Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Lauantaita

Näin meillä vietetään lauantai-iltaa.

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Viimeistä Viedään

Lomapäivää, siis. Viikko on hurahtanut ohi melkein huomaamatta. Tiedän tosin lomalla olleeni, koska olo on rento ja virkistynyt. Olen tehnyt mahdollisimman vähän lomaviikollani, ja se oli tarkoituskin. Halusin omaa aikaa tehdä juuri niin paljon tai vähän kuin huvitti. Loma alkoi aurinkoisessa säässä, ja näyttää loppuvan samoissa merkeissä.

Kävin kävelemässä meren rannalla, kuuntelin aaltoja ja tunsin itseni pieneksi. Kävin hemmoteltavana ja hierottavana ja olin niin rento, että minut olisi voinut kaataa kannusta mukiin, olo oli aivan nestemäinen. Illastin hyvässä seurassa nauttien hyvästä intialaisesta ruuasta Stuartin hotellilla. Syötiin niin että meinasi happi loppua, mutta kun se oli niin hyvää!

Huomenna töihin, mutta sitä ei ajatella vielä, koska minulla on vielä koko tämä päivä aikaa lomailla. Aamulenkki rannalla on tehty, ja join sikamaisesta mukista vahvaa kahvia. Stuart toi aamiaista; pekonivoileipä ja pari aamiaismakkaraa per naama. Hyvin maistui.

Kissat loikoilevat ikkunalaudalla nauttien auringonpaisteesta. Sisällä on lämpimämpi kuin ulkona, ja taidankin linnoittautua ruokailuhuoneeseen lukemaan viikonlopun jättilehden ja tuoreimman Pogostan. Ei ole kiire minnekään, kenelläkään.

Suloista sunnuntaita!

Onko Reilua?

Kysyn vaan, onko se reilua että sekä minä että Stuart joudumme lähtemään aamulla töihin, kun taas katit karvanaamaiset saavat viettää koko päivän suunnilleen tällaisessa olotilassa?

Minä sanon että ihan epistä. Kissat sanoo että tämä on ihan oikein. Ja muista ostaa sitä parempaa kissanruokaa.

Kissan Kylvetystä ja Muuta Kivaa

Tällä viikolla sain taas kolme vapaapäivää, kun niitä viime vuoden lomapäiviä pitää vain yhden viikossa, niitä riittää kiitettävän kauas. Ne neljä päivää, jotka tehdään töitä, tehdäänkin sitten urakalla. Vastikään päiviteltiin, että ei kai se kausi jo nyt ala. Mutta kyllä se vain sieltä päälle puskee, melkein huomaamatta. Ensi viikolla on koulujen talviloma, silloin riittää huisketta taas.

Lauantai-iltana tuli töistä kotiin kamalan viluisena. Kaksi kuppia teetä ei auttanut vilutukseen lainkaan, eikä edes takassa loimottava tuli, saati täysillä hehkuva keskuslämmitys. Voi, kuinka olisinkaan tahtonut saunaan! Saunan korvikkeeksi laskin itselleni oikein kuuman kylvyn. Sellaisen, josta noustaan hummerinpunaisena posket hehkuen pois. Ja lihaksia rentouttavaa kylpyvaahtoa sekaan ja paljon. Ja vielä joku juorulehti seuraksi. Ei löytynyt lukematonta lehteä, mutta Aku Ankan Taskukirja ajoi saman asian. Pulahdin ammeeseen ja pikku hiljaa alkoi vilu väistyä jäsenistä.

Kylpyhuoneen ovi oli raollaan, ja pian oven rakoon ilmestyi pieni karvainen naama. Lily oli utelias, tahtoi tietää miksi emäntä viihtyy isossa ammeessa, jossa Lily yleensä istuu ja tahtoo juoda vettä suoraan hanasta, sillä välin kun isäntä ja emäntä harjaavat hampaitaan. Etukäpälät varovasti ammeen reunalle, ja kissa kurkotti ammeen reunan yli ja maukaisi ihmeissään. Mitä tämä valkoinen höttö oikein on? Lily tepsutteli takaisin käytävän puolelle, muttei pitkäksi aikaa. Pian karvanaama istui taas ammeen vieressä ja maukaisi ihmetellen, eikö emäntä jo joutaisi rapsuttamaan korvan takaa? Kovasti kylpyvaahtoa nuuhkittuaan, Lily tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan kylpyamme, vaan sänky, ja tuo valkoinen vaahto onkin emännän uusi peitto. Tämän johtopäätöksen innostamana Lily päätti hypätä mukaan!

