On ollut
harmaata, koko päivän tänään ja eilenkin jo iltapäivän puolella. Kaahasin
kaupoilta kotiin, että sain melkein kuivat pyykit langalta sisälle. Kun niitä
sinne ripustelin, oli aurinkoinen ja tuulinen sää, täydellinen pyykinkuivatuskeli
siis. Kaupoilla en viipynyt kuin pari tuntia, mutta sillä välin oli jo mereltä
nousseet tummat sadepilvet ja siellä ne mököttävät vieläkin, mokomat. Sainpahan
kuiviksi, ja sisällä tuoksuu ihana puhdas pyykki.
Aloittelin jo
jouluostoksia, ajattelin että jospa kerrankin teen niinkuin suunnittelen ja
jaan joulunajan kuluja useammalle viikolle sen sijaan, että joulukuussa parin
viikon sisään palaa kuukauden palkka lahjoihin, ruokaan ja juomaan. Juomasta
puheen ollen, olen pikku hiljaa kartutellut viinivarastoamme, melkein joka
kaupassa näyttäisi olevan jos jonkinlaista viiniä tarjouksessa. Meinasin
koeajaa naapurin rouvan kanssa tämän australialaistuotoksen kunhan rouva pääsee
taas vierailulle. Oli niin halpaa, että en ihan helpolla usko sen olevan juomakelpoista
(siksi on varalla vanha tuttu suosikkiviini, ettei vaan jäädä rouvan kanssa
kuivin suin istumaan). Miksi sitten ostin, jos en usko että siitä on
juotavaksi? Sisäinen Sulo Vilén siellä huutelee että ”Kun saatiin niin halvalla”,
mutta ihan oikeasti aina mietin että saatiinhan silloin Italian-lomalla niin
hyviä viinejä parilla eurolla lähimarketista, niin luulisihan että kyllä
täälläkin joskus onni potkaisisi. Siispä halpisviini testiin ja kerron teille
kuinka akan kävi. Niin, ja kaupassa kaveri huomautti että etiketin liskohan
taitaa olla sukua tatuoinnilleni, pää vain eri suuntaan kallellaan.
Työpaikan
pikkujoulujen ajankohta ja paikkakin on päätetty; 18.12. suunnataan Galwayn
kaupunkiin juhlistamaan kaikkien joululoman alkua. Sitten iski vaatekriisi. Kun
ei ole mitään päällepantavaa, ei sitten mitään vaikka vaatekaapit (ja niitä on
tässäkin talossa neljä isoa) pursuaa vaatetta. Parin nettikaupan sivuilla kävin
tirkistelemässä ja kauhistelin helmojen lyhyyttä. Jos on koivet kuin männyn
rungot, ei niiden kanssa patsastella pikkumekossa työkavereiden edessä vaikka
olisi kipannut kuinka monta glögimukia kitusiinsa. Toinen vaihtoehto olisi
kokopitkä mekko, mikä ei kiehdo ihan vaan siitä syystä että ne helmat on minut
tuntien varmasti kengän koron, pöydänjalan tai vieruskaverin tuolin jalan alla
ennen kuin ollaan saatu jälkiruuat syötyä. Onhan tuolla kaapissa yksi kiva mekko, ja siihen olisi sopivat
monotkin... Mutta olisihan se kiva saada jotain uutta päälleen, eikös vaan?
Stuart puuhaa
edelleen remonttia naapurisaarella ja minä olen yksin kotona. Paitsi etten ole
ollut juurikaan kotona, ja jos olen ollut, niin en todellakaan yksin. Ystävät
rakkaat ovat huolissaan mielenterveyteni laidasta ja tulevat kuka milloinkin
viihdyttämään iltojani. Nyt kun saisi niille sanotuksi että minä kaipaisin ihan
vähän omaa aikaa. Ihan vähän vaan, niin että saisin nauttia hiljaiselosta
hetken verran, sitten kyllästyä siihen ja palata takaisin sosiaaliseksi
eläimeksi. Ehkä ensi viikolla sitten.
Nyt kapinoin
harmautta vastaan takkatulen ja kynttilöiden voimin. Ehkä myös tippa viiniä
auttaisi. Ihan vaan lääkkeeksi tähän harmauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti