Huijausta

Hähhää! Sain ainakin itseäni huijattua sen verran että uskottelin aikani riittävän bloggailuun kun oli talvi ja töissä vähän hiljaisempaa ja lyhemmät päivät ja sitä rataa. Osui ja upposi, en tiedä miten teidän kävi? Kokeilen taas, haparoivin ottein ottaa itseäni niskavilloista kiinni ja raapustella näppäillä edes jotain tännekin.

Talvi on töissä hiljaista aikaa, joten olen tehnyt neljäpäiväistä työviikkoa joululomien jälkeen. Se yksi ylimääräinen vapaapäivä on lähinnä näkynyt juoksumonojen pohjissa, lenkkipolku jos toinenkin on tullut entistä tutummaksi. Tasapainoa juoksulle on haettu keittiön puolelta, ja padat porisevat liedellä harva se ilta, joten ei tämä akka ihan heti olemattomiin kuihdu vaikka kutistumaan päin suunta onkin ollut jo vuoden päivät. Talvessa parasta on kahden normaalisti kiireisen ihmisen yhteiset hetket kaikessa rauhassa takkatulen ääressä sen kummempia touhuamatta, hyvän ruuan ja viinilasin seurassa.

Varsin myrskyisä talvi taitaa onneksi olla suurimmalta osin takanapäin. Joululomalla Suomessa pohdittiin vieläkö talossa on katto ja räystäät paikoillaan lomalta palattaessa. Hyvin pysyi talo kuosissaan eikä suurempia vahinkoja omalle kohdalle sattunut. Kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni ja talkoovoimin onkin siivoiltu isoja ja pieniä vahinkoja kahvi- ja pullapalkalla.

Huomenaamulla tämä maalaishiiri suuntaa Isoon Kaupunkiin passinhakumatkalle. Samalla hyvä tekosyy koenukkua yksi Ison Pomon hotelleista Dublinin keskustassa. Henkilökunta-alennusta hyväksikäyttäen ja pomon nimen mainiten varasin huoneen Trinity Capital Hotelista. Passi täytyy käydä hakemassa Suomen suurlähetystöstä, joka onneksi on kohtuullisen kävelymatkan päässä. Matkaseuraksi saan kaimani Sligosta, saa nähdä millaista tuhoa Minnat saa pääkaupungissa. Vaatteet on jo koordinoitu ja suunnitelmat auki. Dublin, täältä tullaan!

Uutisiakin varmaan on, pieniä ja suuria mutta näin yhtäkkiä ei tule yhtään mitään mieleen. Tasaista arkea ja normaalia elämää, ei ihminen muuta kaipaakaan.

Näkymisiin!

Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Myrskyn Silmästä

Hei kokeillaanpas tätä kirjoitteluhommaa uudestaan! Pikkuhiljaa olen kirjoitellut pieniä postauksenmurusia muistivihkooni, ehkä niistä saan vielä muokattua jotain luettavaa teillekin. Sekä tämä suomiblogi että sen englanninkielinen vastakappaleensa ovat olleet telakalla viime lokakuusta saakka.

Olen täällä ruudun tällä puolen ehtinyt tekemään vähän kaikkea ja paljon ei-mitään. Entiseen malliin edetään, ei täällä ole sen ihmeempää raportoitavaa. Oli joulua ja uuttavuotta ja ne synttäritkin siinä. Syötiin, juotiinkin hiukan, nautittiin hyvästä seurasta ja omasta seurasta. Akku on latautunut ja sitä ladataan vieläkin hieman kevennetyn työkuorman avulla.

Viime vuoden lomia pidän päivän kerrallaan viikossa ja olen töissä vain neljänä päivänä viikossa, vedetään työkaverin kanssa vuoronperään, ei meitä siellä kahta tarvitse olla päälliköimässä tähän aikaan vuodesta. Kyllä ne pärjää.

Ulkona myrskyää, tulee ja sataa jo neljättä päivää. Vielä pari päivää pitäis jaksaa kuunnella, mutta vähempikin riittäisi. Kaikki vähänkin kevyempi tavara lentää tuulen mukana, voisi koiranomistajia kehottaa siirtämään lemmikkinsä sisätiloihin jo karvaturri on bernhardilaista pienempi. Toissapäivänä näytti siltä että naapurin palkintopässi mennä viiletti tuulen mukana olohuoneen ikkunan ohi. Kyseessä saattoi olla myös aamuisen kahvinpuutteen aiheuttama optinen harha.

Eilen piti käydä Galwayssa, mutta kaupunki oli kaaoksessa, tiet tulvien takia poikki joten sinne ei tarvinnut sekaan lähteä. Saivat sekoilla keskenään, ehdin minä sinne ensi viikollakin. Pikapyrähdys Clifdeniin ja sen jälkeen sohvannurkkaan Kindle kourassa lukemaan. Iso tuli takkaan ja turautin Jurasta päiväkahvit. Hyvä tuli.

Tänään sitten jatketaan samaan malliin, ei tuonne pihalle vieläkään uskalla nenäänsä laittaa. Kissat kainaloon ja lukemaan. Niin, ja vähän näitä kirjoitushommia kans.

Sataa, sataa, sataa taas

Tällä viikolla saankin nauttia ruhtinaallisesta kolmesta vapaapäivästä, viime viikolla kun ehdin pitämään vain yhden. Säiden säätäjä ei tunnu suosivan ulkotoimia, vettä sataa losottaa taivaan täydeltä jo kolmatta päivää. Välillä se vetää henkeä, vilauttaa vanhaa taivasta ja antaa auringon kurkistaa pilven raosta kuin utelias naapuri konsanaan. Taukoa ei kestä kauan, pilviäiti on sadelapsistaan raskas.

Nukuin eilen univelkani pois, täysikuu taas valvotti huomaamattani muutaman yön, ja nukkumatti vaati omiaan pois. Yksitoista tuntia riitti mainiosti, raato oli vaakatasoasennon pitkittyneestä käytöstä hiukan hellänä, mutta hartioiden yläpuolella oli olo kirkastunut kummasti. Siitä ne jäsenetkin vertyivät kun herättyäni jahtasin yhtä kissaa lääketabletti kädessä ja samalla huidoin toista loitommalle utelemasta.

Tällainen oli olo tiistaina

En ehtinyt lähikauppaa kauemmaksi, kun ystävä lirautti luuriini viestin että nähdäänkö kahvilla. Lempipaikka, lempipöytä, lempikahvi ja lempileivos. Oi, sitä lempeä! Sade rummutti ikkunaan kun paransimme maailmaa taas pienen siivun verran. Sade jatkoi rytmittelyään kun me juoksimme ovesta eri suuntiin. Kaupasta aineksia kurpitsakeittoon. Hetken muuten jouduin miettimään mikä tämä butternut squash –nimellä tunnettu kurpitsa onkaan suomeksi. Löysin vain yhden käännöksen: myskikurpitsa. Kuulostaa hieman omituiselta, onko sille parempaa käännöstä? Otus siis näyttää tältä ja siitä tulee mielettömän hyvää kasvissosekeittoa, kun joukkoon laitetaan pari sellerinvartta, purjoa, porkkanaa ja chilihiutaleita.

Niin siis myskikurpitsako vai jotain muuta?

Keitto odottakoon huomiseen. Tein eilen lihamureketta, jonka keskelle piilotin pari kovaksi keitettyä kananmunaa. Seuraksi perunamuussia ja sekavihanneksia. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Mureketta jäi juuri sopivasti yli, että siitä saa tehtyä pari mehevää voileipää. Se leipä nököttää tuolla kohoamassa, sain jostain keittokirjasta/ohjelmasta vinkin, että leipä kannattaa kohottaa suihkumyssyn alla sen iänikuisen pyyheliinan sijaan. Muovinen suihkumyssy venyy tiukasti kulhon kuin kulhon ylle, ja pitää lämmön sisällä paremmin, mikä taas auttaa kohotusta. Näitä toimintoja silmälläpitäen pihistin sieltä Hiltonista pari suihkumyssyä.

Mustikkapiirakkaa

Leipä tuoksuu uunissa ja sade morsettaa kattoon. Kupissa höyryää tee ja vatsa kurnahtelee lämpimäisiä odotellen. Musiikkia ja lukuhetkiä seuraavaksi.

