Tuolla jo aiemmin
mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti
ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen.
Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi
auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa
pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme
Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45
minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3
per päivä).
Irkkulan junista
sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa
istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta
seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä
pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan
oikealle pöydälle.
Dublinissa edessä
oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa
koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita.
Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin
asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää
liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan
kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat
suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät
ennätysvauhtia. Meidät pöytään
ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D
Lounaan jälkeen
juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa,
jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa
olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi.
Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!
Illalla
rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri
sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat
täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme
ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava
palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin
suhteilla, ja ilmaiseksi :D
Taksilla
siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja
pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia.
Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle
lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja
kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.
Itse illallisen
suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan
palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera.
Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta
blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile,
dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun
fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta
ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku,
mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta
suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista
leivoksista.
Voittajien
julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja
istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin
nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa,
poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä
luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes
juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein
kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme
voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä
hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna
uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja
pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut
kauaa odotella.
Keskiviikkona
hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja
törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen
hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä
edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja
pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille.
Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun
vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen
kaikkea oma sänky.
Että sellainen
työreissu se.