4.3.2014

Isolla Kirkolla

Tiistaina kello soi rikollisen aikaisin ja heräilin tahmeasti pimeään ja sateiseen aamuun. Tarkistin kassin, heitin sinne vielä hammasharjan ja linkosin kassin ja itseni autoon kohti Westportia. Aamu valkeni harmaana ja tihkuisena kun hurautin Westportin rautatieaseman pihaan ja maksoin kokonaiset viisi euroa reilun vuorokauden parkista.

Aseman lippuautomaatti osoittautui varsin yhteistyökyvyttömäksi edelläni olevan pariskunnan kohdalla, vaimo ehti jo hieman tuskastua kun netistä ostettuja lippuja ei automaatti suostunutkaan tulostamaan. Ehdin väliin juuri kun alkoi näyttää siltä että nyt saa joko masiina tai aviomies käsilaukusta, sormi olikin harhautunut väärälle nappulalle ja liput kolahtivat pian luukusta ulos. Nainen jupisi jotain ”noista typeristä koneista” eikä edes toivottanut hyvää huomenta laiturilla seisovalle lippujen tarkastajalle, joka haukotusten lomasta opasti unenpöpperöisiä matkustajia oikeisiin vaunuihin.


 Junalla reissaaminen olikin yllättävän halpaa, menopaluu Westportista Dubliniin maksoi kolmekymppiä kun liput osti netissä. Sillä rahalla ei maksaisi bensoja, tietullia eikä pysäköintiä. Eikä auton ratissa voi juurikaan syventyä kirjaan (Run, Fat Bitch, Run sekä Agincourt Bride tällä hetkellä työn alla), juoda rauhassa kahvia tai kommentoida kanssamatkustajia Twitteriin.


Puksuteltiin maan halki ja Dublinissa odotti auringonpaiste. Heustonin asemalta minut otti kyytiinsä taksikuski, jolla oli selkeästi kevättä rinnassa. Matka hotellille kului mukavasti yhteislaulaessa radion säestyksellä. Kaima ehti hotellille aiemmin, ja tapasimme aulassa. Purppurassa aulassa, jossa oli jättiläismäiset sohvat ja liian monta peiliä.


Huone olikin valmis jo saapuessamme, vaikka check in virallisesti alkaakin vasta klo 15. Liekö henkilökuntaetu vai oliko hotellissa hiljaista, mutta kiitollisina matkasimme kuin prinsessat ikään tornihuoneeseen ja saimme kuin ihmeen kaupalla levitettyä pienet matkatavaramme ympäri huonetta sekunnin sadasosassa.

Molemmilla oli jäätävä nälkä, joten suunnistimme Temple Bar:n suuntaan lounaalle. The Vat House Bar oli hädintuskin avannut ovensa kun nälkäiset Minnat kolkuttelivat ovelle. Clubivoileivät ja ranskalaiset maistuivat ihmeen hyvältä aamun paastottuaan. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut, on se vaan edelleen ihmeellistä miten jonkun ihmisen kanssa vaan klikkaa vaikka ollaankin tutustuttu ”vain” Twitterissä.

Hipsimme lounaan jälkeen takaisin hotelliin kahville ja koemakaamaan sängyt, joita huoneessa oli kolme. Tuli näin jälkeenpäin mieleen että olisikohan pitänyt sittenkin työntää kaikki kolme sänkyä toisiinsa kiinni ja nukkua siinä poikittain?


Passinhaku hoituu ulkosuomalaiselta suoraan Suomen suurlähetystössä, hinta (€120) tuntui aika suolaiselta kun Suomessa saman läpyskän saa viidelläkympillä. Suurlähetystö sijaitsee St Stephen’s Greenin eteläpuolella ja on kuin pätsi! Olin jotenkin odottanut jotain hienompaa ja suurempaa, mutta paikka oli kuin mikä tahansa mitäänsanomaton virasto. Lasin takana olevat naiset olivat kääriytyneet villatakkeihin, me Minnan kanssa kuorimme vaatteita päältämme heti ovella. Onneksi hakuhomma oli melko nopea, muuten olisi ehkä joutunut kuorimaan päältään enemmän vaatetta kuin julkisilla paikoilla olisi suotavaa.



Viralliset asiat hoidettuamme käppäilimme St Stephen’s Greenin puistossa, kävimme ostoskeskuksessa syömässä syntisen hyvät cupcaket, hieman rättikaupoissa ja Disney-kaupassa. Disneyn prinsessaosastolla viuhdoin taikasauvalla taikapeilin edessä niin tarmokkaasti että peili ilmoitti menneensä rikki. Pahastuin kyllä hieman, kyllä minustakin olisi prinsessa pitänyt saada.


Liekö kaiman silmään mennyt jotain keijupölyä mutta Minnaa alkoi itkettää siihen malliin että hotellihuoneessa diagnosoitiin vaiva ja googlailtiin hoitokeinoja. Kehtasi vielä väittää että minun juttuni märkäpesäkkeistä ja niiden neulalla tyhjentämisestä eivät auttaneet!

Nälkä ajoi prinsessaporsaat alakertaan ruuan ääreen. Hotellin baariruokalista oli ensivilkaisulta varsin mukava; pizzaa, burgeria, lisää clubileipää, salaatteja ja muuta perinteistä baariruokaa. Sisustusratkaisut jaksoivat naurattaa, sisäpihalla nökötti kaksi isoa kamelipatsasta ja sisäpihan katolla komeili tiikeri. Aamiaisella huomattiin että kyykötti siellä pari gargoylea ja kotkakin. Ja niitä peilejä! Koko seinän kokoisia, ja kaikkialla.


Hotelliaamiainen on ehkä reissaamisen parhaita puolia. Se, kun saa puoliunessa vaeltaa huoneeseen jossa on kaikkea mitä ihminen voikaan aamiaiseksi haluta, valita sieltä mieleisensä ja syödä puputtaa niin paljon kuin vatsa vetää. Välillä joku käy tuomassa lisää kahvia ja vie likaiset astiat pois. Aamiaisen jälkeen ehdimme vielä nauraa käkättää huoneessa oleville kylpytakeille. Kokoa XL. Mietin miten isoja hotellin vieraat normaalisti on, mutta aulassa lyllertävä amerikkalaisryhmä vastasi siihen kysymykseen lähtiessämme.


Juttua olisi riittänyt kyllä vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta sitten ensi kerralla repäistään ja ollaan vaikka kaksi yötä!


Taksissa takaisin junalle ja kotia kohti. Kotona odotti siivottu talo, huomionkipeät kissat ja sytytysvalmis takka. Sellainen reissu se.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa! Ja hei minä kävelin tuon samaisen Mollyn ohi muutama viikko sitten :D

    VastaaPoista