Hengähdystauko

Huh! Riittäisköhän tää puoli vuotta blogitaukoa? Ei muka aikaa, eikä mitään järkevää sanottavaakaan. Jotain hajatuksia näppäilin muistiin ja pyyhin pois saman tien, ei niistä saanut tolkkua. Olkoot siellä jossain taka-alalla, ehkä niistä joskus saan jotain aikaiseksi.

Kesä ja kiireet. Hyvät sellaiset. Hyvää seuraa ja mukavaa oloa. Isä ja äiti vietti täällä viikon päivät huhtikuussa, Mika, Terhi ja Iita kera Ilomantsin herttuan ja seurueen kesäkuun alussa. Yksi jäi nauttimaan Irlannin oloista vielä kuukaudeksi, vähän uhkaili että saattais tulla ensi vuonna uudestaan.

Taidanpas laittaa tähän pienen kuvakoosteen, tätä meillä on tehty:

Olen lenkkeillyt täällä:

Nautiskellut kesäsäistä (ilman hyttysiä)

Käynyt terassilla nauttimassa tätä:

Viettänyt laiskoja aamuja:

Katsonut auringonlaskua kotiportailta:

Rapsutellut näitä:

Lukenut näitä:

Maalaillut näillä:

Ja herkutellutkin vähän:

Nähdään taas!

Myrskyn Silmästä

Hei kokeillaanpas tätä kirjoitteluhommaa uudestaan! Pikkuhiljaa olen kirjoitellut pieniä postauksenmurusia muistivihkooni, ehkä niistä saan vielä muokattua jotain luettavaa teillekin. Sekä tämä suomiblogi että sen englanninkielinen vastakappaleensa ovat olleet telakalla viime lokakuusta saakka.

Olen täällä ruudun tällä puolen ehtinyt tekemään vähän kaikkea ja paljon ei-mitään. Entiseen malliin edetään, ei täällä ole sen ihmeempää raportoitavaa. Oli joulua ja uuttavuotta ja ne synttäritkin siinä. Syötiin, juotiinkin hiukan, nautittiin hyvästä seurasta ja omasta seurasta. Akku on latautunut ja sitä ladataan vieläkin hieman kevennetyn työkuorman avulla.

Viime vuoden lomia pidän päivän kerrallaan viikossa ja olen töissä vain neljänä päivänä viikossa, vedetään työkaverin kanssa vuoronperään, ei meitä siellä kahta tarvitse olla päälliköimässä tähän aikaan vuodesta. Kyllä ne pärjää.

Ulkona myrskyää, tulee ja sataa jo neljättä päivää. Vielä pari päivää pitäis jaksaa kuunnella, mutta vähempikin riittäisi. Kaikki vähänkin kevyempi tavara lentää tuulen mukana, voisi koiranomistajia kehottaa siirtämään lemmikkinsä sisätiloihin jo karvaturri on bernhardilaista pienempi. Toissapäivänä näytti siltä että naapurin palkintopässi mennä viiletti tuulen mukana olohuoneen ikkunan ohi. Kyseessä saattoi olla myös aamuisen kahvinpuutteen aiheuttama optinen harha.

Eilen piti käydä Galwayssa, mutta kaupunki oli kaaoksessa, tiet tulvien takia poikki joten sinne ei tarvinnut sekaan lähteä. Saivat sekoilla keskenään, ehdin minä sinne ensi viikollakin. Pikapyrähdys Clifdeniin ja sen jälkeen sohvannurkkaan Kindle kourassa lukemaan. Iso tuli takkaan ja turautin Jurasta päiväkahvit. Hyvä tuli.

Tänään sitten jatketaan samaan malliin, ei tuonne pihalle vieläkään uskalla nenäänsä laittaa. Kissat kainaloon ja lukemaan. Niin, ja vähän näitä kirjoitushommia kans.

