Minä Tykkään

Musiikista. Tykkään paljon ja tykkään kaikenlaisesta. Aiemmin taisinkin jo mainita kuinka ystäväpiirini ansiosta kuuntelen musiikkia laidasta laitaan ja iPhonen ”shuffle” –toiminto on paras juuri silloin kun on päässyt unohtumaan, mitä kaikkea sieltä arkistoista löytyykään. Ajattelin jakaa tänne muutaman tämänhetkisen suosikkini.

Mumford & Sons

Tämän kokoonpanon kuulin ensi kertaa radiossa, kappale oli Little Lion Man, ja jokin biisissä sai minut hakemaan lisää. Ostin levyn, kuuntelin sen läpi pari kertaa ja unohdin autooni viikoiksi. Sattumalta ”törmäsin” bändiin uudelleen katsoessani televisiosta Reading & Leeds –festariohjelmaa ja rakastuin musiikkiin täysin. Kyseessä on nelihenkinen, Lontoosta kotoisin oleva, kollektiivisesti varsin karvainen kokoonpano joka soittaa folk-henkistä musiikkia modernilla meiningillä. Tykkään ”oikeista” intsrumenteista, banjon bluegrass –vaikutuksesta, hanurista ja oikeasta kontrabassosta. Koko nelikko osaa laulaa ja harmonioista tulee mieleen Mississippi-joen varren bluegrass-muusikot. Toinen levy kuulemma tekeillä, ja hyvä niin sillä edellinen on puhki soitettu. Livenä tämä bändi on parhaimmillaan, on yllättävää kuinka paljon ääntä neljästä miehestä ja pääosin akustisista instrumenteista lähteekään. Mukavia poikia, ja lahjakkaita.

Biffy Clyro

Tästä bändistä en olisi koskaan kuullutkaan ellei ystäväni Teresa olisi minua heihin tutustuttanut. Kolmihenkinen skottiyhtye, jolla riittää energiaa livenä esiintyessään. Genrestä en osaa sanoa, Wikipedia sanoo alternative rockiksi, ja indieksi, minä sanon että hyvältä kuulostaa. Tykkään materiaalin laaja-alaisuudesta, allaoleva Captain –biisi on raskaampaa tuotantoa, Youtubesta lötyy esimerkiksi God & Satan tai Bubbles, jotka ovat melkein popahtavia. Livenä bändi soittaa yleensä paidatta ja lujaa, Mumfordin poikiin verrattuna ovat muuten melkein yhtä karvaisia mutta aika paljon enemmän tatuoituja. Hauska Suomi-linkki: bändin nimen alkuperää ovat monet yrittäneet selvitellä mutta vekkulipojat antavat aina jokaiselle kysyjälle eri vastauksen, yksi niistä se, että Biffy Clyro on 1800-luvulla eläneen suomalaisen jalkapalloilijan nimi.

Laura Marling

Tämän laulaja-lauluntekijän biiseihin pääsin käsiksi Mumford & Sons:n kautta kun jotakin artikkelia lukiessani sain tietää että bändi oli tehnyt tiivistä yhteistyötä Lauran kanssa ennen oman levynsä tuottamista. Lahjakas nuori nainen, jota monet vertaavat paitsi ulkonäöltään, myös lahjakkuudeltaan ja tyyliltään Joni Mitchelliin. Vähäeleistä mutta vaikuttavaa musiikkia, joka kuulostaa parhaalta kun lavalla on vain nainen ja kitara. Kaksi albumia pehmeältä kuulostavaa folk-musiikkia, mutta lyriikoista paljastuu terävämpi särmä. Kolmatta levyä odotellaan.

Ellie Goulding

Ellien suurin radiohitti täällä oli Starry Eyed, joka edusti ihanan kevyttä elektropoppia. Sitä seurasi balladinomainen pieni laulelma Your Song, jota monesti hyräilen siivotessani. Varsinkin tuo Your Song jäi takaraivoon kummittelemaan, ei vähiten sen saaman radiosoiton ansiosta. Levyn ostin ystävän suosittelemana ja ihastuin kevyen kesäisiin kappaleisiin ja laulajan kirkkaaseen ääneen. Lisää nuorta lahjakkuutta brittinaapurista.

