Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Iltapalaa

Kokeilen nyt mobiilibloggausta myös, katsotaan onnistuuko :)

Tein meille eilen pientä iltapalaa meriahvenesta, mutta miksei tämä toimisi muullakin kalalla.

Ensin pyörittelin kalafileet jauhossa, jossa oli vehnä- ja ruisjauhoja, tilliä, merisuolaa ja pippurisekoitusta. Sitten fileet paistinpannulle, jossa voi tirisi lupaavasti. Noin neljä minuuttia per puoli, toista puolta paistaessa loppuvaiheessa tirautin pannulle sitruunamehua ja valkoviiniä.
Nostin kypsät fileet pannulla pois ja lisäsin pannulle kapriksia, näin paistomehuista sai aikaan maistuvan kastikkeen.

Meriahvenen kaveriksi yrttijuustoista perunamuusia sekä porkkanaa ja palsternakkaa. Ruokajuomaksi italialainen pinot grigio.

Hyvää ruokahalua!

Joulu, Joulu On Meillä

Nyt se saa tulla. Kinkku on pakastimessa, laatikot samoin. Eilinen päivä meni leipoessa tasapuolisesti sekä suomalaisia että irlantilaisia jouluherkkuja. Mince pies on pieni, voitaikinaan tehty leivonnainen jossa perinteisesti on täytteenä mincemeat-nimistä makeaa, joka ei nimestään huolimatta sisällä lihaa ollenkaan. Meillä töissä siihen laitetaan rusinoita, kovetettua kasvisrasvaa (hyi), siirappia, sitruunan ja appelsiinin kuorta ja mehua, konjakkia, omena- ja porkkanaraastetta ja jouluisia mausteita. Meidän talossa kun ei rusinat oikein maistu, keittelin Nigella Lawsonin ohjetta mukaillen täytteen tuoreista ja kuivatuista karpaloista, omenaraasteesta, appelsiinista ja vapaalla kädellä lorautetusta portviinistä. Hyvää tuli ja Stuartkin tykkää.

Ja sitten tietysti joulutorttuja (kiitos Marjolle luumuhillosta) ja liha-riisipasteijoita. Pasteijat piti laittaa pakkaseen piiloon saman tien, niistä tulee liian helppoja makupaloja, joita huomaamattaan keittössä ohi kulkiessaan natustelee tusinan verran! Suklainen juustokakku on pakastimessa myös valmiina, saa nähdä riittääkö vatsalaukun vetoisuus koko komeuteen vai porrastetaanko ruokailu parille päivälle. Ne riisipiirakathan tuli syötyä jo ennen kuin Stuart ehti kotiin, mietin että vieläköhän niitä jaksaisi/viitsisi/tarvitsisi tehdä.

Niin, Stuart viimein rantautui kotiin tiistai-iltana!! Viiden viikon poissaolon jälkeen, kyllä siinä ehti jo ikävä ollakin! Nyt ollaan sitten nyhjätty kylkimyyryssä kuin teinipariskunta konsanaan viimeiset pari päivää. Ja ollaan muuten kumpikin lomalla, eikä hötkyillä minnekään.

Jos viime tähän aikaan oltiin kotiarestissa lumen keskellä ilman juoksevaa vettä ja kiroiltiin kun ei päästy Suomeen joulun viettoon, nyt on luontoäidillä ja säiden säätäjällä eri nuotit telineessä. Eilen oli lämmintä +14 ja nurmi pihalla vihreää. Tänään muistuttelee pilven ukko mitä sieltä voisi tulla, ropsauttaa reakuuron ikkunaan ja voimalla. Tuli mitä tuli, sisällä on lämmin ja kotoisa olla, jouluradio soi ja kiireinen ihminen totuttelee pyjamapäiviin.

Siirrymme nyt joulun viettoon ja koneelta pois. Possunpylly nostetaan sulamaan, viini korkataan ja takkaan sytytetään tuli. Tulkoon Joulu!

Ihanan rauhallista, tunnelmallista ja herkullista joulua teille kaikille!

Jääkaapin vakiovarustus

Ruuasta jaksaa puhua ja kirjoittaa vaikka milloin ja vaikka kuinka paljon. Kaikki ei ymmärrä miksi, mutta onneksi olen onnistunut ympäröimään itseni samanhenkisillä ihmisillä. Ei liene sattumaa että hakeuduin töihin ruuan pariin, vaikka tutkintoni kaupalliseen alaan viittaakin. Kysehän on aina siitä, kuinka oppimaansa osaa soveltaa käytäntöön (sanoi ravintolapäällikkönä toimiva tradenomi).

Kokkien kanssa työskennellessä saa mukaansa kivoja vinkkejä ja reseptejä. Entinen pääkokkimme Trevor opetti kuinka porkkanat saa siivutettua veitsellä kauniisti niin, ettei se keskiosa putoa keittäessä pois. Sama mies opetti vihreän currymarinoinnin salat ja kehotti ostamaan kanan reisipaloja mieluummin kuin rintaleikettä. Tuo viimeisin vinkki on ihan ykkönen, kanan reisipaloissa on paljon enemmän makua kuin usein kuivakkaaksi jäävässä rinnassa. Nykyinen pääkokkimme Hugh saa kiitoksen siitä että osaan tehdä ihanan rapeaa ja maukasta taikinaa piiraspohjaksi. Hugh neuvoi myös, kuinka hiukan nuupahtaneeseen salaattiin tai tuoreyrttiin saa eloa kun sitä ”herätellään” jäävedellä ja sitruunamehulla (toimii!).

Ruoka on mainio tapa juhlistaa, nauttia, kiittää ja lohduttaa. Kakku, keksit, piiras tai paistos kertoo että sen eteen on nähty vaivaa ja että siitä nautitaan yhdessä. Ruoka usein minun mielestäni maistuu paremmalta, kun sen on tehnyt joku muu. Syynä siihen voi olla kyllä oma laiskuutenikin...

Minä tykkään kokkailla ja kokeilla mutta minulta puuttuu suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Olisi ihana osata suunnitella esimerkiksi viikon ateriat niin, että kaikki tarvittavat ainekset ovat valmiina jääkaapissa/pakastimessa ja joka illalle olisi jotain ihanaa kotona laitettua ruokaa. Mutta usein käy niin että tuulella käyvä Minna suunnittelee tekevänsä kanapastaa keskiviikkona ja keskiviikkona ei sitten enää tunnukaan siltä että tekee kanapastaa mieli, joten tehdäänkin lihapullia. Jääkaapissa odottanut kana jää alimman hyllyn perimmäiseen nurkkaan ja kykkii siellä kunnes muistuttaa pahalla hajullaan olemassaolostaan ja päätyy roskiin. Tai sitten käy niin että kana onkin pakastimessa, Minna unohtaa nostaa sen sulamaan aamulla töihin lähtiessään ja kun illalla tullaan töistä kotiin, on niin kamala nälkä hetijuurinyt ettei kanan sulatukseen ole aikaa, ja syödäänkin lämpimiä voileipiä.

Tästä syystä olen huomannut että jääkaapissa täytyy olla ison tai pienenkin nälän tyydyttämiseksi aina seuraavaa:

-          Hyvää juustoa (mozzarella, parmesania, pecorinoa, savu-cheddaria)

-          Leipää

-          Punaista pestoa

-          Salamia/pepperonia/prosciuttoa

Ensin lämmitetään uuni ja viipaloidaan leipä suuhun sopiviksi palasiksi. Viime kerralla käytin töistä ylijäänyttä focaccia-leipää. Leivän päälle levitetään vapaalla kädellä pesto, liha ja juusto. Leivät uuniin rapeutumaan ja juusto sulamaan. Nautitaan punaviinin kera. Nam.

Nyt tuleekin kysymys, mitä teidän jääkaapista löytyy aina, ja mitä niistä tehdään?

Taivaalla Harmaata

On ollut harmaata, koko päivän tänään ja eilenkin jo iltapäivän puolella. Kaahasin kaupoilta kotiin, että sain melkein kuivat pyykit langalta sisälle. Kun niitä sinne ripustelin, oli aurinkoinen ja tuulinen sää, täydellinen pyykinkuivatuskeli siis. Kaupoilla en viipynyt kuin pari tuntia, mutta sillä välin oli jo mereltä nousseet tummat sadepilvet ja siellä ne mököttävät vieläkin, mokomat. Sainpahan kuiviksi, ja sisällä tuoksuu ihana puhdas pyykki.

Aloittelin jo jouluostoksia, ajattelin että jospa kerrankin teen niinkuin suunnittelen ja jaan joulunajan kuluja useammalle viikolle sen sijaan, että joulukuussa parin viikon sisään palaa kuukauden palkka lahjoihin, ruokaan ja juomaan. Juomasta puheen ollen, olen pikku hiljaa kartutellut viinivarastoamme, melkein joka kaupassa näyttäisi olevan jos jonkinlaista viiniä tarjouksessa. Meinasin koeajaa naapurin rouvan kanssa tämän australialaistuotoksen kunhan rouva pääsee taas vierailulle. Oli niin halpaa, että en ihan helpolla usko sen olevan juomakelpoista (siksi on varalla vanha tuttu suosikkiviini, ettei vaan jäädä rouvan kanssa kuivin suin istumaan). Miksi sitten ostin, jos en usko että siitä on juotavaksi? Sisäinen Sulo Vilén siellä huutelee että ”Kun saatiin niin halvalla”, mutta ihan oikeasti aina mietin että saatiinhan silloin Italian-lomalla niin hyviä viinejä parilla eurolla lähimarketista, niin luulisihan että kyllä täälläkin joskus onni potkaisisi. Siispä halpisviini testiin ja kerron teille kuinka akan kävi. Niin, ja kaupassa kaveri huomautti että etiketin liskohan taitaa olla sukua tatuoinnilleni, pää vain eri suuntaan kallellaan.

Työpaikan pikkujoulujen ajankohta ja paikkakin on päätetty; 18.12. suunnataan Galwayn kaupunkiin juhlistamaan kaikkien joululoman alkua. Sitten iski vaatekriisi. Kun ei ole mitään päällepantavaa, ei sitten mitään vaikka vaatekaapit (ja niitä on tässäkin talossa neljä isoa) pursuaa vaatetta. Parin nettikaupan sivuilla kävin tirkistelemässä ja kauhistelin helmojen lyhyyttä. Jos on koivet kuin männyn rungot, ei niiden kanssa patsastella pikkumekossa työkavereiden edessä vaikka olisi kipannut kuinka monta glögimukia kitusiinsa. Toinen vaihtoehto olisi kokopitkä mekko, mikä ei kiehdo ihan vaan siitä syystä että ne helmat on minut tuntien varmasti kengän koron, pöydänjalan tai vieruskaverin tuolin jalan alla ennen kuin ollaan saatu jälkiruuat syötyä. Onhan tuolla kaapissa yksi kiva mekko, ja siihen olisi sopivat monotkin... Mutta olisihan se kiva saada jotain uutta päälleen, eikös vaan?

Stuart puuhaa edelleen remonttia naapurisaarella ja minä olen yksin kotona. Paitsi etten ole ollut juurikaan kotona, ja jos olen ollut, niin en todellakaan yksin. Ystävät rakkaat ovat huolissaan mielenterveyteni laidasta ja tulevat kuka milloinkin viihdyttämään iltojani. Nyt kun saisi niille sanotuksi että minä kaipaisin ihan vähän omaa aikaa. Ihan vähän vaan, niin että saisin nauttia hiljaiselosta hetken verran, sitten kyllästyä siihen ja palata takaisin sosiaaliseksi eläimeksi. Ehkä ensi viikolla sitten.

Nyt kapinoin harmautta vastaan takkatulen ja kynttilöiden voimin. Ehkä myös tippa viiniä auttaisi. Ihan vaan lääkkeeksi tähän harmauteen.

Työputkesta, päivää!

Lomat on lusittu ja edessä oli karu paluu arkeen. Työkaverin loman tuurauksen vuoksi jouduin tekemään 12 päivää töitä putkeen heti omalta lomalta palattuani. Että se siitä lempeästä laskeutumisesta takaisin työelämään. Mutta onneksi takana oli kaksi kokonaista viikkoa lomaa, laiskottelua, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää oloa. Täydellinen akkujenlatausreissu.

Ihanan syksyinen sää hemmotteli melkein koko loman ajan, yhtenä päivänä maa valkaistui kun lämpötila hiipi aina vaan alemmas ja vesi muuttui rännäksi muuttui lumeksi. Silloin olikin kiva istua nojatuolissa kirja kädessä ja katsella ulos isosta ikkunasta. Linnut pipersivät lintulaudalla eikä kenelläkään ollut kiire minnekään.

Syksyisiä pihahommia, hyötyliikuntaa haravan varressa ja paljon saunontaa. Viime kerrasta olikin jo se vuosi, piti ihan saunoa varastoon. Kylättelyä sukulaisten luona, kahvia ja karjalanpiirakoita. Tuttuja naamoja vuosien takaa, paljon hyvää tekevää palleanaurua. Ukin haudalle kynttilöitä, ja siellä on hautausmaan kaunein hautakivi.

Puolitoista viikkoa oleskelua iloisessa Itä-Suomessa vaihtui Tuusulan rauhaan pitkäksi viikonlopuksi. Isä lähti hirvimetsälle Keski-Suomeen ja Mika tuli Iita-tyttösen kanssa vastaan. Syötiin Leivonmäellä ja jatkettiin matkaa. Tuusulassa tehtiin Terhin kanssa pizzaa aamuyölle asti, ja hyväähän siitä tuli. Aamulla vielä kahvin voimin suppilovahveropiirakkaa uuniin ja sitten valmistauduttiin vieraita vastaanottamaan.

Hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa. Mitä muuta sitä voisikaan lauantailta toivoa. Sunnuntaina suunnattiin sienimetsään, kolme kaksijalkaista ja kaksi nelijalkaista. Sähköposti kuvineen otsikolla ”Riemua sienistä” antoi esimakua, eikä jouduttu pettymään paikan päälläkään. Korit täynnä herkullisia suppiksia palattiin tukikohtaan ja sienenkuivain alkoi surista tasaiseen tahtiin.

Katseltiin elokuvia, juotiin viiniä ja pian olikin tiistaiaamu ja taksi pihassa. Vähäsanainen kuski vei lentokentälle ja taas reissattiin kotoa kotiin. Ohjasin kentällä kaksi rinkkaselkäistä suomalaistyttöä Limerickin bussiin ennen kuin kipusin omaan bussiini ja aloin lukea. Kotona vastassa Stuart ja kaksi läheisriippuvaista kissaa.