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Viimeistä Viedään

Lomapäivää, siis. Viikko on hurahtanut ohi melkein huomaamatta. Tiedän tosin lomalla olleeni, koska olo on rento ja virkistynyt. Olen tehnyt mahdollisimman vähän lomaviikollani, ja se oli tarkoituskin. Halusin omaa aikaa tehdä juuri niin paljon tai vähän kuin huvitti. Loma alkoi aurinkoisessa säässä, ja näyttää loppuvan samoissa merkeissä.

Kävin kävelemässä meren rannalla, kuuntelin aaltoja ja tunsin itseni pieneksi. Kävin hemmoteltavana ja hierottavana ja olin niin rento, että minut olisi voinut kaataa kannusta mukiin, olo oli aivan nestemäinen. Illastin hyvässä seurassa nauttien hyvästä intialaisesta ruuasta Stuartin hotellilla. Syötiin niin että meinasi happi loppua, mutta kun se oli niin hyvää!

Huomenna töihin, mutta sitä ei ajatella vielä, koska minulla on vielä koko tämä päivä aikaa lomailla. Aamulenkki rannalla on tehty, ja join sikamaisesta mukista vahvaa kahvia. Stuart toi aamiaista; pekonivoileipä ja pari aamiaismakkaraa per naama. Hyvin maistui.

Kissat loikoilevat ikkunalaudalla nauttien auringonpaisteesta. Sisällä on lämpimämpi kuin ulkona, ja taidankin linnoittautua ruokailuhuoneeseen lukemaan viikonlopun jättilehden ja tuoreimman Pogostan. Ei ole kiire minnekään, kenelläkään.

Suloista sunnuntaita!

Kotiruokaa

Luin Johannan postausta kotiruuasta ja -leivonnasta ja se pisti miettimään kulttuurieroja ruuanlaiton, kotiruuan ja sen opetuksen suhteen. Amerikassa aikaa viettäneet tuttavat ovat monesti kertoilleet, kuinka siellä kotona tehdyksi leivonnaiseksi luokitellaan sellainen, jonka tekemiseen vaaditaan jauhepaketin avaaminen, veden lisääminen, sekoitus ja paisto. Minulle taas tuollainen ei ole kotona tehtyä ollenkaan, vaan silkkaa huijausta!

Johanna olikin johdattanut lapset leivonnan saloihin ohittamalla valmisjauheesta tehtävät kuppikakut (tähän väliin kysyn, että onko kuppikakku –sana ihan oikeasti käytössä suomen kielessä? Omaan korvaani kalskahtaa niin oudolta, vaikka tiedän että kyseessä on cupcake –sanan suomennos) ja näytti kuinka tehdään mokkapaloja ihan alusta asti.

Aurinkokuivattu tomaattileipä

Au Pairina vuoden rapakon takana viettänyt ystäväni kertoili kuinka perheenäidin ruuanlaitto noudatti joka ilta samaa kaavaa: ensin katsotaan millaista valmispakettia on kaapissa tarjolla, valitaan se jota ei syöty edellisiltana ja sekoitetaan siihen vesi, heitetään koko komeus uuniin ja tarjoillaan kaupasta ostetun salaatin kera. Kuuntelin suu auki ihmetellen, ihanko oikeasti tuollaista kutsutaan ruuanlaitoksi?

Kanapastaa

En tiedä millainen on kotitalouden opetus jenkeissä, eikä Irlanninkaan kotitalouden opetuksesta ole aivan tarkkaa kuvaa, mutta jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva että kotikokit jakautuu täällä kahteen klaaniin. Ensin on ne, jotka menevät yli siitä, mistä aita on matalin, ja käyttävät aikaa keittiössä korkeintaan pizzan siirtämiseen pakastimesta uuniin. Sitten on ne, jotka ovat oman kotinsa Nigella Lawson tai Gordon Ramsay ja loihtivat kolmen, neljän, viidenkin ruokalajin aterioita joka ilta. Nämä Nigellat ja Gordonit kutsuvat vieraita illastamaan viikonloppuisin ja silloinkin pöytä notkuu herkkujen painosta.

