Sataa, sataa, sataa taas

Tällä viikolla saankin nauttia ruhtinaallisesta kolmesta vapaapäivästä, viime viikolla kun ehdin pitämään vain yhden. Säiden säätäjä ei tunnu suosivan ulkotoimia, vettä sataa losottaa taivaan täydeltä jo kolmatta päivää. Välillä se vetää henkeä, vilauttaa vanhaa taivasta ja antaa auringon kurkistaa pilven raosta kuin utelias naapuri konsanaan. Taukoa ei kestä kauan, pilviäiti on sadelapsistaan raskas.

Nukuin eilen univelkani pois, täysikuu taas valvotti huomaamattani muutaman yön, ja nukkumatti vaati omiaan pois. Yksitoista tuntia riitti mainiosti, raato oli vaakatasoasennon pitkittyneestä käytöstä hiukan hellänä, mutta hartioiden yläpuolella oli olo kirkastunut kummasti. Siitä ne jäsenetkin vertyivät kun herättyäni jahtasin yhtä kissaa lääketabletti kädessä ja samalla huidoin toista loitommalle utelemasta.

Tällainen oli olo tiistaina

En ehtinyt lähikauppaa kauemmaksi, kun ystävä lirautti luuriini viestin että nähdäänkö kahvilla. Lempipaikka, lempipöytä, lempikahvi ja lempileivos. Oi, sitä lempeä! Sade rummutti ikkunaan kun paransimme maailmaa taas pienen siivun verran. Sade jatkoi rytmittelyään kun me juoksimme ovesta eri suuntiin. Kaupasta aineksia kurpitsakeittoon. Hetken muuten jouduin miettimään mikä tämä butternut squash –nimellä tunnettu kurpitsa onkaan suomeksi. Löysin vain yhden käännöksen: myskikurpitsa. Kuulostaa hieman omituiselta, onko sille parempaa käännöstä? Otus siis näyttää tältä ja siitä tulee mielettömän hyvää kasvissosekeittoa, kun joukkoon laitetaan pari sellerinvartta, purjoa, porkkanaa ja chilihiutaleita.

Niin siis myskikurpitsako vai jotain muuta?

Keitto odottakoon huomiseen. Tein eilen lihamureketta, jonka keskelle piilotin pari kovaksi keitettyä kananmunaa. Seuraksi perunamuussia ja sekavihanneksia. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Mureketta jäi juuri sopivasti yli, että siitä saa tehtyä pari mehevää voileipää. Se leipä nököttää tuolla kohoamassa, sain jostain keittokirjasta/ohjelmasta vinkin, että leipä kannattaa kohottaa suihkumyssyn alla sen iänikuisen pyyheliinan sijaan. Muovinen suihkumyssy venyy tiukasti kulhon kuin kulhon ylle, ja pitää lämmön sisällä paremmin, mikä taas auttaa kohotusta. Näitä toimintoja silmälläpitäen pihistin sieltä Hiltonista pari suihkumyssyä.

Mustikkapiirakkaa

Leipä tuoksuu uunissa ja sade morsettaa kattoon. Kupissa höyryää tee ja vatsa kurnahtelee lämpimäisiä odotellen. Musiikkia ja lukuhetkiä seuraavaksi.

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Lauantaita

Näin meillä vietetään lauantai-iltaa.

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Yllätysystävä, Kipeä Kissa, ja Toistatuhatta Nunnaa

Sain juhannusviikolla ihanan yllätyksen. Tiistaiaamuna töihin ajellessani tuli vastaan tuttu punainen Mini, ja mielessäni ajattelin että Soniahan se siinä ajaa Cathyn autoa. Ja samantien otin takapakkia ja pisti aamu-unisuuden piikkiin tämän havaintoni. Sonia on rakas ystävä, joka muutti takaisin Barcelonaan melkein kolme vuotta sitten. Eli ei siis ole näillä seuduilla autoilemassa, ja naurahdinkin että mikähän sai minut häntä ajattelemaan.

Työpaikalla aamukiireet keskeytyivät kun kaveri tuli hakemaan toimistosta, sanoi että joku haluaa puhua kanssani. Ja siellä seisoi ystävä rakas, Sonia ja poikaystävänsä ikään kuin ei olisi koskaan lähtenytkään! Voi ilon ja onnen määrää. Hän oli järjestänyt yllätysvisiitin Irlantiin eikä kertonut kuin kahdelle ihmiselle tulostaan. Salaisuuden pitäminen sellaisena on haasteellista kaikkialla, mutta näin pienessä kylässä suoranainen ihmeteko.

Ajoitus oli täydellinen, minulla oli seuraavat kaksi päivää vapaata, joten tiistaina käytiin pubissa, keskiviikkona syömässä, torstaina syömässa isommalla porukalla, perjantaina kokoonnuttiin vielä isommalla porukalla ja lauantai-iltana vilkuteltiin hyvästit ja luvattiin että talvella nähdään Espanjan auringon alla!

Stuart tietää että minä en voi kieltäytyä minkäänlaisen eläimen auttamisesta. Siksipä keskiviikkona meille saapui vähin äänin kolmas kissa. Molly asui alunperin Stuartin äidin luona, mutta tämän peri-irlantilainen tapa menettää mielenkiinto lemmikkiin heti, kun se sairastuu, tarkoitti sitä että Molly tarvitsi uuden kodin. Kisulla on karvaton alue aina leuan alta rintakehään saakka, eläinlääkäri epäili ruoka-allergiaa, joten misu saa erikoisravintoa, puolikkaan tabletin päivässä ja eläinhoitaja Minnan määräämää Helosan-rasvaa ja niin paljon silitystä kuin jaksaa vastaanottaa.

Viikko uudessa kodissa ja Molly on paranemaan päin. Rupi on jo kokonaan kadonnut, mutta pälvikalju paistaa edelleen. Isä ja äiti laittoivat lisää Helosania kun ei täältä löydy vastaavaa, ja olipa paketissa karkkiherkkuja kans! En vielä ole ottanut Mollysta kuvaa, kissaneiti ei halua poseerata ennen kuin koko turkki on palannut entisiin pörröisiin mittoihinsa.

Ja sitten ne nunnat. Sattumalta löysimme netistä artikkelin, jossa kerrottiin yrityksestä rikkoa Guinnessin maailmanennätys. Listowelin kaupungissa, Kerryn kreivikunnassa olivat Pieta House –hyväntekeväisyys- ja kriisiapujärjestön aktiivitoimijat päättäneet järjestää Nunnapäivä –tapahtuman. Paikalle oli tarkoitus saada mahdollisimman monta nunnaksi pukeutunutta ihmistä ja samalla kerätä varoja järjestön toimintaan. Kuulosti tarpeeksi hullulta/hauskalta/hyvältä ajatukselta että lähdettiin mukaan.

Kolme ja puoli tuntia autossa, ja saavuimme herttaiseen pikkukaupunkiin, jonka jokaisen kaupan ikkunassa komeili lappu ”Suljetaan aikaisin Nunnapäivän vuoksi”. Majapaikkamme oli aivan keskustassa ja sen omistaja opasti meidät urheilukentälle noutamaan nunnankaavut. Kun olimme saaneet asusteet kuntoon, tapahtuman järjestäjät ohjasivat meidät lähimpään pubiin. Surrealistinen olo; pubissa olut virtasi ja tiskin kumpikin puoli oli täynnä nunnia. Kaksi isoa turistibussia pysähtyi pubin ulkopuolella ottamaan kuvia sekalaisesta nunnakunnassa, joilla oli tuoppia ja tupakkaa käsissään.

Varsinainen maailmanennätys rysähti rikki samaisella urheilukentällä, josta saatiin puvutkin. Virallinen lukema oli 1436 nunnaa, entinen ennätys oli 250 eli ei jäänyt pienestä kiinni. Parisataa käännytettiin porteilta pois vääränlaisten kenkien tai liian lyhyen helman vuoksi. Niskaan ropsahti kylmä sadekuuro, ja nunnat päästettiin pois aitauksesta. Kaupunging jokainen pubi oli nunnia pullollaan, ja aamuyön tunneilla me kolme jaksoimme juuri ja juuri vaeltaa takaisin majapaikkaamme. Seuraavana aamuna pekoniaamiainen oli mahdollisesti maailman paras, ja pikaisen jaloitteluretken jälkeen käännettiin Mazdan nokka kotia kohti.

Thank you, Listowel! Good night!

Irlantilaisittain

Tulin Irlantiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja olen asunut täällä pysyvästi vuodesta 2004. Näihin vuosiin mahtuu paljon kaikenlaista, irlantilaiseen kulttuuriin sopeutumista ja sen omaksumista. Esimerkiksi se, että ”How are you?” ei oikeastaan ole kysymys, vaan siihen voi vastata sanomalla ”How are you?” takaisin, ei ollut suomalaiselle itsestäänselvyys. Sekin tuli opittua että autokyydistä kiitetään sanomalla ”Thanks for the lift” eikä ”Thanks for the ride”. Tuo jälkimmäinen kun voidaan tulkita kahdella tavalla.

Mutta edelleen on sellaisia irlantilaisia tapoja, joita en aina ymmärrä, tai jotka ihmetyttävät ja huvittavat.

Käsitiski

Ihan puistattaa, kun ajattelenkin... Monessa kodissa, jossa ei ole tiskikonetta, olen huomannut tämän tavan olevan ihan normikäytäntö. Tiskialtaaseen lasketaan kuumaa/lämmintä vettä ja turaus tiskiainetta. Siinä tiskataan kaikki mahdollinen, huuhtomatta! Eli saippuaiset astiat vain kuivumaan ja kuivana kaappiin. Tämä harmahtava tiskivesi jätetään lavuaariin lillumaan loppupäiväksi, ja siinä tiskataan kaikki muu, joka päivän aikana pesua kaipaa. Eikä väliä näytä olevan sillä, että vesi on a) likaista ja b) kylmää. Tietyissä talouksissa kyläillessä joutuu tuijottamaan teekuppiin, jossa teen pinnalla lilluu öljyinen kelmu. Onneksi suurin osa ystävistäni omistaa tiskikoneen!

Hautajaiset

Täällä hautajaiset ovat julkinen juttu, ja niihin tulee koko kylä ja yleensä porukkaa paljon kauempaakin. Homma hoidetaan varsin nopeasti, kuolinpäivän ja hautajaisten välillä ei usein ole enempää kuin kolme päivää. Vainaja viedään yleensä balsamoituna kotiin, missä arkkua säilytetään kansi auki, ja vainajaa käydään katsomassa ja jättämässä hyvästit, yleensä yhden yön yli. Sitten arkku siirretään kirkkoon, jossa se voi olla taas yhden yön yli ennen hautajaisia. Entisen pomoni veli kuoli yllättäen, ja työporukan kanssa kävimme välittämässä osanottomme. Minulta meinasi mennä luu kurkkuun kun talon olohuoneeseen astuessani näin avoimen arkun, jossa nuken näköiseksi meikattu ja balsamoitu mies makasi ratsastusvaatteet päällä (Hän oli eläessään kilparatsastaja). En ymmärrä kuinka arkkua pidetään näytillä, ja kuinka kuka tahansa voi marssia sisään vainajaa tuijotelemaan. Mielestäni hautajaiset ovat yksityinen, perheen sisäinen asia. Irlannissa normaalin kokoisissa hautajaisissa voi usein olla satoja ihmisiä. Sitäkään en ymmärrä, että hautajaisten jälkeen lähdetään baariin.

Häät

Irlantilaiset häät on ihan valtava tapahtuma, ja keskivertohäissä on reilut 200 vierasta Irish Wedding Survey:n viime vuonna tekemän kyselyn mukaan. Näistä vieraista tosin vain 100-150 saivat syödäkseen, sillä Irlantilaiseen tapaan vain osa vieraista kutsutaan ruokailemaan. Eli osa vieraista saa kutsun koko päivälle, mikä tarkoittaa itse vihkimistä kirkossa, ruokailua ja ”afters” eli se rennompi osa hääjuhlaa, jossa lauletaan, tanssitaan ja juodaan päät kipeiksi. Osa vieraista saa kutsun vain kirkkoon ja ”afterseille” eli syövät oma-aloitteisesti jossain muualla ja tulevat vasta tanssimaan. Juomista vastaa kukin vieras itse, eli kustannuskysymyshän tämä osan vieraista syöttämättä jättäminen taitaakin olla.

Kyläily

Tämän spontaanin teelle poikkeamisen taidon opettelu jatkuu minulla vieläkin. Irlantilaisista on outoa, että minä laitan tekstiviestin ennen kylään tuloa, että kysyn sopiiko tulla käymään. Täällä tutut poikkeavat toisilleen kylään sen kummemmin ilmoittamatta, eikä kennelläkään tunnu olevan sopimatonta hetkeä vierasta vastaanottamaan. Oli tekeillä mitä hyvänsä, se jätetään syrjään ja keitetään kupillinen teetä. Tämä on ihana tapa, jos sattuu oleman se, joka ovelle kolkuttaa. Toista mieltä voi olla oven aamutakissa ja aamutossuissa tukka pystyssä avannut, joka miettii kuumeisesti onko vieraalle muuta tarjottavaa kuin neljännespaketillinen pehmenneitä keksejä. Arvatkaa kumpi minä olen?

