Irlantilaisittain

Tulin Irlantiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja olen asunut täällä pysyvästi vuodesta 2004. Näihin vuosiin mahtuu paljon kaikenlaista, irlantilaiseen kulttuuriin sopeutumista ja sen omaksumista. Esimerkiksi se, että ”How are you?” ei oikeastaan ole kysymys, vaan siihen voi vastata sanomalla ”How are you?” takaisin, ei ollut suomalaiselle itsestäänselvyys. Sekin tuli opittua että autokyydistä kiitetään sanomalla ”Thanks for the lift” eikä ”Thanks for the ride”. Tuo jälkimmäinen kun voidaan tulkita kahdella tavalla.

Mutta edelleen on sellaisia irlantilaisia tapoja, joita en aina ymmärrä, tai jotka ihmetyttävät ja huvittavat.

Käsitiski

Ihan puistattaa, kun ajattelenkin... Monessa kodissa, jossa ei ole tiskikonetta, olen huomannut tämän tavan olevan ihan normikäytäntö. Tiskialtaaseen lasketaan kuumaa/lämmintä vettä ja turaus tiskiainetta. Siinä tiskataan kaikki mahdollinen, huuhtomatta! Eli saippuaiset astiat vain kuivumaan ja kuivana kaappiin. Tämä harmahtava tiskivesi jätetään lavuaariin lillumaan loppupäiväksi, ja siinä tiskataan kaikki muu, joka päivän aikana pesua kaipaa. Eikä väliä näytä olevan sillä, että vesi on a) likaista ja b) kylmää. Tietyissä talouksissa kyläillessä joutuu tuijottamaan teekuppiin, jossa teen pinnalla lilluu öljyinen kelmu. Onneksi suurin osa ystävistäni omistaa tiskikoneen!

Hautajaiset

Täällä hautajaiset ovat julkinen juttu, ja niihin tulee koko kylä ja yleensä porukkaa paljon kauempaakin. Homma hoidetaan varsin nopeasti, kuolinpäivän ja hautajaisten välillä ei usein ole enempää kuin kolme päivää. Vainaja viedään yleensä balsamoituna kotiin, missä arkkua säilytetään kansi auki, ja vainajaa käydään katsomassa ja jättämässä hyvästit, yleensä yhden yön yli. Sitten arkku siirretään kirkkoon, jossa se voi olla taas yhden yön yli ennen hautajaisia. Entisen pomoni veli kuoli yllättäen, ja työporukan kanssa kävimme välittämässä osanottomme. Minulta meinasi mennä luu kurkkuun kun talon olohuoneeseen astuessani näin avoimen arkun, jossa nuken näköiseksi meikattu ja balsamoitu mies makasi ratsastusvaatteet päällä (Hän oli eläessään kilparatsastaja). En ymmärrä kuinka arkkua pidetään näytillä, ja kuinka kuka tahansa voi marssia sisään vainajaa tuijotelemaan. Mielestäni hautajaiset ovat yksityinen, perheen sisäinen asia. Irlannissa normaalin kokoisissa hautajaisissa voi usein olla satoja ihmisiä. Sitäkään en ymmärrä, että hautajaisten jälkeen lähdetään baariin.

Häät

Irlantilaiset häät on ihan valtava tapahtuma, ja keskivertohäissä on reilut 200 vierasta Irish Wedding Survey:n viime vuonna tekemän kyselyn mukaan. Näistä vieraista tosin vain 100-150 saivat syödäkseen, sillä Irlantilaiseen tapaan vain osa vieraista kutsutaan ruokailemaan. Eli osa vieraista saa kutsun koko päivälle, mikä tarkoittaa itse vihkimistä kirkossa, ruokailua ja ”afters” eli se rennompi osa hääjuhlaa, jossa lauletaan, tanssitaan ja juodaan päät kipeiksi. Osa vieraista saa kutsun vain kirkkoon ja ”afterseille” eli syövät oma-aloitteisesti jossain muualla ja tulevat vasta tanssimaan. Juomista vastaa kukin vieras itse, eli kustannuskysymyshän tämä osan vieraista syöttämättä jättäminen taitaakin olla.

Kyläily

Tämän spontaanin teelle poikkeamisen taidon opettelu jatkuu minulla vieläkin. Irlantilaisista on outoa, että minä laitan tekstiviestin ennen kylään tuloa, että kysyn sopiiko tulla käymään. Täällä tutut poikkeavat toisilleen kylään sen kummemmin ilmoittamatta, eikä kennelläkään tunnu olevan sopimatonta hetkeä vierasta vastaanottamaan. Oli tekeillä mitä hyvänsä, se jätetään syrjään ja keitetään kupillinen teetä. Tämä on ihana tapa, jos sattuu oleman se, joka ovelle kolkuttaa. Toista mieltä voi olla oven aamutakissa ja aamutossuissa tukka pystyssä avannut, joka miettii kuumeisesti onko vieraalle muuta tarjottavaa kuin neljännespaketillinen pehmenneitä keksejä. Arvatkaa kumpi minä olen?