Scones eli skonssit

Missä on kultainen keskitie? Perushyvää kotiruokaa, jota ei ole poimittu pakastealtaasta, mutta jota värkätessä ei tarvitse viettää koko päivää keittiössä? Olen itse kotiruuan puolestapuhuja kahdesta syystä. Ensiksikin, sitä opetettiin koulussa, ja kouluruoka oli mielestäni aina hyvää ja niin lähellä kotitekoista kuin kouluruoka voi ollakin. Onni on pieni koulu ja sen oma keittiö. Toiseksi, ja tärkeimmäksi; meillä kotona on aina tehty ja syöty kotiruokaa, ja hyvää sellaista. Sieltä kotoahan ne suurimmat vaikutteet tulevat, eikös vain?

Porsaankyljykset

Äidin lihapullat ja perunamuussi, makaronilaatikko ja makkarakastike. Isän kuhafile ja pannuperunat, hirvikäristys ja kalapihvit. Perunat, porkkanat ja sipulit omasta kasvimaasta. Kala lähijärvestä ja hirvenliha isän metsästämä. Hirvenlihaa meni jauhelihaksikin, ja voin vinkata että hirvenjauhelihasta tehty pizza on ehkä mahdollisesti maailman parasta.

Liha-riisipasteijat

Siksi siis tykkään kokkailla ja leipoa kaiken ihan alusta asti ja itse. Koko perhe nauttii ruuasta saman pöydän ääressä ja osaa arvostaa sitä paljon enemmän, kun tietää että sen on omin käsin valmistanut joku, jolle on tärkeää että syöt hyvin. Eikä tarvitse arvailla minkälaisia E-numeroita ja muita ylläriaineksia ruuasta löytyykään...

Ai niin, kuvat on kotikokki.net sivuilta omia ohjeitani, kotiruokaa!

Iltapalaa

Kokeilen nyt mobiilibloggausta myös, katsotaan onnistuuko :)

Tein meille eilen pientä iltapalaa meriahvenesta, mutta miksei tämä toimisi muullakin kalalla.

Ensin pyörittelin kalafileet jauhossa, jossa oli vehnä- ja ruisjauhoja, tilliä, merisuolaa ja pippurisekoitusta. Sitten fileet paistinpannulle, jossa voi tirisi lupaavasti. Noin neljä minuuttia per puoli, toista puolta paistaessa loppuvaiheessa tirautin pannulle sitruunamehua ja valkoviiniä.
Nostin kypsät fileet pannulla pois ja lisäsin pannulle kapriksia, näin paistomehuista sai aikaan maistuvan kastikkeen.

Meriahvenen kaveriksi yrttijuustoista perunamuusia sekä porkkanaa ja palsternakkaa. Ruokajuomaksi italialainen pinot grigio.

Hyvää ruokahalua!

Paluu

Onkohan täällä enää yhtään lukijaa..? Miettii Minna tätä naputellessaan sadepäivän ratoksi. Piti pitää pieni tauko, joka venähtikin sitten reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Pahoittelisin poissaoloani, ellei se olisi tehnyt niin hyvää. Välillä tuli huono omatunto; en ole blogannut mitään aikoihin, enkä edes lukenut muita blogeja. Opettelin itseni siitä tunnetilasta eroon.

Auringonlasku

Läppäri on kerännyt pölyä, Facebook ja Twitter on kurkisteltu keskimäärin kerran päivässä puhelimella. Olen muuten löytänyt Twitteristä uuden irlanninsuomalaisen tuttavuuden, kaimani Minnan Sligosta. Samoin tutustuin Janeen, joka asuu tämän merenlahden toisella laidalla. Poutapäivänä voisin melkein vilkuttaa etukuistilta ja toivoa, että se näkyisin Mayoon saakka.

Hellepäivän päätös

Olen taukoni aikana nauttinut joutenolosta, rentoutumisesta ja kovin kesäiseltä tuntuvasta kelistä. Grillit ovat naapurustossa sauhunneet melkein joka ilta, on taas tuhottu lihaa ja kalaa pienen kylän edestä. Vyötärönympärys alkaa muistuttaa sitä kaljatynnyriä sixpackin sijaan, täytynee taas alkaa polkea tuota kuntopyörää.

Kello 22.30

Olen tuntenut oloni vanhaksi ja nuoreksi yhtä aikaa, ystäväni 21-vuotissyntymäpäivillä. Olen nauranut itseni kipeäksi ja valvonut aamuseitsemään Dublinin yössä. Olen sivistänyt itseäni taidenäyttelyssä, jossa rakastuin erääseen valokuvaan niin, että se roikkuu nyt ruokailuhuoneemme seinällä. Olen antanut mieleni viedä ja viitannut kintaalla ”velvollisuuksille”. Akkuni ovat täysin latautuneet.

