Haastavaa Päätöksentekoa

Tuolla enkkublogini puolella kirjailin positiivisuudesta ja siitä miksi en jaksa negatiivisten ihmisten seuraa kovinkaan kauan. VihreätNiityt bloggaili aiheesta sen verran tyhjentävästi etten taida tänne kirjoittaa aiheesta sen kummemmin.

Tänään vietän vapaapäivää ja päivän suurimpiin haasteisiin on kuulunut seuraavanlaisia päätöksiä:

- Mitkä lökäpöksyt laittaa päälle

- Kuinka monta kuppia kahvia juoda

- Mitä jugurttia syödä aamupalaksi (klo 12.30 [toim. huom])

Illemmalla vielä joudun päättämään mitä tehdä ruuaksi. Olen melkein jo päättänyt että ruokalistalla on juusto-pekoni risottoa ja tuoretta leipää. Melkein. Voihan olla että päädyn sittenkin kotitekoisen pizzan kannalle, mutta sellaista se elämä on. Haastavia päätöksiä koko päivän.

Kissoilla on myös haastava päivä. Lily ei osaa päättää nukkuako sohvalla, nojatuolissa vai tuolilla tässä meidän toimistohuoneessamme, josta voi tarkkailla emännän nettailua syrjäsilmällä ja huomaamatta. Tom teki miehisen jämäkän päätöksen ja torkkuu tuossa keinutuolissa, jonka päälle heitin hetkeksi vain peiton, jolle en juuri sillä hetkellä löytänyt sopivaa loppusijoituskohdetta. Se on nyt Tomin sänky, näin on päätetty.

Välillä on ihan terveellistä laittaa aivot narikkaan ja jättää vaativampi ajatustyö muille. Päässäni on surissut viime aikoina ihan liikaa milloin minkäkin tahon vaatiessa infoa, päätöksiä, selontekoja tai jotain muuta joka rassaa harmaata massaa enemmän kuin olisi tarpeen. Tänään annan päälle vapaapäivän ja suoritan vain yllämainittujen esimerkkien tasoista päätöksentekoa. Ja jopas se tekeekin hyvää!

On jokseenkin helppoa vaihtaa vapaalle muussa mielessä, mutta oma pollani ainakin tekee taustalla usein ylitöitä melkein huomaamattani. Tuloksena sitten stressihartiat korvissa ja ohimoilla verenpainepäänsärky. Ei tunnu hyvältä. Olisipa tuolla takaraivossa jonkinlainen on/off –nappula, josta voisi tuollaiset ei-elintärkeät toiminnot laittaa edes yöksi hyllylle, kun meinaa arkiharmitukset löytää tiensä uniinikin. Unissa onkin ollut touhua ja toimintaa enemmän kuin keskiverto Hollywood-tekeleen käsikirjoituksessa.

Mutta tällä nollapäivällä toivoisin olevan aivotoimintaan sellainen reset –toiminnon kaltainen vaikutus. Aloitetaan alusta, kirkkain mielin ja selkein ajatuksin. Taidan päättää katsoa Frendejä DVD:ltä ja juoda vähän lisää kahvia ja niitä amaretti –keksejäkin oli vielä jonkin purnukan pohjalla jäljellä.

Lilykin päätti nukkua istuallaan tässä toimiston ikkunalaudalla. Siitä kun voi pitää silmällä sekä emäntää että pihapiiriä. Ja pyllyn alla hehkuu lämpöpatteri. Ollaan meillä niin päättäväistä porukkaa tänään.

Vaalihuumaa

Olen seurannut Suomen presidentinvaaleja kasvavalla mielenkiinnolla viimeiset pari viikkoa. Lukenut artikkeleja, seurannut netistä ja radiosta ehdokkaiden kamppailua uurnien sulkeutumisen lähestyessä uhkaavasti. Vaalitenttejä seurailin netistä ja monesti tuskailin että ”Voihan Väyrynen!”. Oli Paavo sen verran ylimielinen ja omasta mielestään jo automaattisesti toisella kierroksella jo silloin kun yhtäkään ääntä ei oltu edes annettu. Vahingonilo on puhtainta iloa, eikös vaan, ja hykertelin hetken vain, kun Väyrysen jatkoon pääsyn viimeinenkin toivonmurena vietiin pois.

Ne tavalliset syytökset mediapelistä, puolueellisista tenttikysymyksistä ja planeettojen väärästä asennosta äänestyspäivänä ovat leijuneet ilmassa pienenä tekosyynä kampanjan epäonnistumiseen milloin kenenkin toiselle kierrokselle pääsemättömän ehdokkaan leiristä. Oli syynä mikä hyvänsä, olen minä itse tulokseen tyytyväinen. Tuli se vastajytky.

Sekä Niinistö että Haavisto ovat melkoinen antiteesi Soinin EU-, maahanmuutto-, homo-, tasa-arvo- ja luoja tietää mille muulle-kielteiselle politiikalle. Kumpikin ehdokas edustaa kansainvälistä, avointa ja tasa-arvoista Suomea. Minun Suomeani. Ei Soinin Suomea, jossa erilaisuudesta rangaistaan ja pysytään omassa pienessä pirtissä ja jupistaan miten ne muut siellä Euroopassa ei osaa mitään eivätkä ymmärrä mistään mitään ja ovat muutenkin meitä huonompia. Hyvä, äänestäjät!

Toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen. Haavistohan tuli vähän takavasemmalta haastajana kehään, kun taas Niinistö taisi olla ennakkosuosikki. Nyt sitten armotonta kampanjointia seuraavat pari viikkoa ja sitten katsotaan kuka pääsee pressanlinnaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Iltapäivälehdet pelaavat puolisokorttia jo nyt. ”Kummasta tulee ykköspuoliso?” kysyi valtakunnan toinen johtava lööppikone. ”Ei kiinnosta.” vastaan minä. Mielestäni presidentin puoliso saa olla mies, nainen tai vaikkapa violetti muukalainen planeetalta Pirkule, sillä ei pitäisi olla mitään osaa eikä arpaa äänestystilanteessa. Jättääkö joku äänestämättä Saulia, koska Jenni kirjoittaa runoja? Tai äänestämättä Pekkaa koska Antonio ei ole suomalainen? Asian vierestä viedään, ja pahasti.

Ymmärrän kyllä, että monelle äänestäjälle avoimesti homoseksuaali presidentti  on ennenkuulumaton, ja jo pelkästään sillä perusteella heidän äänensä menee Niinistön laariin. Mutta onko se oikein, että presidentinlinnaan pääsee vain heterohevosella ratsastaen? Ja onko se oikein että oli tulos toisen kierroksen jälkeen mikä hyvänsä, siellä jossain joku spekuloi että kahden heteromiehen keskisessä kamppailussa lopputulos olisi voinut olla toisin? Ei kai sitä Suomenmaata lakanoiden välistä kuitenkaan johdeta?

Sauli vai Pekka? Minun ääneni menee Saulille. Reilusti kansainvälistä kokemusta, vahva finanssipolitiikan tausta ja rautainen ulkopolitiikan osaaja. Mies paikallaan edustamaan Suomea maailmalla. Tapahtui uurnilla mitä hyvänsä, Suomelle tulee joka tapauksessa pätevä päämies, enkä pukeudu säkkiin ja heittele tuhkaa päälleni vaikka Haavisto pääsisikin keulille. Paras ehdokas voittakoon!

Kuva napattu täältä

Keskiviikkona pääsee Dublinissa äänestämään, ja sattuu vielä vapaapäivä. Nakkaisinko minäkin jyväni laariin?

Uusi Vuosi, Vanha Naama

Näin siinä taas kävi. Joulu ja vuodenvaihde tuli ja meni sen kummemmin bloggailematta. Itse asiassa oli vaan sellainen olo ettei oikein ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa juuri mistään joten olinpas kerrankin hiljaa. Nyt onkin aikaa päivittää tapahtumia ja palata kohtuulliseen normaalitilaan. Siispä tähän asti tapahtunutta:

Joulu

Joulu oli aivan ihanan rentoa ja laiskaa oloa. Oltiin kummatkin kotona, syötiin, juotiin ja laiskoteltiin. Yhdessä vietetty aika tuntui aikamoiselta luksukselta kun Stuart oli ensin reissussa viisi viikkoa. Töihin paluu Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä oli jonkinasteinen shokki aivotoiminnalle. Kiirettä piti välipäivät ja koululaisten joululoman loppuun saakka. Sainpahan takamukseni sohvalta ylös.