Yhden sormen tervehdys

Enkä nyt tarkoita kansainvälisestikin tunnettua yhden sormen tervehdystä, vaan irlantilaisten autoilijoiden tervehdystapaa. Lieneekö syynä tietoisuus liikenneturvallisuudesta vai pelkkä laiskuus, mutta jos tuttu ajaa autolla vastaan, koko käsi ei irtoa ratista, vaan pystyyn nousee ainoastaan etusormi. Ja tämä on ihan yleisesti hyväksytty tervehdys. Stuartilta silloin ensimmäisenä irlanninkesänä kysyin että mitä se oikein tarkoittaa kun vastaan tulevien autojen kuskin nostivat etusormiaan pystyyn. Stuartia nauratti monta päivää.

Hätävilkut

Irlannin autoilijat kommunikoivat hätävilkuin. Ne laitetaan päälle, kun pysäköidään paikkaan, johon ei saisi pysäköidä, mutta jos siihen pysäköidään ”ihan hetkeksi vain”. Hätävilkuilla kiitetään edessä ajanutta hitaampaa ajoneuvoa, joka vetäytyi tien sivuun ja päästi takana tulevan ohitse. Tämä tapa hämmentää siksi, että kun ne on nimenomaan hätävilkut. Eli minun mielestäni niitä käytetään kun on oikeasti hätä, ja minä täällä autoilua aloitellessani pari kertaa pysähdyin tien varteen nähdessäni auton tien laidalla hätävilkut päällä. Sain pitkiä katseita osakseni ja kuski tuumasi että on vain tarkistamassa lampaitaan, ei tässä mikään hätä ole. Tavalliset vilkut muuten jätetään käyttämättä näin syrjäseuduilla varsinkin. Kai siellä kuvitellaan että kyllähän se takana tulija tietää että joka keskiviikko tähän aikaan minä olen menossa tähän suuntaan, säästyköön vilkut jouluvaloiksi.

Pubeilu

Pubi on edelleenkin irlantilaisen seuraelämän keskus ja pubissa käydään usein. Kaikki juhlimisen arvoinen tapahtuu pubissa; häiden rääppiäset, ristiäiset, syntymäpäiväjuhlat ja jopa hautajaiset. Mielestäni minäkin käyn pubissa melko usein. Irkuille jään kuitenkin toiseksi ”But you’re never out!” ”Sinä et käy koskaan ulkona!” minulle sanoi eräskin työkaveri, joka oli sitä mieltä ettei ollut minua lähipubissa nähnyt ikuisuuksiin. Ja minä kun olin sitä mieltä että kolmisen kertaa kuussa oli aivan tarpeeksi. Pistetään suomalaisen epäsosiaalisuuden piikkiin.

Mammanpojat (ja –tytötkin)

Tätä asiaa ollaankin jo sivuttu ainakin tuon Kotiruoka –postaukseni kommenteissa. Täällä ei pidetä kummallisena ollekaan sitä, että lapset asuvat kotona päälle kolmekymppisiksi. Iso osa näistä pesästä lentämättömistä poikasista on miehenpuolikkaita, toki kotona viihtyviä tyttöjäkin löytyy. Näillä pienillä kullannupuilla on usein työpaikka, oma auto ja muutenkin viettävät ”normaalia” elämää, mutta iltaisin palataan kotiin, jossa ruoka odottaa valmiina ja pyykit on pesty ja silitetty ja huone siivottu. Radiossa pari viikkoa sitten puhuttiin aiheesta, ja kun asuntomarkkinat romahtivat viitisen vuotta sitten, monella ensiostajalla ei yhtäkkiä ollutkaan varaa maksaa isoa asuntolainaa takaisin, joten joutuivat olosuhteiden pakosta muuttamaan takaisin kotiin. Soittipa radio-ohjelmaan 36-vuotias mies, joka oli asunut kotonaan koko ikänsä, eikä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Mies kävi töissä ja olisi varmasti pystynyt vuokraamaan asunnon itselleen, mutta sanoi suoraan että ilmainen kämppä, ilmainen ruoka ja muu passaus pitävät hänet kotona. Yllättävää kyllä, mies oli sinkku.

Huh! Tulihan asiaa... Ja moni jäi mainitsematta mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Viimeistä Viedään

Lomapäivää, siis. Viikko on hurahtanut ohi melkein huomaamatta. Tiedän tosin lomalla olleeni, koska olo on rento ja virkistynyt. Olen tehnyt mahdollisimman vähän lomaviikollani, ja se oli tarkoituskin. Halusin omaa aikaa tehdä juuri niin paljon tai vähän kuin huvitti. Loma alkoi aurinkoisessa säässä, ja näyttää loppuvan samoissa merkeissä.

Kävin kävelemässä meren rannalla, kuuntelin aaltoja ja tunsin itseni pieneksi. Kävin hemmoteltavana ja hierottavana ja olin niin rento, että minut olisi voinut kaataa kannusta mukiin, olo oli aivan nestemäinen. Illastin hyvässä seurassa nauttien hyvästä intialaisesta ruuasta Stuartin hotellilla. Syötiin niin että meinasi happi loppua, mutta kun se oli niin hyvää!

Huomenna töihin, mutta sitä ei ajatella vielä, koska minulla on vielä koko tämä päivä aikaa lomailla. Aamulenkki rannalla on tehty, ja join sikamaisesta mukista vahvaa kahvia. Stuart toi aamiaista; pekonivoileipä ja pari aamiaismakkaraa per naama. Hyvin maistui.

Kissat loikoilevat ikkunalaudalla nauttien auringonpaisteesta. Sisällä on lämpimämpi kuin ulkona, ja taidankin linnoittautua ruokailuhuoneeseen lukemaan viikonlopun jättilehden ja tuoreimman Pogostan. Ei ole kiire minnekään, kenelläkään.

Suloista sunnuntaita!

Kotiruokaa

Luin Johannan postausta kotiruuasta ja -leivonnasta ja se pisti miettimään kulttuurieroja ruuanlaiton, kotiruuan ja sen opetuksen suhteen. Amerikassa aikaa viettäneet tuttavat ovat monesti kertoilleet, kuinka siellä kotona tehdyksi leivonnaiseksi luokitellaan sellainen, jonka tekemiseen vaaditaan jauhepaketin avaaminen, veden lisääminen, sekoitus ja paisto. Minulle taas tuollainen ei ole kotona tehtyä ollenkaan, vaan silkkaa huijausta!