Kiitos kaikille kaikesta, nähdään taas!

Syksy Saa

Hyvää syyskuuta! Sinne hurahti elokuu, eilen pankin tädin kanssa päiviteltiin että vasta oli toukokuu ja kaikki odottivat innolla lämmintä kesää. Odotellaan muuten edelleenkin, ja voi olla että odotellaan ensi vuoteen saakka ellei jotain ihmettä tapahdu. Kun lapset palasivat takaisin koulun penkille, sää parani hetkeksi, itse asiassa nytkin täällä on +18 ja aurinkoista eli irlantilaisittain ihan kesäsää. Mutta syksy on jo ihan nurkan takana.

Ja vaikka kovasti kesästä ja helteistä tykkäänkin, tämä tässä on parasta aikaa vuodesta. Vielä on lämmintä, mutta taka-alalla syksy muistuttaa olemassaolostaan; ilmassa on kirpeyttä, se puree ja nipistää jos menet illalla ulos ilman takkia. Ilma on puhdasta, helppoa hengittää ja se tuntuu selvittävän pään ja ajatuksenjuoksun parilla hengenvedolla. Ihanaa aikaa.

Kesällä nähdään kavereita, vietetään aikaa ulkona ja otetaan pitkistä illoista kaikki irti. Syksyllä minä ainakin käännyn sisäänpäin ja vietän enemmän aikaa pääni sisällä. Ajatusten elonkorjuu; mitä olen oppinut, mitä olen nähnyt, mitä olen kokenut. Syksyn pimeneviin iltoihin kuuluvat tietenkin takkatuli, kynttilät, kunnon kotiruoka ja lasillinen viiniä. Sylissä kehräävä kissa, hyvä kirja tai elokuva ja rauhalliset koti-illat kahden kesken. Kun parisuhteen kumpikin osapuoli tekee töitä alalla, joka on niin kausiluontoinen, syksyä odotetaan usein kieli pitkällä; nyt on aikaa olla yhdessä.

Ei kuitenkaan vielä heitetty pyyhettä kehään railakkaitten illanviettojen suhteen. Maanantai kun on se perinteinen pubi-ilta, ja nyt kantapubi Paddy Coynes on alkanut tarjota myös ruokaa, oli mitä mahtavin tekosyy lähteä porukalla syömään ennen kuin jengi hajaantuu opiskelemaan. Tokihan meistä moni jää töihin, mutta täytyihän opintojaan jatkaville järjestää läksiäiset. Sen kummempia kutsuja ei tarvittu, paikalle valui tasaiseen tahtiin kaikenkaikkiaan 11 henkeä pitkän pöydän ääreen.

Ruuasta oltiin kuultu pelkkää hyvää jo etukäteen, joten odotukset olivat korkealla eikä pettymään joutunut kukaan. Pöytään tilattiin koljaa, kanaa ja pihviä ja kaikki lautaset palautettiin keittiöön tyhjinä. Reilut annokset eikä niitä oltu hinnalla pilattu; €13,50 iso annos koljaa, saman verran valkosipuvoitäytteisestä kanan rintaleikkeestä ja €15,00 kokolihapihvistä. Houkuttelivat vielä tilaamaan jälkiruuan ja taas kerran kokeiltiin kaikkea tarjolla olevaa. Suklaa-appelsiini mousse, Baileys juustokakku ja marjapaistos tekivät kauppansa ja lusikat suihkivat pöydän puolelta toiselle, kaikki halusivat maistaa kaikkea.

Ilta jatkui aamuyön puolelle hyvässä seurassa olutta nauttien. Olettekos koskaan juoneet vaaleaa olutta (esim. Miller’s tai Corona, varmaan Coorsilla tai Budillakin onnistuu, tai Solilla) niin että pulloon sujautetaan viipale sitruunaa tai limeä niin että se jää siihen pullonkaulaan ja olut juodaan sen viipaleen läpi? Suosittelen. Sopii grillijuhliin ja meksikolaisruuan kanssa varsin mainiosti, ja ihan sellaisenaan. Mutta oluen tulee olla todella kylmää.

Viime viikolla tuurasin työkaverin lomaa, joten vapaapäiviä oli tasan yksi. Tällä viikolla otetaan vahinko takaisin ja pidän kolme vapaapäivää. Tänään on vuorossa päivä kolmonen. Ykköspäivänä eli tiistaina nukuin tuon hyvin syödyn ja juodun illan jälkeen ruhtinaallisesti ja kaikessa rauhassa puoli kahteentoista asti. Luksusta! Kävin kampaajalla ja ihmettelemässä Marjon kasvavaa vatsaa. Keskiviikkona Stuart oli vapaalla ja hoideltiin juoksevat asiat ja siivoiltiin. Tänään on minun päivä. Katson ehkä pari DVD:tä tai luen kirjaa tai surffaan netissä. Ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua.

