Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se.