Pässiin Pahki

Joulukuu on huono autoilukuukausi Minnan maailmassa. Viime vuonna kuului *poks* ja Mazdan takapuskuri saatiin mukavasti halki jäisellä tiellä renkaat tyhjää sutien peräpää kohti kiviaitaa liukuen. Tasapuolisuuden nimissä sitten tänä vuonna pistettiin Molly-Mazdan etupää remonttiin. Remontin alkuun saannissa avusti elämäänsä kyllästynyt pässi, joka hoiperteli keskellä tietä pimeässä, ja kun vastaan tulevan auton pitkät valot oikein sopivasti häikäisivät, niin pässin huomasin vasta kun se retkotti konepellillä ja siitä liukui yllättävän siroliikkeisesti tien sivuun ja tajusi sentään heittää henkensä. Tuloksena tästä seikkailusta siis yksi hengetön pässi, ruttuinen auton keula ja €2500 euron lasku. Kyllä maalla on mukavaa!

 

Uusi Vuosi

Oltiin kummatkin töissä tämäkin pyhä, joten vietettiin vuodenvaihde kiltista ja sivistyneesti kotosalla. Hetken verran pohdittiin että josko sittenkin pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, mutta sitten tajuttiin että silloinhan pitäisi pukeutua, laittautua ja lähteä kotoa pois baariin, jossa humalaiset tuuppivat tietään ihmisjoukon halki joko baaritiskille, vessaan, tai ulos tupakalle. Vaikkei täällä raketteja ammutakaan (Halloweenina kyllä, en ymmärrä [toim. huom]) luontoäiti järjesti valoshow’n salamoineen ja ukkosen jyrinöineen. Ei siihen muuta tarvittukaan.

Taas Vanheni

Syntymäpäivätkin oli tuossa vuodenvaihteen jälkeen ja nyt on monta kertaa vanhempi olo kuin samaan aikaan viime vuonna, vaikka viimeksi olikin pyöreät vuodet. Olenkin siis päättänyt tehdä Benjamin Buttonit ja täyttää vuosia takaperin aina 25 saakka ja aloittaa sitten uudestaan. Hyvää 29-vuotissynttäriä minulle! Stuart hemmotteli hyvällä ruualla, pötsi pitkällä oli hyvä olla.

Muuta Uutta

Eipä tässä sitten juuri sen ihmeellisempää kuulukaan. Töissä on hiljaista ja sekös Isoa Pomoa ahdistaa. Ja kun Isoa Pomoa ahdistaa, niin sitten ahdistaa muitakin. Kyllä on taas viime viikon ajalla pariinkin kertaan tuumaillut että mitenkäs olisi jos vaihtaisi alaa? Onneksi on noita viime vuoden lomia vielä pitämättä, olen töissä vain neljää päivää viikossa muutaman seuraavan viikon ajan. Jospa se sitten alkaisi taas sujumaan paremmin, ilman hulluja vaatimuksia ja mahdottomia tavoitteita. Stuart läksi vielä pariksi viikoksi isänsä luo, yläkerran lattia kun jäi viime reissulla laittamatta, kun sen saa loppuun niin sitten hän on tyytyväinen. Sillä välin minä otin sukkapuikot esiin ja uhkasin neuloa ihan oikeat villasukat(!). Olen 31 29 elinvuoteni aikana neulonut tasan yhdet villasukat, nekin ala-asteen käsityön tunneilla, Leila-open uskomattoman kärsivällisen opastuksen alaisena. Kantapään käännöksestä taisi jäädä jonkinlaiset traumat, mutta nyt meinasin ottaa härkää sarvista ja sukkaa puikosta ja kokeilla onnistuuko. Netissä kun näyttäisi olevan sellaisia ohjevideoita, joista meikäläinenkin saattaisi saada tolkkua.

Elämme jännittäviä aikoja!

