4.3.2011

Kehtuuttaa

Eilen tuntui ensi kerran ihan oikeasti lämpimältä. Niin lämpimältä, etten edes pukenut takkia päälleni töihin lähtiessä. Mutta kylläpäs kehtuutti lähteä. Piha jäi niin aurinkoisena ja keväisenä odottamaan, mielessä kävi jo että mihinkäs ne aurinkotuolit tulikaan laitettua? Mutta ei kai siinä muu auttanut, työnantaja vielä toistaiseksi pitää palkanmaksun vaateena työpaikalle ilmaantumisen viitenä päivänä viikossa.

Tuossa männäviikolla kehtuutti ihan muuten vaan, ei olisi millään tahtonut lämpimästä sängystä pois. Sumuisin silmin suihkuun ja sieltä kahville. Tassutellessani takaisin makuuhuoneeseen nousi hymy huulille. Stuart oli asetellut pyjaman ja villasukat sängylle ja sanoi että ne pitää paikkaa lämpimänä kunnes pääsen töistä kotiin ja sänkyyn pitkäkseni. Siinä kirkastui sekin sadeaamu. Kuvan paita on Hairy Baby –firman tekeleitä, myyvät luomupuuvillasta vastuullisesti tuotettuja, tyypillisen irlantilaisin painatuksin varustettuja paitoja ja huppareita. Tuon paidan rintamuksessa lukee ”Culchie”, joka iiristä suomeksi vapaasti käännettynä tarkoittaa maalaista, maaseudun asukasta. Joku voisi loukkaantuna landeksi kutsumisesta, meillä päin kyseinen nimike otetaan vastaan henkseleitä paukutellen. Kukapa sitä kaupungissa haluaisi asua? Pyjamahousut tarttui matkaan Italiasta, Valdichianan ostoshelvetistä, merkiltään ovat Calvin Klein. Villasukat on äidin neulomat ja jo pelkästään siitä syystä ihan maailman parhaat.

Sunnuntain sanomalehteä selatessa osui silmään Lidlin mainos. Heillä on kuulemma skandinaaviset viikot. Mitä se sitten tarkoitti? Paikallis-Lidlin yhdessä nurkassa oli skandi-osasto. Näkkileipää (sitä nyt on muissakin kaupoissa), puolukkahilloa, outoja ruotsalaisia marsipaanitorttuja ja sitten se maailman paras löytö; karkkipussi, jossa näytti olevan ihan oikeita turkinpippureita! Kokeeksi tietenkin piti ostaa pussi niitä ja sitten niitä sammakko-karkkeja jotka näytti myös tutuilta. Voi sitä onnea kun makutestikin meni läpi ja nehän maistui ihan salmiakille! Kävin eilen kaiken varalta vielä kaksi lisäpussia ja matkaan tarttui myös kanelikorppuja. Niillähän sitä jo pärjääkin.

P.S. Narsissit kukkii jo, huomenna tuodaan tupaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti