Käytiin eilen
Westportissa, Stuartin äidin auto täytyi viedä vuosihuoltoon, joten lähdin
kartturiksi ja yleiseksi seuranpitäjäksi. Huoltamo soitti matkalle sinne, että
heiltä on sähköt poikki ja kaikki huollot siirtyvät ainakin kahdella tunnilla
eteenpäin. Harmi kyllä tämä viesti tavoitti meidät vasta huoltamon pihalla,
Stuartin kännykkä kun oli äänettömällä. Huoltamon sihteerityttö oli kovasti
pahoillaan ja sanoi että kyllä tässä menee vähintään se kaksi tuntia ennen kuin
auto saadaan edes mekaanikon läheisyyteen.
Sitten
sihteerityttö huikkasi hallin puolelle että onko siellä ketään vapaana, ja
katosi näkyvistä. Teimme jo varasuunnitelman; käydään Castlebarissa pari
ei-niin-kiireellistä asiaa hoitamassa kun kerran ollaan tällä suunnalla saarta.
Tyttö ilmestyikin pian takaisin ja totesi että kun te kerran olette täällä nyt,
otetaan auto käsittelyyn saman tien ettei tarvitse odottaa. Loistavaa palvelua!
Saimme vielä kyydin takaisin keskustaan ja sovimme että huoltamo soittaa
paluukyydin järjestymisestä kunhan auto on huollettu.
Juoksimme
tärkeimmät asiat nopsasti hoidettua, ja keskityimme loppupäiväksi laiskaan
kävelyyn ympäri Westportia. Kyseessähän on Mayon läänin pääkaupunki, ja varsin
kaunis pieni kaupunki onkin. Keskellä virtaa joki, jossa uiskentelee milloin
suurempi, milloin pienempi pääluku sorsia. Sää suosi meidän joenvarsiretkeämme,
intiaanikesäinen +20 mittarissa ja aurinko kurkisteli meitä pilven raosta.
Vanha Bank of
Ireland –pankin rakennus on näköjään tyhjänä ja myynnissä. Paljonkohan
maksaisi, jos ostaisin pankin ja rakentaisin superkeittiön pankkiholviin? Saisi
harrastaa kokeellisempaa kokkailua, vaikka räjähtäisi keitokset käsiin, ei
talolle tulisi silti sen suurempia vaurioita. Haaveilla aina saa, eikös vaan?
Joen vartta
kulkiessaan voisi kuvitella olevansa vaikka Pariisissa. Penkit, puut ja pulut
kaikki paikoillaan. Lähipubista leijaili ruuan tuoksu. Tuli nälkä ja
pysähdyttiin kantakahvilassa välipalalla. Viereiseen pöytään istahti
pariskunta, joilla oli meneillään jonkinlainen perheriita, jota ei edes
lusikalliset tomaattikeittoa saaneet laantumaan. Jokaisen suupalan jälkeen
nainen sihahti jotain vihaista ja kärsivän näköinen mies tuijotti tiiviisti
teekupposeensa. Ei se ole helppoa lounastaminenkaan.
Jatkoimme joen
vartta ja minä leikin turistia kameroineni. Vastaan tuli joukko
amerikkalaisturisteja, jotka pyysivät meitä ottamaan heistä kuvan. Kysyivät
kuinka kauan me olemme Irlannissa lomalla ja huokailivat kateudesta kun
sanoimme asuvamme täällä. ”You are so lucky, it’s so beautiful here!” Olisiko
pitänyt sanoa että vielä eilen tuli vettä vaakatasossa ja tuuli puhalsi niin
että meinasi peruukittomaltakin lähteä tukka päästä...
Kaupungin
työntekijät siistivät sillan kupeessa roikkuvia kukkaistutuksia. Sorsat
uiskentelivat tikkaiden ympärillä toiveikkaina; jospa sedän taskusta tipahtaisi
pala pullaa? Lounastauolla olevat koululaiset pitivät huolen siitä, ettei
sorsille tullut nälkä. Ihmettelinkin miten koululaisille itselleen riittää
lounasta, suurin osa näkyi päätyvät lattanokkien parempiin suihin.
Ihastelin taloja,
seinää pitkin luikertelevaa murattia ja viehkoa postitoimistoa. Mielestäni
postin talo näyttää vanhalta rautatieasemalta, mutta Stuartin mielestä se ei
ole asemana koskaan toiminut. Täytyy selvittää kunhan ehtii, mukavalta se
näyttää joka tapauksessa.
Stuartin puhelin
pirahti, auto oli valmis ja kyytimies tuli noukkimaan meidät joen varrelta.
Mihin ne tunnit kuluivatkaan? Kaupan kautta kotiin ja iltaa istumaan naapuriin.
Elokuva ja hyvää seuraa. Näistä on vapaapäivät tehty.
Onpas kaunis kaupunki!
VastaaPoistaVihreätniityt: On todella kaunis ja kaupunki ylläpitää istutuksia todella hyvin. On voittanut sen Tidy Towns palkinnon useana vuonna.
VastaaPoistaWestportissa olen käynyt vain kerran päiväseltään (majoituimme Ballinassa) ja ihastuin täysin. Vielä on tekemättä yöretki sinne. Kiitos kun otit mukaan.
VastaaPoistaHeljä: Westport on ihana paikka, monesti olemme suunnitelleet jäävämme yöksi, mutta se tuntuu niin hassulta kun asutaan kuitenkin vain 45min ajomatkan päässä. Jos suuntaat Westportiin, voin suositella pari kivaa ravintolaa :)
VastaaPoista