Tällä viikolla
sain taas kolme vapaapäivää, kun niitä viime vuoden lomapäiviä pitää vain yhden
viikossa, niitä riittää kiitettävän kauas. Ne neljä päivää, jotka tehdään töitä,
tehdäänkin sitten urakalla. Vastikään päiviteltiin, että ei kai se kausi jo nyt
ala. Mutta kyllä se vain sieltä päälle puskee, melkein huomaamatta. Ensi
viikolla on koulujen talviloma, silloin riittää huisketta taas.
Lauantai-iltana
tuli töistä kotiin kamalan viluisena. Kaksi kuppia teetä ei auttanut
vilutukseen lainkaan, eikä edes takassa loimottava tuli, saati täysillä hehkuva
keskuslämmitys. Voi, kuinka olisinkaan tahtonut saunaan! Saunan korvikkeeksi
laskin itselleni oikein kuuman kylvyn. Sellaisen, josta noustaan
hummerinpunaisena posket hehkuen pois. Ja lihaksia rentouttavaa kylpyvaahtoa
sekaan ja paljon. Ja vielä joku juorulehti seuraksi. Ei löytynyt lukematonta
lehteä, mutta Aku Ankan Taskukirja ajoi saman asian. Pulahdin ammeeseen ja
pikku hiljaa alkoi vilu väistyä jäsenistä.
Kylpyhuoneen ovi
oli raollaan, ja pian oven rakoon ilmestyi pieni karvainen naama. Lily oli
utelias, tahtoi tietää miksi emäntä viihtyy isossa ammeessa, jossa Lily yleensä
istuu ja tahtoo juoda vettä suoraan hanasta, sillä välin kun isäntä ja emäntä
harjaavat hampaitaan. Etukäpälät varovasti ammeen reunalle, ja kissa kurkotti
ammeen reunan yli ja maukaisi ihmeissään. Mitä tämä valkoinen höttö oikein on?
Lily tepsutteli takaisin käytävän puolelle, muttei pitkäksi aikaa. Pian
karvanaama istui taas ammeen vieressä ja maukaisi ihmetellen, eikö emäntä jo
joutaisi rapsuttamaan korvan takaa? Kovasti kylpyvaahtoa nuuhkittuaan, Lily
tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan kylpyamme, vaan
sänky, ja tuo valkoinen vaahto onkin emännän uusi peitto. Tämän johtopäätöksen
innostamana Lily päätti hypätä mukaan!
Voi apua sitä
räpistelyä ja kauhua, kun kissa tajusikin hypänneensä veteen! Surkea rääkäisy,
ja kissa oli ammeesta pihalla alle sekunnin sadasosan. Sitten tule emännällekin
kiire, likomärkä kissa valloillaan ympäri taloa, jonka pöydillä majailee
kännyköitä, läppäreitä ja muuta vettä sietämätöntä tavaraa, ei ollut mielekäs
ajatus. Märkiä tassunjälkiä kylpyhuoneesta keittöön; keittiöstä olohuoneeseen,
jonka matolla oli kissankokoinen lammikko, siinä oli ilmeisesti ravisteltu
enimmät vedet pois turkista. Tassunjäljet johtivat makuuhuoneeseen ja sängyn
alle. Sitä ennen oli käyty pyörähtämässä sängyn päällinen märäksi. Päästin
muutaman ärräpään ja konttasin sängyn alle.
Sitten jo
naurattikin. Sängyn alla murjottamassa oli varsin surkean näköinen, litimärkä
ja itsetunnolleen kolhun saanut kissa. Kääräisin kissan kuivaan pyyhkeeseen
hieman vastoin sen tahtoa, ja kiskoin ihmisten ilmoille. Uskomatonta, kuinka
paljon vettä mahtuu kissan turkkiin! Kissa lempeän tiukkaan otteeseen polvieni
väliin ja hiustenkuivain surisemaan. Alkushokin jälkeen Lily vaikutti melkein
nauttivan lämpimästä ilmasta ja huomiosta. Räjähdin itsekseni nauruun; tässä
sitä istutaan makuuhuoneen lattialla, kissa polvien välissä, kuivaamassa sitä
föönillä. Arjen komiikkaa.
Lily murjottaa |
Stuart oli sitä
mieltä, että Lilyn turkista tuli pesun ja kuivauksen jälkeen tavallista
pehmeämpi. Lily on sittemmin vältellyt kylpyhuonetta, joten voisin kuvitella
ettei tätä tapahtumaa uusita ainakaan lähitulevaisuudessa. Lisäharmia kissan
elämään toi matokuuri, jonka tällä kertaa hoidin niskaan laitettavalla
nesteellä normaalien tablettien sijaan. Tablettien syöttäminen Lilylle ja
Tomille on parhaimmillaan haasteellista ja pahimmillaan täysin mahdotonta.
Niskaan laitettava neste on kohtuullisen nopea ja helppo tapahtuma, sillä
hoidetaan myös punkki- ja kirppusuoja, ja olin iloisesti yllättynyt että
madotus onnistuu samalla tavalla.
Tom istuu
tyytyväisenä polvilukossani ja kehrää kun niskaan hierotaan tököttiä (haisee
muuten kamalan pahalle), herra ei turhista säiky ja tietää että tällaisen
käsittelyn jälkeen yleensä saa pari herkkupalaa. Lily onkin sisukkaampi, ja
neiti kääritään pyyhkeeseen ennen polvilukkoon asettamista. Emännänkin
refleksit ovat vuosien varrella kehittyneet salamannopeiksi, neste on Lilyn
niskassa sekunnissa, ja kissa hyökännyt sohvan alle piiloon kuin ohjus. Tehtävä
suoritettu ja sitten jaetaan herkkuja. Lily murjottaa puolisen tuntia ja tulee
sitten syliin. Tom kiehnää jaloissa. Kissan maailmassa taas kaikki hyvin.
Oijoijoijoi tuon kissakylvyn kun olisit saanut videolle ;-D Lily parka! Otti varmaan opikseen tuosta yhdestä kerrasta ;-D
VastaaPoistaLily on jostain syystä väitellyt kylppäriä tuon pikapulahduksensa jälkeen :D tuoksuu muuten vieläkin Radoxin kylpyvaahdolle
PoistaHauskasti kerroit kisssaparan kylvystä.
VastaaPoistaSaunaa kaipaan minäkin ihan valtavasti.
Lily on tainnut toipua kylpyretkestään, eilen jo hiiviskeli kylppärin tuntumassa :)
Poista