Eilisen aamu-tv:n kokkiosiossa tehtiin possunpaistia cacciatore. Nappasin porsaanfilettä kaupasta ja suunnittelin kopioivani. Sipulia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, porkkanaa ja possua samaan pataan yrttien kera, päälle loraus punaviiniä, keitetään viinistä alkoholi pois, lisätään purkkitomaatit ja lyödään koko komeus uuniin puoleksitoista tunniksi ja tarjoillaan parmesanilla maustetun perunamuusin kanssa.

Kelpaisko?

Kuvat on napattu viime vuonna matkalla työpaikalle

Laiskotellen

Minulla on menossa varsin laiska päivä. Suunnitelmien mukaan, kolmas, eli ylimääräinen vapaapäivä on käytettävä laiskotteluun. Normaalisti tähän aikaan torstaisin olisin töissä selittämässä englantia puhumattomalle saksalaisturistille mikä on palsternakka. Mutta ei tänään. Nukuin tyytyväisenä kymmeneen(!!) saakka ja heräsin kissan hännän huiskeeseen naamallani. Kissa vaani seinää pitkin etenevää hämähäkkiä.

Stuart oli lähtenyt töihin vähin äänin ja aikaa sitten ja jättänyt mulle kahvikupin valmiiksi Juran alle. Turautin kupillisen ja hiippailin työhuoneeseen. Lukaisin sähköpostit, naamakirjan ja Twitterin, selasin pääuutiset Irlannista ja Suomesta. Kurkkasin blogien kävijämäärät ja kävin toisen kupin kahvia.

Pikainen suihku ja vaihdoin päälle mukavimmat ja samalla rumimmat lökäpöksyni ja tilavan hupparin. Ulkona sataa mukavasti, mikä tarkoittaa sitä ettei pihalle tarvitse lähteä haravoimaan ruohnleikkuujätteiden rippeitä. Eikä kotoa tarvitse muutenkaan poistua jos siltä ei tunnu. Ihana laiskuus. Sohvapöydällä makaa useampikin lehti lukua odottamassa, Jo Nesbon kirja, ja kasa katsottajaa DVD:n muodossa. Mutta ei tarvitse jos ei halua. Ihana vapaus.

Tiistaina hoideltiin juoksevia asioita, Stuartkin oli kotona ja vietti laiskaa päivää. Minä kävin kaupassa ja pankissa, Stuart imuroi. Kävin entisen naapurin, Irenen apuna siirtämässä koirankoppia. Irene oli meidän entiselle vuokraisännälle sanonut että hän tulee hakemaan kopin lähipäivinä. Vuokraisäntä oli kipannut kopin katolleen muurin yli meidän puolelle taloa ja jättänyt siihen. Outo mies. Koppi mahtui kun mahtuikin pikku-Mazdaan, se on yllättävän tilava kun takapenkit laittaa matalaksi. Sain kierroksen Irenen uudessa talossa; tilavampi ja valoisampi kuin edellinen, Irene on syystäkin tyytyväinen. Loppupäivä laiteltiin ruokaa ja oleskeltiin. Katsottiin Rio Bravo ja syötiin sitä todella hyvää pizzaa.

Eilen oli kylättelypäivä. Käväisin aamulla pikaisesti kahvilla naapurissa ja samalla asensin heille tietokoneeseen virusohjelman. Tai siis asensin ja asensin, laitoin CD:n koneeseen ja klikkalin ”OK” pari kertaa, mutta avuksi olin kuitenkin. Sitten suuntasin Marjon luo, ikävä ihminen oli tehnyt mokkapaloja. Ihan liian hyvää. Aleksi-poika kasvaa silmissä samoin kun Marjon maha-asukki. Marjon luota tultua toinen naapuri Arlene koputti ovelle viinipullo kädessä, istuttiin iltaa ja naurettiin kovasti.

Ja tänään sitten laiskotellaan. Ihan oikeesti.

Kadonnut kesäkuu

Minne lie mennyt koko kuukausi, mutta niin vain viime perjantaina ihan hätkähdin kun iltaraporttia päiväsin 1.7.2011. Meni niin että hujahti vain. Töissä in tietysti kiireempää, ollaan nyt iltaseitsemään asti auki, ja allekirjoittanut kun yleensä on se joka sieltä viimeisenä lähtee kunhan kaikki neljä kassaa on tilitetty ja kaikki ovet lukittu. Jos vielä piipahtaa lähikaupassa kotimatkalla, kello on jo reilusti yli kahdeksan eikä kotiin ehdi edes EastEndersejä katsomaan. Onneksi ’Endersit näytetaan uudestaan kymmeneltä ja siinä välissä ehtii käydä suihkussa ja laittaa koneellisen pyykkiä pyörimään, mutta aikaa blogin kirjoittamiseen jää rikollisen vähän.

Kelit ovat olleet irlantilaisen päättämättömiä, yhtenä päivänä on kiljuva pouta ja melkein hellelukemat mittarissa, seuraavana päivänä Atlantilta puhaltaa ja vettä sataa vaakatasossa. Tai joskus nämä säätilan vaihtelut mahtuvat samaankin päivään. Mutta niinä kauniina päivinä (tai siis iltoina töiden jälkeen) ollaan otettu lämmöstä kaikki irti. Grilli tulille, juomat kylmään ja naapurit kasaan. Yhdestä talosta tulee kotitekoisia purilaisia, toisesta marinoituja kanankappaleita, kolmannesta perunasalaattia ja niin edelleen. Eikä ketään haittaa vaikka aamulla pitäisikin nousta aikaisin töihin.

Naapuruston miehet tekivät viime viikolla traktorinmunia. Aina jonkun pellolla käy vilske, yhdellä on traktori, toisella puimuri ja yhteisvoimin saadaan kaikkien pellot kuntoon. Viime viikolla oli vuorossa tämä meidän taloa vastapäätä oleva peltotilkku. Miehet paalasivat, naiset istuivat Kathleenin patiolla viinilasi/kaljatölkki/siideripullo kädessä kommentoimassa ja ohjeistamassa. Sanon vielä kerran; kyllä maalla on mukavaa!

Tänään ollaan vapaalla sekä Stuart että minä. Harvinaista herkkua, viime viikolla ollaan hätäisesti vaihdettu pari sanaa aamukahvikupin yli puolinukuksissa eikä juuri muuta sitten ennen seuraavaa aamua. Käytetyt astiat ja likaiset vaatteet pyykkikorissa ovat ainoat vihjeet siitä että talossa asuu joku muukin. Mutta tänään nautiskellaan kiireettömästä olosta. Sain Twitter-tutulta pizzapohjan ohjeen, se täytyy koeajaa saman tien. Entinen naapuri soitteli eilen ja kyseli apua koirankopin siirtoon. Kaupasta pitää käydä pizzaan täytettä. Siinäpä se vapaapäivä mukavasti meneekin.

Kateissa

Olen ollut blogistaniasta poissa melkein rikollisen kauan. Kaksi ja puoli viikkoa hujahti melkoisen supsikkaasti. Nyt onkin aika tarjota tilapäivitys ja kootut selitykset siihen, miksi blogini on niin kamalan heitteille jätetty.

Mika ja Riku

Jos palataan ajassa taakse päin kaksi viikkoa, tuonne toukokuun viimeisen kokonaisen viikon alkupäähän, meille odoteltiin vieraita Suomesta. Mika-veli toi kaverinsa Rikun ja Jonen tänne Euroopan laidalle ihmettelemään maisemia ja elämänmenoa muutenkin. Mika ja Riku rantautuivat Stuartin hotellin pihaan tiistai-iltana. Jone matkasi etelärantaa pitkin moottoripyörällä, oli tekstiviestillä ollut kai aamulla yhteydessä matkatovereihin että kyllä täältä tulossa ollaan. Puolentoista tuopin odottelun jälkeen pihaan pörähti pyörä, ja mies joka käveli kuin John Wayne. 650km yhteen soittoon Irlannin mutkikkailla teillä moottoripyörän selässä varmaan saa sen aikaan kenessä hyvänsä.

Jone aka Brian

Pöytään kannettiin ruokaa ja virvokkeita ja kartta saatiin esille saman tien; pojat olivat suuntaamassa kohti pohjoista heti seuraavana päivänä. Derryssa paukkui pommi juuri edellisviikolla, joten se alkuperäinen kohde laitettiin suosiolla syrjään. Enniskillen kuulosti mukavalta paikalta, matkalla voisi pysähtyä Sligossa ja Bundoranissa. Suunnitelmat lyötiin lukkoon, pojat unille ja Minna kotiin Stuartin kanssa.

Aito Brian

Keskiviikkoaamuna moottoripyörä oli turvallisesti lukkojen takana ja vuokra-Opel käänsi nokkansa kohti pohjoista. Pojat pysähtelivät suunnitelman mukaisesti matkalla Enniskilleniin ja sinne saapuessaan noudattivat vanhaa, hyväksi havaittua kaavaa: auto parkkiin ja pubiin tuopille. Pubista kysytään paikallistuntemusta omaavilta missä kannattaa yöpyä ja syödä. Vielä ei ole vikaan mennyt. Pojistahan oli melkein tullut julkkiksia siinä Enniskillenin pubissa kun paikalliset huomasivat että Jonehan näyttää ihan Brian O’Driscollilta. Suomalaisillehan tämä Irlannin rugbylegenda oli ehkä hieman tuntematon, mutta kun Brianin kuva löytyi lehdestä, ei auttanut kuin todeta että kyllähän se näin on. Jokaisella meistä kuulemma on kaksoisolento, Jone löysi siis tällä reissulla omansa.

