20.6.2012

Irlantilaisittain


Tulin Irlantiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 ja olen asunut täällä pysyvästi vuodesta 2004. Näihin vuosiin mahtuu paljon kaikenlaista, irlantilaiseen kulttuuriin sopeutumista ja sen omaksumista. Esimerkiksi se, että ”How are you?” ei oikeastaan ole kysymys, vaan siihen voi vastata sanomalla ”How are you?” takaisin, ei ollut suomalaiselle itsestäänselvyys. Sekin tuli opittua että autokyydistä kiitetään sanomalla ”Thanks for the lift” eikä ”Thanks for the ride”. Tuo jälkimmäinen kun voidaan tulkita kahdella tavalla.

Mutta edelleen on sellaisia irlantilaisia tapoja, joita en aina ymmärrä, tai jotka ihmetyttävät ja huvittavat.

Käsitiski
Ihan puistattaa, kun ajattelenkin... Monessa kodissa, jossa ei ole tiskikonetta, olen huomannut tämän tavan olevan ihan normikäytäntö. Tiskialtaaseen lasketaan kuumaa/lämmintä vettä ja turaus tiskiainetta. Siinä tiskataan kaikki mahdollinen, huuhtomatta! Eli saippuaiset astiat vain kuivumaan ja kuivana kaappiin. Tämä harmahtava tiskivesi jätetään lavuaariin lillumaan loppupäiväksi, ja siinä tiskataan kaikki muu, joka päivän aikana pesua kaipaa. Eikä väliä näytä olevan sillä, että vesi on a) likaista ja b) kylmää. Tietyissä talouksissa kyläillessä joutuu tuijottamaan teekuppiin, jossa teen pinnalla lilluu öljyinen kelmu. Onneksi suurin osa ystävistäni omistaa tiskikoneen!


Hautajaiset
Täällä hautajaiset ovat julkinen juttu, ja niihin tulee koko kylä ja yleensä porukkaa paljon kauempaakin. Homma hoidetaan varsin nopeasti, kuolinpäivän ja hautajaisten välillä ei usein ole enempää kuin kolme päivää. Vainaja viedään yleensä balsamoituna kotiin, missä arkkua säilytetään kansi auki, ja vainajaa käydään katsomassa ja jättämässä hyvästit, yleensä yhden yön yli. Sitten arkku siirretään kirkkoon, jossa se voi olla taas yhden yön yli ennen hautajaisia. Entisen pomoni veli kuoli yllättäen, ja työporukan kanssa kävimme välittämässä osanottomme. Minulta meinasi mennä luu kurkkuun kun talon olohuoneeseen astuessani näin avoimen arkun, jossa nuken näköiseksi meikattu ja balsamoitu mies makasi ratsastusvaatteet päällä (Hän oli eläessään kilparatsastaja). En ymmärrä kuinka arkkua pidetään näytillä, ja kuinka kuka tahansa voi marssia sisään vainajaa tuijotelemaan. Mielestäni hautajaiset ovat yksityinen, perheen sisäinen asia. Irlannissa normaalin kokoisissa hautajaisissa voi usein olla satoja ihmisiä. Sitäkään en ymmärrä, että hautajaisten jälkeen lähdetään baariin.



Häät
Irlantilaiset häät on ihan valtava tapahtuma, ja keskivertohäissä on reilut 200 vierasta Irish Wedding Survey:n viime vuonna tekemän kyselyn mukaan. Näistä vieraista tosin vain 100-150 saivat syödäkseen, sillä Irlantilaiseen tapaan vain osa vieraista kutsutaan ruokailemaan. Eli osa vieraista saa kutsun koko päivälle, mikä tarkoittaa itse vihkimistä kirkossa, ruokailua ja ”afters” eli se rennompi osa hääjuhlaa, jossa lauletaan, tanssitaan ja juodaan päät kipeiksi. Osa vieraista saa kutsun vain kirkkoon ja ”afterseille” eli syövät oma-aloitteisesti jossain muualla ja tulevat vasta tanssimaan. Juomista vastaa kukin vieras itse, eli kustannuskysymyshän tämä osan vieraista syöttämättä jättäminen taitaakin olla.



Kyläily
Tämän spontaanin teelle poikkeamisen taidon opettelu jatkuu minulla vieläkin. Irlantilaisista on outoa, että minä laitan tekstiviestin ennen kylään tuloa, että kysyn sopiiko tulla käymään. Täällä tutut poikkeavat toisilleen kylään sen kummemmin ilmoittamatta, eikä kennelläkään tunnu olevan sopimatonta hetkeä vierasta vastaanottamaan. Oli tekeillä mitä hyvänsä, se jätetään syrjään ja keitetään kupillinen teetä. Tämä on ihana tapa, jos sattuu oleman se, joka ovelle kolkuttaa. Toista mieltä voi olla oven aamutakissa ja aamutossuissa tukka pystyssä avannut, joka miettii kuumeisesti onko vieraalle muuta tarjottavaa kuin neljännespaketillinen pehmenneitä keksejä. Arvatkaa kumpi minä olen?



Yhden sormen tervehdys
Enkä nyt tarkoita kansainvälisestikin tunnettua yhden sormen tervehdystä, vaan irlantilaisten autoilijoiden tervehdystapaa. Lieneekö syynä tietoisuus liikenneturvallisuudesta vai pelkkä laiskuus, mutta jos tuttu ajaa autolla vastaan, koko käsi ei irtoa ratista, vaan pystyyn nousee ainoastaan etusormi. Ja tämä on ihan yleisesti hyväksytty tervehdys. Stuartilta silloin ensimmäisenä irlanninkesänä kysyin että mitä se oikein tarkoittaa kun vastaan tulevien autojen kuskin nostivat etusormiaan pystyyn. Stuartia nauratti monta päivää.



Hätävilkut
Irlannin autoilijat kommunikoivat hätävilkuin. Ne laitetaan päälle, kun pysäköidään paikkaan, johon ei saisi pysäköidä, mutta jos siihen pysäköidään ”ihan hetkeksi vain”. Hätävilkuilla kiitetään edessä ajanutta hitaampaa ajoneuvoa, joka vetäytyi tien sivuun ja päästi takana tulevan ohitse. Tämä tapa hämmentää siksi, että kun ne on nimenomaan hätävilkut. Eli minun mielestäni niitä käytetään kun on oikeasti hätä, ja minä täällä autoilua aloitellessani pari kertaa pysähdyin tien varteen nähdessäni auton tien laidalla hätävilkut päällä. Sain pitkiä katseita osakseni ja kuski tuumasi että on vain tarkistamassa lampaitaan, ei tässä mikään hätä ole. Tavalliset vilkut muuten jätetään käyttämättä näin syrjäseuduilla varsinkin. Kai siellä kuvitellaan että kyllähän se takana tulija tietää että joka keskiviikko tähän aikaan minä olen menossa tähän suuntaan, säästyköön vilkut jouluvaloiksi.



Pubeilu
Pubi on edelleenkin irlantilaisen seuraelämän keskus ja pubissa käydään usein. Kaikki juhlimisen arvoinen tapahtuu pubissa; häiden rääppiäset, ristiäiset, syntymäpäiväjuhlat ja jopa hautajaiset. Mielestäni minäkin käyn pubissa melko usein. Irkuille jään kuitenkin toiseksi ”But you’re never out!” ”Sinä et käy koskaan ulkona!” minulle sanoi eräskin työkaveri, joka oli sitä mieltä ettei ollut minua lähipubissa nähnyt ikuisuuksiin. Ja minä kun olin sitä mieltä että kolmisen kertaa kuussa oli aivan tarpeeksi. Pistetään suomalaisen epäsosiaalisuuden piikkiin.



Mammanpojat (ja –tytötkin)
Tätä asiaa ollaankin jo sivuttu ainakin tuon Kotiruoka –postaukseni kommenteissa. Täällä ei pidetä kummallisena ollekaan sitä, että lapset asuvat kotona päälle kolmekymppisiksi. Iso osa näistä pesästä lentämättömistä poikasista on miehenpuolikkaita, toki kotona viihtyviä tyttöjäkin löytyy. Näillä pienillä kullannupuilla on usein työpaikka, oma auto ja muutenkin viettävät ”normaalia” elämää, mutta iltaisin palataan kotiin, jossa ruoka odottaa valmiina ja pyykit on pesty ja silitetty ja huone siivottu. Radiossa pari viikkoa sitten puhuttiin aiheesta, ja kun asuntomarkkinat romahtivat viitisen vuotta sitten, monella ensiostajalla ei yhtäkkiä ollutkaan varaa maksaa isoa asuntolainaa takaisin, joten joutuivat olosuhteiden pakosta muuttamaan takaisin kotiin. Soittipa radio-ohjelmaan 36-vuotias mies, joka oli asunut kotonaan koko ikänsä, eikä nähnyt siinä mitään ihmeellistä. Mies kävi töissä ja olisi varmasti pystynyt vuokraamaan asunnon itselleen, mutta sanoi suoraan että ilmainen kämppä, ilmainen ruoka ja muu passaus pitävät hänet kotona. Yllättävää kyllä, mies oli sinkku.



Huh! Tulihan asiaa... Ja moni jäi mainitsematta mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

10 kommenttia:

  1. Yllättävän samanlaista siellä kuin täälläkin. Häät, hautajaiset, hätävilkut ja mammanpojat aivan kuin täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen entistä enemmän sitä mieltä että irlantilaisissa suonissa virtaa enemmän kuin tippa italialaisverta!

      Poista
  2. Kiva postaus!
    Muistan kun asuessani Hollannissa mummoni kuoli ja matkustin sitten hautajaisiin, jotka olivat pari viikkoa myöhemmin. Varovasti pomoni kysyi, että mitä erikoista kuolemassa oli kun pitää niin kauan odottaa maahan laskemista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Samaa ihmeteltiin täällä kun ukkini kuoli. Ilmoitin asiasta pomolle, joka alkoi järjestää minulle vapaata jo seuraavaksi päiväksi. Sanoin että hautajaisiin on vielä pari viikkoa. Seurasi kysymyksiä siitä, missä vainaja on ”esillä” nämä pari viikkoa, ja miksi odotetaan näin kauan. Lopulta totesivat, että hyvä kun pääsee kauempanakin asuvat sukulaiset hautajaisiin. Monella irkkuperheellä on sukua jenkeissä, ja sieltä ei kahden päivän varoitusajalla hautajaisiin pääsekään.

      Poista
  3. Olipa mukavaa ja mielenkiintoista tekstiä, tykkäsin.

    VastaaPoista
  4. Hauska postaus! T:llä on valitettavasti tuollainen kuvaamasi käsitiskityyli. En ole (vielä) saanut kitkettyä pois, hyi että! Hänen mielestään mitkä vain astiat tulevat putipuhtaiksi kuumassa vedessä johon on lisätty puoli pulloa tiskiainetta!?! Käyn usein kurkkimassa olan takaa että astiat sitten huuhdotaan..tai pesen ne sitten itse uudestaan. Huoh.
    Hätävilkut ovat Hollannissakin mainio pysäköintikeino (köh köh).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo käsitiski on ihan kamala ärsytys. Onneksi meillä ei tarvitse asiasta keskustella, astiat tulee puhtaiksi ilman sen kummempaa koulutusta :)

      Poista
  5. Olen pari kertaa nähnyt näitä rasvatiskejä ja melkein oksennukset pääsi. Onneksi nykyisin melkein kaikilla on tiskikoneet.

    Hautajaisten kanssa minulla on iso ongelma. Tunnen oloni erittäin vaivautuneeksi, jos en edes ole koskaan nähnyt vainajaa.

    Ruuminvalvojaisissa en ole koskaan ollut,enkä todellakaan halua nähdä ketään arkussa makaamassa. Naapuri neuvoikin minua, että käy vain kättelemässä omaisia ja jätä arkku katsomatta. En muuten aina edes tiedä hautajaisista, koska en lue paikallislehteä niin tarkkaan. Nimet eivät sano minulle mitään, joten jos joku ei asiasta erikseen mainitse, saattaa hautajaiset jäädä väliin.

    Kirkossa suutun ihmisille, jotka tulevat myöhässä ja puhuvat kesken toimituksen. Joillekkin näyttää olevan tärkeintä näyttäytyä paikalla, eikä itse tilaisuudella ole niin väliä.

    Hautajaiset on aina ollut se yksi asia, jota en ymmärrä, enkä koskaan tule ymmärtämäänkään. Minusta tilaisuuden pitää olla harras ja vainajaa kunnioittava, eikä mikään sosiaalinen tapahtuma, jonka jälkeen painutaan pubiin.



    Häistä mulla on postaus hautumassa, ja mielenkiinnolla odotan kommenttejasi siitä. Itse olin juuri viikolla "afters" ja maksoin itse juomani. Ihan ymmärrettävää, sillä jos baari olisi ilmainen, menisi hääpari konkursiin!

    Kyläily näytää olevan erilaista siellä maaseudulla kuin täällä kaupunkin lähellä. Pari naapuria pistäytyy joskus kutsumatta, ja olen aina iloinen heidän vierailuistaan. Ovat jo tottuneet minun vapaaajanasuuni: verkkarit, villasukat ja fleece.Muuten kutsuja satelee harvakseltaan. Joskus Juniorin kavereiden luona minua pyydetään teekupposelle ja se on ihan kivaa, jos ei ole kiire. Täällä näytää perheet viettävän aikaa paljon keskenään tai sitten mennään pubiin. "Ulkopuolisia" ei oikeastaan kutsuta kylään. Onneksi on omia ystäviä, jotka ovat samassa tilanteessa, eikä heillä ole perheitä täällä.

    Yhden sormen tervehdystä en ole tajunnut ennen kuin siitä mainitsit ja näinhän se on. Mutkaisilla teillä on ehkä parempi irrottaa vain yksi sormi ratista. Hyvä havainto!

    Hätävilkut saavat minutkin raivon paraalle. Kaksi keltaista viivaa ei merkitse mitään, kunhan on vilkut päällä. Itsekkin käytän niitä kyllä kiitoksena, kun joku antaa tietä!

    Pubeilun suhteen me olemme kyllä aika surkea pariskunta. Käymme todella harvoin sillä, koska mieheni on viikot pois on hän ihan tyytyväinen kotisohvalla lauantai-iltaisin. Minä tietysti voisin mennä, mutta kun ei huvita. Taidan kuulua myös epäsosiaalisiin! Irlantilaiset näyttävän mielummin tapaavan toisiaan pubissa kuin kotona. Ehkä tämä muuttuu, koska ihmisillä ei ole enää yhtä paljon rahaa.
    Tiedä häntä.


    ..ja sitten nämä mammanpojat ja tytöt. Tähän väliin syvä huokaisu. Meidän kaupungissa ongelma on se, että koska täällä on yliopisto ja muitakin kouluja, eivät nuoret lähde kotoa edes opiskelemaan. Asutaan kotona ja sinne sitten jäädään. Toisaalta vanhemmathan sen vuokran maksaa, eli säästö on suuri, jos kotona voi asua. Olen huomannut myös sellaista, että äidit eivät todi edes ehdottaa kotoa pois muuttamista. En ymmärrä miksi. Mammanpojat/tytöt voivat olla todella itsekkäitä, eivätkä tee mitään kotona. Koti on kuin hotelli ja palvelu pelaa. En kyllä suosistelisi mammanpoikaa kenellekkään aviomieheksi!

    Kiitokset hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä, hautajaisiin tunnutaan menevän ”näyttäytymään” että voidaan sanoa että siellä oltiin. Minulta kysyi yksi tuttava ihmetellen että miksi en ollut eräissä hautajaisissa. En tuntenut koko ihmistä, en ollut koskaan nähnytkään!
      Suomalaisen ”epäsosiaalisuuden” piikkiin on hyvä laittaa monta asiaaa, jotka ei huvita, niin kuin tuo iänkaikkinen pubeilu. Meillä kokoonnutaan kaveriporukalla milloin kenenkin luo, ollaan tultu yhdessä siihen tulokseen että pubiin menee vain tolkuttomasti rahaa.

      Poista