Lissu Irlannissa

Karkkinaiset

Aer Lingusin lentoemo

Lissu laskeutui eilen puolenpäivän aikoihin Dublinin ulkopuolella olevalle kentälle ja polkaisi Irlannin maan kamaraa koko brittimonarkian puolesta. Lissun mekkovalinta herätti hilpeyttä, värit oli samat kuin Irlannin lentoyhtiön Aer Lingusin uniformuissa. Mietittiin että jospa se Lissu työntelikin sitä juomakärryä aikansa kuluksi lennolla Lontoosta Dubliniin. Presidentti Mary McAleese tervehti Lissua pinkissä mekossa, ja jo joku viisas oli Facebookissa keksinyt että naiset näyttivät kahdelta viimeiseltä suklaalta Quality Street –konvehtirasiassa.

Kaikki eivät toivottaneet Lissua avosylin tervetulleeksi. On paljon niitä, jotka kantavat kaunaa vuosikymmenten takaa eivätkä halua minkäänlaista brittivaikutusta täällä olevan. Dublinin kadut olivat kuin alkukohtaus elokuvasta 28 Päivää Myöhemmin, jossa Cillian Murphy harhailee tyhjillä Lontoon kaduilla sairaalakaapu päällä. Paitsi Dublinissa ei näy sairaalakaapuista Cillian Murphya, vaan poliiseja satapäin. Yksi pommi löytyi ennen Lissun visiittiä, ja se purettiin. Uutiskuvissa näin kuinka poliisit tarkistavat likaviemäritkin Lissun matkareitin varrelta ja katonharjoilla makaa tarkka-ampujia kuin Hollywood-thrillerissä konsanaan.

Protestoijat huusivat, riehuivat ja heittelivät polttopulloja. ”Britain out of Irleland” eli Britit ulos Irlannista luki useammassakin kyltissä. Brittivastaisille protestoijilla oli monella päällään brittiläisten jalkapallojoukkueiden pelipaitoja kuitenkin, ettei ihan täysin brittivastaisia kuitenkaan oltu. Rusinoita pullasta, sanon minä. Minut teki hyvin surulliseksi lehtikuva, jossa noin 12-vuotias tyttö istui isänsä olkapäillä mieltään osoittamassa kyltti kädessä. Tai siis isänsä mieltä hänen puolestaan osoittamassa. Vastuutonta. Näin annetaan lasten kannettavaksi isien kaunat ja vihat, tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti. Kuinka päästään eteenpäin vihanpidon kulttuurista jos jo lapsille opetetaan että ne britit on itse piruja. Toivon vain että lapsesta kasvaa itse ajatteleva ja omat mielipiteensä muodostava ihminen. Toivon ja toivon.

Monet protestoijat heiluttelivat kylttejään ja halusivat äänensä kuuluviin, mutta kameran nähtyään lippalakit vedettiin silmille, kyltit naaman peitoksi tai kasvot piiloon hupparin huppuun kuin South Parkin Kenny. Kyllä mieltään saa mielestäni osoittaa ja saada mielipiteensä kuulluksi, mutta jos ei mielipiteensä takana voi häpeilemättä seisoa, saisi kyllä jäädä kotiin mutista vaikka televisiolle mielipiteitään. Ja miksi turvautua väkivaltaan? Maailman mediassa palstatilan saivat kourallinen ihmisiä, jotka eivät edusta yleistä mielipidettä Irlannissa.

Englannin ja Irlannin yhteinen historia on masentavaa luettavaa. Nälänhätää, sortoa, sotaa ja väkivaltaa. Eikä kumpikaan osapuoli ole puhtoinen pulmunen, vaikka se monelta meinaa unohtua. Bloody Sunday vuonna 1920, kun brittisotilaat ampuivat Croke Parkin stadionilla väkijoukkoon, oli kostoisku tasavaltalaisarmeijaa vastaan, jotka olivat koteihin tunkeutuen ampuneet 14 brittivakoojaksi epäiltyä ihmistä. Niin että se synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Seppeleen lasku

Lissu laski seppeleen Irlannin itsenäisyyden puolesta kuolleiden muistopuutarhalla, ja käy tänään Bloody Sundayn tapahtumapaikalla Croke Parkin stadionilla. Viimeksi Irlannissa käynyt brittihallitsija oli Lissun isoisä Yrjö V vuonna 1911. Niin ankeat ovat olleet maiden väliset suhteet, ettei valtiovierailuja ole voitu eikä uskallettu järjestää ja vielä nytkin ovat turvatoimet melkoiset. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin, rakentaa naapurisuhteita ja haudata vanhat kaunat. Lissu on ojentanut oliivipuun oksan, ottaako Irlanti sen vastaan? Toivon ja toivon.