Isolla Kirkolla

Tiistaina kello soi rikollisen aikaisin ja heräilin tahmeasti pimeään ja sateiseen aamuun. Tarkistin kassin, heitin sinne vielä hammasharjan ja linkosin kassin ja itseni autoon kohti Westportia. Aamu valkeni harmaana ja tihkuisena kun hurautin Westportin rautatieaseman pihaan ja maksoin kokonaiset viisi euroa reilun vuorokauden parkista.

Aseman lippuautomaatti osoittautui varsin yhteistyökyvyttömäksi edelläni olevan pariskunnan kohdalla, vaimo ehti jo hieman tuskastua kun netistä ostettuja lippuja ei automaatti suostunutkaan tulostamaan. Ehdin väliin juuri kun alkoi näyttää siltä että nyt saa joko masiina tai aviomies käsilaukusta, sormi olikin harhautunut väärälle nappulalle ja liput kolahtivat pian luukusta ulos. Nainen jupisi jotain ”noista typeristä koneista” eikä edes toivottanut hyvää huomenta laiturilla seisovalle lippujen tarkastajalle, joka haukotusten lomasta opasti unenpöpperöisiä matkustajia oikeisiin vaunuihin.

 Junalla reissaaminen olikin yllättävän halpaa, menopaluu Westportista Dubliniin maksoi kolmekymppiä kun liput osti netissä. Sillä rahalla ei maksaisi bensoja, tietullia eikä pysäköintiä. Eikä auton ratissa voi juurikaan syventyä kirjaan (Run, Fat Bitch, Run sekä Agincourt Bride tällä hetkellä työn alla), juoda rauhassa kahvia tai kommentoida kanssamatkustajia Twitteriin.

Puksuteltiin maan halki ja Dublinissa odotti auringonpaiste. Heustonin asemalta minut otti kyytiinsä taksikuski, jolla oli selkeästi kevättä rinnassa. Matka hotellille kului mukavasti yhteislaulaessa radion säestyksellä. Kaima ehti hotellille aiemmin, ja tapasimme aulassa. Purppurassa aulassa, jossa oli jättiläismäiset sohvat ja liian monta peiliä.

Huone olikin valmis jo saapuessamme, vaikka check in virallisesti alkaakin vasta klo 15. Liekö henkilökuntaetu vai oliko hotellissa hiljaista, mutta kiitollisina matkasimme kuin prinsessat ikään tornihuoneeseen ja saimme kuin ihmeen kaupalla levitettyä pienet matkatavaramme ympäri huonetta sekunnin sadasosassa.

Molemmilla oli jäätävä nälkä, joten suunnistimme Temple Bar:n suuntaan lounaalle. The Vat House Bar oli hädintuskin avannut ovensa kun nälkäiset Minnat kolkuttelivat ovelle. Clubivoileivät ja ranskalaiset maistuivat ihmeen hyvältä aamun paastottuaan. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut, on se vaan edelleen ihmeellistä miten jonkun ihmisen kanssa vaan klikkaa vaikka ollaankin tutustuttu ”vain” Twitterissä.

Hipsimme lounaan jälkeen takaisin hotelliin kahville ja koemakaamaan sängyt, joita huoneessa oli kolme. Tuli näin jälkeenpäin mieleen että olisikohan pitänyt sittenkin työntää kaikki kolme sänkyä toisiinsa kiinni ja nukkua siinä poikittain?

Passinhaku hoituu ulkosuomalaiselta suoraan Suomen suurlähetystössä, hinta (€120) tuntui aika suolaiselta kun Suomessa saman läpyskän saa viidelläkympillä. Suurlähetystö sijaitsee St Stephen’s Greenin eteläpuolella ja on kuin pätsi! Olin jotenkin odottanut jotain hienompaa ja suurempaa, mutta paikka oli kuin mikä tahansa mitäänsanomaton virasto. Lasin takana olevat naiset olivat kääriytyneet villatakkeihin, me Minnan kanssa kuorimme vaatteita päältämme heti ovella. Onneksi hakuhomma oli melko nopea, muuten olisi ehkä joutunut kuorimaan päältään enemmän vaatetta kuin julkisilla paikoilla olisi suotavaa.

