Asiasta ja vähän sen vierestä

Puhutaanko vähän sosiaalisesta mediasta? Kavereiden kesken ihan SoMe vaan. Facebook, Twitter, Instagram ja ne monet muut lisäksi. Twitter oli mulle vielä jokunen vuosi sitten uusi tuttavuus. Loin tilin, kurkistin varovaisesti että mitä täältä löytyy ja unohdin koko homman pidemmäksi aikaa.

Viime aikoina Twitterin käyttöni on lisääntynyt huomattavasti. Miksi? Ne ihmiset, jotka siellä on. Ne pienet kuvakkeet, joiden takana on oikeita ihmisiä ja he asuvat puhelimessani. Näppituntumalla tavoitettavissani on useampi sata ihmistä joille toivotan aamuisin hyvää huomenta ja huikkaan iltaisin hyvät yöt ennenkuin painan pääni tyynyyn. Oikeita, aitoja, ihania ihmisiä.

Suomalaiset ovat aktivoituneet Twitterissä, tai sitten olen heidän olemassaolostaan tietoisempi nyt kuin mitä olin pari vuotta sitten. Suomitwitteristit ovat välitöntä ja avointa porukkaa. Puhutaan kaikesta, keskustellaan ja kommentoidaan. Tuodaan esiin mielipiteitä, kinastellaankin hieman, kuunnellaan huolia ja autetaan. Jaetaan riemut ja ja ne surullisemmatkin asiat. Ystäväpiiri puhelimessani.

Suomalaisten kansantaudiksikin kuvattu kateus ei omassa Twitter-virrassani ole päätään nostanut, päinvastoin. Toisten hyvistä uutisista ollaan aidosti iloisia ja kateuden tunteet kohdistuvat lähinnä lomakuviin jostain auringosta tai syntisen hyvään annoskuvaan. Silloinkin kommentoidaan suoraan; ”Olen kateellinen” sen sijaan että hampaat irvessä oltaisiin mukaonnellisia ja tsemppaavia. Ja sitten selän takana kuhistaan. Vai kuhistaanko? Kaikki minkä Twitteriin laitat, on julkista. Yksityisviestien mahdollisuus on olemassa mutta en tiedä kuinka paljon niitä käytetään. Ajoittaisia yksityiskeskusteluja lukuunottamatta DM-boksini yleensä kumisee tyhjyyttään.

Niin, ja se tsemppaus. Tämä on nyt sitten vähän asian vierestä. Aloitin tämän vuoden maalis-huhtikuussa kuntokuurin. 5:2 dieetti ja treeniä päälle. Twitterissä saamani tsemppaus, kannustus ja vertaistuki yllätti. Siellä oli muitakin joille lenkille lähtö oli välillä tahmeaa. Ja sitten niitä jotka treenasivat päivittäin ja antoivat neuvoja ja vielä lisää tsemppiä. Heille kiitos, tiedätte keitä olette.

Kohtaamiset eivät rajoitu virtuaalimaailmaan. Tampereella lokakuun puolivälissä tapasi puolensataa twitteristiä toisensa pikkujoulutunnelmissa. Kun juttu luistaa näppäimistön välityksellä, miksi jättää se siihen? Pikkujoulutapahtuma oli ilmeisen onnistunut ja allekirjoittaneelle kuin ne Putte-Possun nimipäivät. Oi jospa oisin saanut olla mukana.

Suunnittelen lomaa Suomeen ensi kesänä, ja olen jo saanut kutsun neljän twitteristin kotiin. Oikeasti. Ja uhkaan mennä myös, jos en nyt muuten niin noutamaan ne kotitekoiset  villasukat, jotka minulle on luvattu. Tahdon tavata ihmiset kuvakkeiden takana, halata, nauraa ja juoda lasin viiniä hyvässä seurassa. 

Kippis! Ja tweettaillaan!

Ihonhoitoa

Ihan alkuun sanon että tämä ei ole maksettu/sponsoroitu postaus ja tuotteet olen ostanut ja maksanut itse. Nämä ovat tuotteita, joita käytän itse ja jotka olen huomannut toimiviksi.

