Vaalihuumaa

Olen seurannut Suomen presidentinvaaleja kasvavalla mielenkiinnolla viimeiset pari viikkoa. Lukenut artikkeleja, seurannut netistä ja radiosta ehdokkaiden kamppailua uurnien sulkeutumisen lähestyessä uhkaavasti. Vaalitenttejä seurailin netistä ja monesti tuskailin että ”Voihan Väyrynen!”. Oli Paavo sen verran ylimielinen ja omasta mielestään jo automaattisesti toisella kierroksella jo silloin kun yhtäkään ääntä ei oltu edes annettu. Vahingonilo on puhtainta iloa, eikös vaan, ja hykertelin hetken vain, kun Väyrysen jatkoon pääsyn viimeinenkin toivonmurena vietiin pois.

Ne tavalliset syytökset mediapelistä, puolueellisista tenttikysymyksistä ja planeettojen väärästä asennosta äänestyspäivänä ovat leijuneet ilmassa pienenä tekosyynä kampanjan epäonnistumiseen milloin kenenkin toiselle kierrokselle pääsemättömän ehdokkaan leiristä. Oli syynä mikä hyvänsä, olen minä itse tulokseen tyytyväinen. Tuli se vastajytky.

Sekä Niinistö että Haavisto ovat melkoinen antiteesi Soinin EU-, maahanmuutto-, homo-, tasa-arvo- ja luoja tietää mille muulle-kielteiselle politiikalle. Kumpikin ehdokas edustaa kansainvälistä, avointa ja tasa-arvoista Suomea. Minun Suomeani. Ei Soinin Suomea, jossa erilaisuudesta rangaistaan ja pysytään omassa pienessä pirtissä ja jupistaan miten ne muut siellä Euroopassa ei osaa mitään eivätkä ymmärrä mistään mitään ja ovat muutenkin meitä huonompia. Hyvä, äänestäjät!

Toisesta kierroksesta tulee mielenkiintoinen. Haavistohan tuli vähän takavasemmalta haastajana kehään, kun taas Niinistö taisi olla ennakkosuosikki. Nyt sitten armotonta kampanjointia seuraavat pari viikkoa ja sitten katsotaan kuka pääsee pressanlinnaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Iltapäivälehdet pelaavat puolisokorttia jo nyt. ”Kummasta tulee ykköspuoliso?” kysyi valtakunnan toinen johtava lööppikone. ”Ei kiinnosta.” vastaan minä. Mielestäni presidentin puoliso saa olla mies, nainen tai vaikkapa violetti muukalainen planeetalta Pirkule, sillä ei pitäisi olla mitään osaa eikä arpaa äänestystilanteessa. Jättääkö joku äänestämättä Saulia, koska Jenni kirjoittaa runoja? Tai äänestämättä Pekkaa koska Antonio ei ole suomalainen? Asian vierestä viedään, ja pahasti.

Ymmärrän kyllä, että monelle äänestäjälle avoimesti homoseksuaali presidentti  on ennenkuulumaton, ja jo pelkästään sillä perusteella heidän äänensä menee Niinistön laariin. Mutta onko se oikein, että presidentinlinnaan pääsee vain heterohevosella ratsastaen? Ja onko se oikein että oli tulos toisen kierroksen jälkeen mikä hyvänsä, siellä jossain joku spekuloi että kahden heteromiehen keskisessä kamppailussa lopputulos olisi voinut olla toisin? Ei kai sitä Suomenmaata lakanoiden välistä kuitenkaan johdeta?

Sauli vai Pekka? Minun ääneni menee Saulille. Reilusti kansainvälistä kokemusta, vahva finanssipolitiikan tausta ja rautainen ulkopolitiikan osaaja. Mies paikallaan edustamaan Suomea maailmalla. Tapahtui uurnilla mitä hyvänsä, Suomelle tulee joka tapauksessa pätevä päämies, enkä pukeudu säkkiin ja heittele tuhkaa päälleni vaikka Haavisto pääsisikin keulille. Paras ehdokas voittakoon!

Kuva napattu täältä

Keskiviikkona pääsee Dublinissa äänestämään, ja sattuu vielä vapaapäivä. Nakkaisinko minäkin jyväni laariin?

Suurta Surua

Nyt ei ole maailmassa kaikki hyvin. Perjantain uutisia dominoi Norjasta kantautuva painajaiskuva. Pommi-isku? Joukkomurhaaja ampumassa teinejä saaressa poliisiksi pukeutuneena? En halunnut uskoa, mutta pakko oli. Paha maailma tuli sisään televisiosta, radiosta ja puhelimesta. Kuinka yksi ihminen voikaan saada aikaan niin valtavasti pahaa.

Äärioikeistolaisen, yltiönationalistisen aatteen ja niitä kannattavien puolueiden suosio on ollut Euroopassa viime vuosina huolestuttavaa. Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastustavat äärielementit ovat saaneet jalansijaa kuin huomaamatta, ja ennen rasistisina pidetyt kommentit ovat hiipineet vaivihkaa valtavirtaan. Politiikka kiinnostaa minua kulttuurihistoriallisena ilmiönä ja sukuvikana myös muutenkin, ja historiallisesta näkökulmasta äärioikeistolaisuus nostaa päätään lama-aikana. 1930-luvun Saksassa elettiin ankaraa lama-aikaa. Yksi mies päätti syyttää saksalaisten huonosta olosta juutalaisia ja ”heidän” tapojaan, ”heidän” ahneuttaan ja sitä että ”he” varastivat ”meidän” työpaikat. Kuulostaako tutulta? Ja sehän tiedetään miten siinä kävi. Jo aiemmassa kirjoituksessani vertasin Soinin politiikkaa Hitlerin vastaavaan. Lisää yhtymäkohtia näköjään löytyy edelleen.

Median mässäily Norjan tragedialla alkaa kiehua yli ja pahasti. Uutinen on uutinen ja tiedon saanti on kansalaisoikeus, mutta tällaisen mittakaavan kansansuru ei lisävettä myllyynsä kaipaa. Utøyan ammuskelun uhrien joukossa oli Mette-Maritin velipuoli. Siitäkös iltapäivälehtien lööppitehtailijat innostuivat. Miksi nostaa tapetille yksi kymmenien joukosta? Jokaisella uhreista on läheisiä, jotka surevat menetystään, heistä jotkut tunnetaan paremmin kuin toiset. Surutyö on yksityistä, en voi ymmärtää kuinka media kehtaa pönkittää myyntilukujaan noinkin kyseenalaisin keinoin. Itkevän Mette-Maritin kuva komeili kummankin suomalaisen iltapäivälehden nettisivuilla. Hävetkää.

Palstatilaa ja erikoissivustoja nettiin löytyy Norjan tapahtumiin liittyen tusinoittain. Samaan aikaan toisaalla, Itä-Afrikassa miljoonia ihmisiä nääntyy nälkään kun pahin kuiva kausi vuosiin kurittaa jo valmiiksi paljon kärsinyttä mannerta. Tämä tragedia ei yllä edes viiden kärkeen Suomen suurimman lehden nettisivulla. Sen edelle menevät sää ja jalkapallotulokset. Hävetkää.

Lissu Irlannissa

Karkkinaiset

Aer Lingusin lentoemo

Lissu laskeutui eilen puolenpäivän aikoihin Dublinin ulkopuolella olevalle kentälle ja polkaisi Irlannin maan kamaraa koko brittimonarkian puolesta. Lissun mekkovalinta herätti hilpeyttä, värit oli samat kuin Irlannin lentoyhtiön Aer Lingusin uniformuissa. Mietittiin että jospa se Lissu työntelikin sitä juomakärryä aikansa kuluksi lennolla Lontoosta Dubliniin. Presidentti Mary McAleese tervehti Lissua pinkissä mekossa, ja jo joku viisas oli Facebookissa keksinyt että naiset näyttivät kahdelta viimeiseltä suklaalta Quality Street –konvehtirasiassa.

