskeskusteluja lukuunottamatta
DM-boksini yleensä kumisee tyhjyyttään.
Niin, ja se
tsemppaus. Tämä on nyt sitten vähän asian vierestä. Aloitin tämän vuoden
maalis-huhtikuussa kuntokuurin. 5:2 dieetti ja treeniä päälle. Twitterissä saamani
tsemppaus, kannustus ja vertaistuki yllätti. Siellä oli muitakin joille
lenkille lähtö oli välillä tahmeaa. Ja sitten niitä jotka treenasivat
päivittäin ja antoivat neuvoja ja vielä lisää tsemppiä. Heille kiitos, tiedätte
keitä olette.
Kohtaamiset eivät
rajoitu virtuaalimaailmaan. Tampereella lokakuun puolivälissä tapasi
puolensataa twitteristiä toisensa pikkujoulutunnelmissa. Kun juttu luistaa näppäimistön
välityksellä, miksi jättää se siihen? Pikkujoulutapahtuma oli ilmeisen
onnistunut ja allekirjoittaneelle kuin ne Putte-Possun nimipäivät. Oi jospa
oisin saanut olla mukana.
Suunnittelen
lomaa Suomeen ensi kesänä, ja olen jo saanut kutsun neljän twitteristin kotiin.
Oikeasti. Ja uhkaan mennä myös, jos en nyt muuten niin noutamaan ne
kotitekoiset villasukat, jotka minulle
on luvattu. Tahdon tavata ihmiset kuvakkeiden takana, halata, nauraa ja juoda
lasin viiniä hyvässä seurassa.
Kippis! Ja tweettaillaan!