Voi apua sitä räpistelyä ja kauhua, kun kissa tajusikin hypänneensä veteen! Surkea rääkäisy, ja kissa oli ammeesta pihalla alle sekunnin sadasosan. Sitten tule emännällekin kiire, likomärkä kissa valloillaan ympäri taloa, jonka pöydillä majailee kännyköitä, läppäreitä ja muuta vettä sietämätöntä tavaraa, ei ollut mielekäs ajatus. Märkiä tassunjälkiä kylpyhuoneesta keittöön; keittiöstä olohuoneeseen, jonka matolla oli kissankokoinen lammikko, siinä oli ilmeisesti ravisteltu enimmät vedet pois turkista. Tassunjäljet johtivat makuuhuoneeseen ja sängyn alle. Sitä ennen oli käyty pyörähtämässä sängyn päällinen märäksi. Päästin muutaman ärräpään ja konttasin sängyn alle.

Sitten jo naurattikin. Sängyn alla murjottamassa oli varsin surkean näköinen, litimärkä ja itsetunnolleen kolhun saanut kissa. Kääräisin kissan kuivaan pyyhkeeseen hieman vastoin sen tahtoa, ja kiskoin ihmisten ilmoille. Uskomatonta, kuinka paljon vettä mahtuu kissan turkkiin! Kissa lempeän tiukkaan otteeseen polvieni väliin ja hiustenkuivain surisemaan. Alkushokin jälkeen Lily vaikutti melkein nauttivan lämpimästä ilmasta ja huomiosta. Räjähdin itsekseni nauruun; tässä sitä istutaan makuuhuoneen lattialla, kissa polvien välissä, kuivaamassa sitä föönillä. Arjen komiikkaa.

Lily murjottaa

Stuart oli sitä mieltä, että Lilyn turkista tuli pesun ja kuivauksen jälkeen tavallista pehmeämpi. Lily on sittemmin vältellyt kylpyhuonetta, joten voisin kuvitella ettei tätä tapahtumaa uusita ainakaan lähitulevaisuudessa. Lisäharmia kissan elämään toi matokuuri, jonka tällä kertaa hoidin niskaan laitettavalla nesteellä normaalien tablettien sijaan. Tablettien syöttäminen Lilylle ja Tomille on parhaimmillaan haasteellista ja pahimmillaan täysin mahdotonta. Niskaan laitettava neste on kohtuullisen nopea ja helppo tapahtuma, sillä hoidetaan myös punkki- ja kirppusuoja, ja olin iloisesti yllättynyt että madotus onnistuu samalla tavalla.

Tom istuu tyytyväisenä polvilukossani ja kehrää kun niskaan hierotaan tököttiä (haisee muuten kamalan pahalle), herra ei turhista säiky ja tietää että tällaisen käsittelyn jälkeen yleensä saa pari herkkupalaa. Lily onkin sisukkaampi, ja neiti kääritään pyyhkeeseen ennen polvilukkoon asettamista. Emännänkin refleksit ovat vuosien varrella kehittyneet salamannopeiksi, neste on Lilyn niskassa sekunnissa, ja kissa hyökännyt sohvan alle piiloon kuin ohjus. Tehtävä suoritettu ja sitten jaetaan herkkuja. Lily murjottaa puolisen tuntia ja tulee sitten syliin. Tom kiehnää jaloissa. Kissan maailmassa taas kaikki hyvin.

Haastavaa Päätöksentekoa

Tuolla enkkublogini puolella kirjailin positiivisuudesta ja siitä miksi en jaksa negatiivisten ihmisten seuraa kovinkaan kauan. VihreätNiityt bloggaili aiheesta sen verran tyhjentävästi etten taida tänne kirjoittaa aiheesta sen kummemmin.

Tänään vietän vapaapäivää ja päivän suurimpiin haasteisiin on kuulunut seuraavanlaisia päätöksiä:

- Mitkä lökäpöksyt laittaa päälle

- Kuinka monta kuppia kahvia juoda

- Mitä jugurttia syödä aamupalaksi (klo 12.30 [toim. huom])

Illemmalla vielä joudun päättämään mitä tehdä ruuaksi. Olen melkein jo päättänyt että ruokalistalla on juusto-pekoni risottoa ja tuoretta leipää. Melkein. Voihan olla että päädyn sittenkin kotitekoisen pizzan kannalle, mutta sellaista se elämä on. Haastavia päätöksiä koko päivän.

Kissoilla on myös haastava päivä. Lily ei osaa päättää nukkuako sohvalla, nojatuolissa vai tuolilla tässä meidän toimistohuoneessamme, josta voi tarkkailla emännän nettailua syrjäsilmällä ja huomaamatta. Tom teki miehisen jämäkän päätöksen ja torkkuu tuossa keinutuolissa, jonka päälle heitin hetkeksi vain peiton, jolle en juuri sillä hetkellä löytänyt sopivaa loppusijoituskohdetta. Se on nyt Tomin sänky, näin on päätetty.

Välillä on ihan terveellistä laittaa aivot narikkaan ja jättää vaativampi ajatustyö muille. Päässäni on surissut viime aikoina ihan liikaa milloin minkäkin tahon vaatiessa infoa, päätöksiä, selontekoja tai jotain muuta joka rassaa harmaata massaa enemmän kuin olisi tarpeen. Tänään annan päälle vapaapäivän ja suoritan vain yllämainittujen esimerkkien tasoista päätöksentekoa. Ja jopas se tekeekin hyvää!

On jokseenkin helppoa vaihtaa vapaalle muussa mielessä, mutta oma pollani ainakin tekee taustalla usein ylitöitä melkein huomaamattani. Tuloksena sitten stressihartiat korvissa ja ohimoilla verenpainepäänsärky. Ei tunnu hyvältä. Olisipa tuolla takaraivossa jonkinlainen on/off –nappula, josta voisi tuollaiset ei-elintärkeät toiminnot laittaa edes yöksi hyllylle, kun meinaa arkiharmitukset löytää tiensä uniinikin. Unissa onkin ollut touhua ja toimintaa enemmän kuin keskiverto Hollywood-tekeleen käsikirjoituksessa.

Mutta tällä nollapäivällä toivoisin olevan aivotoimintaan sellainen reset –toiminnon kaltainen vaikutus. Aloitetaan alusta, kirkkain mielin ja selkein ajatuksin. Taidan päättää katsoa Frendejä DVD:ltä ja juoda vähän lisää kahvia ja niitä amaretti –keksejäkin oli vielä jonkin purnukan pohjalla jäljellä.

Lilykin päätti nukkua istuallaan tässä toimiston ikkunalaudalla. Siitä kun voi pitää silmällä sekä emäntää että pihapiiriä. Ja pyllyn alla hehkuu lämpöpatteri. Ollaan meillä niin päättäväistä porukkaa tänään.

Yksin Kotona 2: Leipurin Paluu

Viime viikon neljä vapaapäivää menivät ohi suhisten. Maanantaina kävin ihmettelemässä Marjon kolmeviikkoista Ben-poikaa. Kyllä on suloinen vaikka vähän possulta kuulostikin. Tiistaina kauppailtiin ja kävin paljon kaivatussa hieronnassa. Kyllähän se Rose päivittelikin että onpas sulla hartiat solmussa.

Keskiviikkona käytiin tupaten täynnä olevassa Galwayn kaupungissa. Mikä lie ollut syynä, mutta liikenne oli aivan tukossa vaikka oltiin paikalla mielestämme aikaisin klo 11 jälkeen. Ajoreitit pitikin suunnitella tarkkaan ettei tarvinnut siksakata kaupungin laidalta toiselle, siinä olisi mennyt kärsivällisemmältäkin kuskilta hyvin helposti hermot. Saatiin kuitenkin se, mitä lähdettiin hakemaan eli arkkupakastin. Kokonaiset 102 litraa lisää säilytystilaa! Voi tätä onnen päivää.

Torstai menikin sitten leipoessa pakastimeen täytettä. Nyt on pullaa ja sämpylää, kakkua ja pizzataikinaa vaikka muille jakaisin. Ja ensimmäiset jouluvalmistelutkin sain tehtyä; pakkasessa nököttää paistovalmista porkkanalaatikkoa parin alumiinivuoan verran. Eihän sitä koskaan tiedä milloin ne kamalat pakkaset, liukkaat kelit ja lumentulo alkaa tänäkin vuonna, hyvä olla edes jotain valmiiina jos käykin niin ettei täältä taas pääse mihinkään. Nyt voisi jo pärjätä parikin viikkoa noilla eväillä.

Stuart lähti isänsä luo Englantiin sunnuntai-iltana ja jätti minut yksin kotiin. Tai siis kisujen kanssa yksin kotiin. Kisut nukkuu varsin tyytyväisinä päivät ja sitten herättävät emännän klo 6.30 vapaapäivänä riehumalla sängyn alla niin että patja tutisee. Huomenta vaan teillekin! Siis yksin kotona ollaan, ellei lasketa epäsopiviin aikoihin hereillä olevia karvanaamoja (ja lasketaanhan ne).

Työkaverit lahjoittivat ison pinon kirjoja kun kuulivat että Stuart on poissa. Ja sitten kun kuulivat että olen leiponut hullun lailla, tahtoivat tulla kylään. Juustosarvet ja lihariisipasteijat tekivät kauppansa ja reseptit lähtivät mukaan myös. Joulun alla syödään Ole Hyvä! –kotitalouden kirjasta leivotuilla resepteillä tehtyä herkkua muuallakin kuin meidän talossa. Tuo kirja on muuten kulkenut mukana muutosta toiseen, ja sieltä löytyy aina ne ihanat hyvät perusreseptit, joiden pohjalta on hyvä lähteä tekemään omia muunnoksia. Esimerkiksi sämpylät, patongit, korvapuustit ja kääretorttu tehdään tässä talossa juuri tuon kirjan ohjeilla.

Olen siis kotihengettärenä täällä riehunut taas pari päivää ja viihdyttänyt kyläilijöitä. Naapurin nainen tupsahti ovelle eilen illalla viinipullo kädessään ja sanoi että nyt jutellaan ihan kunnolla ja ajan kanssa. Lapset oli viety kavereidensa luo yökylään ja mies oli katsomassa jalkapalloa. Ja sitten taas naurettiin.

Talokin on siivottu lattiasta kattoon, ullakolla kävin jo hypistelemässä joulukoristeita ja tulin vähän siihen tulokseen että niitä pitää ehkä ostaa pari lisää. Kynttelikköjä ja jotain ripusteltavaa. Pyykitkin on pesty ja kuivattu ulkona (kerrankin piti kuivaa ja tuulista keliä), nyt tuoksuu puhtaat valkeat lakanat. Säästyi sähköäkin kun ei tarvinnut kuivausrumpua pyörittää. Uhkasin tehdä satsin joulutorttuja pakkaseen myös, muut ongelmana on paistonkestävän luumuhillon puute. Irlannin suomettaret, onko tullut jossain vastaan ja jos on, niin kertokaa ihmeessä! En viitsisi Suomesta asti sitä tilata.

Jatkan leivontaa. Tänään vuorossa ruissämpylät ja myslimuffinssit. Kuvia tulee sitten perästä päin.

Kissa Kadoksissa

Tomilla on ollut jo jonkin aikaa tapana lähteä illalla ulos tutkiskelemaan naapurustoa. Yleensä nämä retket kestävät yön yli, ja aamulla keittiön ikkunalla istuu kärsimätön kolli odottamassa isäntäväen heräämistä. Jos sataa vettä, Tom on sateen suojassa autotallissa, ja pinkaisee takaovelle vasta silloin kun on varma, että sisäänpääsy on välitön ja esteetön. Eli silloin kun Stuart on takaovella aamusauhulla. Joskus kollia laiskottaa, ja se odottaa että emäntä huolestuu kollin pitkästä poissaolosta ja tarkistaa autotallin. Silloin autotallin kattoparrujen päältä kuuluu ”mau” ja Tom hyppää emännän jalkojen juureen ja katsoo ylöspäin ”No, kannatko sinä minut sisälle? En tahdo että käpäläni kastuvat” ja emäntä tekee työtä käskettyä.