Torstaina pojat ajelivat takaisin tänne länsirannalle ja illan ohjelmassa oli sinisimpukoita ja seurustelua. Jone oli päättänyt että hotellia vastapäätä olevalle vuorelle täytyy päästä kiipeämään, ja reppu selässä mies lähti päättäväisesti harppomaan kohti huippua. Mika ja Riku jättivät retken suosiolla väliin, ja kävimme sillä välillä katsomassa minun ja Stuartin uutta asuntoa. Matkalla hotellille poikettiin Paddy Coynesissa, minun paikallispubissani, jossa istumme usein maanantai-iltaa. Pubin omistaja Gerry oli niin tyytyväinen nähdessään vierailijat, että talo tarjosi tuopit saman tien. Kanta-asiakkuus kannattaa.

Illalla hotellilla syötiin rikollisen hyvin. Sinisimpukoita, katkarapuja ja kaikkea muuta hyvää. Jonekin palasi vuorenvalloitusretkeltään, hotellin naapuri Leo oli noukkinut väärään suuntaan suunnistavan Jonen autonsa kyytiin ja tuonut hotellille saakka. Huipulla oli käyty, mutaiset ja turpeiset vaatteet todistivat sen.

Mika oli kovasti sitä mieltä ettei Rikun katkaravuissa ollut tarpeeksi sitruunaa

Jotkut söi enemmän kuin toiset...

Perjantai oli lähtöpäivä. Aamiaisen jälkeen Mika ja Jone heittivät perinteisen(?) painiottelun hotellin pihanurmella, paidatta tietenkin. Rose nauraa kikatteli ikkunasta katsellessaan, sanoi vaan että pojat on aina poikia. Käväistiin vielä luostarilla ennen kuin pojat jatkoivat matkaa Dubliniin, Mika ja Riku viilasivat eläkesuunnitelmiaan kuntoon, tulevat kuulemma ajamaan karaokebussia luostarille. Siitä tulikin mieleen, että ehkä pitäisi laatia se muistio pomolle tästä ehdotuksesta ennen kuin pääsee unohtumaan.

 

Takavalot

Letterfrackin risteyksessä näin Astran ja Hondan takavalot viimeistä kertaa, poikien matka jatkui kohti Dublinia.

Yhtä Juhlaa

Pääsiäispupu

Kuinka voikaan olla kuukauden edestä tapahtumia/juhlia pakattu pariin viikkoon? Pääsiäinen tuli ja meni, suklaamunineen ja pääsiäispupuineen. Työn puolesta pidettiin huolta siitä, että reilut 200 lasta saivat juosta ympäri puutarhaa etsien vihjeitä ja vastaten kysymyksiin metsikössä. Etsinnän lopuksi ilmoittauduttiin pääsiäispupulle, joka antoi palkkioksi lapsen nimellä koristellun lahjapussin, jonka sisuksista löytyi suklaata ja todistus siitä, että easter egg hunt oli suoritettu kunnialla loppuun.

Jos pääsiäisviikonlopussa ei ollut tarpeeksi juhlan aihetta, Irlandiassa vietettiin pankkipyhää eli Bank Holiday viikonloppua heti seuraavana viikonloppuna. Ja perjantain 29. huhtikuuta olikin se suuri päivä, ainakin jos asustit Briteissä tai jos nimesi oli Catherine Middleton tai William Windsor. Yritin kovasti olla tempautumatta häähumuun – turhaan. Kun seremonian oli määrä alkaa, työkaverin iPadille tuli yllättäen muuta käyttöä kun Sky News näytti hääseremoniat suorana lähetyksenä. Ihasteltiin hääpukua, Pippa Middletonin morsiusneitopukua ja sitä, kuinka ihanan rakastuneilta nuoripari näytti. Tykkäsin Katen morsiuspuvusta, mutta sisko Pippa vei voiton yksinkertaisella mekollaan, ainakin jos minulta kysytään.

Toukokuun Bank Holiday tarkoittaa sitä, että paikallinen Mussel Festival starttaa perjantaina ja jatkuu aina sunnuntaille (joskus maanantaille) saakka. Mussel on siis sinisimpukka, merenelävistä tykkääville kulinaristeille suurta herkkua. Paikallinen pubi pystyttää parit markiisit takapihalle, kutsuu kokit panemaan parastaan ja kaltaiseni herkkusuut vaeltavat paikalle kuin lampaat syöttökaukalolle. Kävin perjantaina festivaalin avajaisissa, ystäväni Kenneth vastasi elävästä musiikista, ja vanha jengi oli koossa jälleen. Simpukat maistuivat, ja ne huuhdeltiin alas kylmällä oluella. Yhdellä vain, ja sitten kotiin, olihan lauantai ihan tavallinen työpäivä.