Kyseessä on firma nimeltä Lush, joka on valmistaa tuoretta, käsintehtyä kosmetiikkaa. Suosittelen tutustumaan nettisivujen ”Uskomme” ja ”Usein kysyttyä” –osioihin, sieltä pian selviää mistä on kyse.

Minulle täällä lähin Lushin myymälä on Corkissa, nyt kun satuin olemaan Dublinissa, suunnistin samalla Henry Streetin myymälään täydentämään varastojani. En ole Helsingissä käynyt Lushin myymälässä (Kaivokatu 8, Asematunneli), mutta näillä rannoilla palvelu on ollut huippuluokkaa joka kerta, ja myyjien tuotetietous on vertaansa vailla.

Ensin mukaan tarttui Dream Cream, joka on ollut jo jokusen vuoden luottokosteusvoide. 250g purkki riittää pitkälle ja tuoksuu ihanalle. Kärsin varsinkin talvisin kuivasta ja hilseilevästä ihosta, joskus niinkin pahasti että säärten iho halkeilee. Tämä voide on Lushin bestselleri, eikä syyttä. Jokainen sitä kokeillut tuntuu rakastuvan siihen välittömästi. Kesäisin hoidan sillä halkeilevat kantapäät sandaalikuntoon.

Toinen luottotuote on Ocean Salt –kuorintavoide. Tuoksuu limetille ja kookokselle, nimensä mukaan kuorinta-aineena on karkea merisuola. Tarpeeksi hellävarainen tuote myös kasvojen iholle, minä käytän koko kropalle kerran viikossa, jonka jälkeen suoritan tehorasvauksen. Ocean Saltin jäljiltä olo on kuin shotilla tequilaa, limetistä hieman potkua ja päivä jatkuu raikkaana.

Kolmanneksi kassiin tipahti jälleen yksi käytössä hyväksi havaittu Whip Stick –huulirasva. Pieni pyöreä rasia kulkee hyvin mukava farkkujen taskussa eikä sula höttöiseksi. Koostumukseltaan napakka muttei liian rasvainen. Huulet jäävät pehmeiksi ja hoidetun tuntuisiksi ilman tahmeaa tunnetta. Kaikkein parasta Whip Stickissä on sen maku/tuoksu: suklaa ja appelsiini. 10g purkki näyttää pieneltä ja voi vaikuttaa hintavalta, mutta se riittää pitkälle.

Suosittelen!

Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Myrskyn Silmästä

Hei kokeillaanpas tätä kirjoitteluhommaa uudestaan! Pikkuhiljaa olen kirjoitellut pieniä postauksenmurusia muistivihkooni, ehkä niistä saan vielä muokattua jotain luettavaa teillekin. Sekä tämä suomiblogi että sen englanninkielinen vastakappaleensa ovat olleet telakalla viime lokakuusta saakka.

Olen täällä ruudun tällä puolen ehtinyt tekemään vähän kaikkea ja paljon ei-mitään. Entiseen malliin edetään, ei täällä ole sen ihmeempää raportoitavaa. Oli joulua ja uuttavuotta ja ne synttäritkin siinä. Syötiin, juotiinkin hiukan, nautittiin hyvästä seurasta ja omasta seurasta. Akku on latautunut ja sitä ladataan vieläkin hieman kevennetyn työkuorman avulla.

Viime vuoden lomia pidän päivän kerrallaan viikossa ja olen töissä vain neljänä päivänä viikossa, vedetään työkaverin kanssa vuoronperään, ei meitä siellä kahta tarvitse olla päälliköimässä tähän aikaan vuodesta. Kyllä ne pärjää.

Ulkona myrskyää, tulee ja sataa jo neljättä päivää. Vielä pari päivää pitäis jaksaa kuunnella, mutta vähempikin riittäisi. Kaikki vähänkin kevyempi tavara lentää tuulen mukana, voisi koiranomistajia kehottaa siirtämään lemmikkinsä sisätiloihin jo karvaturri on bernhardilaista pienempi. Toissapäivänä näytti siltä että naapurin palkintopässi mennä viiletti tuulen mukana olohuoneen ikkunan ohi. Kyseessä saattoi olla myös aamuisen kahvinpuutteen aiheuttama optinen harha.