Toissa viikolla Tom lähti iltalenkilleen normaaliin tapaan. Keittiön ikkunasta ulos ja seikkailemaan. Seuraavana aamuna ei keittiön ikkunalla istunutkaan karvanaamaa. Kävin aamutakki päällä autotallissa kutsumassa. Ei mitään. Kävelin talon ympäri ja kutsuin edelleen. Naapurin mies taisi luulla että nyt sen pää on mennyt lopullisesti sekaisin, vaeltaa aamutuimaan aamutakissa taloa ympäri ja huutelee Tomia. Palasin sisälle ilman kissaa.

Kysyin Stuartilta oliko Tomia näkynyt illalla; ei näköhavaintoja. Stuart vakuutteli että kyllä se sieltä kotiin palaa, kunhan nälkä yllättää. Töistä tullessani odotin näkeväni tutun karvapallon olohuoneen ikkunalla kärsimättömänä ”Minä olen odottanut tuntikausia, päästä minut jo sisään!” mutta toisin kävi. Ei kissaa missään. Laitoin tekstiviestit naapureille, jos kissaa näkyy niin kertokaa ihmeessä. Kiersin taas taloa ympäri, kävelin pihaportilta kumpaankin suuntaan puolisen kilometriä ja pelkäsin pahinta. Ei mitään missään.

Seuraavana aamunakin keittiön ikkunalauta oli tyhjänä. Stuart oli lähdössä Galwayhin ja lupasi käydä kaupunkireissun jälkeen kotona katsomassa josko kulkuri olisi palannut kotiin. Töissä puhelin soi, Stuart oli kotona ilman kissaa. Lilykin käyttäytyi eri tavalla, ihmetteli leikkikaverinsa outoa poissaoloa ja maukui ihmeissään sille tuolille, jossa Tom yleensä torkkui.

Töistä kotiin ajellessani katselin tien pientareet tarkkaan: mitä jos Tom onkin jäänyt auton alle? Ja makaa loukkaantuneena jonkin ojan pohjalla, tai pahempaa. Käänsin auton pihatielle ja siellä se oli. Surkea, märkä ja takkuinen Tom olohuoneen ikkunalaudalla. Surkea pieni ”mau” ja kärsimätön steppaus etuovella ennenkuin raitahäntä katosi keittiöön ja karvanaama upposi ruokakulhoon vartiksi. Kun vatsa oli saatu täyteen, sai emäntä tarkistaa missä kunnossa kulkuri oli.

Oikean korvan juuressa oli iso haava. Niska ja kaula olivat mudassa ja hiekassa. Päälaella oli pitkä verinaarmu. Oikean takajalan sisäpuolella oli haava jonka ympäriltä karvatkin olivat kaikonneet. Tom ontui vasenta etujalkaa ja pyöreän vatsan karvat olivat likaiset ja takussa. Tom ihmetteli syyniä, mutta kuunteli rauhallisena ja puski päätään jalkaani vasten. Missä lienee kolli ollut, mutta kyyti oli ollut kovaa.

Naarmut ja haavat paranevat ajallaan, jalan sisäpuolella olevan haavan ympäristö on edelleen karvaton ja Tom pesee sitä usein. Eläinlääkäri oli sitä mieltä että jos Tom ei onnu jalkaa eikä se tunnu kuumalta tai näytä turvonneelta, sen voi antaa olla ja parantua ajan kanssa. Nyt Tom nukkuu tyytyväisenä sohvan selkänojalla ja pitää puolella silmällä vahtia siltä varalta, että ruokakulhoon ilmestyisi uutta evästä.

Sellainen seikkalija se.

Pakkauksen Riemut

Kipusin portaat ullakolle ja toin alas paljon reissanneen matkalaukkuni. Kohta alkaa pakkaus. Lily nuuskii laukun joka kerta hyvin tarkkaan, kyllä kissa tietää että nyt on joku ruuanantaja lähdössä reissuun. Stuart jää tällä kertaa kotiin, joten ei tarvitse Tomin ja Lilyn kauhistella vierasta ruokkijaa.