Joulu, Joulu On Meillä

Nyt se saa tulla. Kinkku on pakastimessa, laatikot samoin. Eilinen päivä meni leipoessa tasapuolisesti sekä suomalaisia että irlantilaisia jouluherkkuja. Mince pies on pieni, voitaikinaan tehty leivonnainen jossa perinteisesti on täytteenä mincemeat-nimistä makeaa, joka ei nimestään huolimatta sisällä lihaa ollenkaan. Meillä töissä siihen laitetaan rusinoita, kovetettua kasvisrasvaa (hyi), siirappia, sitruunan ja appelsiinin kuorta ja mehua, konjakkia, omena- ja porkkanaraastetta ja jouluisia mausteita. Meidän talossa kun ei rusinat oikein maistu, keittelin Nigella Lawsonin ohjetta mukaillen täytteen tuoreista ja kuivatuista karpaloista, omenaraasteesta, appelsiinista ja vapaalla kädellä lorautetusta portviinistä. Hyvää tuli ja Stuartkin tykkää.

Ja sitten tietysti joulutorttuja (kiitos Marjolle luumuhillosta) ja liha-riisipasteijoita. Pasteijat piti laittaa pakkaseen piiloon saman tien, niistä tulee liian helppoja makupaloja, joita huomaamattaan keittössä ohi kulkiessaan natustelee tusinan verran! Suklainen juustokakku on pakastimessa myös valmiina, saa nähdä riittääkö vatsalaukun vetoisuus koko komeuteen vai porrastetaanko ruokailu parille päivälle. Ne riisipiirakathan tuli syötyä jo ennen kuin Stuart ehti kotiin, mietin että vieläköhän niitä jaksaisi/viitsisi/tarvitsisi tehdä.

Niin, Stuart viimein rantautui kotiin tiistai-iltana!! Viiden viikon poissaolon jälkeen, kyllä siinä ehti jo ikävä ollakin! Nyt ollaan sitten nyhjätty kylkimyyryssä kuin teinipariskunta konsanaan viimeiset pari päivää. Ja ollaan muuten kumpikin lomalla, eikä hötkyillä minnekään.

Jos viime tähän aikaan oltiin kotiarestissa lumen keskellä ilman juoksevaa vettä ja kiroiltiin kun ei päästy Suomeen joulun viettoon, nyt on luontoäidillä ja säiden säätäjällä eri nuotit telineessä. Eilen oli lämmintä +14 ja nurmi pihalla vihreää. Tänään muistuttelee pilven ukko mitä sieltä voisi tulla, ropsauttaa reakuuron ikkunaan ja voimalla. Tuli mitä tuli, sisällä on lämmin ja kotoisa olla, jouluradio soi ja kiireinen ihminen totuttelee pyjamapäiviin.

Siirrymme nyt joulun viettoon ja koneelta pois. Possunpylly nostetaan sulamaan, viini korkataan ja takkaan sytytetään tuli. Tulkoon Joulu!

Ihanan rauhallista, tunnelmallista ja herkullista joulua teille kaikille!

Joulua

Heipä hei

Blogissa onkin pidellyt melkein vahingossa hiljaiseloa. Lähinnä siksi että muualla ei siitä hiljaiselosta ole ollut tietoakaan. Se on nimittäin ihan justiinsa se juuri niin ovella. Se Joulu! Ja vaikka ollaankin Irlannissa tänä jouluna, se ei tarkoita sitä että täällä valmistellaan kalkkunaa (kuivaa, hyi) ja ryöpätään ruusukaaleja (vielä isompi hyi). Kinkku se olla pitää, ja laatikot (porkkana ja lanttu) tietenkin. Ja sitten leivonnat. Eli kiirettä on pitänyt kun on

Paisteltu näitä

Kirjoiteltu näitä

Ja koristeltu tätä

  

Se irlantilaisperinne joka minusta on ihan järkevä, on se että kuusi koristellaan jo joulukuun alussa. Sillä tavallahan siitä saa nauttia pidempään. Tuo meidän kuusi on keinokuusi, valot ja kaikki valmiina, se valojen ripustus kun on ihan inhokkihommaa. Saa nähdä kestääkö se ensi jouluun asti, hinta oli sen verran alhainen että epäilen sen sanovan yhteistyösopimuksensa irti tuossa loppiaisen tienoilla.

Olen huomannut täällä myös tapana olevan sen, että kuusi koristellaan mahdollisimman monilla erivärisillä valoilla ja kamalalla määrällä palloja ja muita koristeita. Kuusi asetetaan ikkunapaikalle niin, että sen näkee kaikki naapurit ja mahdollisimman moni ohi ajava ihminen myös. Ei taida meidän kuusi näissä kisoissa pärjätä eikä tarvitsekaan. Olohuoneen nurkassa se valaisee mukavan tunnelmallisesti eikä sitä muiden tarvitse nähdäkään.

Kuusen alaoksien koristeet järjestyvät uuteen uskoon lähes päivittäin Lilyn toimesta. Vaivihkaa kisu hiiviskelee kuusen juureen ja kohta kierähtää selälleen ja sitten kuuluu kilinä kun pallo saa kyytiä. Emäntä mokoma lopettaa hauskan leikin kesken aivan liian usein ja katti siirtyy murjottamaan pää patterissa kiinni ja odottaa kunhan joku taas selkänsä kääntää niin sitten päästään taas leikkiin.

Useampana vuonna on ollut mielessä leipoa karjalanpiirakoita ihan itse. Reseptejä on ja äidiltä saa aina hyvää ohjeistusta. Tiistaina viimein rohkaistuin; ei kai se niin vaikeaa ole. Onneksi äiti vinkkasi että kuoriin kannattaa laittaa vehnäjauhoja rukiin sekaan, ovat helpompi ajella ja muutenkin mielekkäämpi työstää. Se kuuluisa piirakkapualikka oli jonnekin muutossa kadonnut mutta onnistuipa tuo ajelu tavallisella kaulimellakin. Täytteen keittelin ihan täysmaitoon ja lorautinpa vielä vähän kermaa joukkoon ja yhden kananmunan kunhan oli jäähtynyt. Se rypytys olikin aika haasteellista ja epäilen että joku karjalainen esiäitini saattoi pyöriä haudassaan 360 astetta ja enemmänkin jos sitä tekniikkaa arvosteli mutta kyllä niistä ihan piirakoiden näköisiä tuli. 

Munavoin sipaisin päälle ja söin suihini, hyvää oli.

Villasukkahiihtäjä

Eräässä haastepostauksessani tunnustin kuuluvani villasukkahiihtäjien klaaniin. Käpäliäni lämmittää villasukat vuodenaikaan katsomatta, varsinkin täällä Irlandiassa lattiat tuntuvat usein viileiltä kesäisinkin ja aamusuihkusta kylmälle laattalattialle hyppääminen on inhottavaa. Siksipä ne villasukat ovat aina käden (ja jalan) ulottuvilla. Ilmeisesti tämä villainen tapani on paljastunut muillekin, sillä Suomen-loman tuliaisina laukkuuni sujahti kokonaiset neljä paria villasukkia ja ne iki-ihanat pinkit Reino-tossut.

Reino-tossut jalassa hiippaillaan sisällä ja välillä pihankin puolella. Viime viikolla kipaisin lähikaupasta maitoa ja kuivahiivaa, kun tuttu tyttö pysäytti minut matkalla kassalle ja kysyi mistä olin ostanut kivat kenkäni. Reinoilla olisi siis markkinarakoa täälläkin päin. En tosin sanonut tytölle, että ne on oikeastaan aamutossut.

Villasukat jalassa olen hiihdellyt illat töiden jälkeen ja vapaapäivät. Tänään vietän rauhallista aamua blogeja lukien ja päivittäen ja kuuntelen samalla suomalaista radiota netissä. En vielä Rouva Hoon vinkkaaman jouluradion säveliä kuuntele kuitenkaan, töissä jo raikaa joululaulut, ajattelin että pidän kodin vielä joululauluttomana sektorina muutaman päivän ajan. Kun on virallisesti joulukuu, niin sitten soitetaan kyllä niin että kuuluu!

Sain jo ensimmäiset joululahjatkin ostettua, ja tänään kävin ullakolta joulukoristeita alakertaan odottamaan paikoilleensijoittelua. Lily kävi jo nuuskimassa pukin reen ja lumiukon hatun, ja sitten istahti omistajan elkein valokuitukylän laatikon päälle ja tarkkaili tilanteen etenemistä. Tom –herra vilkuili sivusilmällä keittiön ovelta ja ihmetteli että mikä on kun ei ruokakuppiin ilmesty täytettä.

