22.5.2011

Joogailua

“Lähdetkö joogaan?” Kysyi työkaverini pari viikkoa sitten vähän niin kuin ohimennen. Tottakai, miksikäs ei kun kerran tunnit järjestetään ihan lähellä, Stuartin hotellilla. Kundalini-joogasta olisi kyse, tarkensi työkaveri. Kundalinista en ollut kuullutkaan, aiemmin kokeilin Hatha-joogaa ja Ashtanga-joogaa enkä oikein osaa niiden välillä kovin suurta eroa sanoa, toisessa oli enemmän hengittelyä ja toisessa liikuttiin enemmän. Päällimmäisenä oli mielessä se ihanan rento ja raukea olo tunnin jälkeen, ja se kuinka hyvin nukutti joogapäivän jälkeinen yö.

”Tuokaa matto ja peitto, pyyhe ja vettä” kuului ohjeistus ennen ensimmäistä tuntia. Peitto tiesi sitä, että loppurentoutuksessa maataan selällään lattialla peiton alla syvähengittämässä. Tykkään. Ensimmäisellä tunnilla meinasi loppua tila kesken ja opettaja Joanne oli tyytyväinen; hän sanoi alussa että jos kiinnostusta riittää ensimmäisen tunnin jälkeen jatkaa, hän ohjaa kuuden viikon kurssin ja katsotaan sen jälkeen jatketaanko pidempään. Ja jatkettiinhan sitä.

Kundalini-joogassa on mukana enemmän meditointia ja mantroja kuin aiemmin kokeilemissani joogamuodoissa mutta se tärkein yhteinen piirre kaikissa on se ihana venymisen tunne. Jotkut liikkeet tuntuvat todella oudoilta aluksi, mutta ”normaalitilaan” palatessa tuntee kuinka veri virtaa paikoissa, jotka ovat olleet viikkokausia puuduksissa. Vaivaiset olkapääni eivät tunnu enää lainkaan vaivaisilta.

Kahdella ensimmäisellä tunnilla takanani joogasi mies, joka todella hallitsi syvähengittämisen salat. Tuntui kuin olisi istunut lämminilmapuhaltimen edessä. Kamala puhkuntaa. Torstain tunnilla varasin paikan seinää vasten. Toisella tunnilla vieressäni joogannut nainen nukahti kesken loppurentoutuksen ja alkoi kuorsata. Vatsallaan tehdyn venytyksen aikana joltakin pamahti oikein äänekäs pieru, joka kaikui mukavasti kattopalkeissa. Tunnin jälkeen Joanne tarjoaa yrttiteetä ja kevyttä jutustelua. Ensimmäisen tunnin jälkeen otin kupin teetä, joka maistui tuhkakupille, mutta jossa Joannen mukaan olisi paljon hyvää tekeviä, puhdistavia ainesosia. Toisen tunnin jälkeen en mennyt teelle.

Toivottavasti tunnit jatkuvat kuuden viikon pätkänkin jälkeen, ihana kun saa harrastaa kotia lähellä. Kun edellinen joogaohjaajani muutti kauemmas, jäi harrastuskin siihen. Varsinkin pitkän työpäivän jälkeen millekään tunnille lähteminen tuntuu eeppiseltä urotyöltä, jos sinne joutuu ajamaan sen 45min tai tunnin. Maalla on mukava asua, mutta harrasteet on aina välillä vähissä. Jatkan siis joogailua niin kauan kuin sitä tarjolla on.

Namaste! 

19.5.2011

Karvanaamat

Riitta kyseli kuvia kissoista. Täältä pesee!

Tomin perusilme
Taustaa otuksille sen verran, että kummatkin kisut ovat löydökkejä. Lilyn emo oli viimeisillään raskaana, kun se löydettiin Clifdenin läheltä tien varresta ja synnytti neljä pörröistä pentua eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa. Lehti-ilmoituksella kisuille etsittiin kotia, ja Stuartin kanssa adoptoimme pienen valkoisen karvakerän joulukuussa 2005 Lilyn ollessa 4kk vanha.

Yhden yön lakkaamattoman maukumisen jälkeen Lily otti talon haltuunsa. Lämpimin paikka löytyi patterin vieressä olevalta jakkaralta tai nojatuolin selkänojalta. Ulos näki parhaiten olohuoneen ikkunalaudalta ja yöllä nukutti parhaiten emännän vatsan päällä. Ja kun Lily herää aamulla, herää myös muut sängyssä olijat. Jos ei mouruamiseen, niin sitten siihen sillinhajuiseen kehräykseen millimetrien päässä kasvoista.

Välillä näinkin sopuisasti
Entisen talon liepeillä viihtyi kulkukissoja tusinan verran, lähinnä siitä syystä että seinänaapuri Irene Michelle-tyttärineen ei voi sanoa ”ei” yhdellekään luontokappaleelle. Heillä oli viime laskujen mukaan neljä kissaa, kaksi koiraa ja kaksi ponia, kaikki löytöeläimiä. Plus ulkona liikuskelevat kulkurit jotka saavat ruokaa kahdesti päivässä, ja jotka Irene ottaa kiinni ja käyttää eläinlääkärissä leikattavana ettei pesue pääse lisääntymään.

Tom-herra oli alunperin kulkuri vanhan talon ympäristössä, hiukan ressukka, ja Irene monesti harmitteli kuinka Tom jäi aina ruokakupille viimeiseksi, ei koskaan nostanut tassua toisia kolleja vastaan vaikka usein itse sai käpälästä kuonolleen. Sen verran ihmisystävällinen kolli on, että varmaan joskus ollut jonkun lemmikkinä. Äkilliset liikkeet säikäyttävät Tomin vieläkin, epäilenkin että Tom on saanut kuonolleen muiltakin kuin kissoilta. Vihastuttaa.

Minä päätin auttaa Tomin ruokinnassa sen verran, että kun herra hölkkäsi nurkille, laitoin kupillisen ruokaa ikkunalaudalle ja vahdin ettei muut pääse osille ennen kuin Tom on saanut osansa. Sateisina päivinä kävi sääliksi, joten avasin keittön ikkunan, ja jätin ruuan tiskipöydälle. Arkaillen Tom tuli sisälle, söi ruuan ja pinkaisi ikkunasta takaisin pihalle. Paitsi silloin kerran, kun päätti että jäänkin tänne asumaan.

Kissojen ansiosta talo on aina tasaisen karvapeitteen alla. Sängystä loppuu tila kesken kun koko orkesteri oikaisee unille. Töistä kotiin tulijaa ilahduttaa kissa sekä olo- että makuuhuoneen ikkunalla ja heti oven avaudutta jaloissa kiehnäämässä. Lily ei uskaltaudu ulkomaailmaan, Tom käy pienillä kierroksilla pihapiirissä, juttelee naapurin kissalle, joskus koiralle ja vaatii sisäänpääsyä. Kerran saivat entisen talon tulvimaan, jotenkin olivat saaneet keittiön hanan päälle ja tiskirätin viemärin tukkeeksi niin että keittiön lattialla oli kolmisen senttiä vettä ja olohuoneen kokolattiamattoa kuivateltiin viikon verran. Ei sen kummempaa :) Eikä näistä koskaan luopuisi pois.


Lily ei heti tulokkaalle lämmennyt, olihan saanut pari vuotta olla talon emäntänä ja valtiaana. Vielä nytkin, nelisen vuotta myöhemmin kissojen välit ovat joskus viileät, mutta pääosin eletään sopuisasti. Välillä Lily napsauttaa Tomia käpälällä päälaelle muistuttaakseen kuka oli täällä ensin. Tom vastaa siihen hyppäämällä Lilyn päälle ja pian karvanaamat viilettävät häntä suorana ympäri taloa kisahdellen.