Kevyempää kesäruokaa - vadelmarahka

Sitten ne isot uutiset. Paras (ja ainoa) veljeni menee naimisiin syyskuussa! Nyt on siis luvassa paljon hääaiheista jännitystä ja pikkusipistelyä. Varasin tänään lennotkin, nyt ei puutu kuin se mekko ja häälahja. Onneksi on vielä aikaa, ja ystäväni Teresa on metsästänyt menestyksekkäästi oikean väristä ja mallista mekkoa netistä. Kengät kun jo on, niin Minna päätti heti millaisen mekon haluaa. Ongelmana on vain se, että mekko kaikessa täydellisyydessään on tällä hetkellä olemassa vain pääni sisällä, mutta läheltä liippaavia live-versioita on löytynyt sen verran, etten vielä heitä pyyhettä kehään.

Tom  paistattelee

Tänään on sadepäivä. Imuroin, kävin lenkillä ja nyt ollaan vaan. Iltaruuaksi meriahventa kapriskastikkeessa.

Olen palannut.

Rentoutus

Onko Reilua?

Kysyn vaan, onko se reilua että sekä minä että Stuart joudumme lähtemään aamulla töihin, kun taas katit karvanaamaiset saavat viettää koko päivän suunnilleen tällaisessa olotilassa?

Minä sanon että ihan epistä. Kissat sanoo että tämä on ihan oikein. Ja muista ostaa sitä parempaa kissanruokaa.

Minä Olen Vähän Väsynyt

Vielä täällä ollaan, kiireen keskellä ja kamalassa hulinassa. Aika ei riitä mihinkään, tai siltä ainakin tuntuu ja huonolla omatunnolla vilkuilen teidä blogeja ja päivittelen kun en ole ehtinyt mitään kirjoittaa ikuisuuksiin. Töissä eletään stressaavaa aikaa ja muutenkin tuntuu jaksamisen kanssa olevan vähän niin ja näin.

Tänään saan Stuartilta vierihoitoa ja kahdenkeskistä laatuaikaa. Ehkäpä käymme jopa elokuvissa. Tai sitten ei. Päässä surisee siihen malliin kummallakin, että voisi ihan yhtä hyvin maata kasvismaisessa olotilassa sohvalla ja katsoa televisiosta hömppää. Mutta joka tapauksessa, ilmoitan että olen täällä edelleen, ja tarkkailen tekemisiänne ;)

Pieni muistivihkoni on kerännyt sivuihinsa blogien aiheita, tekstiä tulee kunhan akka ehtii istumaan koneelle ja jäsentää ajatuksensa muidenkin ymmärrättäviksi. 

Kevättä Kynttelistä

Sunnuntai 5.2.oli Kynttilänpäivä ja Runebergin päivä. Ne kuuluisat tortut jäi leipomatta, vaikka ostinkin mantelijauhetta valmiiksi. Jospa kokeilen vaikka ensi viikolla, tuskin se Runeberg suuttuu, vaikka tekisinkin torttuja muulloinkin kuin nimikkopäivänään. Ja jos suuttuu, niin tulkoon sitten itse paikan päälle valittamaan.

Maanantai oli varsin sumuinen päivä. Aamulla ei olohuoneen ikkunasta nähnyt edes pihatien päähän asti. Aina silloin tällöin sumun halkaisi ohi ajavan auton valot hitaasti ryömien eteenpäin. Pikku hiljaa sumu hiipi vuoren rinnettä ylöspäin, mutta jäi sinne roikkumaan koko päiväksi. Sopiva päivä kauppareissuiluun, hyppäsin autoon ja suuntasin kylille.

