Pyjamapirut

Huomasin tämän otsikon päässeen Suomenkin lööppeihin. Voisinpa sanoa, että olen yllättynyt. Pidän edelleenkin uskomattomana sitä, kuinka pyjama päällä marssitaan kauppaan, pikaruokalaan tai vaikkapa koulun portille lapsia vastaan. Pikainen nettihaku näyttää, ettei kyseessä ole pelkästään irlantilainen ilmiö, naapurisaarella näkyy olevan aiheelle omistettuja nettisivuja, ja isomman rapakon takana näitä ilmiöitä seuraa ja hyväksyy tai paheksuu kokonainen nettiyhteisö. Irish Times –sanomalehti kirjoitti aiheesta viime viikolla.

Olenko minä tavattoman suvaitsematon ja vanhanaikainen jos olen sitä mieltä, että pyjamia kuuluisi pitää vain kotona, sisätiloissa, sohvalla? Pitäisikö minun sittenkin ottaa avosylin vastaan tämäkin kyseenalainen muotitrendi, jossa sängystä pyörähdetään suoraan ihmisten ilmoille eikä siirtymään tarvita muuta kuin hädin tuskin kengiksi minun kirjoissani laskettavat Ugg-saappaat? Ei onnistu.

Tuon Iltalehden ja Irish Timesin juttujen sivuaman kyltin paikkahan oli paikallinen Social Welfare –toimisto, eli siis paikallinen Kela-konttori/työvoimatoimisto. Sinne siis mennään mm. silloin kun etsitään työpaikkaa. Kyllähän siinä annetaan varsin edullinen kuva mahdollisesta työnhakijasta, jos ei ole viitsitty edes pukeutua. Tosin nämä elämäntapatyöttömät taitavat muutenkin tehdä kaikkensa varmistaakseen ettei valtion kirstu napsahda omalla kohdalla kiinni, työnteolle allergisia kun tuntuu löytyvän joka maasta. Pyjamat päällä koko päivän oleva, kotoaan käsin työskentelevä Farhad Manjoo, kirjoitti trendin puolesta aiemmin tässä kuussa. Ja kaipa tuo kotoa käsin työskentely on se poikkeus sääntöön. Se ainoa.

Ei kai tämä tällainen ”trendi” ole ajautunut Suomeen, eihän? Jotenkin on vaikea kuvitella kenenkään varsinkaan talvisin hiippailevan lähikauppaan maitolitraa ostamaan, tai noukkimaan lapsia koulusta pyjama päällä. Jos joku suomalaisella kadulla kävelisi vastaan pyjama päällä, luulenpa että ensireaktioni olisi pohtia liekö kyseessä lähimmän sairaalan psykiatrisen osaston potilas, ja sitten soitaltaa valkotakkisille sedille ja tädeille ja kysyä, puuttuuko pääluvusta ketään.

Mutta niin, nyt ei saa käsittää väärin, että minä vihaan pyjamia. Päinvastoin, minä rakastan niitä! Mukavat, rennot ja pehmeät. Talvella sopivan pitkät lahkeet, kesäisin kevyttä ilmavuutta. Kirjoitan tätäkin postausta kirjaimellisesti puolipukeissa, ”normaali” paita päällä, mutta jalassa ovat harmaa-valkoruudulliset pyjamahousut. Mutta näissä ei lähdetä kaupparetkelle!! Mikään ei ole ihanampaa, kuin töistä kotiin tullessa huomata ettei illaksi ole mitään menoa, ja suoriutua saman tien pyjama päällä illaksi sohvalle laiskottelemaan. Vapaapäivinä pyjama pysyy ylläni usein puolillepäivin, ainakin puoliksi.

Potkupukuporukkaa

Hamstraan pyjamia, ja niitä löytyy kaapistani vaikka minkälaisia. Settejä, joissa on ylä- ja alaosa pitkilla hihoilla, lyhyillä hihoilla ja kaikenpituisilla lahkeilla. On lyhyitä yöpaitoja, pitkiä lattiaan asti ulottuvia tasaraitamekkoja, hihattomia yöpaitoja, erillisiä pyjamahousuja, joiden kanssa pidetään vanhoja kuluneita t-paitoja. Ystäväni usein toteaakin että jos olisin trijonääri, niin shoppaisin vain pyjamia ja designer-kenkiä. Ja oikeassa onkin.

Kun nyt kerran valitetaan, niin valitetaan vielä vähän niistä oudoista aikuisten potkupuvuista/pyjamista, jotka täällä päin tunnetaan nimellä onesie. Kuten kuvastakin näkyy, kyseessä on potkupuku aikuisille. Vaatekappale tuli ensi kerran vastaan Scrubs- eli Tuho-osasto –komediassa, ja luulin sen olevan fiktionaalinen olento. Väärässä olin. Pian niitä roikkui rekit väärällään melkein joka kaupassa, ja silloinkin vielä luulin niitä naamiaisasuiksi. Tulipa vastaan myös hupullinen versio. Kuka niitä ostaa ja pitää päällään? Voisin kuvitella Stuartin soittavan niille samaisille valkotakkisille, jos löytäisi minut potkupuku päällä kotoa pyörimästä. En ymmärrä.

Huh, jopas helpotti! Seuraavassa postauksessa en valita ja kitise näin paljon, lupaan :)

Onesie kuva täältä

Scrubs kuva täältä