On se helppo, kissan elo.

Lily nukkuu missä vaan
Auringon lämpö, paras lämpö
Unilelu se kissallakin oltava
Hihii :)
Reporankana
Hei, kuka joi viinit?
Kissa paistuu
Unikisu 
Tom nukkuu usein kieli pihalla
Kyllä kissa tietää missä tarkenee
Stuart syöttää Lilylle jäätelönjämät
Tom piti levynpolttajalle seuraa
Lily päivystää ikkunalla
Unikisu 2
Lily köllii
Hei, Tom? Oletko hereillä
Lily viihtyy sylissä, Tom ei

18.5.2011

Lissu Irlannissa

Karkkinaiset

Aer Lingusin lentoemo

Lissu laskeutui eilen puolenpäivän aikoihin Dublinin ulkopuolella olevalle kentälle ja polkaisi Irlannin maan kamaraa koko brittimonarkian puolesta. Lissun mekkovalinta herätti hilpeyttä, värit oli samat kuin Irlannin lentoyhtiön Aer Lingusin uniformuissa. Mietittiin että jospa se Lissu työntelikin sitä juomakärryä aikansa kuluksi lennolla Lontoosta Dubliniin. Presidentti Mary McAleese tervehti Lissua pinkissä mekossa, ja jo joku viisas oli Facebookissa keksinyt että naiset näyttivät kahdelta viimeiseltä suklaalta Quality Street –konvehtirasiassa.

Kaikki eivät toivottaneet Lissua avosylin tervetulleeksi. On paljon niitä, jotka kantavat kaunaa vuosikymmenten takaa eivätkä halua minkäänlaista brittivaikutusta täällä olevan. Dublinin kadut olivat kuin alkukohtaus elokuvasta 28 Päivää Myöhemmin, jossa Cillian Murphy harhailee tyhjillä Lontoon kaduilla sairaalakaapu päällä. Paitsi Dublinissa ei näy sairaalakaapuista Cillian Murphya, vaan poliiseja satapäin. Yksi pommi löytyi ennen Lissun visiittiä, ja se purettiin. Uutiskuvissa näin kuinka poliisit tarkistavat likaviemäritkin Lissun matkareitin varrelta ja katonharjoilla makaa tarkka-ampujia kuin Hollywood-thrillerissä konsanaan.

Protestoijat huusivat, riehuivat ja heittelivät polttopulloja. ”Britain out of Irleland” eli Britit ulos Irlannista luki useammassakin kyltissä. Brittivastaisille protestoijilla oli monella päällään brittiläisten jalkapallojoukkueiden pelipaitoja kuitenkin, ettei ihan täysin brittivastaisia kuitenkaan oltu. Rusinoita pullasta, sanon minä. Minut teki hyvin surulliseksi lehtikuva, jossa noin 12-vuotias tyttö istui isänsä olkapäillä mieltään osoittamassa kyltti kädessä. Tai siis isänsä mieltä hänen puolestaan osoittamassa. Vastuutonta. Näin annetaan lasten kannettavaksi isien kaunat ja vihat, tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti. Kuinka päästään eteenpäin vihanpidon kulttuurista jos jo lapsille opetetaan että ne britit on itse piruja. Toivon vain että lapsesta kasvaa itse ajatteleva ja omat mielipiteensä muodostava ihminen. Toivon ja toivon.

Monet protestoijat heiluttelivat kylttejään ja halusivat äänensä kuuluviin, mutta kameran nähtyään lippalakit vedettiin silmille, kyltit naaman peitoksi tai kasvot piiloon hupparin huppuun kuin South Parkin Kenny. Kyllä mieltään saa mielestäni osoittaa ja saada mielipiteensä kuulluksi, mutta jos ei mielipiteensä takana voi häpeilemättä seisoa, saisi kyllä jäädä kotiin mutista vaikka televisiolle mielipiteitään. Ja miksi turvautua väkivaltaan? Maailman mediassa palstatilan saivat kourallinen ihmisiä, jotka eivät edusta yleistä mielipidettä Irlannissa.


Englannin ja Irlannin yhteinen historia on masentavaa luettavaa. Nälänhätää, sortoa, sotaa ja väkivaltaa. Eikä kumpikaan osapuoli ole puhtoinen pulmunen, vaikka se monelta meinaa unohtua. Bloody Sunday vuonna 1920, kun brittisotilaat ampuivat Croke Parkin stadionilla väkijoukkoon, oli kostoisku tasavaltalaisarmeijaa vastaan, jotka olivat koteihin tunkeutuen ampuneet 14 brittivakoojaksi epäiltyä ihmistä. Niin että se synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.


Seppeleen lasku

Lissu laski seppeleen Irlannin itsenäisyyden puolesta kuolleiden muistopuutarhalla, ja käy tänään Bloody Sundayn tapahtumapaikalla Croke Parkin stadionilla. Viimeksi Irlannissa käynyt brittihallitsija oli Lissun isoisä Yrjö V vuonna 1911. Niin ankeat ovat olleet maiden väliset suhteet, ettei valtiovierailuja ole voitu eikä uskallettu järjestää ja vielä nytkin ovat turvatoimet melkoiset. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin, rakentaa naapurisuhteita ja haudata vanhat kaunat. Lissu on ojentanut oliivipuun oksan, ottaako Irlanti sen vastaan? Toivon ja toivon.

17.5.2011

Se On Siinä!

Sunnuntai-ilta ja tunnelma korkealla. Kuumeinen linkin etsintä netistä, missä saa katsoa lätkän finaalin suomalaisella selostuksella. Ei meinaa löytyä, YLE areena ei näytä matsia Suomen ulkopuolelle (murrr). Paniikissa avasin Radio Suomen nettilähetyksen, ihan vaan kaiken varalta että saa edes kuulla jos ei pääse näkemään. Facebookin Irlannin suomalaisten sivulta löytyi toimiva linkki www.justin.tv ja sieltä suora lähetys Mertarannan selostuksella. Marsu aivasti ja kisakatsomo saatiin kuin saatiinkin pystyyn.

Ensimmäisen erän lopussa ahdisti, ja toivoin että erätauolla pukukopissa luennoi jonkinlainen noitatohtori. Toinen erä oli tuskaista katsottavaa, kovasti tsempattiin peukut, varpaat ja kissanhännät pystyssä Leijonia voittoon. Tasoitusmaali antoi hengähtää helpotuksesta; kolmanteen erään päästään tasaviivalta. Ja sitten se alkoi.
Kuva Aamulehden sivuilta

Ihanaa, Leijonat, ihanaa. Kaksi maalia 46 sekunnin päässä toisistaan. Kun tilanne oli 4-1 alkoi jännitysolkapäät laskeutua korvien naapurista normaalitasolle. 5-1 ja hymy jäi naamalle, ei tätä enää voida hävitä. 6-1 ja nauroin ääneen, nyt sai länsinaapuri kyytiä. Kyllä se vaan tuntuu makealle, voittaa Ruotsi. Odotettiinhan sitä jo se 16 vuotta.

Hankala selittää jääkiekkoa ymmärtämättömille irlantilaisille tämän voiton suuruutta. Margaret Ann sanoi että vastaava voitonhuuma olisi täällä jos Irlanti voittaa Englannin rugbyssa. Tuskinpa samanlaista voitonjuhlaa kuitenkaan; ihmisiä alasti suihkulähteessä, juhlintaa kaupungilla aamuun asti. Tai mene ja tiedä. Kun en rugbya juuri seuraa, en tiedä milloin viimeksi on aihetta juhlaan ollut. Mainioita juhlakuvia Helsingin yöstä löytyy täältä.

Sen opin sentään että ilmaveivi englanniksi on air hook. 