Kaikki eivät toivottaneet Lissua avosylin tervetulleeksi. On paljon niitä, jotka kantavat kaunaa vuosikymmenten takaa eivätkä halua minkäänlaista brittivaikutusta täällä olevan. Dublinin kadut olivat kuin alkukohtaus elokuvasta 28 Päivää Myöhemmin, jossa Cillian Murphy harhailee tyhjillä Lontoon kaduilla sairaalakaapu päällä. Paitsi Dublinissa ei näy sairaalakaapuista Cillian Murphya, vaan poliiseja satapäin. Yksi pommi löytyi ennen Lissun visiittiä, ja se purettiin. Uutiskuvissa näin kuinka poliisit tarkistavat likaviemäritkin Lissun matkareitin varrelta ja katonharjoilla makaa tarkka-ampujia kuin Hollywood-thrillerissä konsanaan.

Protestoijat huusivat, riehuivat ja heittelivät polttopulloja. ”Britain out of Irleland” eli Britit ulos Irlannista luki useammassakin kyltissä. Brittivastaisille protestoijilla oli monella päällään brittiläisten jalkapallojoukkueiden pelipaitoja kuitenkin, ettei ihan täysin brittivastaisia kuitenkaan oltu. Rusinoita pullasta, sanon minä. Minut teki hyvin surulliseksi lehtikuva, jossa noin 12-vuotias tyttö istui isänsä olkapäillä mieltään osoittamassa kyltti kädessä. Tai siis isänsä mieltä hänen puolestaan osoittamassa. Vastuutonta. Näin annetaan lasten kannettavaksi isien kaunat ja vihat, tässä tapauksessa ihan kirjaimellisesti. Kuinka päästään eteenpäin vihanpidon kulttuurista jos jo lapsille opetetaan että ne britit on itse piruja. Toivon vain että lapsesta kasvaa itse ajatteleva ja omat mielipiteensä muodostava ihminen. Toivon ja toivon.

Monet protestoijat heiluttelivat kylttejään ja halusivat äänensä kuuluviin, mutta kameran nähtyään lippalakit vedettiin silmille, kyltit naaman peitoksi tai kasvot piiloon hupparin huppuun kuin South Parkin Kenny. Kyllä mieltään saa mielestäni osoittaa ja saada mielipiteensä kuulluksi, mutta jos ei mielipiteensä takana voi häpeilemättä seisoa, saisi kyllä jäädä kotiin mutista vaikka televisiolle mielipiteitään. Ja miksi turvautua väkivaltaan? Maailman mediassa palstatilan saivat kourallinen ihmisiä, jotka eivät edusta yleistä mielipidettä Irlannissa.

Englannin ja Irlannin yhteinen historia on masentavaa luettavaa. Nälänhätää, sortoa, sotaa ja väkivaltaa. Eikä kumpikaan osapuoli ole puhtoinen pulmunen, vaikka se monelta meinaa unohtua. Bloody Sunday vuonna 1920, kun brittisotilaat ampuivat Croke Parkin stadionilla väkijoukkoon, oli kostoisku tasavaltalaisarmeijaa vastaan, jotka olivat koteihin tunkeutuen ampuneet 14 brittivakoojaksi epäiltyä ihmistä. Niin että se synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

Seppeleen lasku

Lissu laski seppeleen Irlannin itsenäisyyden puolesta kuolleiden muistopuutarhalla, ja käy tänään Bloody Sundayn tapahtumapaikalla Croke Parkin stadionilla. Viimeksi Irlannissa käynyt brittihallitsija oli Lissun isoisä Yrjö V vuonna 1911. Niin ankeat ovat olleet maiden väliset suhteet, ettei valtiovierailuja ole voitu eikä uskallettu järjestää ja vielä nytkin ovat turvatoimet melkoiset. Mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin, rakentaa naapurisuhteita ja haudata vanhat kaunat. Lissu on ojentanut oliivipuun oksan, ottaako Irlanti sen vastaan? Toivon ja toivon.