Sumusää oli houkutellut paikalle muutaman muunkin shoppailijan, tosin osasyynä saattoi olla myös paikallisen Lidlin ja Aldin maanantaitarjoukset. Minulla ei juuri silloin ollut tarvetta sohvapöydälle tai sauvasekoittimelle, mutta tuoretta leipää nappasin kyytiin pari pussillista. Arkkupakastin oli ehkä vuoden 2011 paras ostos. Hyllyjen välissä törmäsin entiseen työkaveriin, jota en ollut nähnyt aikoihin. Rupateltiin melkein tunti, ja naureskeltiin yrttisiemenpusseille. Tinjami oli latinalaiselta nimeltään jotakin vulgaris ja pohdimme, mikä tekee tinjamista vulgaarin? Kasvaako se jotenkin hävyttömään muotoon? Fionnuala osti pussillisen siemeniä ja lupasi kertoa, miten härskiltä se tinjami keittiön ikkunalaudalla näyttää.

Yrttitarha ikkunalaudalla onkin oikeastaan aika puoleensavetävä ajatus. Kukkalaatikko, multaa, siemeniä ja muistia sen verran että ne tulee kasteltua kans. Maaliskuun projektiksi tuo, muistuttakaa joku että käyn työpaikan puutarhalta hyvää multaa! Tällä kertaa ostin vain pienen kevätesikon ikkunalautaa koristamaan. Kotiin tullessani harmittelin saman tien, miksen ostanut useampaa, niin mukava väriläiskä harmaaseen sumupäivään.

Kotimatkalla pysähdyin ottamaan pari valokuvaa epätavallisen tyynestä merenlahdesta. Sumu roikkui edelleen vuorenrinteillä, mutta ilmassa tuoksui jo kevät. Lämmin, pehmeä päivä. ”Grand soft day”, kuten sanonta täällä päin kuuluu. Kotipihan kiven juurella narsissit ovat jo ihan vähän nupulla. Kyllä se tästä kevääksi kääntyy.

Kissan Kylvetystä ja Muuta Kivaa

Tällä viikolla sain taas kolme vapaapäivää, kun niitä viime vuoden lomapäiviä pitää vain yhden viikossa, niitä riittää kiitettävän kauas. Ne neljä päivää, jotka tehdään töitä, tehdäänkin sitten urakalla. Vastikään päiviteltiin, että ei kai se kausi jo nyt ala. Mutta kyllä se vain sieltä päälle puskee, melkein huomaamatta. Ensi viikolla on koulujen talviloma, silloin riittää huisketta taas.

Lauantai-iltana tuli töistä kotiin kamalan viluisena. Kaksi kuppia teetä ei auttanut vilutukseen lainkaan, eikä edes takassa loimottava tuli, saati täysillä hehkuva keskuslämmitys. Voi, kuinka olisinkaan tahtonut saunaan! Saunan korvikkeeksi laskin itselleni oikein kuuman kylvyn. Sellaisen, josta noustaan hummerinpunaisena posket hehkuen pois. Ja lihaksia rentouttavaa kylpyvaahtoa sekaan ja paljon. Ja vielä joku juorulehti seuraksi. Ei löytynyt lukematonta lehteä, mutta Aku Ankan Taskukirja ajoi saman asian. Pulahdin ammeeseen ja pikku hiljaa alkoi vilu väistyä jäsenistä.

Kylpyhuoneen ovi oli raollaan, ja pian oven rakoon ilmestyi pieni karvainen naama. Lily oli utelias, tahtoi tietää miksi emäntä viihtyy isossa ammeessa, jossa Lily yleensä istuu ja tahtoo juoda vettä suoraan hanasta, sillä välin kun isäntä ja emäntä harjaavat hampaitaan. Etukäpälät varovasti ammeen reunalle, ja kissa kurkotti ammeen reunan yli ja maukaisi ihmeissään. Mitä tämä valkoinen höttö oikein on? Lily tepsutteli takaisin käytävän puolelle, muttei pitkäksi aikaa. Pian karvanaama istui taas ammeen vieressä ja maukaisi ihmetellen, eikö emäntä jo joutaisi rapsuttamaan korvan takaa? Kovasti kylpyvaahtoa nuuhkittuaan, Lily tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan kylpyamme, vaan sänky, ja tuo valkoinen vaahto onkin emännän uusi peitto. Tämän johtopäätöksen innostamana Lily päätti hypätä mukaan!