6.5.2011

Kirjallista


Jokunen postaus sitten kerroin lukevani Katherine Webbin kirjaa The Legacy (suomalaisen kirjakaupan haku näyttäisi ettei kirjaa ole ainakaan vielä suomennettu). Pari iltaa keinutuolissa takan ääressä ja koko kirja oli ahmittu kansineen kaikkineen. Kirjat kuljeksivat kotiimme kavereiden kautta. Tai internetistä. Tai kirjakaupasta. The Legacy oli työkaverini minulle ojentama; oletko lukenut tämän, jos et niin lue ihmeessä. Kaikki tietävät jo että Minna lukee vaikka muropaketin takakantta jos ei muuta painettua sanaa ei ole tarjolla. Luen siis melkein mitä vain, milloin vain.

Legacy sijoittuu englantilaiselle maaseudulle ja kertoo kahden sisaruksen, Erica ja Beth Calcottin tarinan. Naisten isoäiti on kuollut ja he löytävät itsensä Meredith-isoäidin vanhasta kartanosta menneisyyden kanssa naamakkain. Lapsina tytöt viettivät kesälomat Meredithin luona. Eräänä kesänä tapahtui jotain, joka muutti kaiken; tyttöjen Henry-serkku katosi jäljettömiin. Mitä Henrylle tapahtui? Erica päättää selvittää Henryn katoamisen salaisuuden, mielensä perukoilla hän tietää tietävänsä mitä tapahtui. Henryn katoaminen katkaisi lapsuuden ja loi pohjan Bethin masennukselle, he menettivät parhaan ystävänsä Dinnyn, jonka mustalaisperhe leiriintyi kartanon maiden rajoilla joka kesä Meredithin suureksi harmiksi.

Kylmän talven ympäröimässä kartanossa Erica alkaa kaivaa esille haamuja menneisyydestä. Meredithin äiti Caroline, katkera ja etäinen nainen joka muutti Amerikasta Englantiin aatelismiehen vaimoksi ja kasvatti Meredithin. Erica löytää valokuvan Carolinesta pieni poikavauva sylissään. Kuka poika on? Meredith oli ainoa lapsi. Mikä teki Meredithistä niin katkeran, ja miksi sekä Meredith että Caroline vihasivat maillaan leiriytyvää mustalaisperhettä niin kovin?

Kirjan teemoina äitiys, ja perintö (legacy), jonka lapsillemme annamme. Voiko vihan ja katkeruuden periä geeneissään? Maksavatko lapset isiensä synneistä? The Legacy on sopiva sekoitus mysteeriä ja romassia, kevyttä ja painavaa. Juonipaljastuksia en tee, kurkistakoon itse kukin kirjan kansien väliin.

Lukuiloa!

5.5.2011

Vapaapäivä

Meillä oli eilen kummallakin vapaata. Koko päivän. Eikä ehdottomasti tarvinnut lähteä minnekään. Voi mitä luksusta! Minä heräilin jo yhdeksän jälkeen Lilyn sillinhajuiseen kehräykseen ja omaa naamaani alati lähestyvään kissan nenään. Kun Lily päättää että herätään, niin silloin herätään. Stuart jäi vielä loikoilemaan, Tom myös. Pojat reporankana.

Muumin pylly
Turautin Jurasta kupillisen kahvia ja kuuntelin sadetta. Ihana sade, kesäinen sade. Ja samalla tekosyy olla lähtemättä ulkotöihin. Vuokraisäntä oli pistänyt etupihan nurmet sileäksi viime viikolla töissä ollessani, mutta haravointi on jäänyt hieman kesken. Ja saa jäädä vielä toistaiseksi. Odotan aurinkoista iltaa, jolloin lähden mieluusti pihalle työpäivän jälkeen harrastamaan hyötyliikuntaa. Hiiviskelin hiljaisessa talossa nautiskellen aamusta kunnes kuulin miehen heräilevän. Jura turautti vahvemman kahvin miehen lempikuppiin. Siihen, jossa on muumin pylly. Sitten kuunneltiin yhdessä sadetta ja tultiin siihen tulokseen ettei ulkotöihin todellakaan kannata lähteä.