Johanna olikin johdattanut lapset leivonnan saloihin ohittamalla valmisjauheesta tehtävät kuppikakut (tähän väliin kysyn, että onko kuppikakku –sana ihan oikeasti käytössä suomen kielessä? Omaan korvaani kalskahtaa niin oudolta, vaikka tiedän että kyseessä on cupcake –sanan suomennos) ja näytti kuinka tehdään mokkapaloja ihan alusta asti.

Aurinkokuivattu tomaattileipä

Au Pairina vuoden rapakon takana viettänyt ystäväni kertoili kuinka perheenäidin ruuanlaitto noudatti joka ilta samaa kaavaa: ensin katsotaan millaista valmispakettia on kaapissa tarjolla, valitaan se jota ei syöty edellisiltana ja sekoitetaan siihen vesi, heitetään koko komeus uuniin ja tarjoillaan kaupasta ostetun salaatin kera. Kuuntelin suu auki ihmetellen, ihanko oikeasti tuollaista kutsutaan ruuanlaitoksi?

Kanapastaa

En tiedä millainen on kotitalouden opetus jenkeissä, eikä Irlanninkaan kotitalouden opetuksesta ole aivan tarkkaa kuvaa, mutta jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva että kotikokit jakautuu täällä kahteen klaaniin. Ensin on ne, jotka menevät yli siitä, mistä aita on matalin, ja käyttävät aikaa keittiössä korkeintaan pizzan siirtämiseen pakastimesta uuniin. Sitten on ne, jotka ovat oman kotinsa Nigella Lawson tai Gordon Ramsay ja loihtivat kolmen, neljän, viidenkin ruokalajin aterioita joka ilta. Nämä Nigellat ja Gordonit kutsuvat vieraita illastamaan viikonloppuisin ja silloinkin pöytä notkuu herkkujen painosta.

Scones eli skonssit

Missä on kultainen keskitie? Perushyvää kotiruokaa, jota ei ole poimittu pakastealtaasta, mutta jota värkätessä ei tarvitse viettää koko päivää keittiössä? Olen itse kotiruuan puolestapuhuja kahdesta syystä. Ensiksikin, sitä opetettiin koulussa, ja kouluruoka oli mielestäni aina hyvää ja niin lähellä kotitekoista kuin kouluruoka voi ollakin. Onni on pieni koulu ja sen oma keittiö. Toiseksi, ja tärkeimmäksi; meillä kotona on aina tehty ja syöty kotiruokaa, ja hyvää sellaista. Sieltä kotoahan ne suurimmat vaikutteet tulevat, eikös vain?

Porsaankyljykset

Äidin lihapullat ja perunamuussi, makaronilaatikko ja makkarakastike. Isän kuhafile ja pannuperunat, hirvikäristys ja kalapihvit. Perunat, porkkanat ja sipulit omasta kasvimaasta. Kala lähijärvestä ja hirvenliha isän metsästämä. Hirvenlihaa meni jauhelihaksikin, ja voin vinkata että hirvenjauhelihasta tehty pizza on ehkä mahdollisesti maailman parasta.

Liha-riisipasteijat

Siksi siis tykkään kokkailla ja leipoa kaiken ihan alusta asti ja itse. Koko perhe nauttii ruuasta saman pöydän ääressä ja osaa arvostaa sitä paljon enemmän, kun tietää että sen on omin käsin valmistanut joku, jolle on tärkeää että syöt hyvin. Eikä tarvitse arvailla minkälaisia E-numeroita ja muita ylläriaineksia ruuasta löytyykään...

Ai niin, kuvat on kotikokki.net sivuilta omia ohjeitani, kotiruokaa!

Verkon Ihmeet

Blogini lukijoita ja liikennettä esittäviä tilastoja lukiessani huomasin, että joku on etsinyt verkosta sanoilla ”tuusulan hautausmaa” ja päätynyt blogiini. Miten?? Enkkublogin puolella joku on näköjään päätynyt sinne etsimällä ”creepy smiling kitten” eli hiukan karmaisevaa, hymyilevää kissanpentua on etsitty. Käykää blogistanian asukkaat kurkistamassa omia tilastojanne ja kertokaa oudoimmat hakusanat joilla teidän blogeihinne on päädytty, tälläinen nippelitieto kiinnostaa ja kiehtoo mieltä.

PS. Olen muuten ensimmäistä päivää ihan oikeasti lomalla. Ja täällä paistaa aurinko!!!

Iltapalaa

Kokeilen nyt mobiilibloggausta myös, katsotaan onnistuuko :)

Tein meille eilen pientä iltapalaa meriahvenesta, mutta miksei tämä toimisi muullakin kalalla.

Ensin pyörittelin kalafileet jauhossa, jossa oli vehnä- ja ruisjauhoja, tilliä, merisuolaa ja pippurisekoitusta. Sitten fileet paistinpannulle, jossa voi tirisi lupaavasti. Noin neljä minuuttia per puoli, toista puolta paistaessa loppuvaiheessa tirautin pannulle sitruunamehua ja valkoviiniä.
Nostin kypsät fileet pannulla pois ja lisäsin pannulle kapriksia, näin paistomehuista sai aikaan maistuvan kastikkeen.

Meriahvenen kaveriksi yrttijuustoista perunamuusia sekä porkkanaa ja palsternakkaa. Ruokajuomaksi italialainen pinot grigio.

Hyvää ruokahalua!

Paluu

Onkohan täällä enää yhtään lukijaa..? Miettii Minna tätä naputellessaan sadepäivän ratoksi. Piti pitää pieni tauko, joka venähtikin sitten reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Pahoittelisin poissaoloani, ellei se olisi tehnyt niin hyvää. Välillä tuli huono omatunto; en ole blogannut mitään aikoihin, enkä edes lukenut muita blogeja. Opettelin itseni siitä tunnetilasta eroon.

Auringonlasku

Läppäri on kerännyt pölyä, Facebook ja Twitter on kurkisteltu keskimäärin kerran päivässä puhelimella. Olen muuten löytänyt Twitteristä uuden irlanninsuomalaisen tuttavuuden, kaimani Minnan Sligosta. Samoin tutustuin Janeen, joka asuu tämän merenlahden toisella laidalla. Poutapäivänä voisin melkein vilkuttaa etukuistilta ja toivoa, että se näkyisin Mayoon saakka.

Hellepäivän päätös

Olen taukoni aikana nauttinut joutenolosta, rentoutumisesta ja kovin kesäiseltä tuntuvasta kelistä. Grillit ovat naapurustossa sauhunneet melkein joka ilta, on taas tuhottu lihaa ja kalaa pienen kylän edestä. Vyötärönympärys alkaa muistuttaa sitä kaljatynnyriä sixpackin sijaan, täytynee taas alkaa polkea tuota kuntopyörää.