Viralliset asiat hoidettuamme käppäilimme St Stephen’s Greenin puistossa, kävimme ostoskeskuksessa syömässä syntisen hyvät cupcaket, hieman rättikaupoissa ja Disney-kaupassa. Disneyn prinsessaosastolla viuhdoin taikasauvalla taikapeilin edessä niin tarmokkaasti että peili ilmoitti menneensä rikki. Pahastuin kyllä hieman, kyllä minustakin olisi prinsessa pitänyt saada.

Liekö kaiman silmään mennyt jotain keijupölyä mutta Minnaa alkoi itkettää siihen malliin että hotellihuoneessa diagnosoitiin vaiva ja googlailtiin hoitokeinoja. Kehtasi vielä väittää että minun juttuni märkäpesäkkeistä ja niiden neulalla tyhjentämisestä eivät auttaneet!

Nälkä ajoi prinsessaporsaat alakertaan ruuan ääreen. Hotellin baariruokalista oli ensivilkaisulta varsin mukava; pizzaa, burgeria, lisää clubileipää, salaatteja ja muuta perinteistä baariruokaa. Sisustusratkaisut jaksoivat naurattaa, sisäpihalla nökötti kaksi isoa kamelipatsasta ja sisäpihan katolla komeili tiikeri. Aamiaisella huomattiin että kyykötti siellä pari gargoylea ja kotkakin. Ja niitä peilejä! Koko seinän kokoisia, ja kaikkialla.

Hotelliaamiainen on ehkä reissaamisen parhaita puolia. Se, kun saa puoliunessa vaeltaa huoneeseen jossa on kaikkea mitä ihminen voikaan aamiaiseksi haluta, valita sieltä mieleisensä ja syödä puputtaa niin paljon kuin vatsa vetää. Välillä joku käy tuomassa lisää kahvia ja vie likaiset astiat pois. Aamiaisen jälkeen ehdimme vielä nauraa käkättää huoneessa oleville kylpytakeille. Kokoa XL. Mietin miten isoja hotellin vieraat normaalisti on, mutta aulassa lyllertävä amerikkalaisryhmä vastasi siihen kysymykseen lähtiessämme.

Juttua olisi riittänyt kyllä vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta sitten ensi kerralla repäistään ja ollaan vaikka kaksi yötä!

Taksissa takaisin junalle ja kotia kohti. Kotona odotti siivottu talo, huomionkipeät kissat ja sytytysvalmis takka. Sellainen reissu se.

Huijausta

Hähhää! Sain ainakin itseäni huijattua sen verran että uskottelin aikani riittävän bloggailuun kun oli talvi ja töissä vähän hiljaisempaa ja lyhemmät päivät ja sitä rataa. Osui ja upposi, en tiedä miten teidän kävi? Kokeilen taas, haparoivin ottein ottaa itseäni niskavilloista kiinni ja raapustella näppäillä edes jotain tännekin.

Talvi on töissä hiljaista aikaa, joten olen tehnyt neljäpäiväistä työviikkoa joululomien jälkeen. Se yksi ylimääräinen vapaapäivä on lähinnä näkynyt juoksumonojen pohjissa, lenkkipolku jos toinenkin on tullut entistä tutummaksi. Tasapainoa juoksulle on haettu keittiön puolelta, ja padat porisevat liedellä harva se ilta, joten ei tämä akka ihan heti olemattomiin kuihdu vaikka kutistumaan päin suunta onkin ollut jo vuoden päivät. Talvessa parasta on kahden normaalisti kiireisen ihmisen yhteiset hetket kaikessa rauhassa takkatulen ääressä sen kummempia touhuamatta, hyvän ruuan ja viinilasin seurassa.

Varsin myrskyisä talvi taitaa onneksi olla suurimmalta osin takanapäin. Joululomalla Suomessa pohdittiin vieläkö talossa on katto ja räystäät paikoillaan lomalta palattaessa. Hyvin pysyi talo kuosissaan eikä suurempia vahinkoja omalle kohdalle sattunut. Kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni ja talkoovoimin onkin siivoiltu isoja ja pieniä vahinkoja kahvi- ja pullapalkalla.

