Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Sataa, sataa, sataa taas

Tällä viikolla saankin nauttia ruhtinaallisesta kolmesta vapaapäivästä, viime viikolla kun ehdin pitämään vain yhden. Säiden säätäjä ei tunnu suosivan ulkotoimia, vettä sataa losottaa taivaan täydeltä jo kolmatta päivää. Välillä se vetää henkeä, vilauttaa vanhaa taivasta ja antaa auringon kurkistaa pilven raosta kuin utelias naapuri konsanaan. Taukoa ei kestä kauan, pilviäiti on sadelapsistaan raskas.

Nukuin eilen univelkani pois, täysikuu taas valvotti huomaamattani muutaman yön, ja nukkumatti vaati omiaan pois. Yksitoista tuntia riitti mainiosti, raato oli vaakatasoasennon pitkittyneestä käytöstä hiukan hellänä, mutta hartioiden yläpuolella oli olo kirkastunut kummasti. Siitä ne jäsenetkin vertyivät kun herättyäni jahtasin yhtä kissaa lääketabletti kädessä ja samalla huidoin toista loitommalle utelemasta.

Tällainen oli olo tiistaina

En ehtinyt lähikauppaa kauemmaksi, kun ystävä lirautti luuriini viestin että nähdäänkö kahvilla. Lempipaikka, lempipöytä, lempikahvi ja lempileivos. Oi, sitä lempeä! Sade rummutti ikkunaan kun paransimme maailmaa taas pienen siivun verran. Sade jatkoi rytmittelyään kun me juoksimme ovesta eri suuntiin. Kaupasta aineksia kurpitsakeittoon. Hetken muuten jouduin miettimään mikä tämä butternut squash –nimellä tunnettu kurpitsa onkaan suomeksi. Löysin vain yhden käännöksen: myskikurpitsa. Kuulostaa hieman omituiselta, onko sille parempaa käännöstä? Otus siis näyttää tältä ja siitä tulee mielettömän hyvää kasvissosekeittoa, kun joukkoon laitetaan pari sellerinvartta, purjoa, porkkanaa ja chilihiutaleita.

Niin siis myskikurpitsako vai jotain muuta?

Keitto odottakoon huomiseen. Tein eilen lihamureketta, jonka keskelle piilotin pari kovaksi keitettyä kananmunaa. Seuraksi perunamuussia ja sekavihanneksia. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Mureketta jäi juuri sopivasti yli, että siitä saa tehtyä pari mehevää voileipää. Se leipä nököttää tuolla kohoamassa, sain jostain keittokirjasta/ohjelmasta vinkin, että leipä kannattaa kohottaa suihkumyssyn alla sen iänikuisen pyyheliinan sijaan. Muovinen suihkumyssy venyy tiukasti kulhon kuin kulhon ylle, ja pitää lämmön sisällä paremmin, mikä taas auttaa kohotusta. Näitä toimintoja silmälläpitäen pihistin sieltä Hiltonista pari suihkumyssyä.

Mustikkapiirakkaa

Leipä tuoksuu uunissa ja sade morsettaa kattoon. Kupissa höyryää tee ja vatsa kurnahtelee lämpimäisiä odotellen. Musiikkia ja lukuhetkiä seuraavaksi.

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Kotiruokaa

Luin Johannan postausta kotiruuasta ja -leivonnasta ja se pisti miettimään kulttuurieroja ruuanlaiton, kotiruuan ja sen opetuksen suhteen. Amerikassa aikaa viettäneet tuttavat ovat monesti kertoilleet, kuinka siellä kotona tehdyksi leivonnaiseksi luokitellaan sellainen, jonka tekemiseen vaaditaan jauhepaketin avaaminen, veden lisääminen, sekoitus ja paisto. Minulle taas tuollainen ei ole kotona tehtyä ollenkaan, vaan silkkaa huijausta!

Johanna olikin johdattanut lapset leivonnan saloihin ohittamalla valmisjauheesta tehtävät kuppikakut (tähän väliin kysyn, että onko kuppikakku –sana ihan oikeasti käytössä suomen kielessä? Omaan korvaani kalskahtaa niin oudolta, vaikka tiedän että kyseessä on cupcake –sanan suomennos) ja näytti kuinka tehdään mokkapaloja ihan alusta asti.