Miten tänne pääsee sisään?

Tähän aikaan ensi viikolla olenkin jo iloisessa Itä-Suomessa! Sain jopa ostettua junalipun VR:n verkkokaupasta, eikä siihen mennyt kuin kaksi yritystä. Ensimmäisellä kerralla maksua hyväksyessäni ruudulle lätkähti ilmoitus ettei verkkokauppaan saadakaan yhteyttä. Luottokortin numeron olin jo antanut, saa nähdä menikö se maksu läpi. Toisella kertaa ei mitään ongelmia ja sain lippunikin sähköpostiin ja puhelimeen. Ongelma ilmeni vasta täällä päässä kun yritin tulostaa lippua. Tulostin kiukutteli, että sininen muste on lopussa eikä suostunut tulostamaan mitään edes mustavalkoisena. Käytän huomenna hyväkseni työpaikan tulostinta ja jätän omani kiukuttelemaan ihan kaikessa rauhassa.

Eilen käytiin pikavisiitti Galwayssa, Stuart hoiteli hotellin asioita ja minä ehdin käymään juoksulenkillä Galwayn keskustan kaupat läpi. Mukaan tarttui pari paitaa ja ihanan Candyland-karkkikaupan yltiömakeita karkkeja. Galwayssa opiskeleva työkaverini ostaa Candylandista Lucky Charms –muroja, joissa on seassa vaahtokarkkeja ja murot itse on tietenkin päällystetty sokerilla. Terveellistä aamiaista? Jali ja Suklaatehdas –elokuvan ystävät tunnistavat varmaan nämä Wonka –merkkiset karkit. Aineslistaa ei kannata lukea, E-numeroiden määrä pistää pään pyörälle. Eipä näitä napostellakaan kun pari karkkia illassa, muuten saattaisi hammaslääkäriltä tulla noottia.

Mutta takaisin pakkauksen riemuihin. Suomen syksyyn kun voisi tuoda melkein koko vaatevaraston ja silti huomaisi olevansa sääoloihin varautumaton. Ei sentään toppatakkia kai tarvita, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Onneksi siellä isän ja äidin pohjattomissa vaatekaapeissa taitaa olla joltain Suomen-reissulta sinne jätetty toppatakki, se pelastakoon minut kylmältä. Täytyy muistaa taas jättää laukkuun tilaa tuliaisille; salmiakkia, ruisleipää ja hirvenlihaa. Ja takaisin lennetään kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei laukkuani valita tarkasteltavaksi, voisi käydä niin että tuliaiset menevät tullimiesten parempiin suihin.

Maanantaina on siis viimeinen työpäivä, ja maanantai-iltana matkaan yöbussilla Dubliniin. Sieltä lento Helsinkiin, jatko junalla itään ja sieltä isän ja äidin autokyydilla kotiin. Tiedossa siis laskujeni mukaan noin 21 tuntia reissaamista. Parempi ladata iPodin akku täyteen ja toivoa ettei iPhonen akku lopu kesken. Tietääkö kukaan onko VR:n junissa WiFi? Sudoku-lehti ja pari kirjaa pitävät seuraa elektroniikan ohella, matka ei siis käy pitkäksi.

Karvanaamat

Riitta kyseli kuvia kissoista. Täältä pesee!

Tomin perusilme

Taustaa otuksille sen verran, että kummatkin kisut ovat löydökkejä. Lilyn emo oli viimeisillään raskaana, kun se löydettiin Clifdenin läheltä tien varresta ja synnytti neljä pörröistä pentua eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa. Lehti-ilmoituksella kisuille etsittiin kotia, ja Stuartin kanssa adoptoimme pienen valkoisen karvakerän joulukuussa 2005 Lilyn ollessa 4kk vanha.