Kello 22.30

Olen tuntenut oloni vanhaksi ja nuoreksi yhtä aikaa, ystäväni 21-vuotissyntymäpäivillä. Olen nauranut itseni kipeäksi ja valvonut aamuseitsemään Dublinin yössä. Olen sivistänyt itseäni taidenäyttelyssä, jossa rakastuin erääseen valokuvaan niin, että se roikkuu nyt ruokailuhuoneemme seinällä. Olen antanut mieleni viedä ja viitannut kintaalla ”velvollisuuksille”. Akkuni ovat täysin latautuneet.

Kevyempää kesäruokaa - vadelmarahka

Sitten ne isot uutiset. Paras (ja ainoa) veljeni menee naimisiin syyskuussa! Nyt on siis luvassa paljon hääaiheista jännitystä ja pikkusipistelyä. Varasin tänään lennotkin, nyt ei puutu kuin se mekko ja häälahja. Onneksi on vielä aikaa, ja ystäväni Teresa on metsästänyt menestyksekkäästi oikean väristä ja mallista mekkoa netistä. Kengät kun jo on, niin Minna päätti heti millaisen mekon haluaa. Ongelmana on vain se, että mekko kaikessa täydellisyydessään on tällä hetkellä olemassa vain pääni sisällä, mutta läheltä liippaavia live-versioita on löytynyt sen verran, etten vielä heitä pyyhettä kehään.

Tom  paistattelee

Tänään on sadepäivä. Imuroin, kävin lenkillä ja nyt ollaan vaan. Iltaruuaksi meriahventa kapriskastikkeessa.

Olen palannut.

Rentoutus

Onko Reilua?

Kysyn vaan, onko se reilua että sekä minä että Stuart joudumme lähtemään aamulla töihin, kun taas katit karvanaamaiset saavat viettää koko päivän suunnilleen tällaisessa olotilassa?

Minä sanon että ihan epistä. Kissat sanoo että tämä on ihan oikein. Ja muista ostaa sitä parempaa kissanruokaa.

Minä Olen Vähän Väsynyt

Vielä täällä ollaan, kiireen keskellä ja kamalassa hulinassa. Aika ei riitä mihinkään, tai siltä ainakin tuntuu ja huonolla omatunnolla vilkuilen teidä blogeja ja päivittelen kun en ole ehtinyt mitään kirjoittaa ikuisuuksiin. Töissä eletään stressaavaa aikaa ja muutenkin tuntuu jaksamisen kanssa olevan vähän niin ja näin.

Tänään saan Stuartilta vierihoitoa ja kahdenkeskistä laatuaikaa. Ehkäpä käymme jopa elokuvissa. Tai sitten ei. Päässä surisee siihen malliin kummallakin, että voisi ihan yhtä hyvin maata kasvismaisessa olotilassa sohvalla ja katsoa televisiosta hömppää. Mutta joka tapauksessa, ilmoitan että olen täällä edelleen, ja tarkkailen tekemisiänne ;)

Pieni muistivihkoni on kerännyt sivuihinsa blogien aiheita, tekstiä tulee kunhan akka ehtii istumaan koneelle ja jäsentää ajatuksensa muidenkin ymmärrättäviksi. 

Haasteita

Ihana Simpukka, joka tallailee Vierailla Poluilla heitti minua haasteella. Siitä kiitos kaunis ja kumarrus. Haasteen ideana on nimetä blogissaan viisi blogia, joilla on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa. Tällä tavoin voi tuoda oman lukijakuntansa tietoon blogeja, joita itse lukee ja haluaisi/toivoisi muidenkin lukevan. Täältä siis pesee:

Uusin vakiotuttavuus blogistaniassa on minulle Mariannan blogi Vuonon Kimallus. Ihania maisemia, kauniita kuvia ja kiinnostavia postauksia Norjasta. Käykää ihmeessä katsomassa ja ihastumassa!

Elegia tarjoilee tontillaan Kello Viiden Teetä – Syanidilla. Kuulumisia ja kuvia naapurisaaren pääkaupungista, joskus muualtakin. Hivelee esteettistä silmääni.

Tämän saman saaren toisen reunan asukas Heljän blogi kantaa nimeä Rouva Hoo – Kotiäiti. Toinen suometar vihreällä saarella askartelee kauniita ja kirjoittaa asiaa.

Amsterdamin alavilla mailla majailee Riitta ja Riitan Blogi. Kuvissa ja postauksissa vilahtelevat kauniit kanavat, orkesteri ja kotoinen tunnelma.

Marian tontilla on tarjolla Kello Viiden Kahvi. Nuori nainen kirjoittaa rautaista asiaa ravinnosta ja ravitsemuksesta, ja muustakin. Suosittelen muillekin kuin kaltaisilleni kahvikissoille!

Ja nyt sitten haastetut, ei muuta kuin haaste kiertämään!

Kevättä Kynttelistä

Sunnuntai 5.2.oli Kynttilänpäivä ja Runebergin päivä. Ne kuuluisat tortut jäi leipomatta, vaikka ostinkin mantelijauhetta valmiiksi. Jospa kokeilen vaikka ensi viikolla, tuskin se Runeberg suuttuu, vaikka tekisinkin torttuja muulloinkin kuin nimikkopäivänään. Ja jos suuttuu, niin tulkoon sitten itse paikan päälle valittamaan.

Maanantai oli varsin sumuinen päivä. Aamulla ei olohuoneen ikkunasta nähnyt edes pihatien päähän asti. Aina silloin tällöin sumun halkaisi ohi ajavan auton valot hitaasti ryömien eteenpäin. Pikku hiljaa sumu hiipi vuoren rinnettä ylöspäin, mutta jäi sinne roikkumaan koko päiväksi. Sopiva päivä kauppareissuiluun, hyppäsin autoon ja suuntasin kylille.

Sumusää oli houkutellut paikalle muutaman muunkin shoppailijan, tosin osasyynä saattoi olla myös paikallisen Lidlin ja Aldin maanantaitarjoukset. Minulla ei juuri silloin ollut tarvetta sohvapöydälle tai sauvasekoittimelle, mutta tuoretta leipää nappasin kyytiin pari pussillista. Arkkupakastin oli ehkä vuoden 2011 paras ostos. Hyllyjen välissä törmäsin entiseen työkaveriin, jota en ollut nähnyt aikoihin. Rupateltiin melkein tunti, ja naureskeltiin yrttisiemenpusseille. Tinjami oli latinalaiselta nimeltään jotakin vulgaris ja pohdimme, mikä tekee tinjamista vulgaarin? Kasvaako se jotenkin hävyttömään muotoon? Fionnuala osti pussillisen siemeniä ja lupasi kertoa, miten härskiltä se tinjami keittiön ikkunalaudalla näyttää.