Aurinkokuivattu tomaattileipä

Au Pairina vuoden rapakon takana viettänyt ystäväni kertoili kuinka perheenäidin ruuanlaitto noudatti joka ilta samaa kaavaa: ensin katsotaan millaista valmispakettia on kaapissa tarjolla, valitaan se jota ei syöty edellisiltana ja sekoitetaan siihen vesi, heitetään koko komeus uuniin ja tarjoillaan kaupasta ostetun salaatin kera. Kuuntelin suu auki ihmetellen, ihanko oikeasti tuollaista kutsutaan ruuanlaitoksi?

Kanapastaa

En tiedä millainen on kotitalouden opetus jenkeissä, eikä Irlanninkaan kotitalouden opetuksesta ole aivan tarkkaa kuvaa, mutta jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva että kotikokit jakautuu täällä kahteen klaaniin. Ensin on ne, jotka menevät yli siitä, mistä aita on matalin, ja käyttävät aikaa keittiössä korkeintaan pizzan siirtämiseen pakastimesta uuniin. Sitten on ne, jotka ovat oman kotinsa Nigella Lawson tai Gordon Ramsay ja loihtivat kolmen, neljän, viidenkin ruokalajin aterioita joka ilta. Nämä Nigellat ja Gordonit kutsuvat vieraita illastamaan viikonloppuisin ja silloinkin pöytä notkuu herkkujen painosta.

Scones eli skonssit

Missä on kultainen keskitie? Perushyvää kotiruokaa, jota ei ole poimittu pakastealtaasta, mutta jota värkätessä ei tarvitse viettää koko päivää keittiössä? Olen itse kotiruuan puolestapuhuja kahdesta syystä. Ensiksikin, sitä opetettiin koulussa, ja kouluruoka oli mielestäni aina hyvää ja niin lähellä kotitekoista kuin kouluruoka voi ollakin. Onni on pieni koulu ja sen oma keittiö. Toiseksi, ja tärkeimmäksi; meillä kotona on aina tehty ja syöty kotiruokaa, ja hyvää sellaista. Sieltä kotoahan ne suurimmat vaikutteet tulevat, eikös vain?

Porsaankyljykset

Äidin lihapullat ja perunamuussi, makaronilaatikko ja makkarakastike. Isän kuhafile ja pannuperunat, hirvikäristys ja kalapihvit. Perunat, porkkanat ja sipulit omasta kasvimaasta. Kala lähijärvestä ja hirvenliha isän metsästämä. Hirvenlihaa meni jauhelihaksikin, ja voin vinkata että hirvenjauhelihasta tehty pizza on ehkä mahdollisesti maailman parasta.

Liha-riisipasteijat

Siksi siis tykkään kokkailla ja leipoa kaiken ihan alusta asti ja itse. Koko perhe nauttii ruuasta saman pöydän ääressä ja osaa arvostaa sitä paljon enemmän, kun tietää että sen on omin käsin valmistanut joku, jolle on tärkeää että syöt hyvin. Eikä tarvitse arvailla minkälaisia E-numeroita ja muita ylläriaineksia ruuasta löytyykään...

Ai niin, kuvat on kotikokki.net sivuilta omia ohjeitani, kotiruokaa!

Iltapalaa

Kokeilen nyt mobiilibloggausta myös, katsotaan onnistuuko :)

Tein meille eilen pientä iltapalaa meriahvenesta, mutta miksei tämä toimisi muullakin kalalla.

Ensin pyörittelin kalafileet jauhossa, jossa oli vehnä- ja ruisjauhoja, tilliä, merisuolaa ja pippurisekoitusta. Sitten fileet paistinpannulle, jossa voi tirisi lupaavasti. Noin neljä minuuttia per puoli, toista puolta paistaessa loppuvaiheessa tirautin pannulle sitruunamehua ja valkoviiniä.
Nostin kypsät fileet pannulla pois ja lisäsin pannulle kapriksia, näin paistomehuista sai aikaan maistuvan kastikkeen.

Meriahvenen kaveriksi yrttijuustoista perunamuusia sekä porkkanaa ja palsternakkaa. Ruokajuomaksi italialainen pinot grigio.

Hyvää ruokahalua!

