Asiasta ja vähän sen vierestä

Puhutaanko vähän sosiaalisesta mediasta? Kavereiden kesken ihan SoMe vaan. Facebook, Twitter, Instagram ja ne monet muut lisäksi. Twitter oli mulle vielä jokunen vuosi sitten uusi tuttavuus. Loin tilin, kurkistin varovaisesti että mitä täältä löytyy ja unohdin koko homman pidemmäksi aikaa.

Viime aikoina Twitterin käyttöni on lisääntynyt huomattavasti. Miksi? Ne ihmiset, jotka siellä on. Ne pienet kuvakkeet, joiden takana on oikeita ihmisiä ja he asuvat puhelimessani. Näppituntumalla tavoitettavissani on useampi sata ihmistä joille toivotan aamuisin hyvää huomenta ja huikkaan iltaisin hyvät yöt ennenkuin painan pääni tyynyyn. Oikeita, aitoja, ihania ihmisiä.

Suomalaiset ovat aktivoituneet Twitterissä, tai sitten olen heidän olemassaolostaan tietoisempi nyt kuin mitä olin pari vuotta sitten. Suomitwitteristit ovat välitöntä ja avointa porukkaa. Puhutaan kaikesta, keskustellaan ja kommentoidaan. Tuodaan esiin mielipiteitä, kinastellaankin hieman, kuunnellaan huolia ja autetaan. Jaetaan riemut ja ja ne surullisemmatkin asiat. Ystäväpiiri puhelimessani.

Suomalaisten kansantaudiksikin kuvattu kateus ei omassa Twitter-virrassani ole päätään nostanut, päinvastoin. Toisten hyvistä uutisista ollaan aidosti iloisia ja kateuden tunteet kohdistuvat lähinnä lomakuviin jostain auringosta tai syntisen hyvään annoskuvaan. Silloinkin kommentoidaan suoraan; ”Olen kateellinen” sen sijaan että hampaat irvessä oltaisiin mukaonnellisia ja tsemppaavia. Ja sitten selän takana kuhistaan. Vai kuhistaanko? Kaikki minkä Twitteriin laitat, on julkista. Yksityisviestien mahdollisuus on olemassa mutta en tiedä kuinka paljon niitä käytetään. Ajoittaisia yksityiskeskusteluja lukuunottamatta DM-boksini yleensä kumisee tyhjyyttään.

Niin, ja se tsemppaus. Tämä on nyt sitten vähän asian vierestä. Aloitin tämän vuoden maalis-huhtikuussa kuntokuurin. 5:2 dieetti ja treeniä päälle. Twitterissä saamani tsemppaus, kannustus ja vertaistuki yllätti. Siellä oli muitakin joille lenkille lähtö oli välillä tahmeaa. Ja sitten niitä jotka treenasivat päivittäin ja antoivat neuvoja ja vielä lisää tsemppiä. Heille kiitos, tiedätte keitä olette.

Kohtaamiset eivät rajoitu virtuaalimaailmaan. Tampereella lokakuun puolivälissä tapasi puolensataa twitteristiä toisensa pikkujoulutunnelmissa. Kun juttu luistaa näppäimistön välityksellä, miksi jättää se siihen? Pikkujoulutapahtuma oli ilmeisen onnistunut ja allekirjoittaneelle kuin ne Putte-Possun nimipäivät. Oi jospa oisin saanut olla mukana.

Suunnittelen lomaa Suomeen ensi kesänä, ja olen jo saanut kutsun neljän twitteristin kotiin. Oikeasti. Ja uhkaan mennä myös, jos en nyt muuten niin noutamaan ne kotitekoiset  villasukat, jotka minulle on luvattu. Tahdon tavata ihmiset kuvakkeiden takana, halata, nauraa ja juoda lasin viiniä hyvässä seurassa. 

Kippis! Ja tweettaillaan!