Paolo Nutini

Skottilais-italialainen Paolo oli toissakesän hitti, ja tämä biisi Candy on niin ihanan kesäinen. Virallista musiikkivideota en saanut tänne blogiini kaapattua, mutta kipinkapin YouTubeen ja sieltä se löytyy! Candy ja Coming Up Easy ovat täydellistä taustamusiikkia kesän grillijuhliin. Pencil Full Of Lead taas kuulostaa 1920-luvun charlestonilta, ainakin minun korvaani. Monipuolista ja kaunista musiikkia, eikä minua tietenkään haittaa se, että Paoloa on ihan kiva katsellakin ;)

Seasick Steve

Merisairas Steve on uusimpia ”löytöjäni”. Elämää nähnyt blues-muusikko ison rapakon takaa Amerikasta, jonka elämäntarina kiinnostaa sen verran että toivoisin siitä jonkun kirjoittavan kirjan. Steve on ollut koditon ja kulkuri ja muusikko, kaikkia kerrallaan ja yhtäaikaa. Musiikki on elämänmakuista ja palaan tässä blues- ja bluegrass-henkeen. Steven kitarassa asuu kuulemma kummitus. Blues-kummitus. Tämä ei ole pelkästään musiikkia, tämä on elämää.

Adele

Adelen kaunis ja vahva ääni on melkein liian hyvää ollakseen totta. Yhdistetään siihen vielä, että hänellä on ikää vasta 23 vuotta ja takana jo kaksi albumia, ”19” ja ”21”, jotka on nimetty sen mukaan, minkä ikäinen tämä brittilaulaja/lauluntekijä oli levyjä tehdessään. Adelen ensimmäinen hitti Chasing Pavements meni minulta jotenkin ohi, My Same oli se biisi joka sai minut ostamaan levyn ja Bob Dylan-cover Make You Feel My Love sai ihastumaan levyyn niin että asuu pysyvästi autossani missä se soi enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Toiselta levyltä Set Fire To The Rain, Don't You Remember ja One And Only ovat suosikkibiisejä.

Hui, tulipas siitä pitkä! Mutta tällaista täällä kuunnellaan. Mikä soi ruudun sillä puolella, utelen?

Muffinseja ja Musiikkia

Sunnuntai. Ja ensimmäinen vapaapäivä kokonaisesta neljästä. Olen oikeastaan laiskotellut koko päivän ja ihan hyvällä omalla tunnolla; keli on niin perusirlantilainen ettei tuonne ulkoilmaan oikein viitsi nenäänsä työntää. Tom sentään piipahti pihalla sen verran että sai turkkinsa märäksi ja emännältä säälipaijauksen ja pari herkkupalaa.

Riitta Amsterdamista bloggasi paistaneensa pullaa ja samantien iski minuun kamala leivonnaisen puutostila. Ravitsemustieteilijöiltä jotenkin tuntuu menneen ohi tämä vakava puutostila nimeltä pullavaje ja siitä kärsivät ihmiset, ei auta kuin suorittaa itselääkintää, eikös vaan? Vanha tuttu ”Muffin Magic” –kirja esille ja sieltä sitten kaivetaan resepti, johon tarvittavat ainesosat löytyvät kaapista valmiiksi. Uunia esilämmitellessä sain kuin sainkin kaikki ainekset kasaan eikä naapurillekaan tarvinnut soittaa kuin kerran että löytyisikö fariinisokeria lainaksi.

Ruuanlaittokumppanina minulla on aina musiikkia. Onneksi iPhonen 32 gigaa riittävät mainiosti säilömään musiikkia jokaiseen mielentilaan. Lempitila on kuitenkin se, kun laitetaan koko musiikkikirjasto peliin ja musikaalinen bingoarvonta käyntiin. Sieltä tupsahteli sellaisia artisteja jotka olivat päässeet tyystin unohtumaan. Musiikkimaultaan ystäväpiirini on kiitollisen laaja, ja vaihdamme mielipiteitä, arvosteluja ja suosituksia lähes päivittäin. Sillä tavoin onkin digitaaliseen levyhyllyyni kasaantunut musiikkia laidasta laitaan. Ja sekös jos mikä laittaa hymyn huulille.

Louis Armstrong – Ain’t misbehavin’

Biffy Clyro – Born On A Horse

Juice Leskinen – Musta Aurinko Nousee

Laura Marling – Shine

Sami Saari - Ainutkertainen

Daughter Darling – Sweet Shadows

Vivaldi – Four Seasons: Spring II Largo

Counting Crows – Einstein On A Beach

Stemma – Hauho

Sellainen oli muffinsinleipojan soittolista tänä sunnuntaina.

Ohje on ihanan helppo, siksi tuosta Muffin Magic –kirjasta niin tykkäänkin. Maapähkinävoi-suklaahippumuffinsit. Kuulostaa herkulliselta ja ohje on kirjasta on valmiiksi koirankorvalla merkitty, on näköjään joskus aiemminkin tehnyt näitä muffinseja mieli.  Jauhot, leivinjauhe ja suklaahippuset yhteen kulhoon, toiseen maapähkinävoi ja fariinisokeri ja niihin sekoitellaan rivakalla ranneliikkeellä pari kananmunaa ja tilkka maitoa. Kummatkin seokset yhteen ja taikinaksi, sitten vuokiin ja uuniin 18 minuutiksi.

Alkuasetelmat

Kyllä näistä vielä muffinsit esiin taiotaan

Valmista taikinaa

Paistoa vaille valmista

Muffinsien paistuessa olikin sopivasti aikaa tiskata tiskit ja pyyhkiä pöytä ja sitten ei muuta kuin vesi kielellä odottamaan että mitä sieltä uunista löytyykään. Keittiöajastimen mukaan tiskaukseen meni tasan kuusi minuuttia. Tuoksu kertoo muffinsien olevan valmiit jo ennen ajastimen piippausta. Odotan kuitenkin kärsivällisesti ne kaksi viimeistä, matelevaa minuuttia. Voi mikä aromi! Vielä kun malttaa hetken ja antaa muffinsien jäähtyä, sitten herkutellaan. Laitan Juran valmiustilaan, kuppi alle ja maito valmiina.

Puhdasta tuli

Jäähtyy, jäähtyy

Jurakin on ihan ready

Ja kannatti odottaa. Ihana lopputulos, ei liian makea ja ihanan täyteläinen suklaahippujen pehmeys ja maapähkinän rapeus. Sopii kahvin kanssa kuin nenä päähän, eikä tarvitse miettiä kuka nuo loput söisi. Onneksi tein tuplasatsin ja vein lämpimäiset myös naapuriin kiitokseksi sokerin lainasta. Lasten naamasta päätelleen maistuvat myös nuoremmalle sukupolvelle.

Nam Nam

Että sellainen sateinen sunnuntai.

Suurta Surua

Nyt ei ole maailmassa kaikki hyvin. Perjantain uutisia dominoi Norjasta kantautuva painajaiskuva. Pommi-isku? Joukkomurhaaja ampumassa teinejä saaressa poliisiksi pukeutuneena? En halunnut uskoa, mutta pakko oli. Paha maailma tuli sisään televisiosta, radiosta ja puhelimesta. Kuinka yksi ihminen voikaan saada aikaan niin valtavasti pahaa.

Äärioikeistolaisen, yltiönationalistisen aatteen ja niitä kannattavien puolueiden suosio on ollut Euroopassa viime vuosina huolestuttavaa. Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastustavat äärielementit ovat saaneet jalansijaa kuin huomaamatta, ja ennen rasistisina pidetyt kommentit ovat hiipineet vaivihkaa valtavirtaan. Politiikka kiinnostaa minua kulttuurihistoriallisena ilmiönä ja sukuvikana myös muutenkin, ja historiallisesta näkökulmasta äärioikeistolaisuus nostaa päätään lama-aikana. 1930-luvun Saksassa elettiin ankaraa lama-aikaa. Yksi mies päätti syyttää saksalaisten huonosta olosta juutalaisia ja ”heidän” tapojaan, ”heidän” ahneuttaan ja sitä että ”he” varastivat ”meidän” työpaikat. Kuulostaako tutulta? Ja sehän tiedetään miten siinä kävi. Jo aiemmassa kirjoituksessani vertasin Soinin politiikkaa Hitlerin vastaavaan. Lisää yhtymäkohtia näköjään löytyy edelleen.

Median mässäily Norjan tragedialla alkaa kiehua yli ja pahasti. Uutinen on uutinen ja tiedon saanti on kansalaisoikeus, mutta tällaisen mittakaavan kansansuru ei lisävettä myllyynsä kaipaa. Utøyan ammuskelun uhrien joukossa oli Mette-Maritin velipuoli. Siitäkös iltapäivälehtien lööppitehtailijat innostuivat. Miksi nostaa tapetille yksi kymmenien joukosta? Jokaisella uhreista on läheisiä, jotka surevat menetystään, heistä jotkut tunnetaan paremmin kuin toiset. Surutyö on yksityistä, en voi ymmärtää kuinka media kehtaa pönkittää myyntilukujaan noinkin kyseenalaisin keinoin. Itkevän Mette-Maritin kuva komeili kummankin suomalaisen iltapäivälehden nettisivuilla. Hävetkää.

Palstatilaa ja erikoissivustoja nettiin löytyy Norjan tapahtumiin liittyen tusinoittain. Samaan aikaan toisaalla, Itä-Afrikassa miljoonia ihmisiä nääntyy nälkään kun pahin kuiva kausi vuosiin kurittaa jo valmiiksi paljon kärsinyttä mannerta. Tämä tragedia ei yllä edes viiden kärkeen Suomen suurimman lehden nettisivulla. Sen edelle menevät sää ja jalkapallotulokset. Hävetkää.

Kuumuutta

Pikapostaus tähän väliin, ja samalla ennenkuulumattomia uutisia; Irlannissa on kuuma! Ihan oikeasti, en huijaa ollenkaan. Kuuma, kostea, hautova lämpö. Ja sitä kuulemma jatkuu vielä ensi viikon lopulle saakka, mikä tarkoittaa sitä, että saan tiistaina rantapäivän!

Töissä paistutaankin koko porukka, en ymmärrä miten meidän kokit jaksaa puurtaa siinä helteessä. Meidän toimistomme on siellä keittiön perukoilla eikä sitä todellakaan ole koolla pilattu, joten aikaa paperi/tietokonehommiin kulutetaan mahdollisimman vähän. Hiki virtaa jo pelkästään hiirtä liikutellessa. Naureskeltiinkin eilen että kuka tässä etelänlomia kaipaa, trooppinen on tunnelma kotonakin ja siitä vielä maksetaan palkkaa!

Kuumuus harmi kyllä jatkuu illallakin, ja se taas tekee nukkumisesta vaikeaa. Toissailtana avasin ikkunat, tuuletin, otin peiton pois ja nukuin pelkän lakanan alla. Muuten hyvä mutta ulkoa sisälle leijaileva siitepöly sai aikaan mielenkiintoisen reaktion, ja heräsinkin aamulla silmät melkein ummessa. Viime yönä siirryin suosiolla toiseen makuuhuoneeseen joka saa vähemmän ilta-aurinkoa, ja joka ei meillä ole juurikaan käytössä, joten sitä ei ole lämmitetty pariin kuukauteen. Liian lämmin se silti oli, mutta sain sentään sen verran unen päästä kiinni että olo tuntuu edes jokseenkin levänneeltä.

Stuart on hotellilla kiireinen, kerron myöhemmin lisää miksi, eikä tullut kotiin toissayönä. Viime yön nukkui yksikseen meidän makuuhuoneessa, sanoinkin että pysy sinä siellä vaan, mies on kuin lämpöpatteri vieressä. Läheisriippuvaisista kissoista olikin hankalampi päästä eroon. Ovat karvanaamat tottuneet nukkumaan samassa sängyssä emännän kanssa. Luulen että jossain vaiheessa yötä karvapalloja joutui potkimaan sivummalle, miten niistä irtoaakin niin paljon lämpöä. Talven kylminä iltoina on ihana kun on luonnon oma kuumavesipullo jalkopäässä lämmittämässä. Kesällä ei niinkään ihana.

Mutta ei valiteta kun tätä herkkua kerran tarjolla on. Kun aamuaurinko paistaa ikkunasta sisään oikein kauniisti ja kahvinkin saa juoda ulkona, siinä unohtuu se huonosti nukuttu yö ihan silmänräpäyksessä.

Laiskotellen

Minulla on menossa varsin laiska päivä. Suunnitelmien mukaan, kolmas, eli ylimääräinen vapaapäivä on käytettävä laiskotteluun. Normaalisti tähän aikaan torstaisin olisin töissä selittämässä englantia puhumattomalle saksalaisturistille mikä on palsternakka. Mutta ei tänään. Nukuin tyytyväisenä kymmeneen(!!) saakka ja heräsin kissan hännän huiskeeseen naamallani. Kissa vaani seinää pitkin etenevää hämähäkkiä.

Stuart oli lähtenyt töihin vähin äänin ja aikaa sitten ja jättänyt mulle kahvikupin valmiiksi Juran alle. Turautin kupillisen ja hiippailin työhuoneeseen. Lukaisin sähköpostit, naamakirjan ja Twitterin, selasin pääuutiset Irlannista ja Suomesta. Kurkkasin blogien kävijämäärät ja kävin toisen kupin kahvia.

Pikainen suihku ja vaihdoin päälle mukavimmat ja samalla rumimmat lökäpöksyni ja tilavan hupparin. Ulkona sataa mukavasti, mikä tarkoittaa sitä ettei pihalle tarvitse lähteä haravoimaan ruohnleikkuujätteiden rippeitä. Eikä kotoa tarvitse muutenkaan poistua jos siltä ei tunnu. Ihana laiskuus. Sohvapöydällä makaa useampikin lehti lukua odottamassa, Jo Nesbon kirja, ja kasa katsottajaa DVD:n muodossa. Mutta ei tarvitse jos ei halua. Ihana vapaus.

Tiistaina hoideltiin juoksevia asioita, Stuartkin oli kotona ja vietti laiskaa päivää. Minä kävin kaupassa ja pankissa, Stuart imuroi. Kävin entisen naapurin, Irenen apuna siirtämässä koirankoppia. Irene oli meidän entiselle vuokraisännälle sanonut että hän tulee hakemaan kopin lähipäivinä. Vuokraisäntä oli kipannut kopin katolleen muurin yli meidän puolelle taloa ja jättänyt siihen. Outo mies. Koppi mahtui kun mahtuikin pikku-Mazdaan, se on yllättävän tilava kun takapenkit laittaa matalaksi. Sain kierroksen Irenen uudessa talossa; tilavampi ja valoisampi kuin edellinen, Irene on syystäkin tyytyväinen. Loppupäivä laiteltiin ruokaa ja oleskeltiin. Katsottiin Rio Bravo ja syötiin sitä todella hyvää pizzaa.

Eilen oli kylättelypäivä. Käväisin aamulla pikaisesti kahvilla naapurissa ja samalla asensin heille tietokoneeseen virusohjelman. Tai siis asensin ja asensin, laitoin CD:n koneeseen ja klikkalin ”OK” pari kertaa, mutta avuksi olin kuitenkin. Sitten suuntasin Marjon luo, ikävä ihminen oli tehnyt mokkapaloja. Ihan liian hyvää. Aleksi-poika kasvaa silmissä samoin kun Marjon maha-asukki. Marjon luota tultua toinen naapuri Arlene koputti ovelle viinipullo kädessä, istuttiin iltaa ja naurettiin kovasti.

Ja tänään sitten laiskotellaan. Ihan oikeesti.

Kesäruokaa

Kesällä syödään kevyemmin, vai syödäänkö? Vaikka irlantilaista kesäruokakulttuuria leimaakin suomalaiseen silmään pahasti käyvä lenkkimakkaran puute, ei se tarkoita sitä että kesällä kevennettäisiin ruokatottumuksia juuri lainkaan. Ei tarvitse kuin katsoa taaksepäin pari viikkoa ja laskeskella meidän naapuruston grilli-iltojen saldoja. On syöty kana, sika ja lammaskin poikineen lehmiä unohtamatta. Päätinkin että seuraavan kerran kun hiiliä kuumennellaan, tuon parilalle myös kalaa.

Tuoreesta kalasta ei Atlantin rannoilla ole puutetta. Ja ne sinisimpukatkin kypsyvät potassa grillin päällä ihan huomaamatta ja grillipihviä häiritsemättä. Paikallinen lihakauppias avasi vastikään myös kalatiskin, josta saa joka päivä niin tuoretta kalaa, että tuoreemman saisi vain itse onkimalla. Kalojen englanninkieliset nimet ovat minulla hallussa, mutta niiden suomentaminen ei aina ilman sanakirjaa onnistu. Merikala maistuu mutta yhtä täällä ollaan vailla, ja se on kuha. Englanniksi nimeltään pikeperch (pike=hauki, perch=ahven) eli olevinaan niin kuin hauen ja ahvenen risteymä.

Kalastavilta tutuilta olen kovasti kysellyt että onko täällä kuhaa ollenkaan, ja päätään raapien ovat kaikki sanoneet että ei ole vastaan tullut. Toisaalta, samaiset tutut heittivät hyvät hauet takaisin järveen ennen kuin sanoin että minulle niitä voi tuoda syötäväksi. Taas katsottiin pitkään, että on se outo otus tuo suomalaisakka kun hauetkin syö.

Mutta takaisin asiaan sen vierestä. Kesällä on helpompi keventää evästä, lämpimällä säällä ei tee mieli raskasta ruokaa. Jääkaapin vihanneslokero pursuaakin salaattitarpeita jopa meidän vihanneksia karttavassa taloudessa. Kesäinen rucola-feta salaatti on toimiva lisä melkein minkä aterian kanssa. Sain kalakauppiaalta ihanan paksut ja mehevät tonnikalapihvit, jotka suolan ja oliiviöljyvoitelun saatuaan lyötiin kuumalle parilapannulle muutamaksi minuutiksi puoleltaan ja syötiin suihimme. Tiraus sitruunamehua päälle ja jopas taas napa paukkui syödessä.

Stuartin syntymäpäivän kunniaksi metsästin 5cm paksut, ihanan marmoroidut härän kokolihapihvit. Työpaikan pääkokin ohjeiden mukaan paukautin nuijalla puolelta ja toiselta, pintaan suolaa ja pippuria ja hiukan öljyä ja kelmun alle siksi aikaa että liha pääsi huoneenlämpöiseksi. Samainen parilapannu tulille ja taas tuli hyvää. Paksuja ranskalaisia ja salaattia, jälkiruuaksi suklaakakkua. Pariskunta makasi lihakoomassa sohvalla loppuillan.

Asia oli pihvi

Eilen kokeiltiin uutta pizzapohjan ohjetta. Nauratti kun tajusin että ohjehan on Jamie Oliverin Italia-kirjasta, joka on kirjahyllyssäni oleskellut jo jokusen vuoden. Vasta jonkun toisen suosittelemana päätin kokeilla. Tein taikinasta vain puolet, ja siitäkin tuli tarpeeksi kolmeen pizzaan. Tehtiin yksi ja toiset kaksi taikinapalleroa ovat pakastimessa odottamassa seuraavaa pizza-iltaa. Pizzasta tuli ihanan rapea, ihan oikeasti italialainen, vaikkei sen Sienan pikkupizzerian pizzan voittanutta vielä ole vastaan tullut. Päälle aurinkokuivattua tomaattipyrettä ja ketsuppia, ananasta, kinkkua ja sekoitus parmesania ja cheddaria. Nam.

Kuva on lainattu, mutta oma tuotokseni 

oli suunnilleen saman näköinen

Tulipas nälkä!

Kadonnut kesäkuu

Minne lie mennyt koko kuukausi, mutta niin vain viime perjantaina ihan hätkähdin kun iltaraporttia päiväsin 1.7.2011. Meni niin että hujahti vain. Töissä in tietysti kiireempää, ollaan nyt iltaseitsemään asti auki, ja allekirjoittanut kun yleensä on se joka sieltä viimeisenä lähtee kunhan kaikki neljä kassaa on tilitetty ja kaikki ovet lukittu. Jos vielä piipahtaa lähikaupassa kotimatkalla, kello on jo reilusti yli kahdeksan eikä kotiin ehdi edes EastEndersejä katsomaan. Onneksi ’Endersit näytetaan uudestaan kymmeneltä ja siinä välissä ehtii käydä suihkussa ja laittaa koneellisen pyykkiä pyörimään, mutta aikaa blogin kirjoittamiseen jää rikollisen vähän.

Kelit ovat olleet irlantilaisen päättämättömiä, yhtenä päivänä on kiljuva pouta ja melkein hellelukemat mittarissa, seuraavana päivänä Atlantilta puhaltaa ja vettä sataa vaakatasossa. Tai joskus nämä säätilan vaihtelut mahtuvat samaankin päivään. Mutta niinä kauniina päivinä (tai siis iltoina töiden jälkeen) ollaan otettu lämmöstä kaikki irti. Grilli tulille, juomat kylmään ja naapurit kasaan. Yhdestä talosta tulee kotitekoisia purilaisia, toisesta marinoituja kanankappaleita, kolmannesta perunasalaattia ja niin edelleen. Eikä ketään haittaa vaikka aamulla pitäisikin nousta aikaisin töihin.

Naapuruston miehet tekivät viime viikolla traktorinmunia. Aina jonkun pellolla käy vilske, yhdellä on traktori, toisella puimuri ja yhteisvoimin saadaan kaikkien pellot kuntoon. Viime viikolla oli vuorossa tämä meidän taloa vastapäätä oleva peltotilkku. Miehet paalasivat, naiset istuivat Kathleenin patiolla viinilasi/kaljatölkki/siideripullo kädessä kommentoimassa ja ohjeistamassa. Sanon vielä kerran; kyllä maalla on mukavaa!

Tänään ollaan vapaalla sekä Stuart että minä. Harvinaista herkkua, viime viikolla ollaan hätäisesti vaihdettu pari sanaa aamukahvikupin yli puolinukuksissa eikä juuri muuta sitten ennen seuraavaa aamua. Käytetyt astiat ja likaiset vaatteet pyykkikorissa ovat ainoat vihjeet siitä että talossa asuu joku muukin. Mutta tänään nautiskellaan kiireettömästä olosta. Sain Twitter-tutulta pizzapohjan ohjeen, se täytyy koeajaa saman tien. Entinen naapuri soitteli eilen ja kyseli apua koirankopin siirtoon. Kaupasta pitää käydä pizzaan täytettä. Siinäpä se vapaapäivä mukavasti meneekin.