Ihan alkuun sanon
että tämä ei ole maksettu/sponsoroitu postaus ja tuotteet olen ostanut ja
maksanut itse. Nämä ovat tuotteita, joita käytän itse ja jotka olen huomannut
toimiviksi.
Kyseessä on firma
nimeltä Lush, joka on valmistaa tuoretta, käsintehtyä kosmetiikkaa. Suosittelen
tutustumaan nettisivujen ”Uskomme” ja ”Usein kysyttyä” –osioihin, sieltä pian
selviää mistä on kyse.
Minulle täällä
lähin Lushin myymälä on Corkissa, nyt kun satuin olemaan Dublinissa, suunnistin
samalla Henry Streetin myymälään täydentämään varastojani. En ole Helsingissä
käynyt Lushin myymälässä (Kaivokatu 8, Asematunneli), mutta näillä rannoilla
palvelu on ollut huippuluokkaa joka kerta, ja myyjien tuotetietous on vertaansa
vailla.
Ensin mukaan
tarttui Dream Cream, joka on ollut jo jokusen vuoden luottokosteusvoide. 250g
purkki riittää pitkälle ja tuoksuu ihanalle. Kärsin varsinkin talvisin kuivasta
ja hilseilevästä ihosta, joskus niinkin pahasti että säärten iho halkeilee.
Tämä voide on Lushin bestselleri, eikä syyttä. Jokainen sitä kokeillut tuntuu
rakastuvan siihen välittömästi. Kesäisin hoidan sillä halkeilevat kantapäät
sandaalikuntoon.
Toinen
luottotuote on Ocean Salt –kuorintavoide. Tuoksuu limetille ja kookokselle,
nimensä mukaan kuorinta-aineena on karkea merisuola. Tarpeeksi hellävarainen
tuote myös kasvojen iholle, minä käytän koko kropalle kerran viikossa, jonka
jälkeen suoritan tehorasvauksen. Ocean Saltin jäljiltä olo on kuin shotilla
tequilaa, limetistä hieman potkua ja päivä jatkuu raikkaana.
Kolmanneksi
kassiin tipahti jälleen yksi käytössä hyväksi havaittu Whip Stick –huulirasva.
Pieni pyöreä rasia kulkee hyvin mukava farkkujen taskussa eikä sula
höttöiseksi. Koostumukseltaan napakka muttei liian rasvainen. Huulet jäävät
pehmeiksi ja hoidetun tuntuisiksi ilman tahmeaa tunnetta. Kaikkein parasta Whip
Stickissä on sen maku/tuoksu: suklaa ja appelsiini. 10g purkki näyttää pieneltä
ja voi vaikuttaa hintavalta, mutta se riittää pitkälle.
Suosittelen!
Kukkuu, hengissä vielä? ;)
VastaaPoistahttp://melkomustavalkoista.blogspot.fi/2013/09/seitseman-kesakuvan-haaste.html