Huomenaamulla tämä maalaishiiri suuntaa Isoon Kaupunkiin passinhakumatkalle. Samalla hyvä tekosyy koenukkua yksi Ison Pomon hotelleista Dublinin keskustassa. Henkilökunta-alennusta hyväksikäyttäen ja pomon nimen mainiten varasin huoneen Trinity Capital Hotelista. Passi täytyy käydä hakemassa Suomen suurlähetystöstä, joka onneksi on kohtuullisen kävelymatkan päässä. Matkaseuraksi saan kaimani Sligosta, saa nähdä millaista tuhoa Minnat saa pääkaupungissa. Vaatteet on jo koordinoitu ja suunnitelmat auki. Dublin, täältä tullaan!

Uutisiakin varmaan on, pieniä ja suuria mutta näin yhtäkkiä ei tule yhtään mitään mieleen. Tasaista arkea ja normaalia elämää, ei ihminen muuta kaipaakaan.

Näkymisiin!

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Työputkesta, päivää!

Lomat on lusittu ja edessä oli karu paluu arkeen. Työkaverin loman tuurauksen vuoksi jouduin tekemään 12 päivää töitä putkeen heti omalta lomalta palattuani. Että se siitä lempeästä laskeutumisesta takaisin työelämään. Mutta onneksi takana oli kaksi kokonaista viikkoa lomaa, laiskottelua, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää oloa. Täydellinen akkujenlatausreissu.

Ihanan syksyinen sää hemmotteli melkein koko loman ajan, yhtenä päivänä maa valkaistui kun lämpötila hiipi aina vaan alemmas ja vesi muuttui rännäksi muuttui lumeksi. Silloin olikin kiva istua nojatuolissa kirja kädessä ja katsella ulos isosta ikkunasta. Linnut pipersivät lintulaudalla eikä kenelläkään ollut kiire minnekään.

Syksyisiä pihahommia, hyötyliikuntaa haravan varressa ja paljon saunontaa. Viime kerrasta olikin jo se vuosi, piti ihan saunoa varastoon. Kylättelyä sukulaisten luona, kahvia ja karjalanpiirakoita. Tuttuja naamoja vuosien takaa, paljon hyvää tekevää palleanaurua. Ukin haudalle kynttilöitä, ja siellä on hautausmaan kaunein hautakivi.

Puolitoista viikkoa oleskelua iloisessa Itä-Suomessa vaihtui Tuusulan rauhaan pitkäksi viikonlopuksi. Isä lähti hirvimetsälle Keski-Suomeen ja Mika tuli Iita-tyttösen kanssa vastaan. Syötiin Leivonmäellä ja jatkettiin matkaa. Tuusulassa tehtiin Terhin kanssa pizzaa aamuyölle asti, ja hyväähän siitä tuli. Aamulla vielä kahvin voimin suppilovahveropiirakkaa uuniin ja sitten valmistauduttiin vieraita vastaanottamaan.

Hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa. Mitä muuta sitä voisikaan lauantailta toivoa. Sunnuntaina suunnattiin sienimetsään, kolme kaksijalkaista ja kaksi nelijalkaista. Sähköposti kuvineen otsikolla ”Riemua sienistä” antoi esimakua, eikä jouduttu pettymään paikan päälläkään. Korit täynnä herkullisia suppiksia palattiin tukikohtaan ja sienenkuivain alkoi surista tasaiseen tahtiin.

Katseltiin elokuvia, juotiin viiniä ja pian olikin tiistaiaamu ja taksi pihassa. Vähäsanainen kuski vei lentokentälle ja taas reissattiin kotoa kotiin. Ohjasin kentällä kaksi rinkkaselkäistä suomalaistyttöä Limerickin bussiin ennen kuin kipusin omaan bussiini ja aloin lukea. Kotona vastassa Stuart ja kaksi läheisriippuvaista kissaa.

Kiitos kaikille kaikesta, nähdään taas!