Oikeaa leipää
Kiireettömään vapaa-aamuun kuuluu ehdottomasti aamiainen. Miehelle pekonia ja munia, minulle ihanaa tuoretta leipää ja juustoa. Irlanninsuomalaisille vinkiksi: Lidlistä saa ihanaa, uunituoretta leipää (artisan rye loaf) joka on ihan oikeaa suomalaista ruissihtileipää! Aamupalapöytään alkoi kuin alkoikin paistaa aurinko. Kissa vilahti pihalle, toinen käpertyi sohvan nurkkaan nukkumaan.

Käydäänkö kaupassa? Käydään vaan, ja samalla pankissa. Pankki oli kiinni, turvafirman mies kantoi rahapaketteja tien yli pankista panssariautoon. Paikallisen pubin pitäjä Gerry tuli auton ikkunaan juttusille. Kysyi mitä mieltä oltiin Mussel Festivalista. Kehuttiin kovin, Gerryllä oli tapansa mukaan viikonlopun kassatulot paperpussissa kainalossa. Ei täällä taskuvarkaita ole, nauroi ja harppoi pankkiin.

Lähirautakauppaan vietiin anopin shekki, tahtoi maksaa tilin tyhjäksi. Pihalla autossa odotellessa katsoin kun pihaan kurvasi kovaa kyytiä nuori nainen pakettiautolla. Pakettiauton matkustajan penkillä istui iloisen näköinen pystykorva pää ikkunasta ulkona kieli sivupeiliä hipoen. Nainen juoksi kovaa kyytiä rautakaupan vieressä olevaan lihakauppaan. Hän palasi sieltä juosten autolle käsissään neljä pussillista lihaa. Koira tervehti häntä heiluen. Liekö ollut lounasta koiralle vai emännälle vai molemmille.

Takaisin kotiin, lounaaksi pastaa. Stuart vaipui sohvalle hiilarikoomaan Tom kainalossaan. Minä otin esiin imurin, imuroin kissankarvat pois. Lily ilmestyi matolle heti imurin kadottua ja piti huolen siitä, ettei nokosiltaan herännyt Stuart huomaisi mitään eroa ”ennen” ja ”jälkeen” imuroinnin. Stuart sytytti takkaan tulen, minä istuin keinutuoliin lukemaan. Katherine Webbin ”The Legacy”. Pitää lukijan koukussa vaikka onkin kevyehköksi luokiteltava kesälukeminen. Yritän muistaa kertoa kirjasta tarkemmin kunhan saan luettua.


Sänkyyn puhtaat lakanat, Stuart kävi pikavisiitillä naapurissa. Illaksi takkatulen ääreen viinilasi kädessä. Focaccia-leipää, pestoa ja mozzarellaa. Näistä on vapaapäivä tehty.

4.5.2011

Yhtä Juhlaa

Pääsiäispupu
Kuinka voikaan olla kuukauden edestä tapahtumia/juhlia pakattu pariin viikkoon? Pääsiäinen tuli ja meni, suklaamunineen ja pääsiäispupuineen. Työn puolesta pidettiin huolta siitä, että reilut 200 lasta saivat juosta ympäri puutarhaa etsien vihjeitä ja vastaten kysymyksiin metsikössä. Etsinnän lopuksi ilmoittauduttiin pääsiäispupulle, joka antoi palkkioksi lapsen nimellä koristellun lahjapussin, jonka sisuksista löytyi suklaata ja todistus siitä, että easter egg hunt oli suoritettu kunnialla loppuun.

Jos pääsiäisviikonlopussa ei ollut tarpeeksi juhlan aihetta, Irlandiassa vietettiin pankkipyhää eli Bank Holiday viikonloppua heti seuraavana viikonloppuna. Ja perjantain 29. huhtikuuta olikin se suuri päivä, ainakin jos asustit Briteissä tai jos nimesi oli Catherine Middleton tai William Windsor. Yritin kovasti olla tempautumatta häähumuun – turhaan. Kun seremonian oli määrä alkaa, työkaverin iPadille tuli yllättäen muuta käyttöä kun Sky News näytti hääseremoniat suorana lähetyksenä. Ihasteltiin hääpukua, Pippa Middletonin morsiusneitopukua ja sitä, kuinka ihanan rakastuneilta nuoripari näytti. Tykkäsin Katen morsiuspuvusta, mutta sisko Pippa vei voiton yksinkertaisella mekollaan, ainakin jos minulta kysytään.


Toukokuun Bank Holiday tarkoittaa sitä, että paikallinen Mussel Festival starttaa perjantaina ja jatkuu aina sunnuntaille (joskus maanantaille) saakka. Mussel on siis sinisimpukka, merenelävistä tykkääville kulinaristeille suurta herkkua. Paikallinen pubi pystyttää parit markiisit takapihalle, kutsuu kokit panemaan parastaan ja kaltaiseni herkkusuut vaeltavat paikalle kuin lampaat syöttökaukalolle. Kävin perjantaina festivaalin avajaisissa, ystäväni Kenneth vastasi elävästä musiikista, ja vanha jengi oli koossa jälleen. Simpukat maistuivat, ja ne huuhdeltiin alas kylmällä oluella. Yhdellä vain, ja sitten kotiin, olihan lauantai ihan tavallinen työpäivä.

Vappua ei täällä vietetä, enkä tunne jääväni mistään paitsi. Serpentiinejä ei tarvitse siivoilla, eikä ylioppilakkia kaivaa naftaliinista juhlintaa varten. Jo opiskeluaikoina vapussa oli hieman pakkojuhlinnan makua, vaikka pässin lakitukset ja pässin pallien maalaus kuuluivatkin opiskelijaperinteeseen ja siihen osallistuttiin lakki päässä ja haalari jalassa. Simasta en ole juuri koskaan tykännyt, mutta yhtä asiaa vapusta kaipaan; meidän äiti nimittäin paistaa maailman parhaat munkit ja niitä söisi vapusta aina juhannukseen saakka. Jospa vaikka ensi vuonna...

Hieman kyseenalaista juhlan aihetta tuon ison rapakon toiselle puolelle tarjosi tähtiraitalipun alla tehty ilmoitus että koko maailman pahis Osama Bin Laden on saatu viimein hengiltä. Uutiskuvat ihmisten riemusta jättivät minulle pahan maun suuhun. En usko että toisen ihmisen kuolemaa tulisi juhlia millään tavalla, oli tuo kuollut ihminen tehnyt millaisia pahuuksia hyvänsä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta jättää kaikki sokeiksi ja hampaattomiksi. Martin Luther King jr. sanoi hyvin kun tuumasi

I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.

Jos tuota yritän suomentaa, se kuuluu jotenkin näin: Suren tuhansien elämien menetystä, mutten iloitse yhdenkään kuolemasta, en edes vihollisen. Vihaan vastaaminen vihalla lisää pimeyttä yöhön, joka on jo tähdetön. Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä; vain valo pystyy siihen. Viha ei voi ajaa pois vihaa; vain rakkaus pystyy siihen.

Mitä kuvien julkaisuun tulee, se on tarpeetonta. Aina tulee olemaan niitä, jotka ovat sitä mieltä ettei kuvissa oli OBL, vaan joku muu. Tai että kuvat on lavastettu, että OBL on jossain salaisessa vankilassa kuulusteltavana/kidutettavana. Tai että koko homma on huijausta, Obaman kannatuslukujen nostattamista varten keksitty PR-temppu. Uskokoon kuka mitä haluaa, minä en asiaa sen pidemmälti kommentoi.