Yhden yön lakkaamattoman maukumisen jälkeen Lily otti talon haltuunsa. Lämpimin paikka löytyi patterin vieressä olevalta jakkaralta tai nojatuolin selkänojalta. Ulos näki parhaiten olohuoneen ikkunalaudalta ja yöllä nukutti parhaiten emännän vatsan päällä. Ja kun Lily herää aamulla, herää myös muut sängyssä olijat. Jos ei mouruamiseen, niin sitten siihen sillinhajuiseen kehräykseen millimetrien päässä kasvoista.

Välillä näinkin sopuisasti

Entisen talon liepeillä viihtyi kulkukissoja tusinan verran, lähinnä siitä syystä että seinänaapuri Irene Michelle-tyttärineen ei voi sanoa ”ei” yhdellekään luontokappaleelle. Heillä oli viime laskujen mukaan neljä kissaa, kaksi koiraa ja kaksi ponia, kaikki löytöeläimiä. Plus ulkona liikuskelevat kulkurit jotka saavat ruokaa kahdesti päivässä, ja jotka Irene ottaa kiinni ja käyttää eläinlääkärissä leikattavana ettei pesue pääse lisääntymään.

Tom-herra oli alunperin kulkuri vanhan talon ympäristössä, hiukan ressukka, ja Irene monesti harmitteli kuinka Tom jäi aina ruokakupille viimeiseksi, ei koskaan nostanut tassua toisia kolleja vastaan vaikka usein itse sai käpälästä kuonolleen. Sen verran ihmisystävällinen kolli on, että varmaan joskus ollut jonkun lemmikkinä. Äkilliset liikkeet säikäyttävät Tomin vieläkin, epäilenkin että Tom on saanut kuonolleen muiltakin kuin kissoilta. Vihastuttaa.

Minä päätin auttaa Tomin ruokinnassa sen verran, että kun herra hölkkäsi nurkille, laitoin kupillisen ruokaa ikkunalaudalle ja vahdin ettei muut pääse osille ennen kuin Tom on saanut osansa. Sateisina päivinä kävi sääliksi, joten avasin keittön ikkunan, ja jätin ruuan tiskipöydälle. Arkaillen Tom tuli sisälle, söi ruuan ja pinkaisi ikkunasta takaisin pihalle. Paitsi silloin kerran, kun päätti että jäänkin tänne asumaan.

Kissojen ansiosta talo on aina tasaisen karvapeitteen alla. Sängystä loppuu tila kesken kun koko orkesteri oikaisee unille. Töistä kotiin tulijaa ilahduttaa kissa sekä olo- että makuuhuoneen ikkunalla ja heti oven avaudutta jaloissa kiehnäämässä. Lily ei uskaltaudu ulkomaailmaan, Tom käy pienillä kierroksilla pihapiirissä, juttelee naapurin kissalle, joskus koiralle ja vaatii sisäänpääsyä. Kerran saivat entisen talon tulvimaan, jotenkin olivat saaneet keittiön hanan päälle ja tiskirätin viemärin tukkeeksi niin että keittiön lattialla oli kolmisen senttiä vettä ja olohuoneen kokolattiamattoa kuivateltiin viikon verran. Ei sen kummempaa :) Eikä näistä koskaan luopuisi pois.

Lily ei heti tulokkaalle lämmennyt, olihan saanut pari vuotta olla talon emäntänä ja valtiaana. Vielä nytkin, nelisen vuotta myöhemmin kissojen välit ovat joskus viileät, mutta pääosin eletään sopuisasti. Välillä Lily napsauttaa Tomia käpälällä päälaelle muistuttaakseen kuka oli täällä ensin. Tom vastaa siihen hyppäämällä Lilyn päälle ja pian karvanaamat viilettävät häntä suorana ympäri taloa kisahdellen.

On se helppo, kissan elo.

Lily nukkuu missä vaan

Auringon lämpö, paras lämpö

Unilelu se kissallakin oltava

Hihii :)

Reporankana

Hei, kuka joi viinit?

Kissa paistuu

Unikisu 

Tom nukkuu usein kieli pihalla

Kyllä kissa tietää missä tarkenee

Stuart syöttää Lilylle jäätelönjämät

Tom piti levynpolttajalle seuraa

Lily päivystää ikkunalla

Unikisu 2

Lily köllii

Hei, Tom? Oletko hereillä

Lily viihtyy sylissä, Tom ei