Yrttitarha ikkunalaudalla onkin oikeastaan aika puoleensavetävä ajatus. Kukkalaatikko, multaa, siemeniä ja muistia sen verran että ne tulee kasteltua kans. Maaliskuun projektiksi tuo, muistuttakaa joku että käyn työpaikan puutarhalta hyvää multaa! Tällä kertaa ostin vain pienen kevätesikon ikkunalautaa koristamaan. Kotiin tullessani harmittelin saman tien, miksen ostanut useampaa, niin mukava väriläiskä harmaaseen sumupäivään.

Kotimatkalla pysähdyin ottamaan pari valokuvaa epätavallisen tyynestä merenlahdesta. Sumu roikkui edelleen vuorenrinteillä, mutta ilmassa tuoksui jo kevät. Lämmin, pehmeä päivä. ”Grand soft day”, kuten sanonta täällä päin kuuluu. Kotipihan kiven juurella narsissit ovat jo ihan vähän nupulla. Kyllä se tästä kevääksi kääntyy.

Kissan Kylvetystä ja Muuta Kivaa

Tällä viikolla sain taas kolme vapaapäivää, kun niitä viime vuoden lomapäiviä pitää vain yhden viikossa, niitä riittää kiitettävän kauas. Ne neljä päivää, jotka tehdään töitä, tehdäänkin sitten urakalla. Vastikään päiviteltiin, että ei kai se kausi jo nyt ala. Mutta kyllä se vain sieltä päälle puskee, melkein huomaamatta. Ensi viikolla on koulujen talviloma, silloin riittää huisketta taas.

Lauantai-iltana tuli töistä kotiin kamalan viluisena. Kaksi kuppia teetä ei auttanut vilutukseen lainkaan, eikä edes takassa loimottava tuli, saati täysillä hehkuva keskuslämmitys. Voi, kuinka olisinkaan tahtonut saunaan! Saunan korvikkeeksi laskin itselleni oikein kuuman kylvyn. Sellaisen, josta noustaan hummerinpunaisena posket hehkuen pois. Ja lihaksia rentouttavaa kylpyvaahtoa sekaan ja paljon. Ja vielä joku juorulehti seuraksi. Ei löytynyt lukematonta lehteä, mutta Aku Ankan Taskukirja ajoi saman asian. Pulahdin ammeeseen ja pikku hiljaa alkoi vilu väistyä jäsenistä.

Kylpyhuoneen ovi oli raollaan, ja pian oven rakoon ilmestyi pieni karvainen naama. Lily oli utelias, tahtoi tietää miksi emäntä viihtyy isossa ammeessa, jossa Lily yleensä istuu ja tahtoo juoda vettä suoraan hanasta, sillä välin kun isäntä ja emäntä harjaavat hampaitaan. Etukäpälät varovasti ammeen reunalle, ja kissa kurkotti ammeen reunan yli ja maukaisi ihmeissään. Mitä tämä valkoinen höttö oikein on? Lily tepsutteli takaisin käytävän puolelle, muttei pitkäksi aikaa. Pian karvanaama istui taas ammeen vieressä ja maukaisi ihmetellen, eikö emäntä jo joutaisi rapsuttamaan korvan takaa? Kovasti kylpyvaahtoa nuuhkittuaan, Lily tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan kylpyamme, vaan sänky, ja tuo valkoinen vaahto onkin emännän uusi peitto. Tämän johtopäätöksen innostamana Lily päätti hypätä mukaan!

Voi apua sitä räpistelyä ja kauhua, kun kissa tajusikin hypänneensä veteen! Surkea rääkäisy, ja kissa oli ammeesta pihalla alle sekunnin sadasosan. Sitten tule emännällekin kiire, likomärkä kissa valloillaan ympäri taloa, jonka pöydillä majailee kännyköitä, läppäreitä ja muuta vettä sietämätöntä tavaraa, ei ollut mielekäs ajatus. Märkiä tassunjälkiä kylpyhuoneesta keittöön; keittiöstä olohuoneeseen, jonka matolla oli kissankokoinen lammikko, siinä oli ilmeisesti ravisteltu enimmät vedet pois turkista. Tassunjäljet johtivat makuuhuoneeseen ja sängyn alle. Sitä ennen oli käyty pyörähtämässä sängyn päällinen märäksi. Päästin muutaman ärräpään ja konttasin sängyn alle.

Sitten jo naurattikin. Sängyn alla murjottamassa oli varsin surkean näköinen, litimärkä ja itsetunnolleen kolhun saanut kissa. Kääräisin kissan kuivaan pyyhkeeseen hieman vastoin sen tahtoa, ja kiskoin ihmisten ilmoille. Uskomatonta, kuinka paljon vettä mahtuu kissan turkkiin! Kissa lempeän tiukkaan otteeseen polvieni väliin ja hiustenkuivain surisemaan. Alkushokin jälkeen Lily vaikutti melkein nauttivan lämpimästä ilmasta ja huomiosta. Räjähdin itsekseni nauruun; tässä sitä istutaan makuuhuoneen lattialla, kissa polvien välissä, kuivaamassa sitä föönillä. Arjen komiikkaa.

Lily murjottaa

Stuart oli sitä mieltä, että Lilyn turkista tuli pesun ja kuivauksen jälkeen tavallista pehmeämpi. Lily on sittemmin vältellyt kylpyhuonetta, joten voisin kuvitella ettei tätä tapahtumaa uusita ainakaan lähitulevaisuudessa. Lisäharmia kissan elämään toi matokuuri, jonka tällä kertaa hoidin niskaan laitettavalla nesteellä normaalien tablettien sijaan. Tablettien syöttäminen Lilylle ja Tomille on parhaimmillaan haasteellista ja pahimmillaan täysin mahdotonta. Niskaan laitettava neste on kohtuullisen nopea ja helppo tapahtuma, sillä hoidetaan myös punkki- ja kirppusuoja, ja olin iloisesti yllättynyt että madotus onnistuu samalla tavalla.

Tom istuu tyytyväisenä polvilukossani ja kehrää kun niskaan hierotaan tököttiä (haisee muuten kamalan pahalle), herra ei turhista säiky ja tietää että tällaisen käsittelyn jälkeen yleensä saa pari herkkupalaa. Lily onkin sisukkaampi, ja neiti kääritään pyyhkeeseen ennen polvilukkoon asettamista. Emännänkin refleksit ovat vuosien varrella kehittyneet salamannopeiksi, neste on Lilyn niskassa sekunnissa, ja kissa hyökännyt sohvan alle piiloon kuin ohjus. Tehtävä suoritettu ja sitten jaetaan herkkuja. Lily murjottaa puolisen tuntia ja tulee sitten syliin. Tom kiehnää jaloissa. Kissan maailmassa taas kaikki hyvin.

