20.1.2011

Niin ne muffinsit

Niin sellainen piti sanoa että niitä muffinseja en saanut leivotuksi. Syynä sekä sitruunan että maustamattoman sulatejuuston puute. Sitruunaa oli puolikas vaikka olisi tarvinnut kokonaisen. Ja sulatejuusto oli valkosipuli-yrtti –makua vaikka piti olla sitä ihan naturellia. Mustikat siis suosiolla pakkaseen odottamaan sitä päivää kun leivontainto taas iskee. Mutta piti vaan sanoa, ettei luulla laiskaksi.

Jospa sitten uudessa kodissa ensi viikolla kun kaikki tavarat on löytäneet paikkansa ja on itsensäkin henkisesti levittänyt talon joka nurkkaan, leivontaintokin nostaisi päätään. Tähän toiveeseen tietysti kuuluu kylkiäisenä se, että uusi koti istuu tämän ja jonkun toisen ulottuvuuden rajamailla niin, että siellä kellokin käy hitaammin. Kun siihen leivontaankin kuluu aikaa. Pitänee kutsua joku kahville, vieraskoreus ajaa aina sähkövatkaimen varteen kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti