Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Yllätysystävä, Kipeä Kissa, ja Toistatuhatta Nunnaa

Sain juhannusviikolla ihanan yllätyksen. Tiistaiaamuna töihin ajellessani tuli vastaan tuttu punainen Mini, ja mielessäni ajattelin että Soniahan se siinä ajaa Cathyn autoa. Ja samantien otin takapakkia ja pisti aamu-unisuuden piikkiin tämän havaintoni. Sonia on rakas ystävä, joka muutti takaisin Barcelonaan melkein kolme vuotta sitten. Eli ei siis ole näillä seuduilla autoilemassa, ja naurahdinkin että mikähän sai minut häntä ajattelemaan.

Työpaikalla aamukiireet keskeytyivät kun kaveri tuli hakemaan toimistosta, sanoi että joku haluaa puhua kanssani. Ja siellä seisoi ystävä rakas, Sonia ja poikaystävänsä ikään kuin ei olisi koskaan lähtenytkään! Voi ilon ja onnen määrää. Hän oli järjestänyt yllätysvisiitin Irlantiin eikä kertonut kuin kahdelle ihmiselle tulostaan. Salaisuuden pitäminen sellaisena on haasteellista kaikkialla, mutta näin pienessä kylässä suoranainen ihmeteko.

Ajoitus oli täydellinen, minulla oli seuraavat kaksi päivää vapaata, joten tiistaina käytiin pubissa, keskiviikkona syömässä, torstaina syömässa isommalla porukalla, perjantaina kokoonnuttiin vielä isommalla porukalla ja lauantai-iltana vilkuteltiin hyvästit ja luvattiin että talvella nähdään Espanjan auringon alla!

Stuart tietää että minä en voi kieltäytyä minkäänlaisen eläimen auttamisesta. Siksipä keskiviikkona meille saapui vähin äänin kolmas kissa. Molly asui alunperin Stuartin äidin luona, mutta tämän peri-irlantilainen tapa menettää mielenkiinto lemmikkiin heti, kun se sairastuu, tarkoitti sitä että Molly tarvitsi uuden kodin. Kisulla on karvaton alue aina leuan alta rintakehään saakka, eläinlääkäri epäili ruoka-allergiaa, joten misu saa erikoisravintoa, puolikkaan tabletin päivässä ja eläinhoitaja Minnan määräämää Helosan-rasvaa ja niin paljon silitystä kuin jaksaa vastaanottaa.

Viikko uudessa kodissa ja Molly on paranemaan päin. Rupi on jo kokonaan kadonnut, mutta pälvikalju paistaa edelleen. Isä ja äiti laittoivat lisää Helosania kun ei täältä löydy vastaavaa, ja olipa paketissa karkkiherkkuja kans! En vielä ole ottanut Mollysta kuvaa, kissaneiti ei halua poseerata ennen kuin koko turkki on palannut entisiin pörröisiin mittoihinsa.

Ja sitten ne nunnat. Sattumalta löysimme netistä artikkelin, jossa kerrottiin yrityksestä rikkoa Guinnessin maailmanennätys. Listowelin kaupungissa, Kerryn kreivikunnassa olivat Pieta House –hyväntekeväisyys- ja kriisiapujärjestön aktiivitoimijat päättäneet järjestää Nunnapäivä –tapahtuman. Paikalle oli tarkoitus saada mahdollisimman monta nunnaksi pukeutunutta ihmistä ja samalla kerätä varoja järjestön toimintaan. Kuulosti tarpeeksi hullulta/hauskalta/hyvältä ajatukselta että lähdettiin mukaan.

Kolme ja puoli tuntia autossa, ja saavuimme herttaiseen pikkukaupunkiin, jonka jokaisen kaupan ikkunassa komeili lappu ”Suljetaan aikaisin Nunnapäivän vuoksi”. Majapaikkamme oli aivan keskustassa ja sen omistaja opasti meidät urheilukentälle noutamaan nunnankaavut. Kun olimme saaneet asusteet kuntoon, tapahtuman järjestäjät ohjasivat meidät lähimpään pubiin. Surrealistinen olo; pubissa olut virtasi ja tiskin kumpikin puoli oli täynnä nunnia. Kaksi isoa turistibussia pysähtyi pubin ulkopuolella ottamaan kuvia sekalaisesta nunnakunnassa, joilla oli tuoppia ja tupakkaa käsissään.

Varsinainen maailmanennätys rysähti rikki samaisella urheilukentällä, josta saatiin puvutkin. Virallinen lukema oli 1436 nunnaa, entinen ennätys oli 250 eli ei jäänyt pienestä kiinni. Parisataa käännytettiin porteilta pois vääränlaisten kenkien tai liian lyhyen helman vuoksi. Niskaan ropsahti kylmä sadekuuro, ja nunnat päästettiin pois aitauksesta. Kaupunging jokainen pubi oli nunnia pullollaan, ja aamuyön tunneilla me kolme jaksoimme juuri ja juuri vaeltaa takaisin majapaikkaamme. Seuraavana aamuna pekoniaamiainen oli mahdollisesti maailman paras, ja pikaisen jaloitteluretken jälkeen käännettiin Mazdan nokka kotia kohti.

Thank you, Listowel! Good night!

Uusi Vuosi, Vanha Naama

Näin siinä taas kävi. Joulu ja vuodenvaihde tuli ja meni sen kummemmin bloggailematta. Itse asiassa oli vaan sellainen olo ettei oikein ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa juuri mistään joten olinpas kerrankin hiljaa. Nyt onkin aikaa päivittää tapahtumia ja palata kohtuulliseen normaalitilaan. Siispä tähän asti tapahtunutta:

Joulu

Joulu oli aivan ihanan rentoa ja laiskaa oloa. Oltiin kummatkin kotona, syötiin, juotiin ja laiskoteltiin. Yhdessä vietetty aika tuntui aikamoiselta luksukselta kun Stuart oli ensin reissussa viisi viikkoa. Töihin paluu Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä oli jonkinasteinen shokki aivotoiminnalle. Kiirettä piti välipäivät ja koululaisten joululoman loppuun saakka. Sainpahan takamukseni sohvalta ylös.

Pässiin Pahki

Joulukuu on huono autoilukuukausi Minnan maailmassa. Viime vuonna kuului *poks* ja Mazdan takapuskuri saatiin mukavasti halki jäisellä tiellä renkaat tyhjää sutien peräpää kohti kiviaitaa liukuen. Tasapuolisuuden nimissä sitten tänä vuonna pistettiin Molly-Mazdan etupää remonttiin. Remontin alkuun saannissa avusti elämäänsä kyllästynyt pässi, joka hoiperteli keskellä tietä pimeässä, ja kun vastaan tulevan auton pitkät valot oikein sopivasti häikäisivät, niin pässin huomasin vasta kun se retkotti konepellillä ja siitä liukui yllättävän siroliikkeisesti tien sivuun ja tajusi sentään heittää henkensä. Tuloksena tästä seikkailusta siis yksi hengetön pässi, ruttuinen auton keula ja €2500 euron lasku. Kyllä maalla on mukavaa!

 

Uusi Vuosi

Oltiin kummatkin töissä tämäkin pyhä, joten vietettiin vuodenvaihde kiltista ja sivistyneesti kotosalla. Hetken verran pohdittiin että josko sittenkin pitäisi lähteä ihmisten ilmoille, mutta sitten tajuttiin että silloinhan pitäisi pukeutua, laittautua ja lähteä kotoa pois baariin, jossa humalaiset tuuppivat tietään ihmisjoukon halki joko baaritiskille, vessaan, tai ulos tupakalle. Vaikkei täällä raketteja ammutakaan (Halloweenina kyllä, en ymmärrä [toim. huom]) luontoäiti järjesti valoshow’n salamoineen ja ukkosen jyrinöineen. Ei siihen muuta tarvittukaan.

Taas Vanheni

Syntymäpäivätkin oli tuossa vuodenvaihteen jälkeen ja nyt on monta kertaa vanhempi olo kuin samaan aikaan viime vuonna, vaikka viimeksi olikin pyöreät vuodet. Olenkin siis päättänyt tehdä Benjamin Buttonit ja täyttää vuosia takaperin aina 25 saakka ja aloittaa sitten uudestaan. Hyvää 29-vuotissynttäriä minulle! Stuart hemmotteli hyvällä ruualla, pötsi pitkällä oli hyvä olla.

Muuta Uutta

Eipä tässä sitten juuri sen ihmeellisempää kuulukaan. Töissä on hiljaista ja sekös Isoa Pomoa ahdistaa. Ja kun Isoa Pomoa ahdistaa, niin sitten ahdistaa muitakin. Kyllä on taas viime viikon ajalla pariinkin kertaan tuumaillut että mitenkäs olisi jos vaihtaisi alaa? Onneksi on noita viime vuoden lomia vielä pitämättä, olen töissä vain neljää päivää viikossa muutaman seuraavan viikon ajan. Jospa se sitten alkaisi taas sujumaan paremmin, ilman hulluja vaatimuksia ja mahdottomia tavoitteita. Stuart läksi vielä pariksi viikoksi isänsä luo, yläkerran lattia kun jäi viime reissulla laittamatta, kun sen saa loppuun niin sitten hän on tyytyväinen. Sillä välin minä otin sukkapuikot esiin ja uhkasin neuloa ihan oikeat villasukat(!). Olen 31 29 elinvuoteni aikana neulonut tasan yhdet villasukat, nekin ala-asteen käsityön tunneilla, Leila-open uskomattoman kärsivällisen opastuksen alaisena. Kantapään käännöksestä taisi jäädä jonkinlaiset traumat, mutta nyt meinasin ottaa härkää sarvista ja sukkaa puikosta ja kokeilla onnistuuko. Netissä kun näyttäisi olevan sellaisia ohjevideoita, joista meikäläinenkin saattaisi saada tolkkua.

Elämme jännittäviä aikoja!

Joulu, Joulu On Meillä

Nyt se saa tulla. Kinkku on pakastimessa, laatikot samoin. Eilinen päivä meni leipoessa tasapuolisesti sekä suomalaisia että irlantilaisia jouluherkkuja. Mince pies on pieni, voitaikinaan tehty leivonnainen jossa perinteisesti on täytteenä mincemeat-nimistä makeaa, joka ei nimestään huolimatta sisällä lihaa ollenkaan. Meillä töissä siihen laitetaan rusinoita, kovetettua kasvisrasvaa (hyi), siirappia, sitruunan ja appelsiinin kuorta ja mehua, konjakkia, omena- ja porkkanaraastetta ja jouluisia mausteita. Meidän talossa kun ei rusinat oikein maistu, keittelin Nigella Lawsonin ohjetta mukaillen täytteen tuoreista ja kuivatuista karpaloista, omenaraasteesta, appelsiinista ja vapaalla kädellä lorautetusta portviinistä. Hyvää tuli ja Stuartkin tykkää.

Ja sitten tietysti joulutorttuja (kiitos Marjolle luumuhillosta) ja liha-riisipasteijoita. Pasteijat piti laittaa pakkaseen piiloon saman tien, niistä tulee liian helppoja makupaloja, joita huomaamattaan keittössä ohi kulkiessaan natustelee tusinan verran! Suklainen juustokakku on pakastimessa myös valmiina, saa nähdä riittääkö vatsalaukun vetoisuus koko komeuteen vai porrastetaanko ruokailu parille päivälle. Ne riisipiirakathan tuli syötyä jo ennen kuin Stuart ehti kotiin, mietin että vieläköhän niitä jaksaisi/viitsisi/tarvitsisi tehdä.

Niin, Stuart viimein rantautui kotiin tiistai-iltana!! Viiden viikon poissaolon jälkeen, kyllä siinä ehti jo ikävä ollakin! Nyt ollaan sitten nyhjätty kylkimyyryssä kuin teinipariskunta konsanaan viimeiset pari päivää. Ja ollaan muuten kumpikin lomalla, eikä hötkyillä minnekään.

Jos viime tähän aikaan oltiin kotiarestissa lumen keskellä ilman juoksevaa vettä ja kiroiltiin kun ei päästy Suomeen joulun viettoon, nyt on luontoäidillä ja säiden säätäjällä eri nuotit telineessä. Eilen oli lämmintä +14 ja nurmi pihalla vihreää. Tänään muistuttelee pilven ukko mitä sieltä voisi tulla, ropsauttaa reakuuron ikkunaan ja voimalla. Tuli mitä tuli, sisällä on lämmin ja kotoisa olla, jouluradio soi ja kiireinen ihminen totuttelee pyjamapäiviin.

Siirrymme nyt joulun viettoon ja koneelta pois. Possunpylly nostetaan sulamaan, viini korkataan ja takkaan sytytetään tuli. Tulkoon Joulu!

Ihanan rauhallista, tunnelmallista ja herkullista joulua teille kaikille!

Villasukkahiihtäjä

Eräässä haastepostauksessani tunnustin kuuluvani villasukkahiihtäjien klaaniin. Käpäliäni lämmittää villasukat vuodenaikaan katsomatta, varsinkin täällä Irlandiassa lattiat tuntuvat usein viileiltä kesäisinkin ja aamusuihkusta kylmälle laattalattialle hyppääminen on inhottavaa. Siksipä ne villasukat ovat aina käden (ja jalan) ulottuvilla. Ilmeisesti tämä villainen tapani on paljastunut muillekin, sillä Suomen-loman tuliaisina laukkuuni sujahti kokonaiset neljä paria villasukkia ja ne iki-ihanat pinkit Reino-tossut.

Reino-tossut jalassa hiippaillaan sisällä ja välillä pihankin puolella. Viime viikolla kipaisin lähikaupasta maitoa ja kuivahiivaa, kun tuttu tyttö pysäytti minut matkalla kassalle ja kysyi mistä olin ostanut kivat kenkäni. Reinoilla olisi siis markkinarakoa täälläkin päin. En tosin sanonut tytölle, että ne on oikeastaan aamutossut.

Villasukat jalassa olen hiihdellyt illat töiden jälkeen ja vapaapäivät. Tänään vietän rauhallista aamua blogeja lukien ja päivittäen ja kuuntelen samalla suomalaista radiota netissä. En vielä Rouva Hoon vinkkaaman jouluradion säveliä kuuntele kuitenkaan, töissä jo raikaa joululaulut, ajattelin että pidän kodin vielä joululauluttomana sektorina muutaman päivän ajan. Kun on virallisesti joulukuu, niin sitten soitetaan kyllä niin että kuuluu!

Sain jo ensimmäiset joululahjatkin ostettua, ja tänään kävin ullakolta joulukoristeita alakertaan odottamaan paikoilleensijoittelua. Lily kävi jo nuuskimassa pukin reen ja lumiukon hatun, ja sitten istahti omistajan elkein valokuitukylän laatikon päälle ja tarkkaili tilanteen etenemistä. Tom –herra vilkuili sivusilmällä keittiön ovelta ja ihmetteli että mikä on kun ei ruokakuppiin ilmesty täytettä.

Tämän päivän suunnitelmissa olisi hieman kauppailua (jännittävää!) ja vähän siivoilua (vielä jännittävämpää!!), ehkä leivontaa ja illaksi on sovittu tiukka aikataulu DVD:n ja nachojen merkeissä Teresan kanssa. Nachoista tulee sikahyviä ja niitä täytyy tehdä paljon. Siksipä meinasinkin paastota hiukan ja syödä vain jugurttia, nachoista tulee niin helposti nachoähky. Asiaan ei tietenkään vaikuta syötyjen nachojen määrä, ei.

Nam nam ja tirtsakkaa tiistaita!

Taivaalla Harmaata

On ollut harmaata, koko päivän tänään ja eilenkin jo iltapäivän puolella. Kaahasin kaupoilta kotiin, että sain melkein kuivat pyykit langalta sisälle. Kun niitä sinne ripustelin, oli aurinkoinen ja tuulinen sää, täydellinen pyykinkuivatuskeli siis. Kaupoilla en viipynyt kuin pari tuntia, mutta sillä välin oli jo mereltä nousseet tummat sadepilvet ja siellä ne mököttävät vieläkin, mokomat. Sainpahan kuiviksi, ja sisällä tuoksuu ihana puhdas pyykki.

Aloittelin jo jouluostoksia, ajattelin että jospa kerrankin teen niinkuin suunnittelen ja jaan joulunajan kuluja useammalle viikolle sen sijaan, että joulukuussa parin viikon sisään palaa kuukauden palkka lahjoihin, ruokaan ja juomaan. Juomasta puheen ollen, olen pikku hiljaa kartutellut viinivarastoamme, melkein joka kaupassa näyttäisi olevan jos jonkinlaista viiniä tarjouksessa. Meinasin koeajaa naapurin rouvan kanssa tämän australialaistuotoksen kunhan rouva pääsee taas vierailulle. Oli niin halpaa, että en ihan helpolla usko sen olevan juomakelpoista (siksi on varalla vanha tuttu suosikkiviini, ettei vaan jäädä rouvan kanssa kuivin suin istumaan). Miksi sitten ostin, jos en usko että siitä on juotavaksi? Sisäinen Sulo Vilén siellä huutelee että ”Kun saatiin niin halvalla”, mutta ihan oikeasti aina mietin että saatiinhan silloin Italian-lomalla niin hyviä viinejä parilla eurolla lähimarketista, niin luulisihan että kyllä täälläkin joskus onni potkaisisi. Siispä halpisviini testiin ja kerron teille kuinka akan kävi. Niin, ja kaupassa kaveri huomautti että etiketin liskohan taitaa olla sukua tatuoinnilleni, pää vain eri suuntaan kallellaan.

Työpaikan pikkujoulujen ajankohta ja paikkakin on päätetty; 18.12. suunnataan Galwayn kaupunkiin juhlistamaan kaikkien joululoman alkua. Sitten iski vaatekriisi. Kun ei ole mitään päällepantavaa, ei sitten mitään vaikka vaatekaapit (ja niitä on tässäkin talossa neljä isoa) pursuaa vaatetta. Parin nettikaupan sivuilla kävin tirkistelemässä ja kauhistelin helmojen lyhyyttä. Jos on koivet kuin männyn rungot, ei niiden kanssa patsastella pikkumekossa työkavereiden edessä vaikka olisi kipannut kuinka monta glögimukia kitusiinsa. Toinen vaihtoehto olisi kokopitkä mekko, mikä ei kiehdo ihan vaan siitä syystä että ne helmat on minut tuntien varmasti kengän koron, pöydänjalan tai vieruskaverin tuolin jalan alla ennen kuin ollaan saatu jälkiruuat syötyä. Onhan tuolla kaapissa yksi kiva mekko, ja siihen olisi sopivat monotkin... Mutta olisihan se kiva saada jotain uutta päälleen, eikös vaan?

Stuart puuhaa edelleen remonttia naapurisaarella ja minä olen yksin kotona. Paitsi etten ole ollut juurikaan kotona, ja jos olen ollut, niin en todellakaan yksin. Ystävät rakkaat ovat huolissaan mielenterveyteni laidasta ja tulevat kuka milloinkin viihdyttämään iltojani. Nyt kun saisi niille sanotuksi että minä kaipaisin ihan vähän omaa aikaa. Ihan vähän vaan, niin että saisin nauttia hiljaiselosta hetken verran, sitten kyllästyä siihen ja palata takaisin sosiaaliseksi eläimeksi. Ehkä ensi viikolla sitten.

Nyt kapinoin harmautta vastaan takkatulen ja kynttilöiden voimin. Ehkä myös tippa viiniä auttaisi. Ihan vaan lääkkeeksi tähän harmauteen.

Syksy Saa

Hyvää syyskuuta! Sinne hurahti elokuu, eilen pankin tädin kanssa päiviteltiin että vasta oli toukokuu ja kaikki odottivat innolla lämmintä kesää. Odotellaan muuten edelleenkin, ja voi olla että odotellaan ensi vuoteen saakka ellei jotain ihmettä tapahdu. Kun lapset palasivat takaisin koulun penkille, sää parani hetkeksi, itse asiassa nytkin täällä on +18 ja aurinkoista eli irlantilaisittain ihan kesäsää. Mutta syksy on jo ihan nurkan takana.

Ja vaikka kovasti kesästä ja helteistä tykkäänkin, tämä tässä on parasta aikaa vuodesta. Vielä on lämmintä, mutta taka-alalla syksy muistuttaa olemassaolostaan; ilmassa on kirpeyttä, se puree ja nipistää jos menet illalla ulos ilman takkia. Ilma on puhdasta, helppoa hengittää ja se tuntuu selvittävän pään ja ajatuksenjuoksun parilla hengenvedolla. Ihanaa aikaa.

Kesällä nähdään kavereita, vietetään aikaa ulkona ja otetaan pitkistä illoista kaikki irti. Syksyllä minä ainakin käännyn sisäänpäin ja vietän enemmän aikaa pääni sisällä. Ajatusten elonkorjuu; mitä olen oppinut, mitä olen nähnyt, mitä olen kokenut. Syksyn pimeneviin iltoihin kuuluvat tietenkin takkatuli, kynttilät, kunnon kotiruoka ja lasillinen viiniä. Sylissä kehräävä kissa, hyvä kirja tai elokuva ja rauhalliset koti-illat kahden kesken. Kun parisuhteen kumpikin osapuoli tekee töitä alalla, joka on niin kausiluontoinen, syksyä odotetaan usein kieli pitkällä; nyt on aikaa olla yhdessä.

Ei kuitenkaan vielä heitetty pyyhettä kehään railakkaitten illanviettojen suhteen. Maanantai kun on se perinteinen pubi-ilta, ja nyt kantapubi Paddy Coynes on alkanut tarjota myös ruokaa, oli mitä mahtavin tekosyy lähteä porukalla syömään ennen kuin jengi hajaantuu opiskelemaan. Tokihan meistä moni jää töihin, mutta täytyihän opintojaan jatkaville järjestää läksiäiset. Sen kummempia kutsuja ei tarvittu, paikalle valui tasaiseen tahtiin kaikenkaikkiaan 11 henkeä pitkän pöydän ääreen.

Ruuasta oltiin kuultu pelkkää hyvää jo etukäteen, joten odotukset olivat korkealla eikä pettymään joutunut kukaan. Pöytään tilattiin koljaa, kanaa ja pihviä ja kaikki lautaset palautettiin keittiöön tyhjinä. Reilut annokset eikä niitä oltu hinnalla pilattu; €13,50 iso annos koljaa, saman verran valkosipuvoitäytteisestä kanan rintaleikkeestä ja €15,00 kokolihapihvistä. Houkuttelivat vielä tilaamaan jälkiruuan ja taas kerran kokeiltiin kaikkea tarjolla olevaa. Suklaa-appelsiini mousse, Baileys juustokakku ja marjapaistos tekivät kauppansa ja lusikat suihkivat pöydän puolelta toiselle, kaikki halusivat maistaa kaikkea.

Ilta jatkui aamuyön puolelle hyvässä seurassa olutta nauttien. Olettekos koskaan juoneet vaaleaa olutta (esim. Miller’s tai Corona, varmaan Coorsilla tai Budillakin onnistuu, tai Solilla) niin että pulloon sujautetaan viipale sitruunaa tai limeä niin että se jää siihen pullonkaulaan ja olut juodaan sen viipaleen läpi? Suosittelen. Sopii grillijuhliin ja meksikolaisruuan kanssa varsin mainiosti, ja ihan sellaisenaan. Mutta oluen tulee olla todella kylmää.

Viime viikolla tuurasin työkaverin lomaa, joten vapaapäiviä oli tasan yksi. Tällä viikolla otetaan vahinko takaisin ja pidän kolme vapaapäivää. Tänään on vuorossa päivä kolmonen. Ykköspäivänä eli tiistaina nukuin tuon hyvin syödyn ja juodun illan jälkeen ruhtinaallisesti ja kaikessa rauhassa puoli kahteentoista asti. Luksusta! Kävin kampaajalla ja ihmettelemässä Marjon kasvavaa vatsaa. Keskiviikkona Stuart oli vapaalla ja hoideltiin juoksevat asiat ja siivoiltiin. Tänään on minun päivä. Katson ehkä pari DVD:tä tai luen kirjaa tai surffaan netissä. Ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua.

Eilisen aamu-tv:n kokkiosiossa tehtiin possunpaistia cacciatore. Nappasin porsaanfilettä kaupasta ja suunnittelin kopioivani. Sipulia, kesäkurpitsaa, varsiselleriä, porkkanaa ja possua samaan pataan yrttien kera, päälle loraus punaviiniä, keitetään viinistä alkoholi pois, lisätään purkkitomaatit ja lyödään koko komeus uuniin puoleksitoista tunniksi ja tarjoillaan parmesanilla maustetun perunamuusin kanssa.

Kelpaisko?

Kuvat on napattu viime vuonna matkalla työpaikalle

Se On Siinä!

Sunnuntai-ilta ja tunnelma korkealla. Kuumeinen linkin etsintä netistä, missä saa katsoa lätkän finaalin suomalaisella selostuksella. Ei meinaa löytyä, YLE areena ei näytä matsia Suomen ulkopuolelle (murrr). Paniikissa avasin Radio Suomen nettilähetyksen, ihan vaan kaiken varalta että saa edes kuulla jos ei pääse näkemään. Facebookin Irlannin suomalaisten sivulta löytyi toimiva linkki www.justin.tv ja sieltä suora lähetys Mertarannan selostuksella. Marsu aivasti ja kisakatsomo saatiin kuin saatiinkin pystyyn.

Ensimmäisen erän lopussa ahdisti, ja toivoin että erätauolla pukukopissa luennoi jonkinlainen noitatohtori. Toinen erä oli tuskaista katsottavaa, kovasti tsempattiin peukut, varpaat ja kissanhännät pystyssä Leijonia voittoon. Tasoitusmaali antoi hengähtää helpotuksesta; kolmanteen erään päästään tasaviivalta. Ja sitten se alkoi.

Kuva Aamulehden sivuilta

Ihanaa, Leijonat, ihanaa. Kaksi maalia 46 sekunnin päässä toisistaan. Kun tilanne oli 4-1 alkoi jännitysolkapäät laskeutua korvien naapurista normaalitasolle. 5-1 ja hymy jäi naamalle, ei tätä enää voida hävitä. 6-1 ja nauroin ääneen, nyt sai länsinaapuri kyytiä. Kyllä se vaan tuntuu makealle, voittaa Ruotsi. Odotettiinhan sitä jo se 16 vuotta.

Hankala selittää jääkiekkoa ymmärtämättömille irlantilaisille tämän voiton suuruutta. Margaret Ann sanoi että vastaava voitonhuuma olisi täällä jos Irlanti voittaa Englannin rugbyssa. Tuskinpa samanlaista voitonjuhlaa kuitenkaan; ihmisiä alasti suihkulähteessä, juhlintaa kaupungilla aamuun asti. Tai mene ja tiedä. Kun en rugbya juuri seuraa, en tiedä milloin viimeksi on aihetta juhlaan ollut. Mainioita juhlakuvia Helsingin yöstä löytyy täältä.

Sen opin sentään että ilmaveivi englanniksi on air hook. 

Yhtä Juhlaa

Pääsiäispupu

Kuinka voikaan olla kuukauden edestä tapahtumia/juhlia pakattu pariin viikkoon? Pääsiäinen tuli ja meni, suklaamunineen ja pääsiäispupuineen. Työn puolesta pidettiin huolta siitä, että reilut 200 lasta saivat juosta ympäri puutarhaa etsien vihjeitä ja vastaten kysymyksiin metsikössä. Etsinnän lopuksi ilmoittauduttiin pääsiäispupulle, joka antoi palkkioksi lapsen nimellä koristellun lahjapussin, jonka sisuksista löytyi suklaata ja todistus siitä, että easter egg hunt oli suoritettu kunnialla loppuun.

Jos pääsiäisviikonlopussa ei ollut tarpeeksi juhlan aihetta, Irlandiassa vietettiin pankkipyhää eli Bank Holiday viikonloppua heti seuraavana viikonloppuna. Ja perjantain 29. huhtikuuta olikin se suuri päivä, ainakin jos asustit Briteissä tai jos nimesi oli Catherine Middleton tai William Windsor. Yritin kovasti olla tempautumatta häähumuun – turhaan. Kun seremonian oli määrä alkaa, työkaverin iPadille tuli yllättäen muuta käyttöä kun Sky News näytti hääseremoniat suorana lähetyksenä. Ihasteltiin hääpukua, Pippa Middletonin morsiusneitopukua ja sitä, kuinka ihanan rakastuneilta nuoripari näytti. Tykkäsin Katen morsiuspuvusta, mutta sisko Pippa vei voiton yksinkertaisella mekollaan, ainakin jos minulta kysytään.

Toukokuun Bank Holiday tarkoittaa sitä, että paikallinen Mussel Festival starttaa perjantaina ja jatkuu aina sunnuntaille (joskus maanantaille) saakka. Mussel on siis sinisimpukka, merenelävistä tykkääville kulinaristeille suurta herkkua. Paikallinen pubi pystyttää parit markiisit takapihalle, kutsuu kokit panemaan parastaan ja kaltaiseni herkkusuut vaeltavat paikalle kuin lampaat syöttökaukalolle. Kävin perjantaina festivaalin avajaisissa, ystäväni Kenneth vastasi elävästä musiikista, ja vanha jengi oli koossa jälleen. Simpukat maistuivat, ja ne huuhdeltiin alas kylmällä oluella. Yhdellä vain, ja sitten kotiin, olihan lauantai ihan tavallinen työpäivä.

Vappua ei täällä vietetä, enkä tunne jääväni mistään paitsi. Serpentiinejä ei tarvitse siivoilla, eikä ylioppilakkia kaivaa naftaliinista juhlintaa varten. Jo opiskeluaikoina vapussa oli hieman pakkojuhlinnan makua, vaikka pässin lakitukset ja pässin pallien maalaus kuuluivatkin opiskelijaperinteeseen ja siihen osallistuttiin lakki päässä ja haalari jalassa. Simasta en ole juuri koskaan tykännyt, mutta yhtä asiaa vapusta kaipaan; meidän äiti nimittäin paistaa maailman parhaat munkit ja niitä söisi vapusta aina juhannukseen saakka. Jospa vaikka ensi vuonna...

Hieman kyseenalaista juhlan aihetta tuon ison rapakon toiselle puolelle tarjosi tähtiraitalipun alla tehty ilmoitus että koko maailman pahis Osama Bin Laden on saatu viimein hengiltä. Uutiskuvat ihmisten riemusta jättivät minulle pahan maun suuhun. En usko että toisen ihmisen kuolemaa tulisi juhlia millään tavalla, oli tuo kuollut ihminen tehnyt millaisia pahuuksia hyvänsä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta jättää kaikki sokeiksi ja hampaattomiksi. Martin Luther King jr. sanoi hyvin kun tuumasi

I will mourn the loss of thousands of precious lives, but I will not rejoice in the death of one, not even an enemy. Returning hate for hate multiplies hate, adding deeper darkness to a night already devoid of stars. Darkness cannot drive out darkness: only light can do that. Hate cannot drive out hate, only love can do that.

Jos tuota yritän suomentaa, se kuuluu jotenkin näin: Suren tuhansien elämien menetystä, mutten iloitse yhdenkään kuolemasta, en edes vihollisen. Vihaan vastaaminen vihalla lisää pimeyttä yöhön, joka on jo tähdetön. Pimeys ei voi ajaa pois pimeyttä; vain valo pystyy siihen. Viha ei voi ajaa pois vihaa; vain rakkaus pystyy siihen.

Mitä kuvien julkaisuun tulee, se on tarpeetonta. Aina tulee olemaan niitä, jotka ovat sitä mieltä ettei kuvissa oli OBL, vaan joku muu. Tai että kuvat on lavastettu, että OBL on jossain salaisessa vankilassa kuulusteltavana/kidutettavana. Tai että koko homma on huijausta, Obaman kannatuslukujen nostattamista varten keksitty PR-temppu. Uskokoon kuka mitä haluaa, minä en asiaa sen pidemmälti kommentoi.

St Patrick

Huh! Olihan kiireinen Patrickin viikonloppu! Itse juhlapäivänä ei töissä ollut juurikaan kiireitä, suurin osa ihmisistä suunnisti paraateihin Clifdeniin, Westportiin ja Galwayhin. Perjantai, lauantai ja sunnuntai kuluivatkin sitten yhdessä hujauksessa, ihmisiä oli liikenteessä useammankin pienen kylän verran. Kaikille riitti ruokaa ja viihdykettä, Larry the Leprechaun kävi näyttäytymässä nurkilla myös, italialaistyttöjen suureksi riemuksi. Tässä hieman kuvasatoa.

Larry the Leprechaun

Kakkukin värjättiin Irlannin-vihreäksi

Maahis-kaksoset

Ann sanoi että maahisen löytää parhaiten puun latvasta. Puita ei sisätiloissa ollut, ananas oli loistava sijainen.

Kolmiapilakeksit

Lisää vihreää jälkiruokatiskillä

Tulppaanitkin Irlannin lipun väreissä

Ei ehkä ihan halukkaimmat valokuvamallit nämä nunnat

Ja tätä nunnaa olisi saanut kuvata vaikka koko päivän

Italialaistytöt kovin mielissään