Eilen piti käydä Galwayssa, mutta kaupunki oli kaaoksessa, tiet tulvien takia poikki joten sinne ei tarvinnut sekaan lähteä. Saivat sekoilla keskenään, ehdin minä sinne ensi viikollakin. Pikapyrähdys Clifdeniin ja sen jälkeen sohvannurkkaan Kindle kourassa lukemaan. Iso tuli takkaan ja turautin Jurasta päiväkahvit. Hyvä tuli.

Tänään sitten jatketaan samaan malliin, ei tuonne pihalle vieläkään uskalla nenäänsä laittaa. Kissat kainaloon ja lukemaan. Niin, ja vähän näitä kirjoitushommia kans.

Sataa, sataa, sataa taas

Tällä viikolla saankin nauttia ruhtinaallisesta kolmesta vapaapäivästä, viime viikolla kun ehdin pitämään vain yhden. Säiden säätäjä ei tunnu suosivan ulkotoimia, vettä sataa losottaa taivaan täydeltä jo kolmatta päivää. Välillä se vetää henkeä, vilauttaa vanhaa taivasta ja antaa auringon kurkistaa pilven raosta kuin utelias naapuri konsanaan. Taukoa ei kestä kauan, pilviäiti on sadelapsistaan raskas.

Nukuin eilen univelkani pois, täysikuu taas valvotti huomaamattani muutaman yön, ja nukkumatti vaati omiaan pois. Yksitoista tuntia riitti mainiosti, raato oli vaakatasoasennon pitkittyneestä käytöstä hiukan hellänä, mutta hartioiden yläpuolella oli olo kirkastunut kummasti. Siitä ne jäsenetkin vertyivät kun herättyäni jahtasin yhtä kissaa lääketabletti kädessä ja samalla huidoin toista loitommalle utelemasta.

Tällainen oli olo tiistaina

En ehtinyt lähikauppaa kauemmaksi, kun ystävä lirautti luuriini viestin että nähdäänkö kahvilla. Lempipaikka, lempipöytä, lempikahvi ja lempileivos. Oi, sitä lempeä! Sade rummutti ikkunaan kun paransimme maailmaa taas pienen siivun verran. Sade jatkoi rytmittelyään kun me juoksimme ovesta eri suuntiin. Kaupasta aineksia kurpitsakeittoon. Hetken muuten jouduin miettimään mikä tämä butternut squash –nimellä tunnettu kurpitsa onkaan suomeksi. Löysin vain yhden käännöksen: myskikurpitsa. Kuulostaa hieman omituiselta, onko sille parempaa käännöstä? Otus siis näyttää tältä ja siitä tulee mielettömän hyvää kasvissosekeittoa, kun joukkoon laitetaan pari sellerinvartta, purjoa, porkkanaa ja chilihiutaleita.

Niin siis myskikurpitsako vai jotain muuta?

Keitto odottakoon huomiseen. Tein eilen lihamureketta, jonka keskelle piilotin pari kovaksi keitettyä kananmunaa. Seuraksi perunamuussia ja sekavihanneksia. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Mureketta jäi juuri sopivasti yli, että siitä saa tehtyä pari mehevää voileipää. Se leipä nököttää tuolla kohoamassa, sain jostain keittokirjasta/ohjelmasta vinkin, että leipä kannattaa kohottaa suihkumyssyn alla sen iänikuisen pyyheliinan sijaan. Muovinen suihkumyssy venyy tiukasti kulhon kuin kulhon ylle, ja pitää lämmön sisällä paremmin, mikä taas auttaa kohotusta. Näitä toimintoja silmälläpitäen pihistin sieltä Hiltonista pari suihkumyssyä.

Mustikkapiirakkaa

Leipä tuoksuu uunissa ja sade morsettaa kattoon. Kupissa höyryää tee ja vatsa kurnahtelee lämpimäisiä odotellen. Musiikkia ja lukuhetkiä seuraavaksi.

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Lauantaita

Näin meillä vietetään lauantai-iltaa.