Sataa, sataa, sataa taas

Tällä viikolla saankin nauttia ruhtinaallisesta kolmesta vapaapäivästä, viime viikolla kun ehdin pitämään vain yhden. Säiden säätäjä ei tunnu suosivan ulkotoimia, vettä sataa losottaa taivaan täydeltä jo kolmatta päivää. Välillä se vetää henkeä, vilauttaa vanhaa taivasta ja antaa auringon kurkistaa pilven raosta kuin utelias naapuri konsanaan. Taukoa ei kestä kauan, pilviäiti on sadelapsistaan raskas.

Nukuin eilen univelkani pois, täysikuu taas valvotti huomaamattani muutaman yön, ja nukkumatti vaati omiaan pois. Yksitoista tuntia riitti mainiosti, raato oli vaakatasoasennon pitkittyneestä käytöstä hiukan hellänä, mutta hartioiden yläpuolella oli olo kirkastunut kummasti. Siitä ne jäsenetkin vertyivät kun herättyäni jahtasin yhtä kissaa lääketabletti kädessä ja samalla huidoin toista loitommalle utelemasta.

Tällainen oli olo tiistaina

En ehtinyt lähikauppaa kauemmaksi, kun ystävä lirautti luuriini viestin että nähdäänkö kahvilla. Lempipaikka, lempipöytä, lempikahvi ja lempileivos. Oi, sitä lempeä! Sade rummutti ikkunaan kun paransimme maailmaa taas pienen siivun verran. Sade jatkoi rytmittelyään kun me juoksimme ovesta eri suuntiin. Kaupasta aineksia kurpitsakeittoon. Hetken muuten jouduin miettimään mikä tämä butternut squash –nimellä tunnettu kurpitsa onkaan suomeksi. Löysin vain yhden käännöksen: myskikurpitsa. Kuulostaa hieman omituiselta, onko sille parempaa käännöstä? Otus siis näyttää tältä ja siitä tulee mielettömän hyvää kasvissosekeittoa, kun joukkoon laitetaan pari sellerinvartta, purjoa, porkkanaa ja chilihiutaleita.

Niin siis myskikurpitsako vai jotain muuta?

Keitto odottakoon huomiseen. Tein eilen lihamureketta, jonka keskelle piilotin pari kovaksi keitettyä kananmunaa. Seuraksi perunamuussia ja sekavihanneksia. Jälkiruuaksi mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Mureketta jäi juuri sopivasti yli, että siitä saa tehtyä pari mehevää voileipää. Se leipä nököttää tuolla kohoamassa, sain jostain keittokirjasta/ohjelmasta vinkin, että leipä kannattaa kohottaa suihkumyssyn alla sen iänikuisen pyyheliinan sijaan. Muovinen suihkumyssy venyy tiukasti kulhon kuin kulhon ylle, ja pitää lämmön sisällä paremmin, mikä taas auttaa kohotusta. Näitä toimintoja silmälläpitäen pihistin sieltä Hiltonista pari suihkumyssyä.

Mustikkapiirakkaa

Leipä tuoksuu uunissa ja sade morsettaa kattoon. Kupissa höyryää tee ja vatsa kurnahtelee lämpimäisiä odotellen. Musiikkia ja lukuhetkiä seuraavaksi.

Dublinissa

Tuolla jo aiemmin mainitsinkin, että matka Dubliniin oli edessä, kun työpaikalle napsahti ilmoitus, että pääsimme finalisteiksi Gold Medal Awards –palkintotilaisuuteen. Tiistaiaamuna lähdettiin rikollisen aikaisin liikeelle, työkaveri tuuttasi auton torvea pihalla aamukuudelta. Koskapa täältä Euroopan laidalta matkaa pääkaupunkiin autolla suunnilleen yhtä nopeasti kuin junalla, ajelimme Westportiin ja hyppäsimme aamujunaan. Westportiin on meiltä sellainen 30-45 minuutin ajomatka, ja auton saa asemalle parkkiin turvallisesti ja halvalla (€3 per päivä).

Irkkulan junista sanottakoon sen verran, että kalusto on uutta, ja ihmettelen kuinka suurin osa istuimista on ”pöytäpaikkoja” eli jokaisessa vaunussa taitaa olla kuudesta seitsemään pöytää ja neljä paikkaa pöytien ääressä ja sitten päädyissä pöydättömät paikat. Ihanaa, kun saa kirjat, kahvit ja kynsilakat eteensä ihan oikealle pöydälle.

Dublinissa edessä oli täysi päivä. Kävimme nuuskimassa Monkstownin Avoca -kahvilassa koska iso pomomme on aina ollut sitä mieltä, että sieltä saa hyviä ideoita. Niin kyllä tälläkin kertaa, Avoca myy paljon samanlaisia tuotteita kuin mekin asiakkaille mukaan, ja pyörittelimme pakkauksia kovasti yrittämättä herättää liikaa huomiota. Lounaaksi söimme rapusalaattia, caesar –salaattia grillikanan kera ja espanjalaistyylisiä lihapullia, couscousta ja pitaleipää. Haarukat suihkivat pöydän yli toisten ruokaa maistellessa ja lautaset tyhjenivät ennätysvauhtia. Meidät pöytään ohjanneella miehellä oli muuten aika villit kippuraviikset :D

Lounaan jälkeen juoksimme kaupungilla muutamassa erikoisliikkeessä noukkimassa kyytiin tavaraa, jota on muuten hankala saada. Kitchen Complements –kaupassa olisi vierähtänyt vaikka kokonainen päivä, se on keittiöharrastajan paratiisi. Pelkkiä pursottimen nokkia oli hyllyt väärällään!

Illalla rynnittiin takaisin hotellille ja valmistauduttiin iltaan. Aikaa jäi juuri sopivasti pitkään kylpyyn ja pukemiseen. Aulabaarissa toisensa kohtasivat täysin muuntautuneet naiset. Odotimme seuraamme vielä neljättä, ja tilasimme ihan pienet drinkit vain. Ei se Hilton syyttä neljän tähden talo ole, loistava palvelu ja mahtava paikka muutenkin. Tähän väliin kehun että yövyttiin suhteilla, ja ilmaiseksi :D

Taksilla siirryimme yhdestä neljän tähden hotellista toiseen, Burlingtoniin. Takseja pilvin pimein, ja paikalla viimeisen päälle pukeutuneita miehiä ja naisia. Henkilökunta ohjasi meidät tehokkaasti aulan läpi juhlasaliin, jossa jokaiselle lyötiin drinkki kouraan ja kehotettiin siirtymään ruokasaliin. Paljon tuttuja kasvoja, ja muutama uusi tuttavuus. Verkostoiduttiin ennen illallista.

Itse illallisen suhteen odotukset olivat korkealla, olihan kyseessä hotelli- ja ravintola-alan palkontotilaisuus. Alkuruuaksi saimme blinejä ja kylmäsavulohta salaatin kera. Lohi ja sen kanssa tarjottu maustettu tuorejuusto olivat huippuluokkaa, mutta blinit olivat varsin pahvisia ja mauttomia. Pääruokana härän sisäfile, dauphinoise –perunat ja parsaa. Fileet olivat laadultaan epätasaisia, minun fileeni oli ihanan pinkki sisältä, vieressä istuvan filee taas oli päältä musta ja sisältä sitkeä. Jälkiruuat (mango- passionhedelmä juustokakku, mansikkapiiras ja mansikkasorbetti) näyttivät tulleen tehtaan liukuhihnalta suoraan lautaselle. Sokerileipurimme ei ollut otettu valmiina ostetuista leivoksista.

Voittajien julistus sujui nopeasti, olimme valmistautuneita kuulemaan pitkiä puheita ja istumaan pakarat puuduksissa aamuyölle saakka, mutta voittajat julistettiin nopeaan tahtiin ja jokaisen kategorian voittaja kävi noutamassa plakaattinsa, poseerasi valokuvaajille ja poistui lavalta nopeasti. Kun ehdokkaiden nimiä luettiin läpi, tuli läänijako salissa pian selville. Meidän neljännes juhlasalista hurrasi Galwayn ja naapuriläänien ehdokkaille kaikkein kovaäänisimmin. Naapureita on kannustettava :) Omaa kategoriaamme emme voittaneet, mutta jo pelkästä ehdokkuudesta saimme diplomin, joka tällä hetkellä roikkuu ravintolamme seinän kunniapaikalla. Yritetään ensi vuonna uudelleen. Loppuilta kilisteltiin laseja vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, ja pikkutunneilla kun pää osui hotellin pehmoiseen tyynyyn, ei unta tarvinnut kauaa odotella.

Keskiviikkona hoideltiin vielä muutama työasia, käytiin kaupungilla pikaostoksilla ja törmättiin isoon pomoonkin hotellin aulassa. Hän meille kertoi, että yksi hänen hotelleistaan on osallistunut samoihin kilpailuihin jo neljä kertaa pääsemättä edes finalistien joukkoon. Me osallistuimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja pääsimme heti finalisteiksi! Taputus selkään siis koko tiimille. Unenpöpperöisen junamatkan jälkeen kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun vastassa oli lämmin talo, takkatuli, valmiiksi lasiin kaadettu viini ja ennen kaikkea oma sänky.

Että sellainen työreissu se. 

Lauantaita

Näin meillä vietetään lauantai-iltaa.

Coming Soon...

Vielä täällä ollaan. Kesä kiireineen vei mukanaan kuin pyörremyrsky konsanaan, ja niistä lisää vähän myöhemmin, kuvien kanssa. Sanotaan nyt vain että kesä oli huisketta töissä, ja huisketta vapaa-ajalla. Grilli-iltoja, uimareissuja, paljon naurua ja hyvää seuraa.

Oli häät, niistäkin kirjoitan myöhemmin lisää. Itkettiin, naurettiin, tanssittiin ja syötiin hyvin. Oli pariskunnan itsensä näköiset häät ja kaikki viihtyivät. Ja vieläkin suu napsaa kun muistelen sitä ruokaa. Oijoi!

Karvanaamaiset otukset lojuvat nurkissa edelleen, Molly-kissa joka oli kipeänä, vietti aikaa eläinlääkärillä pari viikkoa. Eläinlääkäri tahtoi saada selville miksi kissa raapii itsensä verille rinnan karvattomalta kohdalta. Syynä oli viimein ruoka-allergia ja oikealla ruualla pörröpään karvatkin ovat pikku hiljaa kasvaneet takaisin.

Syksy saa, hiljalleen. Kynttiläiltoja takkatulen ääressä, peli-iltoja kaveriporukalla ja muutenkin pientä sisätiloihin siirtymistä on havaittavissa. Villasukkia ja sukkapuikkoja ilmaantuu olohuoneen nurkkaan huomaamatta. Ja kynttilöitä. Pimeneviä iltoja.

Työrintamalla riittää kiirettä myös. Meidät on valittu Hospitality Gold Medal Awards –palkintojen kahdeksan finalistin joukkoon, ja sen tiimoilta lähdemme tiistaina Dubliniin edustamaan palkintotilaisuuteen. Ja sitä ennen käymme arvostelemassa kilpakumppanit, heitä kun taitaa olla kokonaiset kolme Dublinissa.

Eli juttua on tulossa, roikkukaa vaan linjoilla!

Yllätysystävä, Kipeä Kissa, ja Toistatuhatta Nunnaa

Sain juhannusviikolla ihanan yllätyksen. Tiistaiaamuna töihin ajellessani tuli vastaan tuttu punainen Mini, ja mielessäni ajattelin että Soniahan se siinä ajaa Cathyn autoa. Ja samantien otin takapakkia ja pisti aamu-unisuuden piikkiin tämän havaintoni. Sonia on rakas ystävä, joka muutti takaisin Barcelonaan melkein kolme vuotta sitten. Eli ei siis ole näillä seuduilla autoilemassa, ja naurahdinkin että mikähän sai minut häntä ajattelemaan.

Työpaikalla aamukiireet keskeytyivät kun kaveri tuli hakemaan toimistosta, sanoi että joku haluaa puhua kanssani. Ja siellä seisoi ystävä rakas, Sonia ja poikaystävänsä ikään kuin ei olisi koskaan lähtenytkään! Voi ilon ja onnen määrää. Hän oli järjestänyt yllätysvisiitin Irlantiin eikä kertonut kuin kahdelle ihmiselle tulostaan. Salaisuuden pitäminen sellaisena on haasteellista kaikkialla, mutta näin pienessä kylässä suoranainen ihmeteko.