Reissussa Rähjääntyy

...ja kotona korjaantuu. Maanantaina tein vielä täyden työpäivän ja yritin saada kaikki rästihommatkin hoidetuksi. Jotain pientä sinne vielä jäi mutta sai jäädäkin, tehkööt muut, minä olen nyt lomalla! Kotona ehdin huitoa imurilla nurkat ja karkottaa villakoirat ja kissankarvat. Lily tosin hiippaili imurin perässä ja varisteli tilalle uuden karvapeitteen. Takkaan sytytin pienen tulen ja haukkasin iltapalaa.

Puolenyön tienoilla tehtiin lähtöä ja sää oli niin ihanan irlantilainen; tuuli ulvoi ja vettä tuli vaakatasossa. Mietittiin että lähdetään hyvissä ajoin, ajomatka kaupunkiin ja bussille kestää yleensä tunnin verran, nyt varattiin melkein kaksi tuntia. Tiet olivat veden vallassa, eikä muita autoja näkynyt juuri missään. Se oli se kuuluisa synkkä ja myrskyinen yö. Kello tikitti hurjaa vauhtia eteenpäin, ja kun bussin lähtöön oli aikaa enää vartti, eikä kaupungin valot olleet vielä lähelläkään, soitin bussiasemalle ja pyysin puhua GoBus:n kuskin kanssa. Annoin varausnumeron ja sanoin että olen matkalla, voiko odottaa. Kuski naurahti ja sanoi että jos kerran tulossa olet, niin odotetaan.

Olin sitten loppujen lopuksi kokonaiset neljä minuuttia etuajassa. Stuart lähti ajamaan takaisin kohti kotia ja sänkyä. Minä asetuin taloksi bussin penkille ja yritin nukkua. Ei muuten onnistunut.

Dublinissa pääsin tutustumaan uuteen Terminaali kakkoseen ja onhan se hieno. Aer Lingus saa täyden kympin asiakaspalvelusta, ystävällinen nuorimies näytti kuinka check-in automaattia käytetään, ja bag drop-tiskin täti kysyi olenko ensimmäistä kertaa uudessa terminaalissa ja kertoi missä mikäkin on. Työkaverin suosituksesta otin aamupalaa ennen turvatarkastusta, sillä puolen on enemmän valinnanvaraa, missä syö. Turvatarkastuksen jälkeen saa valita joko kahvilan tai Burger Kingin.

Koneessa sain vierustoverikseni 3,5-vuotiaan Benjaminin ja hänen mummonsa Geraldinen. Olivat matkalla Kuopioon Geraldinen pojan luo, Benjamin oli ollut mummolassa syyslomalla. Poika leikki legoilla, mönki istuinten alla, syötti puolet aamiaisestaan ohikulkevalle Säde-tyttöselle joka nauraa kikatti puolikas aamiaismakkara suupielessään. Geraldine pyysi anteeksi ainakin sata kertaa, kun poika ei pysy paikallaan. Sanoin että ei tuo haittaa, kiltistihän Benjamin leikki ja ihmetteli.

Mika-veli tuli kentälle vastaan ja vei syömään Amarilloon. Voi sitä nachoähkyä mutta hyvää oli! Junan lähtöön kun oli aikaa kolmisen tuntia, ehdittiin vielä juomaan kahvit Mikan ja Terhin kotona Tuusulassa. Ja Tikkurilassakin ehdittiin junaa odottaa puolisen tuntia, oltiin sen verran ajoissa. Junassakaan ei nukuttanut, ja Joensuuhun saapuessa oli valvottuja tunteja takana 33. Isä ja äiti junalaiturilla vastassa, olo oli kotiin tuleva. Vielä tunti autossa, ja sitten oltiin ihan oikeasti kotona.

Lökäpöksyt jalkaan ja marsu aivasti. Lenkkimakkaraa ja ruisleipää ja tuttu keittiön pöytä.

Ja sitten nukutti.

Lähtö Lähellä

Laukut on pakattu, kaikki on valmiina. Nyt ei muuta kuin autoon ja sitten bussiin ja sitten lentokoneeseen ja sitten junaan ja sitten autoon ja sitten ollaankin kotona. Onneksi on hyvät unenlahjat ja iPodissa täysi latinki virtaa ja musiikkia. Ja pari kirjaa ja sudokulehti. Tuttu reissu menee melkein heittämällä, ja yleensä puolet matkasta allekirjoittanut on syvässä unessa.