Pyjamapirut

Huomasin tämän otsikon päässeen Suomenkin lööppeihin. Voisinpa sanoa, että olen yllättynyt. Pidän edelleenkin uskomattomana sitä, kuinka pyjama päällä marssitaan kauppaan, pikaruokalaan tai vaikkapa koulun portille lapsia vastaan. Pikainen nettihaku näyttää, ettei kyseessä ole pelkästään irlantilainen ilmiö, naapurisaarella näkyy olevan aiheelle omistettuja nettisivuja, ja isomman rapakon takana näitä ilmiöitä seuraa ja hyväksyy tai paheksuu kokonainen nettiyhteisö. Irish Times –sanomalehti kirjoitti aiheesta viime viikolla.

Olenko minä tavattoman suvaitsematon ja vanhanaikainen jos olen sitä mieltä, että pyjamia kuuluisi pitää vain kotona, sisätiloissa, sohvalla? Pitäisikö minun sittenkin ottaa avosylin vastaan tämäkin kyseenalainen muotitrendi, jossa sängystä pyörähdetään suoraan ihmisten ilmoille eikä siirtymään tarvita muuta kuin hädin tuskin kengiksi minun kirjoissani laskettavat Ugg-saappaat? Ei onnistu.

Tuon Iltalehden ja Irish Timesin juttujen sivuaman kyltin paikkahan oli paikallinen Social Welfare –toimisto, eli siis paikallinen Kela-konttori/työvoimatoimisto. Sinne siis mennään mm. silloin kun etsitään työpaikkaa. Kyllähän siinä annetaan varsin edullinen kuva mahdollisesta työnhakijasta, jos ei ole viitsitty edes pukeutua. Tosin nämä elämäntapatyöttömät taitavat muutenkin tehdä kaikkensa varmistaakseen ettei valtion kirstu napsahda omalla kohdalla kiinni, työnteolle allergisia kun tuntuu löytyvän joka maasta. Pyjamat päällä koko päivän oleva, kotoaan käsin työskentelevä Farhad Manjoo, kirjoitti trendin puolesta aiemmin tässä kuussa. Ja kaipa tuo kotoa käsin työskentely on se poikkeus sääntöön. Se ainoa.

Ei kai tämä tällainen ”trendi” ole ajautunut Suomeen, eihän? Jotenkin on vaikea kuvitella kenenkään varsinkaan talvisin hiippailevan lähikauppaan maitolitraa ostamaan, tai noukkimaan lapsia koulusta pyjama päällä. Jos joku suomalaisella kadulla kävelisi vastaan pyjama päällä, luulenpa että ensireaktioni olisi pohtia liekö kyseessä lähimmän sairaalan psykiatrisen osaston potilas, ja sitten soitaltaa valkotakkisille sedille ja tädeille ja kysyä, puuttuuko pääluvusta ketään.

Mutta niin, nyt ei saa käsittää väärin, että minä vihaan pyjamia. Päinvastoin, minä rakastan niitä! Mukavat, rennot ja pehmeät. Talvella sopivan pitkät lahkeet, kesäisin kevyttä ilmavuutta. Kirjoitan tätäkin postausta kirjaimellisesti puolipukeissa, ”normaali” paita päällä, mutta jalassa ovat harmaa-valkoruudulliset pyjamahousut. Mutta näissä ei lähdetä kaupparetkelle!! Mikään ei ole ihanampaa, kuin töistä kotiin tullessa huomata ettei illaksi ole mitään menoa, ja suoriutua saman tien pyjama päällä illaksi sohvalle laiskottelemaan. Vapaapäivinä pyjama pysyy ylläni usein puolillepäivin, ainakin puoliksi.

Potkupukuporukkaa

Hamstraan pyjamia, ja niitä löytyy kaapistani vaikka minkälaisia. Settejä, joissa on ylä- ja alaosa pitkilla hihoilla, lyhyillä hihoilla ja kaikenpituisilla lahkeilla. On lyhyitä yöpaitoja, pitkiä lattiaan asti ulottuvia tasaraitamekkoja, hihattomia yöpaitoja, erillisiä pyjamahousuja, joiden kanssa pidetään vanhoja kuluneita t-paitoja. Ystäväni usein toteaakin että jos olisin trijonääri, niin shoppaisin vain pyjamia ja designer-kenkiä. Ja oikeassa onkin.

Kun nyt kerran valitetaan, niin valitetaan vielä vähän niistä oudoista aikuisten potkupuvuista/pyjamista, jotka täällä päin tunnetaan nimellä onesie. Kuten kuvastakin näkyy, kyseessä on potkupuku aikuisille. Vaatekappale tuli ensi kerran vastaan Scrubs- eli Tuho-osasto –komediassa, ja luulin sen olevan fiktionaalinen olento. Väärässä olin. Pian niitä roikkui rekit väärällään melkein joka kaupassa, ja silloinkin vielä luulin niitä naamiaisasuiksi. Tulipa vastaan myös hupullinen versio. Kuka niitä ostaa ja pitää päällään? Voisin kuvitella Stuartin soittavan niille samaisille valkotakkisille, jos löytäisi minut potkupuku päällä kotoa pyörimästä. En ymmärrä.

Huh, jopas helpotti! Seuraavassa postauksessa en valita ja kitise näin paljon, lupaan :)

Onesie kuva täältä

Scrubs kuva täältä

Haastavaa Päätöksentekoa

Tuolla enkkublogini puolella kirjailin positiivisuudesta ja siitä miksi en jaksa negatiivisten ihmisten seuraa kovinkaan kauan. VihreätNiityt bloggaili aiheesta sen verran tyhjentävästi etten taida tänne kirjoittaa aiheesta sen kummemmin.

Tänään vietän vapaapäivää ja päivän suurimpiin haasteisiin on kuulunut seuraavanlaisia päätöksiä:

- Mitkä lökäpöksyt laittaa päälle

- Kuinka monta kuppia kahvia juoda

- Mitä jugurttia syödä aamupalaksi (klo 12.30 [toim. huom])

Illemmalla vielä joudun päättämään mitä tehdä ruuaksi. Olen melkein jo päättänyt että ruokalistalla on juusto-pekoni risottoa ja tuoretta leipää. Melkein. Voihan olla että päädyn sittenkin kotitekoisen pizzan kannalle, mutta sellaista se elämä on. Haastavia päätöksiä koko päivän.