Ajoitus oli täydellinen, minulla oli seuraavat kaksi päivää vapaata, joten tiistaina käytiin pubissa, keskiviikkona syömässä, torstaina syömässa isommalla porukalla, perjantaina kokoonnuttiin vielä isommalla porukalla ja lauantai-iltana vilkuteltiin hyvästit ja luvattiin että talvella nähdään Espanjan auringon alla!

Stuart tietää että minä en voi kieltäytyä minkäänlaisen eläimen auttamisesta. Siksipä keskiviikkona meille saapui vähin äänin kolmas kissa. Molly asui alunperin Stuartin äidin luona, mutta tämän peri-irlantilainen tapa menettää mielenkiinto lemmikkiin heti, kun se sairastuu, tarkoitti sitä että Molly tarvitsi uuden kodin. Kisulla on karvaton alue aina leuan alta rintakehään saakka, eläinlääkäri epäili ruoka-allergiaa, joten misu saa erikoisravintoa, puolikkaan tabletin päivässä ja eläinhoitaja Minnan määräämää Helosan-rasvaa ja niin paljon silitystä kuin jaksaa vastaanottaa.

Viikko uudessa kodissa ja Molly on paranemaan päin. Rupi on jo kokonaan kadonnut, mutta pälvikalju paistaa edelleen. Isä ja äiti laittoivat lisää Helosania kun ei täältä löydy vastaavaa, ja olipa paketissa karkkiherkkuja kans! En vielä ole ottanut Mollysta kuvaa, kissaneiti ei halua poseerata ennen kuin koko turkki on palannut entisiin pörröisiin mittoihinsa.

Ja sitten ne nunnat. Sattumalta löysimme netistä artikkelin, jossa kerrottiin yrityksestä rikkoa Guinnessin maailmanennätys. Listowelin kaupungissa, Kerryn kreivikunnassa olivat Pieta House –hyväntekeväisyys- ja kriisiapujärjestön aktiivitoimijat päättäneet järjestää Nunnapäivä –tapahtuman. Paikalle oli tarkoitus saada mahdollisimman monta nunnaksi pukeutunutta ihmistä ja samalla kerätä varoja järjestön toimintaan. Kuulosti tarpeeksi hullulta/hauskalta/hyvältä ajatukselta että lähdettiin mukaan.

Kolme ja puoli tuntia autossa, ja saavuimme herttaiseen pikkukaupunkiin, jonka jokaisen kaupan ikkunassa komeili lappu ”Suljetaan aikaisin Nunnapäivän vuoksi”. Majapaikkamme oli aivan keskustassa ja sen omistaja opasti meidät urheilukentälle noutamaan nunnankaavut. Kun olimme saaneet asusteet kuntoon, tapahtuman järjestäjät ohjasivat meidät lähimpään pubiin. Surrealistinen olo; pubissa olut virtasi ja tiskin kumpikin puoli oli täynnä nunnia. Kaksi isoa turistibussia pysähtyi pubin ulkopuolella ottamaan kuvia sekalaisesta nunnakunnassa, joilla oli tuoppia ja tupakkaa käsissään.

Varsinainen maailmanennätys rysähti rikki samaisella urheilukentällä, josta saatiin puvutkin. Virallinen lukema oli 1436 nunnaa, entinen ennätys oli 250 eli ei jäänyt pienestä kiinni. Parisataa käännytettiin porteilta pois vääränlaisten kenkien tai liian lyhyen helman vuoksi. Niskaan ropsahti kylmä sadekuuro, ja nunnat päästettiin pois aitauksesta. Kaupunging jokainen pubi oli nunnia pullollaan, ja aamuyön tunneilla me kolme jaksoimme juuri ja juuri vaeltaa takaisin majapaikkaamme. Seuraavana aamuna pekoniaamiainen oli mahdollisesti maailman paras, ja pikaisen jaloitteluretken jälkeen käännettiin Mazdan nokka kotia kohti.

Thank you, Listowel! Good night!