Yhtä Juhlaa

Pääsiäispupu

Kuinka voikaan olla kuukauden edestä tapahtumia/juhlia pakattu pariin viikkoon? Pääsiäinen tuli ja meni, suklaamunineen ja pääsiäispupuineen. Työn puolesta pidettiin huolta siitä, että reilut 200 lasta saivat juosta ympäri puutarhaa etsien vihjeitä ja vastaten kysymyksiin metsikössä. Etsinnän lopuksi ilmoittauduttiin pääsiäispupulle, joka antoi palkkioksi lapsen nimellä koristellun lahjapussin, jonka sisuksista löytyi suklaata ja todistus siitä, että easter egg hunt oli suoritettu kunnialla loppuun.

Jos pääsiäisviikonlopussa ei ollut tarpeeksi juhlan aihetta, Irlandiassa vietettiin pankkipyhää eli Bank Holiday viikonloppua heti seuraavana viikonloppuna. Ja perjantain 29. huhtikuuta olikin se suuri päivä, ainakin jos asustit Briteissä tai jos nimesi oli Catherine Middleton tai William Windsor. Yritin kovasti olla tempautumatta häähumuun – turhaan. Kun seremonian oli määrä alkaa, työkaverin iPadille tuli yllättäen muuta käyttöä kun Sky News näytti hääseremoniat suorana lähetyksenä. Ihasteltiin hääpukua, Pippa Middletonin morsiusneitopukua ja sitä, kuinka ihanan rakastuneilta nuoripari näytti. Tykkäsin Katen morsiuspuvusta, mutta sisko Pippa vei voiton yksinkertaisella mekollaan, ainakin jos minulta kysytään.

Toukokuun Bank Holiday tarkoittaa sitä, että paikallinen Mussel Festival starttaa perjantaina ja jatkuu aina sunnuntaille (joskus maanantaille) saakka. Mussel on siis sinisimpukka, merenelävistä tykkääville kulinaristeille suurta herkkua. Paikallinen pubi pystyttää parit markiisit takapihalle, kutsuu kokit panemaan parastaan ja kaltaiseni herkkusuut vaeltavat paikalle kuin lampaat syöttökaukalolle. Kävin perjantaina festivaalin avajaisissa, ystäväni Kenneth vastasi elävästä musiikista, ja vanha jengi oli koossa jälleen. Simpukat maistuivat, ja ne huuhdeltiin alas kylmällä oluella. Yhdellä vain, ja sitten kotiin, olihan lauantai ihan tavallinen työpäivä.

Vappua ei täällä vietetä, enkä tunne jääväni mistään paitsi. Serpentiinejä ei tarvitse siivoilla, eikä ylioppilakkia kaivaa naftaliinista juhlintaa varten. Jo opiskeluaikoina vapussa oli hieman pakkojuhlinnan makua, vaikka pässin lakitukset ja pässin pallien maalaus kuuluivatkin opiskelijaperinteeseen ja siihen osallistuttiin lakki päässä ja haalari jalassa. Simasta en ole juuri koskaan tykännyt, mutta yhtä asiaa vapusta kaipaan; meidän äiti nimittäin paistaa maailman parhaat munkit ja niitä söisi vapusta aina juhannukseen saakka. Jospa vaikka ensi vuonna...

Hieman kyseenalaista juhlan aihetta tuon ison rapakon toiselle puolelle tarjosi tähtiraitalipun alla tehty ilmoitus että koko maailman pahis Osama Bin Laden on saatu viimein hengiltä. Uutiskuvat ihmisten riemusta jättivät minulle pahan maun suuhun. En usko että toisen ihmisen kuolemaa tulisi juhlia millään tavalla, oli tuo kuollut ihminen tehnyt millaisia pahuuksia hyvänsä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta jättää kaikki sokeiksi ja hampaattomiksi. Martin Luther King jr. sanoi hyvin kun tuumasi

I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.