Vappua ei täällä vietetä, enkä tunne jääväni mistään paitsi. Serpentiinejä ei tarvitse siivoilla, eikä ylioppilakkia kaivaa naftaliinista juhlintaa varten. Jo opiskeluaikoina vapussa oli hieman pakkojuhlinnan makua, vaikka pässin lakitukset ja pässin pallien maalaus kuuluivatkin opiskelijaperinteeseen ja siihen osallistuttiin lakki päässä ja haalari jalassa. Simasta en ole juuri koskaan tykännyt, mutta yhtä asiaa vapusta kaipaan; meidän äiti nimittäin paistaa maailman parhaat munkit ja niitä söisi vapusta aina juhannukseen saakka. Jospa vaikka ensi vuonna...

Hieman kyseenalaista juhlan aihetta tuon ison rapakon toiselle puolelle tarjosi tähtiraitalipun alla tehty ilmoitus että koko maailman pahis Osama Bin Laden on saatu viimein hengiltä. Uutiskuvat ihmisten riemusta jättivät minulle pahan maun suuhun. En usko että toisen ihmisen kuolemaa tulisi juhlia millään tavalla, oli tuo kuollut ihminen tehnyt millaisia pahuuksia hyvänsä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta jättää kaikki sokeiksi ja hampaattomiksi. Martin Luther King jr. sanoi hyvin kun tuumasi

I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.

Jos tuota yritän suomentaa, se kuuluu jotenkin näin: Suren tuhansien elämien menetystä, mutten iloitse yhdenkään kuolemasta, en edes vihollisen. Vihaan vastaaminen vihalla lisää pimeyttä yöhön, joka on jo tähdetön. Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä; vain valo pystyy siihen. Viha ei voi ajaa pois vihaa; vain rakkaus pystyy siihen.

Mitä kuvien julkaisuun tulee, se on tarpeetonta. Aina tulee olemaan niitä, jotka ovat sitä mieltä ettei kuvissa oli OBL, vaan joku muu. Tai että kuvat on lavastettu, että OBL on jossain salaisessa vankilassa kuulusteltavana/kidutettavana. Tai että koko homma on huijausta, Obaman kannatuslukujen nostattamista varten keksitty PR-temppu. Uskokoon kuka mitä haluaa, minä en asiaa sen pidemmälti kommentoi.

Unisuutta

En tiedä johtuuko viime päivien unisuus Margaretin ihmesuihkeesta, kamalasta perke-lenssusta vai siitä että tässä alan viimeinkin olla kunnolla kotiutunut uuteen talon, mutta voin sanoa että kylläpä nukuttaa hyvin! Osasyyllisenä voi olla myös takkatuli, jolla on minuun ollu aina unettava vaikutus. Ja takkatulen loimussa nautitulla viinilasilla tai kahdella ei tietenkään ole mitään osuutta asiaan, hihii.

Perke-lenssu iski kunnolla päälle alkuviikosta vaikka se tuloansa taisi tehdä jo sitä ennen ainakin viikon päivät. Kurkku on käsitelty karkealla hiekkapaperilla, niskassa painaa ainakin kahdet länget, pää on noin 3kg normaalia painavampi ja jokainen vartalon liikkuva osa liikkuu kuin tervassa. Lyhyesti sanottuna olo on ollut parempikin. Flunssalääkkeiden valmistajilla on ollut hyvä viikko, olen kokeillut Lemsip-juoman ja Merocaine-kurkkutabletit. Ensimmäinen ennen nukkumaan menoa auttaa särkyihin (vaikuttava aine parasetamoli) ja jälkimmäinen turruttaa kurkun ja suun eli olo on kuin hammaslääkäristä tullut. Turtana ja tokkurassa elämää eteenpäin siihen asti kunnes olo paranee.

Sama tauti tekee tuloaan myös Stuartille, lääkekaappiin on kasattu tarpeeksi Lemsipiä ja Panadolia ettei lopu kesken jos vaikka sattuisikin olemaan pitkän kaavan mukainen toimitus. Stuart tosin uskoo tyypilliseen irkkutyyliin hot whiskeyn parantavaan voimaan. Joululahjaksi tavarantoimittajalta saamani Jamesonin korkki onkin narahdellut parina iltana, ihan lääkkeeksi vaan. Kyllähän se viskinaukku lyö tajun kankaalle puolikuntoiselta, parantavasta vaikutuksesta en tiedä mutta nukkuu ainakin yönsä läpi. Hot whiskey tehdään niin että lasin pohjalle heitetään teelusikallinen tummaa sokeria ja sen päälle mitallinen viskiä. Niiden päälle kaadetaan kiehuvaa vettä ja sekoitellaan kunnes sokeri liukenee. Lasiin vielä kellumaan viipale sitruunaa, johon on paineltu muutama kokonainen neilikka. Koko komeus hissukseen hörppien ääntä kohti ja sillä sitten paranee kaikki maailman taudit. Vatsatautiin tosin suositellaan mitallinen konjakkia ja mitallinen port-viiniä keskenään sekoitettuna. Että sellaiset lääkkeet Irlannissa. Juodaan itsemme terveiksi. 

Sláinte!