Kissoilla on myös haastava päivä. Lily ei osaa päättää nukkuako sohvalla, nojatuolissa vai tuolilla tässä meidän toimistohuoneessamme, josta voi tarkkailla emännän nettailua syrjäsilmällä ja huomaamatta. Tom teki miehisen jämäkän päätöksen ja torkkuu tuossa keinutuolissa, jonka päälle heitin hetkeksi vain peiton, jolle en juuri sillä hetkellä löytänyt sopivaa loppusijoituskohdetta. Se on nyt Tomin sänky, näin on päätetty.

Välillä on ihan terveellistä laittaa aivot narikkaan ja jättää vaativampi ajatustyö muille. Päässäni on surissut viime aikoina ihan liikaa milloin minkäkin tahon vaatiessa infoa, päätöksiä, selontekoja tai jotain muuta joka rassaa harmaata massaa enemmän kuin olisi tarpeen. Tänään annan päälle vapaapäivän ja suoritan vain yllämainittujen esimerkkien tasoista päätöksentekoa. Ja jopas se tekeekin hyvää!

On jokseenkin helppoa vaihtaa vapaalle muussa mielessä, mutta oma pollani ainakin tekee taustalla usein ylitöitä melkein huomaamattani. Tuloksena sitten stressihartiat korvissa ja ohimoilla verenpainepäänsärky. Ei tunnu hyvältä. Olisipa tuolla takaraivossa jonkinlainen on/off –nappula, josta voisi tuollaiset ei-elintärkeät toiminnot laittaa edes yöksi hyllylle, kun meinaa arkiharmitukset löytää tiensä uniinikin. Unissa onkin ollut touhua ja toimintaa enemmän kuin keskiverto Hollywood-tekeleen käsikirjoituksessa.

Mutta tällä nollapäivällä toivoisin olevan aivotoimintaan sellainen reset –toiminnon kaltainen vaikutus. Aloitetaan alusta, kirkkain mielin ja selkein ajatuksin. Taidan päättää katsoa Frendejä DVD:ltä ja juoda vähän lisää kahvia ja niitä amaretti –keksejäkin oli vielä jonkin purnukan pohjalla jäljellä.

Lilykin päätti nukkua istuallaan tässä toimiston ikkunalaudalla. Siitä kun voi pitää silmällä sekä emäntää että pihapiiriä. Ja pyllyn alla hehkuu lämpöpatteri. Ollaan meillä niin päättäväistä porukkaa tänään.

Vaalihuumaa

Olen seurannut Suomen presidentinvaaleja kasvavalla mielenkiinnolla viimeiset pari viikkoa. Lukenut artikkeleja, seurannut netistä ja radiosta ehdokkaiden kamppailua uurnien sulkeutumisen lähestyessä uhkaavasti. Vaalitenttejä seurailin netistä ja monesti tuskailin että ”Voihan Väyrynen!”. Oli Paavo sen verran ylimielinen ja omasta mielestään jo automaattisesti toisella kierroksella jo silloin kun yhtäkään ääntä ei oltu edes annettu. Vahingonilo on puhtainta iloa, eikös vaan, ja hykertelin hetken vain, kun Väyrysen jatkoon pääsyn viimeinenkin toivonmurena vietiin pois.

Ne tavalliset syytökset mediapelistä, puolueellisista tenttikysymyksistä ja planeettojen väärästä asennosta äänestyspäivänä ovat leijuneet ilmassa pienenä tekosyynä kampanjan epäonnistumiseen milloin kenenkin toiselle kierrokselle pääsemättömän ehdokkaan leiristä. Oli syynä mikä hyvänsä, olen minä itse tulokseen tyytyväinen. Tuli se vastajytky.

Sekä Niinistö että Haavisto ovat melkoinen antiteesi Soinin EU-, maahanmuutto-, homo-, tasa-arvo- ja luoja tietää mille muulle-kielteiselle politiikalle. Kumpikin ehdokas edustaa kansainvälistä, avointa ja tasa-arvoista Suomea. Minun Suomeani. Ei Soinin Suomea, jossa erilaisuudesta rangaistaan ja pysytään omassa pienessä pirtissä ja jupistaan miten ne muut siellä Euroopassa ei osaa mitään eivätkä ymmärrä mistään mitään ja ovat muutenkin meitä huonompia. Hyvä, äänestäjät!

Toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen. Haavistohan tuli vähän takavasemmalta haastajana kehään, kun taas Niinistö taisi olla ennakkosuosikki. Nyt sitten armotonta kampanjointia seuraavat pari viikkoa ja sitten katsotaan kuka pääsee pressanlinnaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Iltapäivälehdet pelaavat puolisokorttia jo nyt. ”Kummasta tulee ykköspuoliso?” kysyi valtakunnan toinen johtava lööppikone. ”Ei kiinnosta.” vastaan minä. Mielestäni presidentin puoliso saa olla mies, nainen tai vaikkapa violetti muukalainen planeetalta Pirkule, sillä ei pitäisi olla mitään osaa eikä arpaa äänestystilanteessa. Jättääkö joku äänestämättä Saulia, koska Jenni kirjoittaa runoja? Tai äänestämättä Pekkaa koska Antonio ei ole suomalainen? Asian vierestä viedään, ja pahasti.

Ymmärrän kyllä, että monelle äänestäjälle avoimesti homoseksuaali presidentti  on ennenkuulumaton, ja jo pelkästään sillä perusteella heidän äänensä menee Niinistön laariin. Mutta onko se oikein, että presidentinlinnaan pääsee vain heterohevosella ratsastaen? Ja onko se oikein että oli tulos toisen kierroksen jälkeen mikä hyvänsä, siellä jossain joku spekuloi että kahden heteromiehen keskisessä kamppailussa lopputulos olisi voinut olla toisin? Ei kai sitä Suomenmaata lakanoiden välistä kuitenkaan johdeta?

Sauli vai Pekka? Minun ääneni menee Saulille. Reilusti kansainvälistä kokemusta, vahva finanssipolitiikan tausta ja rautainen ulkopolitiikan osaaja. Mies paikallaan edustamaan Suomea maailmalla. Tapahtui uurnilla mitä hyvänsä, Suomelle tulee joka tapauksessa pätevä päämies, enkä pukeudu säkkiin ja heittele tuhkaa päälleni vaikka Haavisto pääsisikin keulille. Paras ehdokas voittakoon!

Kuva napattu täältä

Keskiviikkona pääsee Dublinissa äänestämään, ja sattuu vielä vapaapäivä. Nakkaisinko minäkin jyväni laariin?