Yhden sormen tervehdys

Enkä nyt tarkoita kansainvälisestikin tunnettua yhden sormen tervehdystä, vaan irlantilaisten autoilijoiden tervehdystapaa. Lieneekö syynä tietoisuus liikenneturvallisuudesta vai pelkkä laiskuus, mutta jos tuttu ajaa autolla vastaan, koko käsi ei irtoa ratista, vaan pystyyn nousee ainoastaan etusormi. Ja tämä on ihan yleisesti hyväksytty tervehdys. Stuartilta silloin ensimmäisenä irlanninkesänä kysyin että mitä se oikein tarkoittaa kun vastaan tulevien autojen kuskin nostivat etusormiaan pystyyn. Stuartia nauratti monta päivää.

Hätävilkut

Irlannin autoilijat kommunikoivat hätävilkuin. Ne laitetaan päälle, kun pysäköidään paikkaan, johon ei saisi pysäköidä, mutta jos siihen pysäköidään ”ihan hetkeksi vain”. Hätävilkuilla kiitetään edessä ajanutta hitaampaa ajoneuvoa, joka vetäytyi tien sivuun ja päästi takana tulevan ohitse. Tämä tapa hämmentää siksi, että kun ne on nimenomaan hätävilkut. Eli minun mielestäni niitä käytetään kun on oikeasti hätä, ja minä täällä autoilua aloitellessani pari kertaa pysähdyin tien varteen nähdessäni auton tien laidalla hätävilkut päällä. Sain pitkiä katseita osakseni ja kuski tuumasi että on vain tarkistamassa lampaitaan, ei tässä mikään hätä ole. Tavalliset vilkut muuten jätetään käyttämättä näin syrjäseuduilla varsinkin. Kai siellä kuvitellaan että kyllähän se takana tulija tietää että joka keskiviikko tähän aikaan minä olen menossa tähän suuntaan, säästyköön vilkut jouluvaloiksi.

Pubeilu

Pubi on edelleenkin irlantilaisen seuraelämän keskus ja pubissa käydään usein. Kaikki juhlimisen arvoinen tapahtuu pubissa; häiden rääppiäset, ristiäiset, syntymäpäiväjuhlat ja jopa hautajaiset. Mielestäni minäkin käyn pubissa melko usein. Irkuille jään kuitenkin toiseksi ”But you’re never out!” ”Sinä et käy koskaan ulkona!” minulle sanoi eräskin työkaveri, joka oli sitä mieltä ettei ollut minua lähipubissa nähnyt ikuisuuksiin. Ja minä kun olin sitä mieltä että kolmisen kertaa kuussa oli aivan tarpeeksi. Pistetään suomalaisen epäsosiaalisuuden piikkiin.

Mammanpojat (ja –tytötkin)

Tätä asiaa ollaankin jo sivuttu ainakin tuon Kotiruoka –postaukseni kommenteissa. Täällä ei pidetä kummallisena ollekaan sitä, että lapset asuvat kotona päälle kolmekymppisiksi. Iso osa näistä pesästä lentämättömistä poikasista on miehenpuolikkaita, toki kotona viihtyviä tyttöjäkin löytyy. Näillä pienillä kullannupuilla on usein työpaikka, oma auto ja muutenkin viettävät ”normaalia” elämää, mutta iltaisin palataan kotiin, jossa ruoka odottaa valmiina ja pyykit on pesty ja silitetty ja huone siivottu. Radiossa pari viikkoa sitten puhuttiin aiheesta, ja kun asuntomarkkinat romahtivat viitisen vuotta sitten, monella ensiostajalla ei yhtäkkiä ollutkaan varaa maksaa isoa asuntolainaa takaisin, joten joutuivat olosuhteiden pakosta muuttamaan takaisin kotiin. Soittipa radio-ohjelmaan 36-vuotias mies, joka oli asunut kotonaan koko ikänsä, eikä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Mies kävi töissä ja olisi varmasti pystynyt vuokraamaan asunnon itselleen, mutta sanoi suoraan että ilmainen kämppä, ilmainen ruoka ja muu passaus pitävät hänet kotona. Yllättävää kyllä, mies oli sinkku.

Huh! Tulihan asiaa... Ja moni jäi mainitsematta mutta niistä lisää sitten myöhemmin.