Uusi Vuosi, Vanha Naama

Näin siinä taas kävi. Joulu ja vuodenvaihde tuli ja meni sen kummemmin bloggailematta. Itse asiassa oli vaan sellainen olo ettei oikein ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa juuri mistään joten olinpas kerrankin hiljaa. Nyt onkin aikaa päivittää tapahtumia ja palata kohtuulliseen normaalitilaan. Siispä tähän asti tapahtunutta:

Joulu

Joulu oli aivan ihanan rentoa ja laiskaa oloa. Oltiin kummatkin kotona, syötiin, juotiin ja laiskoteltiin. Yhdessä vietetty aika tuntui aikamoiselta luksukselta kun Stuart oli ensin reissussa viisi viikkoa. Töihin paluu Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä oli jonkinasteinen shokki aivotoiminnalle. Kiirettä piti välipäivät ja koululaisten joululoman loppuun saakka. Sainpahan takamukseni sohvalta ylös.

Pässiin Pahki

Joulukuu on huono autoilukuukausi Minnan maailmassa. Viime vuonna kuului *poks* ja Mazdan takapuskuri saatiin mukavasti halki jäisellä tiellä renkaat tyhjää sutien peräpää kohti kiviaitaa liukuen. Tasapuolisuuden nimissä sitten tänä vuonna pistettiin Molly-Mazdan etupää remonttiin. Remontin alkuun saannissa avusti elämäänsä kyllästynyt pässi, joka hoiperteli keskellä tietä pimeässä, ja kun vastaan tulevan auton pitkät valot oikein sopivasti häikäisivät, niin pässin huomasin vasta kun se retkotti konepellillä ja siitä liukui yllättävän siroliikkeisesti tien sivuun ja tajusi sentään heittää henkensä. Tuloksena tästä seikkailusta siis yksi hengetön pässi, ruttuinen auton keula ja €2500 euron lasku. Kyllä maalla on mukavaa!

 

Uusi Vuosi

Oltiin kummatkin töissä tämäkin pyhä, joten vietettiin vuodenvaihde kiltista ja sivistyneesti kotosalla. Hetken verran pohdittiin että josko sittenkin pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, mutta sitten tajuttiin että silloinhan pitäisi pukeutua, laittautua ja lähteä kotoa pois baariin, jossa humalaiset tuuppivat tietään ihmisjoukon halki joko baaritiskille, vessaan, tai ulos tupakalle. Vaikkei täällä raketteja ammutakaan (Halloweenina kyllä, en ymmärrä [toim. huom]) luontoäiti järjesti valoshow’n salamoineen ja ukkosen jyrinöineen. Ei siihen muuta tarvittukaan.

Taas Vanheni

Syntymäpäivätkin oli tuossa vuodenvaihteen jälkeen ja nyt on monta kertaa vanhempi olo kuin samaan aikaan viime vuonna, vaikka viimeksi olikin pyöreät vuodet. Olenkin siis päättänyt tehdä Benjamin Buttonit ja täyttää vuosia takaperin aina 25 saakka ja aloittaa sitten uudestaan. Hyvää 29-vuotissynttäriä minulle! Stuart hemmotteli hyvällä ruualla, pötsi pitkällä oli hyvä olla.

Muuta Uutta

Eipä tässä sitten juuri sen ihmeellisempää kuulukaan. Töissä on hiljaista ja sekös Isoa Pomoa ahdistaa. Ja kun Isoa Pomoa ahdistaa, niin sitten ahdistaa muitakin. Kyllä on taas viime viikon ajalla pariinkin kertaan tuumaillut että mitenkäs olisi jos vaihtaisi alaa? Onneksi on noita viime vuoden lomia vielä pitämättä, olen töissä vain neljää päivää viikossa muutaman seuraavan viikon ajan. Jospa se sitten alkaisi taas sujumaan paremmin, ilman hulluja vaatimuksia ja mahdottomia tavoitteita. Stuart läksi vielä pariksi viikoksi isänsä luo, yläkerran lattia kun jäi viime reissulla laittamatta, kun sen saa loppuun niin sitten hän on tyytyväinen. Sillä välin minä otin sukkapuikot esiin ja uhkasin neuloa ihan oikeat villasukat(!). Olen 31 29 elinvuoteni aikana neulonut tasan yhdet villasukat, nekin ala-asteen käsityön tunneilla, Leila-open uskomattoman kärsivällisen opastuksen alaisena. Kantapään käännöksestä taisi jäädä jonkinlaiset traumat, mutta nyt meinasin ottaa härkää sarvista ja sukkaa puikosta ja kokeilla onnistuuko. Netissä kun näyttäisi olevan sellaisia ohjevideoita, joista meikäläinenkin saattaisi saada tolkkua.

Elämme jännittäviä aikoja!

Joulu, Joulu On Meillä

Nyt se saa tulla. Kinkku on pakastimessa, laatikot samoin. Eilinen päivä meni leipoessa tasapuolisesti sekä suomalaisia että irlantilaisia jouluherkkuja. Mince pies on pieni, voitaikinaan tehty leivonnainen jossa perinteisesti on täytteenä mincemeat-nimistä makeaa, joka ei nimestään huolimatta sisällä lihaa ollenkaan. Meillä töissä siihen laitetaan rusinoita, kovetettua kasvisrasvaa (hyi), siirappia, sitruunan ja appelsiinin kuorta ja mehua, konjakkia, omena- ja porkkanaraastetta ja jouluisia mausteita. Meidän talossa kun ei rusinat oikein maistu, keittelin Nigella Lawsonin ohjetta mukaillen täytteen tuoreista ja kuivatuista karpaloista, omenaraasteesta, appelsiinista ja vapaalla kädellä lorautetusta portviinistä. Hyvää tuli ja Stuartkin tykkää.

Ja sitten tietysti joulutorttuja (kiitos Marjolle luumuhillosta) ja liha-riisipasteijoita. Pasteijat piti laittaa pakkaseen piiloon saman tien, niistä tulee liian helppoja makupaloja, joita huomaamattaan keittössä ohi kulkiessaan natustelee tusinan verran! Suklainen juustokakku on pakastimessa myös valmiina, saa nähdä riittääkö vatsalaukun vetoisuus koko komeuteen vai porrastetaanko ruokailu parille päivälle. Ne riisipiirakathan tuli syötyä jo ennen kuin Stuart ehti kotiin, mietin että vieläköhän niitä jaksaisi/viitsisi/tarvitsisi tehdä.

Niin, Stuart viimein rantautui kotiin tiistai-iltana!! Viiden viikon poissaolon jälkeen, kyllä siinä ehti jo ikävä ollakin! Nyt ollaan sitten nyhjätty kylkimyyryssä kuin teinipariskunta konsanaan viimeiset pari päivää. Ja ollaan muuten kumpikin lomalla, eikä hötkyillä minnekään.

Jos viime tähän aikaan oltiin kotiarestissa lumen keskellä ilman juoksevaa vettä ja kiroiltiin kun ei päästy Suomeen joulun viettoon, nyt on luontoäidillä ja säiden säätäjällä eri nuotit telineessä. Eilen oli lämmintä +14 ja nurmi pihalla vihreää. Tänään muistuttelee pilven ukko mitä sieltä voisi tulla, ropsauttaa reakuuron ikkunaan ja voimalla. Tuli mitä tuli, sisällä on lämmin ja kotoisa olla, jouluradio soi ja kiireinen ihminen totuttelee pyjamapäiviin.

Siirrymme nyt joulun viettoon ja koneelta pois. Possunpylly nostetaan sulamaan, viini korkataan ja takkaan sytytetään tuli. Tulkoon Joulu!

Ihanan rauhallista, tunnelmallista ja herkullista joulua teille kaikille!

Joulua

Heipä hei

Blogissa onkin pidellyt melkein vahingossa hiljaiseloa. Lähinnä siksi että muualla ei siitä hiljaiselosta ole ollut tietoakaan. Se on nimittäin ihan justiinsa se juuri niin ovella. Se Joulu! Ja vaikka ollaankin Irlannissa tänä jouluna, se ei tarkoita sitä että täällä valmistellaan kalkkunaa (kuivaa, hyi) ja ryöpätään ruusukaaleja (vielä isompi hyi). Kinkku se olla pitää, ja laatikot (porkkana ja lanttu) tietenkin. Ja sitten leivonnat. Eli kiirettä on pitänyt kun on

Paisteltu näitä

Kirjoiteltu näitä

Ja koristeltu tätä

  

Se irlantilaisperinne joka minusta on ihan järkevä, on se että kuusi koristellaan jo joulukuun alussa. Sillä tavallahan siitä saa nauttia pidempään. Tuo meidän kuusi on keinokuusi, valot ja kaikki valmiina, se valojen ripustus kun on ihan inhokkihommaa. Saa nähdä kestääkö se ensi jouluun asti, hinta oli sen verran alhainen että epäilen sen sanovan yhteistyösopimuksensa irti tuossa loppiaisen tienoilla.

Olen huomannut täällä myös tapana olevan sen, että kuusi koristellaan mahdollisimman monilla erivärisillä valoilla ja kamalalla määrällä palloja ja muita koristeita. Kuusi asetetaan ikkunapaikalle niin, että sen näkee kaikki naapurit ja mahdollisimman moni ohi ajava ihminen myös. Ei taida meidän kuusi näissä kisoissa pärjätä eikä tarvitsekaan. Olohuoneen nurkassa se valaisee mukavan tunnelmallisesti eikä sitä muiden tarvitse nähdäkään.

Kuusen alaoksien koristeet järjestyvät uuteen uskoon lähes päivittäin Lilyn toimesta. Vaivihkaa kisu hiiviskelee kuusen juureen ja kohta kierähtää selälleen ja sitten kuuluu kilinä kun pallo saa kyytiä. Emäntä mokoma lopettaa hauskan leikin kesken aivan liian usein ja katti siirtyy murjottamaan pää patterissa kiinni ja odottaa kunhan joku taas selkänsä kääntää niin sitten päästään taas leikkiin.

Useampana vuonna on ollut mielessä leipoa karjalanpiirakoita ihan itse. Reseptejä on ja äidiltä saa aina hyvää ohjeistusta. Tiistaina viimein rohkaistuin; ei kai se niin vaikeaa ole. Onneksi äiti vinkkasi että kuoriin kannattaa laittaa vehnäjauhoja rukiin sekaan, ovat helpompi ajella ja muutenkin mielekkäämpi työstää. Se kuuluisa piirakkapualikka oli jonnekin muutossa kadonnut mutta onnistuipa tuo ajelu tavallisella kaulimellakin. Täytteen keittelin ihan täysmaitoon ja lorautinpa vielä vähän kermaa joukkoon ja yhden kananmunan kunhan oli jäähtynyt. Se rypytys olikin aika haasteellista ja epäilen että joku karjalainen esiäitini saattoi pyöriä haudassaan 360 astetta ja enemmänkin jos sitä tekniikkaa arvosteli mutta kyllä niistä ihan piirakoiden näköisiä tuli. 

Munavoin sipaisin päälle ja söin suihini, hyvää oli.

Villasukkahiihtäjä

Eräässä haastepostauksessani tunnustin kuuluvani villasukkahiihtäjien klaaniin. Käpäliäni lämmittää villasukat vuodenaikaan katsomatta, varsinkin täällä Irlandiassa lattiat tuntuvat usein viileiltä kesäisinkin ja aamusuihkusta kylmälle laattalattialle hyppääminen on inhottavaa. Siksipä ne villasukat ovat aina käden (ja jalan) ulottuvilla. Ilmeisesti tämä villainen tapani on paljastunut muillekin, sillä Suomen-loman tuliaisina laukkuuni sujahti kokonaiset neljä paria villasukkia ja ne iki-ihanat pinkit Reino-tossut.

Reino-tossut jalassa hiippaillaan sisällä ja välillä pihankin puolella. Viime viikolla kipaisin lähikaupasta maitoa ja kuivahiivaa, kun tuttu tyttö pysäytti minut matkalla kassalle ja kysyi mistä olin ostanut kivat kenkäni. Reinoilla olisi siis markkinarakoa täälläkin päin. En tosin sanonut tytölle, että ne on oikeastaan aamutossut.

Villasukat jalassa olen hiihdellyt illat töiden jälkeen ja vapaapäivät. Tänään vietän rauhallista aamua blogeja lukien ja päivittäen ja kuuntelen samalla suomalaista radiota netissä. En vielä Rouva Hoon vinkkaaman jouluradion säveliä kuuntele kuitenkaan, töissä jo raikaa joululaulut, ajattelin että pidän kodin vielä joululauluttomana sektorina muutaman päivän ajan. Kun on virallisesti joulukuu, niin sitten soitetaan kyllä niin että kuuluu!

Sain jo ensimmäiset joululahjatkin ostettua, ja tänään kävin ullakolta joulukoristeita alakertaan odottamaan paikoilleensijoittelua. Lily kävi jo nuuskimassa pukin reen ja lumiukon hatun, ja sitten istahti omistajan elkein valokuitukylän laatikon päälle ja tarkkaili tilanteen etenemistä. Tom –herra vilkuili sivusilmällä keittiön ovelta ja ihmetteli että mikä on kun ei ruokakuppiin ilmesty täytettä.

Tämän päivän suunnitelmissa olisi hieman kauppailua (jännittävää!) ja vähän siivoilua (vielä jännittävämpää!!), ehkä leivontaa ja illaksi on sovittu tiukka aikataulu DVD:n ja nachojen merkeissä Teresan kanssa. Nachoista tulee sikahyviä ja niitä täytyy tehdä paljon. Siksipä meinasinkin paastota hiukan ja syödä vain jugurttia, nachoista tulee niin helposti nachoähky. Asiaan ei tietenkään vaikuta syötyjen nachojen määrä, ei.

Nam nam ja tirtsakkaa tiistaita!

Jääkaapin vakiovarustus

Ruuasta jaksaa puhua ja kirjoittaa vaikka milloin ja vaikka kuinka paljon. Kaikki ei ymmärrä miksi, mutta onneksi olen onnistunut ympäröimään itseni samanhenkisillä ihmisillä. Ei liene sattumaa että hakeuduin töihin ruuan pariin, vaikka tutkintoni kaupalliseen alaan viittaakin. Kysehän on aina siitä, kuinka oppimaansa osaa soveltaa käytäntöön (sanoi ravintolapäällikkönä toimiva tradenomi).

Kokkien kanssa työskennellessä saa mukaansa kivoja vinkkejä ja reseptejä. Entinen pääkokkimme Trevor opetti kuinka porkkanat saa siivutettua veitsellä kauniisti niin, ettei se keskiosa putoa keittäessä pois. Sama mies opetti vihreän currymarinoinnin salat ja kehotti ostamaan kanan reisipaloja mieluummin kuin rintaleikettä. Tuo viimeisin vinkki on ihan ykkönen, kanan reisipaloissa on paljon enemmän makua kuin usein kuivakkaaksi jäävässä rinnassa. Nykyinen pääkokkimme Hugh saa kiitoksen siitä että osaan tehdä ihanan rapeaa ja maukasta taikinaa piiraspohjaksi. Hugh neuvoi myös, kuinka hiukan nuupahtaneeseen salaattiin tai tuoreyrttiin saa eloa kun sitä ”herätellään” jäävedellä ja sitruunamehulla (toimii!).

Ruoka on mainio tapa juhlistaa, nauttia, kiittää ja lohduttaa. Kakku, keksit, piiras tai paistos kertoo että sen eteen on nähty vaivaa ja että siitä nautitaan yhdessä. Ruoka usein minun mielestäni maistuu paremmalta, kun sen on tehnyt joku muu. Syynä siihen voi olla kyllä oma laiskuutenikin...

Minä tykkään kokkailla ja kokeilla mutta minulta puuttuu suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Olisi ihana osata suunnitella esimerkiksi viikon ateriat niin, että kaikki tarvittavat ainekset ovat valmiina jääkaapissa/pakastimessa ja joka illalle olisi jotain ihanaa kotona laitettua ruokaa. Mutta usein käy niin että tuulella käyvä Minna suunnittelee tekevänsä kanapastaa keskiviikkona ja keskiviikkona ei sitten enää tunnukaan siltä että tekee kanapastaa mieli, joten tehdäänkin lihapullia. Jääkaapissa odottanut kana jää alimman hyllyn perimmäiseen nurkkaan ja kykkii siellä kunnes muistuttaa pahalla hajullaan olemassaolostaan ja päätyy roskiin. Tai sitten käy niin että kana onkin pakastimessa, Minna unohtaa nostaa sen sulamaan aamulla töihin lähtiessään ja kun illalla tullaan töistä kotiin, on niin kamala nälkä hetijuurinyt ettei kanan sulatukseen ole aikaa, ja syödäänkin lämpimiä voileipiä.

Tästä syystä olen huomannut että jääkaapissa täytyy olla ison tai pienenkin nälän tyydyttämiseksi aina seuraavaa:

-          Hyvää juustoa (mozzarella, parmesania, pecorinoa, savu-cheddaria)

-          Leipää

-          Punaista pestoa

-          Salamia/pepperonia/prosciuttoa

Ensin lämmitetään uuni ja viipaloidaan leipä suuhun sopiviksi palasiksi. Viime kerralla käytin töistä ylijäänyttä focaccia-leipää. Leivän päälle levitetään vapaalla kädellä pesto, liha ja juusto. Leivät uuniin rapeutumaan ja juusto sulamaan. Nautitaan punaviinin kera. Nam.

Nyt tuleekin kysymys, mitä teidän jääkaapista löytyy aina, ja mitä niistä tehdään?

Taivaalla Harmaata

On ollut harmaata, koko päivän tänään ja eilenkin jo iltapäivän puolella. Kaahasin kaupoilta kotiin, että sain melkein kuivat pyykit langalta sisälle. Kun niitä sinne ripustelin, oli aurinkoinen ja tuulinen sää, täydellinen pyykinkuivatuskeli siis. Kaupoilla en viipynyt kuin pari tuntia, mutta sillä välin oli jo mereltä nousseet tummat sadepilvet ja siellä ne mököttävät vieläkin, mokomat. Sainpahan kuiviksi, ja sisällä tuoksuu ihana puhdas pyykki.

Aloittelin jo jouluostoksia, ajattelin että jospa kerrankin teen niinkuin suunnittelen ja jaan joulunajan kuluja useammalle viikolle sen sijaan, että joulukuussa parin viikon sisään palaa kuukauden palkka lahjoihin, ruokaan ja juomaan. Juomasta puheen ollen, olen pikku hiljaa kartutellut viinivarastoamme, melkein joka kaupassa näyttäisi olevan jos jonkinlaista viiniä tarjouksessa. Meinasin koeajaa naapurin rouvan kanssa tämän australialaistuotoksen kunhan rouva pääsee taas vierailulle. Oli niin halpaa, että en ihan helpolla usko sen olevan juomakelpoista (siksi on varalla vanha tuttu suosikkiviini, ettei vaan jäädä rouvan kanssa kuivin suin istumaan). Miksi sitten ostin, jos en usko että siitä on juotavaksi? Sisäinen Sulo Vilén siellä huutelee että ”Kun saatiin niin halvalla”, mutta ihan oikeasti aina mietin että saatiinhan silloin Italian-lomalla niin hyviä viinejä parilla eurolla lähimarketista, niin luulisihan että kyllä täälläkin joskus onni potkaisisi. Siispä halpisviini testiin ja kerron teille kuinka akan kävi. Niin, ja kaupassa kaveri huomautti että etiketin liskohan taitaa olla sukua tatuoinnilleni, pää vain eri suuntaan kallellaan.

Työpaikan pikkujoulujen ajankohta ja paikkakin on päätetty; 18.12. suunnataan Galwayn kaupunkiin juhlistamaan kaikkien joululoman alkua. Sitten iski vaatekriisi. Kun ei ole mitään päällepantavaa, ei sitten mitään vaikka vaatekaapit (ja niitä on tässäkin talossa neljä isoa) pursuaa vaatetta. Parin nettikaupan sivuilla kävin tirkistelemässä ja kauhistelin helmojen lyhyyttä. Jos on koivet kuin männyn rungot, ei niiden kanssa patsastella pikkumekossa työkavereiden edessä vaikka olisi kipannut kuinka monta glögimukia kitusiinsa. Toinen vaihtoehto olisi kokopitkä mekko, mikä ei kiehdo ihan vaan siitä syystä että ne helmat on minut tuntien varmasti kengän koron, pöydänjalan tai vieruskaverin tuolin jalan alla ennen kuin ollaan saatu jälkiruuat syötyä. Onhan tuolla kaapissa yksi kiva mekko, ja siihen olisi sopivat monotkin... Mutta olisihan se kiva saada jotain uutta päälleen, eikös vaan?

Stuart puuhaa edelleen remonttia naapurisaarella ja minä olen yksin kotona. Paitsi etten ole ollut juurikaan kotona, ja jos olen ollut, niin en todellakaan yksin. Ystävät rakkaat ovat huolissaan mielenterveyteni laidasta ja tulevat kuka milloinkin viihdyttämään iltojani. Nyt kun saisi niille sanotuksi että minä kaipaisin ihan vähän omaa aikaa. Ihan vähän vaan, niin että saisin nauttia hiljaiselosta hetken verran, sitten kyllästyä siihen ja palata takaisin sosiaaliseksi eläimeksi. Ehkä ensi viikolla sitten.

Nyt kapinoin harmautta vastaan takkatulen ja kynttilöiden voimin. Ehkä myös tippa viiniä auttaisi. Ihan vaan lääkkeeksi tähän harmauteen.

Yksin Kotona 2: Leipurin Paluu

Viime viikon neljä vapaapäivää menivät ohi suhisten. Maanantaina kävin ihmettelemässä Marjon kolmeviikkoista Ben-poikaa. Kyllä on suloinen vaikka vähän possulta kuulostikin. Tiistaina kauppailtiin ja kävin paljon kaivatussa hieronnassa. Kyllähän se Rose päivittelikin että onpas sulla hartiat solmussa.

Keskiviikkona käytiin tupaten täynnä olevassa Galwayn kaupungissa. Mikä lie ollut syynä, mutta liikenne oli aivan tukossa vaikka oltiin paikalla mielestämme aikaisin klo 11 jälkeen. Ajoreitit pitikin suunnitella tarkkaan ettei tarvinnut siksakata kaupungin laidalta toiselle, siinä olisi mennyt kärsivällisemmältäkin kuskilta hyvin helposti hermot. Saatiin kuitenkin se, mitä lähdettiin hakemaan eli arkkupakastin. Kokonaiset 102 litraa lisää säilytystilaa! Voi tätä onnen päivää.

Torstai menikin sitten leipoessa pakastimeen täytettä. Nyt on pullaa ja sämpylää, kakkua ja pizzataikinaa vaikka muille jakaisin. Ja ensimmäiset jouluvalmistelutkin sain tehtyä; pakkasessa nököttää paistovalmista porkkanalaatikkoa parin alumiinivuoan verran. Eihän sitä koskaan tiedä milloin ne kamalat pakkaset, liukkaat kelit ja lumentulo alkaa tänäkin vuonna, hyvä olla edes jotain valmiiina jos käykin niin ettei täältä taas pääse mihinkään. Nyt voisi jo pärjätä parikin viikkoa noilla eväillä.

Stuart lähti isänsä luo Englantiin sunnuntai-iltana ja jätti minut yksin kotiin. Tai siis kisujen kanssa yksin kotiin. Kisut nukkuu varsin tyytyväisinä päivät ja sitten herättävät emännän klo 6.30 vapaapäivänä riehumalla sängyn alla niin että patja tutisee. Huomenta vaan teillekin! Siis yksin kotona ollaan, ellei lasketa epäsopiviin aikoihin hereillä olevia karvanaamoja (ja lasketaanhan ne).

Työkaverit lahjoittivat ison pinon kirjoja kun kuulivat että Stuart on poissa. Ja sitten kun kuulivat että olen leiponut hullun lailla, tahtoivat tulla kylään. Juustosarvet ja lihariisipasteijat tekivät kauppansa ja reseptit lähtivät mukaan myös. Joulun alla syödään Ole Hyvä! –kotitalouden kirjasta leivotuilla resepteillä tehtyä herkkua muuallakin kuin meidän talossa. Tuo kirja on muuten kulkenut mukana muutosta toiseen, ja sieltä löytyy aina ne ihanat hyvät perusreseptit, joiden pohjalta on hyvä lähteä tekemään omia muunnoksia. Esimerkiksi sämpylät, patongit, korvapuustit ja kääretorttu tehdään tässä talossa juuri tuon kirjan ohjeilla.

Olen siis kotihengettärenä täällä riehunut taas pari päivää ja viihdyttänyt kyläilijöitä. Naapurin nainen tupsahti ovelle eilen illalla viinipullo kädessään ja sanoi että nyt jutellaan ihan kunnolla ja ajan kanssa. Lapset oli viety kavereidensa luo yökylään ja mies oli katsomassa jalkapalloa. Ja sitten taas naurettiin.

Talokin on siivottu lattiasta kattoon, ullakolla kävin jo hypistelemässä joulukoristeita ja tulin vähän siihen tulokseen että niitä pitää ehkä ostaa pari lisää. Kynttelikköjä ja jotain ripusteltavaa. Pyykitkin on pesty ja kuivattu ulkona (kerrankin piti kuivaa ja tuulista keliä), nyt tuoksuu puhtaat valkeat lakanat. Säästyi sähköäkin kun ei tarvinnut kuivausrumpua pyörittää. Uhkasin tehdä satsin joulutorttuja pakkaseen myös, muut ongelmana on paistonkestävän luumuhillon puute. Irlannin suomettaret, onko tullut jossain vastaan ja jos on, niin kertokaa ihmeessä! En viitsisi Suomesta asti sitä tilata.

Jatkan leivontaa. Tänään vuorossa ruissämpylät ja myslimuffinssit. Kuvia tulee sitten perästä päin.