Tämän päivän suunnitelmissa olisi hieman kauppailua (jännittävää!) ja vähän siivoilua (vielä jännittävämpää!!), ehkä leivontaa ja illaksi on sovittu tiukka aikataulu DVD:n ja nachojen merkeissä Teresan kanssa. Nachoista tulee sikahyviä ja niitä täytyy tehdä paljon. Siksipä meinasinkin paastota hiukan ja syödä vain jugurttia, nachoista tulee niin helposti nachoähky. Asiaan ei tietenkään vaikuta syötyjen nachojen määrä, ei.

Nam nam ja tirtsakkaa tiistaita!

Jääkaapin vakiovarustus

Ruuasta jaksaa puhua ja kirjoittaa vaikka milloin ja vaikka kuinka paljon. Kaikki ei ymmärrä miksi, mutta onneksi olen onnistunut ympäröimään itseni samanhenkisillä ihmisillä. Ei liene sattumaa että hakeuduin töihin ruuan pariin, vaikka tutkintoni kaupalliseen alaan viittaakin. Kysehän on aina siitä, kuinka oppimaansa osaa soveltaa käytäntöön (sanoi ravintolapäällikkönä toimiva tradenomi).

Kokkien kanssa työskennellessä saa mukaansa kivoja vinkkejä ja reseptejä. Entinen pääkokkimme Trevor opetti kuinka porkkanat saa siivutettua veitsellä kauniisti niin, ettei se keskiosa putoa keittäessä pois. Sama mies opetti vihreän currymarinoinnin salat ja kehotti ostamaan kanan reisipaloja mieluummin kuin rintaleikettä. Tuo viimeisin vinkki on ihan ykkönen, kanan reisipaloissa on paljon enemmän makua kuin usein kuivakkaaksi jäävässä rinnassa. Nykyinen pääkokkimme Hugh saa kiitoksen siitä että osaan tehdä ihanan rapeaa ja maukasta taikinaa piiraspohjaksi. Hugh neuvoi myös, kuinka hiukan nuupahtaneeseen salaattiin tai tuoreyrttiin saa eloa kun sitä ”herätellään” jäävedellä ja sitruunamehulla (toimii!).

Ruoka on mainio tapa juhlistaa, nauttia, kiittää ja lohduttaa. Kakku, keksit, piiras tai paistos kertoo että sen eteen on nähty vaivaa ja että siitä nautitaan yhdessä. Ruoka usein minun mielestäni maistuu paremmalta, kun sen on tehnyt joku muu. Syynä siihen voi olla kyllä oma laiskuutenikin...

Minä tykkään kokkailla ja kokeilla mutta minulta puuttuu suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Olisi ihana osata suunnitella esimerkiksi viikon ateriat niin, että kaikki tarvittavat ainekset ovat valmiina jääkaapissa/pakastimessa ja joka illalle olisi jotain ihanaa kotona laitettua ruokaa. Mutta usein käy niin että tuulella käyvä Minna suunnittelee tekevänsä kanapastaa keskiviikkona ja keskiviikkona ei sitten enää tunnukaan siltä että tekee kanapastaa mieli, joten tehdäänkin lihapullia. Jääkaapissa odottanut kana jää alimman hyllyn perimmäiseen nurkkaan ja kykkii siellä kunnes muistuttaa pahalla hajullaan olemassaolostaan ja päätyy roskiin. Tai sitten käy niin että kana onkin pakastimessa, Minna unohtaa nostaa sen sulamaan aamulla töihin lähtiessään ja kun illalla tullaan töistä kotiin, on niin kamala nälkä hetijuurinyt ettei kanan sulatukseen ole aikaa, ja syödäänkin lämpimiä voileipiä.

Tästä syystä olen huomannut että jääkaapissa täytyy olla ison tai pienenkin nälän tyydyttämiseksi aina seuraavaa:

-          Hyvää juustoa (mozzarella, parmesania, pecorinoa, savu-cheddaria)

-          Leipää

-          Punaista pestoa

-          Salamia/pepperonia/prosciuttoa

Ensin lämmitetään uuni ja viipaloidaan leipä suuhun sopiviksi palasiksi. Viime kerralla käytin töistä ylijäänyttä focaccia-leipää. Leivän päälle levitetään vapaalla kädellä pesto, liha ja juusto. Leivät uuniin rapeutumaan ja juusto sulamaan. Nautitaan punaviinin kera. Nam.

Nyt tuleekin kysymys, mitä teidän jääkaapista löytyy aina, ja mitä niistä tehdään?