Voi apua sitä räpistelyä ja kauhua, kun kissa tajusikin hypänneensä veteen! Surkea rääkäisy, ja kissa oli ammeesta pihalla alle sekunnin sadasosan. Sitten tule emännällekin kiire, likomärkä kissa valloillaan ympäri taloa, jonka pöydillä majailee kännyköitä, läppäreitä ja muuta vettä sietämätöntä tavaraa, ei ollut mielekäs ajatus. Märkiä tassunjälkiä kylpyhuoneesta keittöön; keittiöstä olohuoneeseen, jonka matolla oli kissankokoinen lammikko, siinä oli ilmeisesti ravisteltu enimmät vedet pois turkista. Tassunjäljet johtivat makuuhuoneeseen ja sängyn alle. Sitä ennen oli käyty pyörähtämässä sängyn päällinen märäksi. Päästin muutaman ärräpään ja konttasin sängyn alle.

Sitten jo naurattikin. Sängyn alla murjottamassa oli varsin surkean näköinen, litimärkä ja itsetunnolleen kolhun saanut kissa. Kääräisin kissan kuivaan pyyhkeeseen hieman vastoin sen tahtoa, ja kiskoin ihmisten ilmoille. Uskomatonta, kuinka paljon vettä mahtuu kissan turkkiin! Kissa lempeän tiukkaan otteeseen polvieni väliin ja hiustenkuivain surisemaan. Alkushokin jälkeen Lily vaikutti melkein nauttivan lämpimästä ilmasta ja huomiosta. Räjähdin itsekseni nauruun; tässä sitä istutaan makuuhuoneen lattialla, kissa polvien välissä, kuivaamassa sitä föönillä. Arjen komiikkaa.

Lily murjottaa

Stuart oli sitä mieltä, että Lilyn turkista tuli pesun ja kuivauksen jälkeen tavallista pehmeämpi. Lily on sittemmin vältellyt kylpyhuonetta, joten voisin kuvitella ettei tätä tapahtumaa uusita ainakaan lähitulevaisuudessa. Lisäharmia kissan elämään toi matokuuri, jonka tällä kertaa hoidin niskaan laitettavalla nesteellä normaalien tablettien sijaan. Tablettien syöttäminen Lilylle ja Tomille on parhaimmillaan haasteellista ja pahimmillaan täysin mahdotonta. Niskaan laitettava neste on kohtuullisen nopea ja helppo tapahtuma, sillä hoidetaan myös punkki- ja kirppusuoja, ja olin iloisesti yllättynyt että madotus onnistuu samalla tavalla.

Tom istuu tyytyväisenä polvilukossani ja kehrää kun niskaan hierotaan tököttiä (haisee muuten kamalan pahalle), herra ei turhista säiky ja tietää että tällaisen käsittelyn jälkeen yleensä saa pari herkkupalaa. Lily onkin sisukkaampi, ja neiti kääritään pyyhkeeseen ennen polvilukkoon asettamista. Emännänkin refleksit ovat vuosien varrella kehittyneet salamannopeiksi, neste on Lilyn niskassa sekunnissa, ja kissa hyökännyt sohvan alle piiloon kuin ohjus. Tehtävä suoritettu ja sitten jaetaan herkkuja. Lily murjottaa puolisen tuntia ja tulee sitten syliin. Tom kiehnää jaloissa. Kissan maailmassa taas kaikki hyvin.

Pyjamapirut

Huomasin tämän otsikon päässeen Suomenkin lööppeihin. Voisinpa sanoa, että olen yllättynyt. Pidän edelleenkin uskomattomana sitä, kuinka pyjama päällä marssitaan kauppaan, pikaruokalaan tai vaikkapa koulun portille lapsia vastaan. Pikainen nettihaku näyttää, ettei kyseessä ole pelkästään irlantilainen ilmiö, naapurisaarella näkyy olevan aiheelle omistettuja nettisivuja, ja isomman rapakon takana näitä ilmiöitä seuraa ja hyväksyy tai paheksuu kokonainen nettiyhteisö. Irish Times –sanomalehti kirjoitti aiheesta viime viikolla.

Olenko minä tavattoman suvaitsematon ja vanhanaikainen jos olen sitä mieltä, että pyjamia kuuluisi pitää vain kotona, sisätiloissa, sohvalla? Pitäisikö minun sittenkin ottaa avosylin vastaan tämäkin kyseenalainen muotitrendi, jossa sängystä pyörähdetään suoraan ihmisten ilmoille eikä siirtymään tarvita muuta kuin hädin tuskin kengiksi minun kirjoissani laskettavat Ugg-saappaat? Ei onnistu.

