Yllätysystävä, Kipeä Kissa, ja Toistatuhatta Nunnaa

Sain juhannusviikolla ihanan yllätyksen. Tiistaiaamuna töihin ajellessani tuli vastaan tuttu punainen Mini, ja mielessäni ajattelin että Soniahan se siinä ajaa Cathyn autoa. Ja samantien otin takapakkia ja pisti aamu-unisuuden piikkiin tämän havaintoni. Sonia on rakas ystävä, joka muutti takaisin Barcelonaan melkein kolme vuotta sitten. Eli ei siis ole näillä seuduilla autoilemassa, ja naurahdinkin että mikähän sai minut häntä ajattelemaan.

Työpaikalla aamukiireet keskeytyivät kun kaveri tuli hakemaan toimistosta, sanoi että joku haluaa puhua kanssani. Ja siellä seisoi ystävä rakas, Sonia ja poikaystävänsä ikään kuin ei olisi koskaan lähtenytkään! Voi ilon ja onnen määrää. Hän oli järjestänyt yllätysvisiitin Irlantiin eikä kertonut kuin kahdelle ihmiselle tulostaan. Salaisuuden pitäminen sellaisena on haasteellista kaikkialla, mutta näin pienessä kylässä suoranainen ihmeteko.

Ajoitus oli täydellinen, minulla oli seuraavat kaksi päivää vapaata, joten tiistaina käytiin pubissa, keskiviikkona syömässä, torstaina syömässa isommalla porukalla, perjantaina kokoonnuttiin vielä isommalla porukalla ja lauantai-iltana vilkuteltiin hyvästit ja luvattiin että talvella nähdään Espanjan auringon alla!

Stuart tietää että minä en voi kieltäytyä minkäänlaisen eläimen auttamisesta. Siksipä keskiviikkona meille saapui vähin äänin kolmas kissa. Molly asui alunperin Stuartin äidin luona, mutta tämän peri-irlantilainen tapa menettää mielenkiinto lemmikkiin heti, kun se sairastuu, tarkoitti sitä että Molly tarvitsi uuden kodin. Kisulla on karvaton alue aina leuan alta rintakehään saakka, eläinlääkäri epäili ruoka-allergiaa, joten misu saa erikoisravintoa, puolikkaan tabletin päivässä ja eläinhoitaja Minnan määräämää Helosan-rasvaa ja niin paljon silitystä kuin jaksaa vastaanottaa.

Viikko uudessa kodissa ja Molly on paranemaan päin. Rupi on jo kokonaan kadonnut, mutta pälvikalju paistaa edelleen. Isä ja äiti laittoivat lisää Helosania kun ei täältä löydy vastaavaa, ja olipa paketissa karkkiherkkuja kans! En vielä ole ottanut Mollysta kuvaa, kissaneiti ei halua poseerata ennen kuin koko turkki on palannut entisiin pörröisiin mittoihinsa.

Ja sitten ne nunnat. Sattumalta löysimme netistä artikkelin, jossa kerrottiin yrityksestä rikkoa Guinnessin maailmanennätys. Listowelin kaupungissa, Kerryn kreivikunnassa olivat Pieta House –hyväntekeväisyys- ja kriisiapujärjestön aktiivitoimijat päättäneet järjestää Nunnapäivä –tapahtuman. Paikalle oli tarkoitus saada mahdollisimman monta nunnaksi pukeutunutta ihmistä ja samalla kerätä varoja järjestön toimintaan. Kuulosti tarpeeksi hullulta/hauskalta/hyvältä ajatukselta että lähdettiin mukaan.

Kolme ja puoli tuntia autossa, ja saavuimme herttaiseen pikkukaupunkiin, jonka jokaisen kaupan ikkunassa komeili lappu ”Suljetaan aikaisin Nunnapäivän vuoksi”. Majapaikkamme oli aivan keskustassa ja sen omistaja opasti meidät urheilukentälle noutamaan nunnankaavut. Kun olimme saaneet asusteet kuntoon, tapahtuman järjestäjät ohjasivat meidät lähimpään pubiin. Surrealistinen olo; pubissa olut virtasi ja tiskin kumpikin puoli oli täynnä nunnia. Kaksi isoa turistibussia pysähtyi pubin ulkopuolella ottamaan kuvia sekalaisesta nunnakunnassa, joilla oli tuoppia ja tupakkaa käsissään.

Varsinainen maailmanennätys rysähti rikki samaisella urheilukentällä, josta saatiin puvutkin. Virallinen lukema oli 1436 nunnaa, entinen ennätys oli 250 eli ei jäänyt pienestä kiinni. Parisataa käännytettiin porteilta pois vääränlaisten kenkien tai liian lyhyen helman vuoksi. Niskaan ropsahti kylmä sadekuuro, ja nunnat päästettiin pois aitauksesta. Kaupunging jokainen pubi oli nunnia pullollaan, ja aamuyön tunneilla me kolme jaksoimme juuri ja juuri vaeltaa takaisin majapaikkaamme. Seuraavana aamuna pekoniaamiainen oli mahdollisesti maailman paras, ja pikaisen jaloitteluretken jälkeen käännettiin Mazdan nokka kotia kohti.

Thank you, Listowel! Good night!