Vielä täällä
ollaan, kiireen keskellä ja kamalassa hulinassa. Aika ei riitä mihinkään, tai
siltä ainakin tuntuu ja huonolla omatunnolla vilkuilen teidä blogeja ja
päivittelen kun en ole ehtinyt mitään kirjoittaa ikuisuuksiin. Töissä eletään
stressaavaa aikaa ja muutenkin tuntuu jaksamisen kanssa olevan vähän niin ja
näin.
Tänään saan
Stuartilta vierihoitoa ja kahdenkeskistä laatuaikaa. Ehkäpä käymme jopa
elokuvissa. Tai sitten ei. Päässä surisee siihen malliin kummallakin, että
voisi ihan yhtä hyvin maata kasvismaisessa olotilassa sohvalla ja katsoa
televisiosta hömppää. Mutta joka tapauksessa, ilmoitan että olen täällä
edelleen, ja tarkkailen tekemisiänne ;)
Pieni
muistivihkoni on kerännyt sivuihinsa blogien aiheita, tekstiä tulee kunhan akka
ehtii istumaan koneelle ja jäsentää ajatuksensa muidenkin ymmärrättäviksi.
Blogista ei kannata ottaa stressiä! Välillä tauko tekee hyvääkin. Tsemppiä ruuhkaan ja kiireeseen!
VastaaPoistaKyllä se taas näyttää paljon valoisammalta, eilen oli ihanan laiska kaupunkipäivä :)
VastaaPoistaKirjoitat omaan tahtiin, äläkä stressaa. Kunhan vain välillä käyt ilmottamassa, että olet hengissä! Mulle tauko teki hyvää. Juuri nyt on aikaa enemmän kirjoittaa postauksia, mutta parin viikon kuluttua on tilanne ihan toinen ja postausten välit tulee pitenemään.
VastaaPoistaVielä täällä sentään henki pihisee! Stressaa lähinnä se, että ideoita postauksiin on vaikka kuinka mutta aikaa niiden toteuttamiseen ei tahdo löytyä. Täytynee alkaa yökukkujaksi ;)
Poista