Jos tuota yritän suomentaa, se kuuluu jotenkin näin: Suren tuhansien elämien menetystä, mutten iloitse yhdenkään kuolemasta, en edes vihollisen. Vihaan vastaaminen vihalla lisää pimeyttä yöhön, joka on jo tähdetön. Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä; vain valo pystyy siihen. Viha ei voi ajaa pois vihaa; vain rakkaus pystyy siihen.

Mitä kuvien julkaisuun tulee, se on tarpeetonta. Aina tulee olemaan niitä, jotka ovat sitä mieltä ettei kuvissa oli OBL, vaan joku muu. Tai että kuvat on lavastettu, että OBL on jossain salaisessa vankilassa kuulusteltavana/kidutettavana. Tai että koko homma on huijausta, Obaman kannatuslukujen nostattamista varten keksitty PR-temppu. Uskokoon kuka mitä haluaa, minä en asiaa sen pidemmälti kommentoi.

Päivät Kuluu

Ja kuluu vielä ihan huomaamatta. Viikko sitten viimeksi muistin kirjailla jotakin västönlaskennasta ja naureskelin kysymyksille. Syytän työkiireitä tästä blogin hiljaiselämästä, töitä on joutunut tuomaan kotiinkin. Uusi turistikausi on käynnistymässä kovaa vauhtia, markkinointi vie paljon aikaa. Sen lisäksi olisi vielä pientä pintaremonttia tekeillä sekä meidän ravintolan puolella että erillään sijaitsevassa teehuoneessa puutarhalla. Viime viikolla oli käsittelyssä neljäs versio arkkitehdin piirrustuksista, niitä naisissa kommentoitiin ja rakentavasti kritisoitiin. Esteettisyys ei saa mennä toiminnallisuuden edelle. Taidettiin viimein päästä yhteisymmärrykseen ja harmailtakin hiuksilta vältyttiin vaikka näkemyserot olivat projektin alkuvaiheessa melkoisen suuret. Ammattitaito ja rakentavan kritiikin anto ja vastaanotto kunniaan!

Pankkeja stressitestailtiin ja yllätys yllätys, siihen monttuun uppoaa vielä 24 miljardia euroa lisää rahaa. 24 miljardia... Eihän tuollaista rahamäärää voi normaali ihminen ymmärtää. Tai ymmärtää vain sen verran, että se on ihan hirvittävän paljon. Eräs politiikkaa mielellään kommentoiva Twitter-tuttu antoi Irlannin talouden kuralla oloon perspektiiviä; jos maailman jokainen ihminen (vauva, lapsi ja aikuinen) antaisi Irlannin 10 euroa, oltaisi edelleen velan puolella. Ei ole helppo olla päättäjän pallilla.

Suomen vaaleja seuraan myös suurella mielenkiinnolla ja pienellä pelolla. Perussuomalaisten kannatuksen nousu hirvittää, kuinka ihmiset voivat kuunnella ja vielä uskoa Soinin vääristeltyjä totuuksia? Ylen Areenassa katselin vaaliväittelyä ja hurrasin Stubbille, joka pisti Soininkin ruotuun, ”älä vääristele.” Soinin politiikka on vihaista politiikkaa. Vihataan EU:ta, maahanmuuttajia, ja vaaliohjelman pariaatteiden mukaan näköjään myös ruotsalaisia ja ruotsin kieltä. Ei näytä tykkäävän yrittäjistäkään.  Vihaista politiikkaa oli Hitlerinkin politiikka. Soinin Suomi näyttää kovin mustavalkoiselta ja vanhanaikaiselta. Vanhanaikaista ja mustavalkoista elokuvaa on mukava katsella mutta moniko meistä siihen maailmaan tahtoisi asumaan?

PS. Huomasin juuri tämän otsikon Hesarin nettisivuilla. Suomen kansan järjen valo ei olekaan täysin himmennyt :)