Tuon Iltalehden ja Irish Timesin juttujen sivuaman kyltin paikkahan oli paikallinen Social Welfare –toimisto, eli siis paikallinen Kela-konttori/työvoimatoimisto. Sinne siis mennään mm. silloin kun etsitään työpaikkaa. Kyllähän siinä annetaan varsin edullinen kuva mahdollisesta työnhakijasta, jos ei ole viitsitty edes pukeutua. Tosin nämä elämäntapatyöttömät taitavat muutenkin tehdä kaikkensa varmistaakseen ettei valtion kirstu napsahda omalla kohdalla kiinni, työnteolle allergisia kun tuntuu löytyvän joka maasta. Pyjamat päällä koko päivän oleva, kotoaan käsin työskentelevä Farhad Manjoo, kirjoitti trendin puolesta aiemmin tässä kuussa. Ja kaipa tuo kotoa käsin työskentely on se poikkeus sääntöön. Se ainoa.

Ei kai tämä tällainen ”trendi” ole ajautunut Suomeen, eihän? Jotenkin on vaikea kuvitella kenenkään varsinkaan talvisin hiippailevan lähikauppaan maitolitraa ostamaan, tai noukkimaan lapsia koulusta pyjama päällä. Jos joku suomalaisella kadulla kävelisi vastaan pyjama päällä, luulenpa että ensireaktioni olisi pohtia liekö kyseessä lähimmän sairaalan psykiatrisen osaston potilas, ja sitten soitaltaa valkotakkisille sedille ja tädeille ja kysyä, puuttuuko pääluvusta ketään.

Mutta niin, nyt ei saa käsittää väärin, että minä vihaan pyjamia. Päinvastoin, minä rakastan niitä! Mukavat, rennot ja pehmeät. Talvella sopivan pitkät lahkeet, kesäisin kevyttä ilmavuutta. Kirjoitan tätäkin postausta kirjaimellisesti puolipukeissa, ”normaali” paita päällä, mutta jalassa ovat harmaa-valkoruudulliset pyjamahousut. Mutta näissä ei lähdetä kaupparetkelle!! Mikään ei ole ihanampaa, kuin töistä kotiin tullessa huomata ettei illaksi ole mitään menoa, ja suoriutua saman tien pyjama päällä illaksi sohvalle laiskottelemaan. Vapaapäivinä pyjama pysyy ylläni usein puolillepäivin, ainakin puoliksi.

Potkupukuporukkaa

Hamstraan pyjamia, ja niitä löytyy kaapistani vaikka minkälaisia. Settejä, joissa on ylä- ja alaosa pitkilla hihoilla, lyhyillä hihoilla ja kaikenpituisilla lahkeilla. On lyhyitä yöpaitoja, pitkiä lattiaan asti ulottuvia tasaraitamekkoja, hihattomia yöpaitoja, erillisiä pyjamahousuja, joiden kanssa pidetään vanhoja kuluneita t-paitoja. Ystäväni usein toteaakin että jos olisin trijonääri, niin shoppaisin vain pyjamia ja designer-kenkiä. Ja oikeassa onkin.

Kun nyt kerran valitetaan, niin valitetaan vielä vähän niistä oudoista aikuisten potkupuvuista/pyjamista, jotka täällä päin tunnetaan nimellä onesie. Kuten kuvastakin näkyy, kyseessä on potkupuku aikuisille. Vaatekappale tuli ensi kerran vastaan Scrubs- eli Tuho-osasto –komediassa, ja luulin sen olevan fiktionaalinen olento. Väärässä olin. Pian niitä roikkui rekit väärällään melkein joka kaupassa, ja silloinkin vielä luulin niitä naamiaisasuiksi. Tulipa vastaan myös hupullinen versio. Kuka niitä ostaa ja pitää päällään? Voisin kuvitella Stuartin soittavan niille samaisille valkotakkisille, jos löytäisi minut potkupuku päällä kotoa pyörimästä. En ymmärrä.

Huh, jopas helpotti! Seuraavassa postauksessa en valita ja kitise näin paljon, lupaan :)

Onesie kuva täältä

Scrubs kuva täältä