Bloggailu voi jäädä vähemmälle seuraavan kahden viikon ajan, tai sitten ei. Jos aikaa löytyy niin ilmoittelen kuulumisia, jos ei, niin sitten nähdään parin viikon kuluttua. Mahdollisia bloggailun aiheita lomalla ovat laiskottelu ja suomiruoka. Nähdään taas, joko pian tai sitten myöhemmin!

Pakkauksen Riemut

Kipusin portaat ullakolle ja toin alas paljon reissanneen matkalaukkuni. Kohta alkaa pakkaus. Lily nuuskii laukun joka kerta hyvin tarkkaan, kyllä kissa tietää että nyt on joku ruuanantaja lähdössä reissuun. Stuart jää tällä kertaa kotiin, joten ei tarvitse Tomin ja Lilyn kauhistella vierasta ruokkijaa.

Miten tänne pääsee sisään?

Tähän aikaan ensi viikolla olenkin jo iloisessa Itä-Suomessa! Sain jopa ostettua junalipun VR:n verkkokaupasta, eikä siihen mennyt kuin kaksi yritystä. Ensimmäisellä kerralla maksua hyväksyessäni ruudulle lätkähti ilmoitus ettei verkkokauppaan saadakaan yhteyttä. Luottokortin numeron olin jo antanut, saa nähdä menikö se maksu läpi. Toisella kertaa ei mitään ongelmia ja sain lippunikin sähköpostiin ja puhelimeen. Ongelma ilmeni vasta täällä päässä kun yritin tulostaa lippua. Tulostin kiukutteli, että sininen muste on lopussa eikä suostunut tulostamaan mitään edes mustavalkoisena. Käytän huomenna hyväkseni työpaikan tulostinta ja jätän omani kiukuttelemaan ihan kaikessa rauhassa.

Eilen käytiin pikavisiitti Galwayssa, Stuart hoiteli hotellin asioita ja minä ehdin käymään juoksulenkillä Galwayn keskustan kaupat läpi. Mukaan tarttui pari paitaa ja ihanan Candyland-karkkikaupan yltiömakeita karkkeja. Galwayssa opiskeleva työkaverini ostaa Candylandista Lucky Charms –muroja, joissa on seassa vaahtokarkkeja ja murot itse on tietenkin päällystetty sokerilla. Terveellistä aamiaista? Jali ja Suklaatehdas –elokuvan ystävät tunnistavat varmaan nämä Wonka –merkkiset karkit. Aineslistaa ei kannata lukea, E-numeroiden määrä pistää pään pyörälle. Eipä näitä napostellakaan kun pari karkkia illassa, muuten saattaisi hammaslääkäriltä tulla noottia.

Mutta takaisin pakkauksen riemuihin. Suomen syksyyn kun voisi tuoda melkein koko vaatevaraston ja silti huomaisi olevansa sääoloihin varautumaton. Ei sentään toppatakkia kai tarvita, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Onneksi siellä isän ja äidin pohjattomissa vaatekaapeissa taitaa olla joltain Suomen-reissulta sinne jätetty toppatakki, se pelastakoon minut kylmältä. Täytyy muistaa taas jättää laukkuun tilaa tuliaisille; salmiakkia, ruisleipää ja hirvenlihaa. Ja takaisin lennetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei laukkuani valita tarkasteltavaksi, voisi käydä niin että tuliaiset menevät tullimiesten parempiin suihin.

Maanantaina on siis viimeinen työpäivä, ja maanantai-iltana matkaan yöbussilla Dubliniin. Sieltä lento Helsinkiin, jatko junalla itään ja sieltä isän ja äidin autokyydilla kotiin. Tiedossa siis laskujeni mukaan noin 21 tuntia reissaamista. Parempi ladata iPodin akku täyteen ja toivoa ettei iPhonen akku lopu kesken. Tietääkö kukaan onko VR:n junissa WiFi? Sudoku-lehti ja pari kirjaa pitävät seuraa elektroniikan ohella, matka ei siis käy pitkäksi.